Uutuuksia kouluun

Täällä informoidaan hoitolan ajankohtaisista uutisista, kuten järjestettävistä tapahtumista ja kilpailuista sekä muista päivityksistä.

Uutuuksia kouluun

ViestiKirjoittaja Kasa » 06.08.2020 14:21

Kuva
Elokuu on saapunut ja monet suuntaavat jälleen koulutielle. Tänä syksynä Mouruposkenkin kouluun aukeaa uutta tekemistä!

Kuva Perus opiskelun lisäksi kissasi voi tästä lähtien tehdä koulussa kaikkea muutakin. Koulu järjestää opiskelijoille erilaista vapaaehtoistoimintaa, joista kissasi voi valita mieleisensä: Tarjolla on oppilaskuntaan liittyminen, mystinen salaseura, järjestäjänä toimiminen, koulun urheilujoukkueeseen pyrkiminen tai kuoroon liittyminen. Voit tutustua kaikkiin uusiin aktiviteetteihin tarkemmin täällä!

Kuva Opettajat ovat kierolla päällä ja saattavat yllättäen pitää pistareita, joista informoidaan aina blogissa. Kaikista oppiaineista ei järjestetä pistaria samalla kertaa, eli jos kissasi ei opiskele pistariainetta, hän voi huoletta skipata sen. Kissasi ansaitsee kouluplussaa pistarin tekemisestä, joten niihin kannattaa ottaa osaa aina kun mahdollista! Pistarin tekemättä jättämisestä ei tule miinusta.

Kuva Lisäksi Marketin koulutavara-osio on saanut hiukan täydennystä, ja nyt sinun on esimerkiksi mahdollista ostaa oppikirjoja kissaasi varten! Koska koulumotivaatio on korkeimmillaan alkusyksystä, saa kissasi vähän ekstra-kouluplussia elo-syyskuun aikana julkaistuista koulutarinoista, eli nyt on otollinen aika laittaa kissasi opiskelemaan!
Kuva Kuva Kuva Kuva Kuva Kuva

Tsemppiä kaikille koululaisille uuteen syyslukukauteen!
Kuva
Avatar
Kasa
King of the Mouruposki
 
Viestit: 926
Liittynyt: 17.04.2020 23:22

Re: Uutuuksia kouluun

ViestiKirjoittaja Kasa » 06.08.2020 14:35

Voitte muuten ilmoittaa kissojanne mukaan noihin vapaaehtoistoimiin täällä blogin kommenteissa tai sit viekussa. .-)

Tulpea kiinnostais tyyliin kaikki uudet aktiviteetit, hitsi kun saa ottaa osaa vain yhteen! Laitan hänet varmaankin oppilaskuntaan (esikuvansa mukaisesti, ehhee...), sponssaamani Cap voisi mennä urheilujoukkueeseen mut Untuva taitaa jättää nämä kokonaan väliin, hän viettää vapaatunnit mieluummin itekseen. c-.
Kuva
Avatar
Kasa
King of the Mouruposki
 
Viestit: 926
Liittynyt: 17.04.2020 23:22


Paluu Blogi

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa

cron