
Odessa ja Noora ovat tänäkin vuonna kehitelleet yhdessä kissoille hauskaa vappuista tekemistä!
Juhlapaikkana toimii vuoroveden paljastamalla saarella oleva kissojen salainen luolasto, josta löydät tarkempia tietoja Odessan tarinoista. Luolasta löytyy esimerkiksi biletilat juhlimiseen, leipomishuone, leikkipaikkoja sekä katossa oleva uloskäynti. Luolan tiloissa on mahdollista liikkua raiteilla kulkevilla vankkureilla. Luolan suuaukko on niin pieni, että vain kissat mahtuvat kulkemaan sen läpi, joten hoitajat eivät pääse mukaan (ja juhlat pidetään muutenkin hoitajilta salaa).
Tapahtuma alkaa vuoroveden paljastettua kulkuväylän saarelle. Ensimmäinen ohjelmanumero on tuuliviirien pystytys, minkä jälkeen luvassa on erilaisia pelejä, leikkejä, kilpailuja ja tietenkin vappuherkkujen syömistä. Buffetissa on tarjolla munkkeja kaikilla täytteillä, tippaleipää ja simaa. Juhlien lopussa kukin kissa saa vapauttaa ilmaan vappupallon.
Nooran ja Odessan isännöimät kilpailut 
Ilmoittaudu kisoihin 9.5. mennessä! Joukkueista voi sopia tämän postauksen kommenteissa.
Simanjuontikilpailu
Kuvaus: Simanjuontikilpailussa juodaan mahdollisimman paljon simaa, eniten simaa juonut voittaa.
Palkinto:

Paras vappupuku-kilpailu
Kuvaus: Hoitajat editoivat kissalleen päälle vappuasun, jossa saa halutessaan myös hyödyntää mm. marketin tarvikkeita. Odessa ja Noora arvostelevat, ja heidän mielestään paras puku on kisan voittaja. Eli kissoilla on siis tarinallisesti päällään vappuasu halutessana koko tapahtuman ajan!
Palkinto:

Vappupalloralli
Kuvaus: Kissat ovat saaneet valmistella tarinallisesti viikon vappupalloajoneuvoja, jotka täytetään kisan alussa ja lähetetään matkaan. Kisa käydään kolmen kissan joukkueissa, ja jokaisella tiimin jäsenellä on oma tehtävänsä; ajaja, kartturi ja varikkokissa (=eli kuten ralliajossa, huoltavat autoa välillä tarvittaessa varikoilla, joita on asetettu radan varrelle). Mutkikas rata kiertää vuoroveden paljastamaa saarta kissojen salaluolastossa, kuin myös ulkoa, niin veden päällä kuin allakin, sekä maalla. Rata lähtee saaren päällä olevasta salaluolastosta poistumisaukosta, ja päättyy luolaston sisäpuolelle, kierrettyään mutkikkaita reittejä ensin ulkona, sitten sisällä.
Palkinto:

Vappuherkkuleivontakisa
Kuvaus: Kisa kisataan kolmen kissan joukkueissa, ja tavoitteena on tehdä mahdollisimman herkullinen, omalaatuinen ja hyvän näköinen, sekä kaikin puolin muuten plussan puolelle menevä leivos, jälkiruoka, tai mikä vain vappuinen herkku.
Palkinto:

Ilmoittaudu mukaan vappujuhliin kommentoimalla tätä blogimerkintää! Tapahtumasta voi tietenkin kirjoittaa myös tarinan, ja mikäli julkaiset sen toukokuun aikana ansaitset 10 ekstrapenniä!Kiitokset Odelle ja Nooralle tapahtuman ideoimisesta! .-)









