Momon tarinat

[Kasa]

Tänne tulevat kaikki Momon kirjoittamat hoitotarinat.

[Momo]

♡

1. Kissahoitola Mouruposki

Momo saapasteli hiekkatietä eteenpäin. Keltaiset kumpparit kastuivat lätäkössä ja aution tien hiljaisuutta säesti vain sateen hiljainen ropina. Sää oli kovin harmaa ja sateinen, kaikki eilen satanut lumi oli ehtinyt päivän aikana sulaa ja nyt iltaa kohti ilma muistutti enemmän lokakuuta kuin joulukuun puoliväliä. Momo tuumi mielialansa sopivan ankeaan säähän hyvin - olihan hän juuri käytännössä muuttanut ulos lapsuudenkodistaan. Vanhemmat eivät olleet kovin innoissaan Momon viimeisimmästä päähänpistoksesta jättää lukio kesken, ja pitkän riidan seurauksena tyttö oli päättänyt jättää kotinsa taakseen ja lähteä etsimään elämälleen uutta suuntaa jostain muualta. Momo oli järkeillyt että ensimmäisenä tulisi löytää jokin asunnonnäköinen. Pikainen googlaus ikävä kyllä paljasti, että kaikki kaupungin asunnot olivat roimasti tytön tulotason saavuttamattomissa, joten oli oikea onnenpotku, kun Momon silmään viimein pisti kissahoitola Mouruposken mainos. Söpöjä kissoja ja hoitajille ilmainen huone? Momo oli välittömästi myyty.

Momo huokaisi ja kaivoi kännykän taskustaan. Karttasovellus kertoi, että kävelyä olisi enää alle kilometri. Tyttö painoi hupun syvemmälle päähänsä ja jatkoi matkaa. Hänen mielessään käväisi pikainen huolenhäivä tulevaisuuden suhteen, mutta Momo ei antanut negatiivisen ajatuksen jäädä asumaan. Nyt etsitään uutta, upeaa suuntaa elämälle eikä stressata turhasta.

Hoitolan pihalla sade oli yltynyt jo melkoiseksi myrskyksi. Vaaleanpunaista hoitolarakennusta varjosti tuulessa uhkaavasti heiluvat lehdettömät puut ja pihalammen pinta tyrskysi. Kauniilla säällä maisema olisi varmasti kodikkaan seesteinen, mutta nyt Momo ei viitsinyt jäädä turhia tunnelmoimaan vaan harppoi vesilammikoiden yli suoraan etuovelle. Hän veti syvään henkeä ja koputti oveen. Salamannopeasti se avautui, ja oven takana seisoi nuori ruskeahiuksinen nainen. Hän hymyili ja kutsui tulijan pian peremmälle.
“Olen simssiliini, hoitolan ylläpitäjä”, hän esittäytyi ja ohjasi Momon naulakoille.
Momo riisui märän sadetakkinsa ja kumpparinsa. Myös sukat olivat läpimärät, hienoa. Ei voi mitään.
“Olen Momo. Mukava tavata”, Momo esitteli itsensä.
“Oletko uusi hoitaja?” ylläpitäjä uteli.
“Joo, niin ajattelin olla”, Momo vastasi.
simssiliini hymyili tyytyväisenä ja toivotti Momon tervetulleeksi.
“Mennäänkö heti katsomaan adoptoitavia kissoja? Ehditään käydä hoito-ohjeet ja muut läpi myöhemmin,” ylläpitäjä ehdotti.
“Kuulostaa hyvältä”, Momo vastasi. Vatsanpohjaa kutkutteli jännityksestä - pian hän pääsisi tapamaan hoitokissansa!
simssiliini johdatti Momon peremmälle rakennukseen. Koko hoitola oli sisustettu miellyttävän pehmeillä kalusteilla ja kirkkailla väreillä. Seinille oli ripustettu hoitolan asukkien piirtämiä taideteoksia ja valokuvia menneistä tapahtumista, joita näyttikin olleen runsaasti vuosien mittaan. Sieltä täältä kuului kissojen ja ihmisten iloista puheensorinaa ja naurua. Momo tunsi heti olonsa kotoisaksi.

