Suru-uutinen

Täällä informoidaan hoitolan ajankohtaisista uutisista, kuten järjestettävistä tapahtumista ja kilpailuista sekä muista päivityksistä.

Suru-uutinen

ViestiKirjoittaja Kasa » 03.02.2021 15:26

Kuva

Yksi hoitolan kissoista on nukkunut pois.

Kuva Kirsikan hoivissa ollut Verneri Valopää Villikatti, lyhyemmin Veetinä tunnettu vanhuskisu kuoli tänään 44 ikäpisteen vanhana. Veetille ehti kertyä kymmenen vuoden aikana pitkä rivi ystäviä, ja kisu kävi myös aktiivisesti keksijäkerhoa. Taidoista Veetin vahvuus oli tottelevaisuus, ja Veeti voittikin kultamitalin taitokilpailussa. Veeti ehti elämänsä aikana saada jälkikasvua kolmen vihreän alienpennun muodossa, joten perheenjäsenet jäävät taatusti kaipaamaan häntä, eikä tietenkään sovi unohtaa kisun laajaa ystäviäpiiriä.

Kuva
Kuva

Kuva Veeti siirtyy nyt hautausmaalle, ja Kirsikka voi halutessaan koristella hautaa ja lisätä Veetille muistokirjoituksen. Tämän blogimerkinnän kommentteihin saa kirjoitella omia muistoja Veetistä tai muuten vain muistaa tämän lähimmäisiä vaikealla ajalla.

Näkemiin, Veeti.
Kuva
Avatar
Kasa
King of the Mouruposki
 
Viestit: 926
Liittynyt: 17.04.2020 23:22

Re: Suru-uutinen

ViestiKirjoittaja Kasa » 03.02.2021 16:42

Voih Kuva
Veeti oli monen hoidokkini ystävä, joten he jäävät kaikki ikävöimään tätä♥ Voimia erityisesti Veetin jälkikasvulle; Kuulalle, Riolle ja Ennustukselle.
Kuva
Avatar
Kasa
King of the Mouruposki
 
Viestit: 926
Liittynyt: 17.04.2020 23:22

Re: Suru-uutinen

ViestiKirjoittaja Kirsikka » 05.02.2021 11:29

Apua, huomasin vasta nyt että Veeti kuoli :0

:'( :'( :'( :'( :'( :'( :'( :'( :'( :'( :'( :'(

HYvästi... Tulee ikävä :c

Lepää rauhassa...

Laitan muistokirjoituksen sitten koulun jälkeen :c
Kirsikkuuuuuuuuu :3 |•·•|
Avatar
Kirsikka
Mourubileilijä
 
Viestit: 390
Liittynyt: 25.06.2020 23:07
Paikkakunta: Mouruposki


Paluu Blogi

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa

cron