
Kissat seisovat rivissä lähtöviivan kohdalla valmiina ampaisemaan matkaan!
Aiemmin uutisoitu kolmiottelu alkaa 24.8. eli huomenna! Mukaan ilmoittautui seitsemän kissaa, mutta koska kilpailu on aika pitkä ehdit vielä halutessasi osallistumaan mukaan. Kesken kisan mukaan liittyvät osanottajat joutuvat lähtemään alusta liikkelle, mutta aina on mahdollista kiriä!
Kilpailun osa-alueet ovat siis pyöräily, uiminen ja juokseminen, ja jokaisen vaiheen kesto on 100 askelta (eli yhteensä 300). Kaikki kilpailijat saavat päivittäin kolme noppaheittoa, jotka määrittävät näiden etenemisnopeuden. Lisäksi kissan askellusta on mahdollista nopeuttaa urheilu- tai uimakoulukerhomerkkien avulla sekä suorittamalla pieniä päivittäisiä tehtäviä, joista kerron seuraavaksi tarkemmin.
Joka päivä tässä blogipostauksessa julkaistaan päivän tehtävä, jonka suorittamisesta saa lisää noppaheittoja. Tehtävät julkaistaan aamupäivällä (riippuu siitä milloin herään/muistan xD) ja ne pitää palauttaa kymmenen tunnin sisällä. Tehtävä on voimassa vain yhden päivän ajan, eikä missattuja tehtäviä voi suorittaa jälkikäteen.
Tehtävätyyppejä on kahdenlaisia: Kissakohtainen ja hoitajakohtainen. Näiden erona on, että hoitajakohtaisen tehtävän voi suorittaa vain yhden kerran, mutta kissakohtainen tehtävä on mahdollista tehdä jokaiselle kissallesi erikseen (jos kilpailet useammalla kuin yhdellä hoidokilla). Tehtävät ovat yksinkertaisia eikä niiden tekemiseen mene kovin paljoa aikaa (n. 5-15 minuuttia). Tehtävien palautus tapahtuu tähän keskusteluun kommentoimalla, ellei tehtävän kohdalla mainita jotain muuta tapaa.
Voit myös kirjoittaa kisatapahtumasta tarinan (siitä saattaa jopa olla hyötyä kisassa etenemisen kannalta), ja mikäli julkaiset tarinan kisan ollessa käynnissä (ei hajuakaan kauanko tässä menee, toivottavasti kisut pääsevät maaliin ennen joulua...) saat 20 ekstrapenniä!Kisa käynnistyy tosiaan huomenna, joten olkaa valmiina ensimmäistä tehtävää varten!