Adoption ovella kaksikkoa odotti pieni kaaos. Kymmeniä ja kymmeniä kissanpentuna telmi ympäri huonetta keskenään villisti huutaen ja nauraen leikin lomassa. Ne vaikuttivat kovin energisiltä ja iloisilta eivätkä lainkaan onnettomilta orpolapsilta, kuten Momo oli kuvitellut.
“Orpopentuja onkin muutama kertynyt. Onhan hoitola ollut toiminnassa jo vuosikymmenen”, simssiliini hymähti.
“Siltä näyttää”, Momo kommentoi.
Hän seuraili kissanpentujen vilinää. Osa niistä oli ihan pikkuisia taaperoita, toiset jo vähän isompia ja iältään lähempänä teinejä. Kaikilla näytti olevan jotain kiinnostavaa puuhaa meneillään.
“Voit valita niistä kenet tahansa”, simssiliini sanoi.
Ne olivat kaikki söpöjä, pörröisiä ja hellyttäviä. Valitseminen tuntui mahdottomalta. Onneksi yksi utelias pikkukissa ratkaisi Momon pulman hetkessä - pieni, harmaa, töppöjalkainen karvapallo asteli pöydän alta suoraan Momon luokse haistelemaan tytön märkiä sukkia. Momo nosti karvakaverin syliinsä ja tarkasteli kissaa tarkemmin. Sillä oli kaksivärinen harmaa turkki ja maailman hellyttävimmät nappisilmät, joilla se nyt tapitti tulevaa hoitajaansa tyytyväinen ilme kasvoillaan.
“Voinko ottaa hänet?” Momo kysyi välittömästi ylläpitäjältä.
“Tottakai! Kissan nimi on Niro Amy Chess Lee”, simssiliini kertoi.
“Moi, mau!” Niro Amy Chess Lee maukaisi ja Momo oli aivan myyty.
“Hei Niro Amy Chess Lee. Menihän koko nimi oikein?” Momo kysyi kissalta.
“Niro riittää”, kissa vastasi ja hymyili.
“No niin sitten. Hei Niro, olen Momo, uusi hoitajasi”, tyttö esittäytyi ja ojensi kätensä kättelyä varten.
Niro asetti pienenpienen tassunsa uuden hoitajansa kädelle ja maukaisi. Näky oli niin söpö, että Momo tunsi pienten, lämpimien onnenkyynelten nousevan silmiinsä. Hän pyyhkäisi ne äkkiä pois ennen kuin kukaan huomasi.

Ylläpitäjä kertoi Momolle hoitolan säännöt, käytännöt ja tärkeimmät ohjeet kissan hoitamiseen. Momon uusi hoitokissa Niro oli vasta niin kovin pieni, ja vastuu näin säälittävästä olennosta hieman huoletti Momoa - osaisiko hän lainkaan huolehtia tästä pikkuvauvaan verrattavasta oliosta? simssiliini vaikutti kuitenkin luottavaiselta eikä epäillyt Momoa hetkeäkään, ei edes kuultuaan ettei Momo ollut koskaan omistanut lemmikkiä, saati sitten ollut vastuussa lapsen kasvattamisesta. Noh, Momon vaihtoehdot olivat juuri nyt joko kissalapsesta huolehtiminen tai takaisin kotiin palaaminen. Jälkimmäinen ei houkutellut, joten Momo päätti hartaasti selviytyvänsä kissan hoitamisesta kunniakkaasti. Niro tuhisi uuden hoitajansa sylissä niin pehmeästi. Hän vaikutti vähän jännittyneeltä mutta uteliaalta ihmistä kohtaan.

Kun kissan adoptioasiat olivat kunnossa, pääsi tuore hoitaja-kissa-kaksikko tutkimaan hoitolan tiloja tarkemmin.
“Saatte vapaasti käyttää kaikkia hoitolan yhteisiä tiloja, ja tietenkin teillä on myös ikioma huoneenne”, simssiliini selitti kolmikon kävellessä käytävää adoptiohuoneesta poispäin.
He ohittivat keittiön, kylppärin ja kirjaston ennen hoitajien oleskelutilan ja huoneiden luokse saapumista. Ylläpitäjä pysähtyi huoneen numero 5 ovelle ja kaivoi taskustaan avaimen. Sen kaverina roikkui vaaleanpunainen, pörröinen sydänavaimenperä. Joka sopi näköjään huoneen sisustukseen täydellisesti - kun ovi avautui, sen takaa paljastui hempeä prinsessamainen irtaimisto. Huoneen keskellä oli vaaleanpunainen sohvaryhmä vaaleanpunaisella matolla, vaaleanpunaiset taulut seinällä koristeena ja suuri, pehmoisennäköinen vaaleanpunainen sänky. Mukavankokoisista ikkunoista näkyi tällä hetkellä vain harmaan syksyinen sää, mutta Momo saattoi jo kuvitella kuinka suloisesti aamuaurinko valaisisikaan paikan.
“Jätän teidät nyt tänne huoneeseenne tutustumaan”, simssiliini kertoi, “pärjäätte varmasti, mutta jos tulee ongelmia, voi aina tulla kysymään apua.”
simssiliini sanoi heipat, joten Momo ja Niro jäivät huoneensa hiljaisuuteen kahdestaan. Kissa katsahti hoitajaansa kysyvästi, odottaen tämän tekevän jonkinlaisen aloitteen seuraavan askeleen suhteen. Sitä taisi vähän ujostuttaa.
“No, tutkitaanko mitä kaikkea huoneesta löytyy?” Momo ehdotti.
“Joo!” Niro huudahti innoissaan.
Ensimmäisenä tutkimusvuorossa oli vaaleanpunainen sohvaryhmä. Momo laski kissan varovasti sohvalle ja katsoi kuin pikkuinen nuuski tyynyjä kiinnostuneena. Otuksen liikkeissä oli ihanan naivii lapsen kömpelyys ja innostus - Niro kompuroi omiin käpäliinsä tuon tuostakin mutta ei antanut sen häiritä menoa lainkaan.
“Pehmeä sohva, se on hyvä asia”, kissa arvosteli.
“Ja hienot pinkit sohvatyynyt! Mikä on sun lempiväri?” Momo uteli hoidokiltaan.
Niro mietti hetken kuumeisesti ja vastasi sitten tomerana: “Pinkki!”
“Niin munkin!” Momo hihkaisi. Häntä ilahdutti tietää, että heillä oli jo jotain yhteistä.

Huoneen perinpohjaiseen tutkimiseen vierähti hyvä tovi. Niro halusi tunkea pienen nenänsä joka koloon, ja erityisen mielenkiintoiseksi osoittautuivat kaikki ylähyllyt ja -kaapit. Ihan kaikkia kaapinpäällyksiä ei kuitenkaan päästy vielä tänään tonkimaan sillä Momoa pelotti, että kissaraasu putoasi jostain ja satuttaisi itsensä. Onneksi pikkukissa oli vielä melko avuton tapaus eikä päässyt itse kiipeämään liian korkealle. Vielä.
“Voitko lukea minulle sadun?” Niro ehdotti kyllästyttyään huoneen kiertelemiseen.
“Joo toki! Mutta meillä ei taida olla täällä satukirjoja”, Momo mietti.
“Puuhakammarissa on!” Niro hihkaisi innoissaan.
“Ai, missä se on?” Momo kysyi.
“Tuolla ihan lähellä,” kissa kertoi ja suuntasi ovelle.
Kaksikko lähti kävelemään käytävää pitkin peremmälle hoitolaan, Niro etunenässä. Hän selvästi tunsi hoitolan paikat paljon paremmin kuin upouusi hoitajansa, ja hyvä niin - Momo olisi varmaan muuten eksynyt värikkään hoitolarakennuksen uumeniin. Matkalla he ohittivat korean juhlatuvan, josta Nirolla oli paljon asiaa:
“Tuolla meillä oli kesällä juhlia! Ja jouluna! Me koristeltiin se tosi hienosti”, kissa kertoi innoissaan.
“Oho, kuulostaa kivalta! Onkohan tänä jouluna juhlaa?” Momo kyseli.
“En tiedä, varmaan, yleensä on”, Niro arveli. Kissan lyhyt häntä värisi innosta.
Pian kaksikko saapui puuhakammariin. Huone oli nimensä mukaisesti täynnä kaikenlaista puuhaa kissoille - sieltä löytyi kotoisia päiväunipaikkoja, monenmoisia askartelutarvikkeita ja kirjoja hyllyt pullollaan. Huoneen nurkassa pöydän äärellä oli pieni kissaporukka pelaamassa lautapelejä iloisesti nauraen ja joku taas oli käpertynyt yläparvelle nokosille. Tunnelma oli kevyt ja aurinkoinen vaikka rankkasade ropisi voimalla ikkunoihin. Momo huomasi seinustalla matalan kirjahyllyn täynnä värikkäitä pikkukirjoja.
“Käykö näistä joku? Vaikka tämä?” Momo kysyi ja otti hyllystä keltaisen kirjan. ‘Aurinkokissan tarina’, sen kannessa luki.
“Joo!” Niro hihkaisi ja tassutteli nurkassa lojuvan säkkituolin luokse.
Momo seurasi perässä ja asettautui kissan viereen. Kivan keltainen kirja oli täynnä värikkäitä kuvia aurinkokissasta ja sen ystävästä pilvikissasta. Niro kommentoi innoissaan jokaista kuvaa ja keksi omia juonenkäänteitä:
“Tuossa on pikkupilvikissa ja sen lempiväri on varmasti musta, se näyttää vähän surulliselta ja sitä varmaan väsyttää”, kissa kertoi.
“Ahaa, selvästi”, Momo koetti pysyä perässä parhaansa mukaan.

Vaikka kirja oli mieluinen molemmille, Niro kyllästyi pian kuuntelemaan. Hän kiemurteli säkkituolissa levottomasti ja lopulta tiedotti haluavansa tehdä jotain muuta vaihteeksi.
“Leikitään!” Niro huudahti ja juoksi lelukorille.
Matkalla hän kompastui taas omiin käpäliinsä ja muksahti kumoon, mutta ennen kuin Momo ehti edes ylös lattialta pikkukissaa auttamaan oli Niro taas jaloillaan ja vauhdissa. Lelukorista löytyi monenmoisia leluja, joista jalkapallo kiinnosti Niroa eniten. Momo kuitenkin päätti, että olisi parasta olla potkimatta minkänlaisia palloja sisätiloissa loukkaantumisvaaran takia ja ehdotti kissalle jotain rauhallisempaa leikkiä. Leikkikaluksi valikoitui siis tällä kertaa lankakerä. Vaikka kuinka ihmismäisesti kissat käyttäytyivätkin täällä Mouruposkessa, pehmoinen villalankarulla näytti kuitenkin kissalle tyypillisesti kiinnostavan Niroakin. Momo heitteli rullaa Nirolle ja Niro tassutteli villisti sen perässä ympäri huonetta. Kovin lujaa pikkukissa ei vielä päässyt juoksemaan, mutta hänellä näytti olevan hauskaa tästä huolimatta. Vauhdikkaan leikkihetken seurauksena Niro väsyi kuitenkin nopeasti ja kellahti lopulta maahan lankakerän viereen. Kerä oli aivan purkautunut ja Niro sotkussa lankojen seassa.
“Anna kun autan”, Momo sanoi ja alkoi keriä lankaa takaisin rullaksi.
“Eikä!” Niro hihitti ja sotki rullaa sitä mukaa kun Momo sai sitä kerittyä.
“Hei! Ei me voida vaan sotkea koko rullaa”, Momo naurahti.
Niron mielestä sotkeminen oli kuitenkin illan hauskin leikki.

Ilta alkoi olla jo pitkällä, puuhakammarikin oli suurimmaksi osaksi tyhjentynyt leikkijöistä. Vain yksinäinen kissanuorukainen istui sohvalla kirjaansa syventyneenä ja mulkoili vihaisesti äänekästä kaksikkoa lelukorin äärellä. Ehkä olisi paras lähteä toista häiritsemästä.
“Olisiko vielä iltapala-aika?” Momo ehdotti.
Niro suostui, ja kaksikko suuntasi puuhakammarista hoitolan keittiötä kohti. Matkalla Momon mielessä käväisi ajatus siitä, että hän ei tosiaan ollut vielä ehtinyt ostaa mitään ruokaa kissalleen. Hoitolan keittiö kuitenkin näytti pitävän huolta omistaan - kuin tilauksesta, joku oli merkannut jääkaappiin jätetyn kulhollisen pataruokaa post-it -lapulla “saa ottaa!”.
“Maistuuko lihapata iltaruoaksi?” Momo ehdotti.
“Voin maistaa”, Niro suostui.
Momo lämmitti kulhollisen pataa mikrossa ja ryhtyi sitten pilkkomaan lihakönttejä pieneen suuhun sopivaksi. Ruoka vaikutti sopivan pehmoiselta pikkukissalle kun sitä vähän muussasi lusikalla, eikä se ollut liian mausteistakaan. Momo nosti Niron keittiöpöydän äärellä olevaan syöttötuoliin ja istuutui itse viereen. Ottaen huomioon että keittiötä käytti ilmeisesti kaikki hoitolan hoitajat ja kissat, paikka oli yllätävän siistissä kunnossa. Nurkassa hurisi hiljaa astianpesukone, ja kaikki tasot oli selvästi juuri pyyhitty.
“Hyvää”, Niro kertoi maistettuaan lihapalan ruoastaan ja söi hyvällä ruokahalulla annoksensa.

Tyhjennettyään kulhonsa Niro haukotteli komeasti. Momoakin tuntui väsymys jo painavan, eikä ihmekään - olihan päivä ollut pitkä ja melkoisen jännä. Hän siivosi astiat pöydästä ja nosti sitten pikkukissan syliinsä.
“Eiköhän mennä huoneeseen”, Momo sanoi ja Niro nyökkäsi vastaukseksi.
Huone nro 5 oli aivan yhtä söpö kuin aiemminkin päivällä, ja Momoa hymyilytti heti oven avattuaan. Niro tassutteli tiirailemaan ulos huoneen ikkunasta. Ulkoa näkyi kelmeän katuvalon valaisema hoitolan piha, sadekin oli lakannut.
“Ainiin, en ole ehtinyt vielä ostaa sinulle hammasharjaakaan iltapesua varten”, Momo muisti yhtäkkiä.
“Jee, ei hammaspesua tänään!” Niro hihkaisi innoissaan.
Hän yritti hypätä sängylle mutta aliarvio pienten jalkojensa voimat ja muksahti vain surkeasti lattialle. Momo kiirehti auttamaan kissan ylös sängyn päälle.
“Huomenna kyllä ostetaan harja ja sitten saat pestä tämänkin illan puolesta”, Momo sanoi.
“Enkä!” Niro nauroi.
Kissa kaivautui peiton alle lämpimään, kierähti pieneksi, kissamaiseksi keräksi ja tiiraili sieltä hoitajaansa tyytyväinen ilme naamallaan. Momo hymähti ja laskeutui makuulle kissan viereen.
“Kivaa että minulla on nyt hoitaja”, Niro mutisi unisena, “adoptiossa alkoi olla jo vähän tylsää.”
“Kivaa että minulla on nyt hoitokissa”, Momo vastasi ja silitti kissan turkkia.
Niro alkoi kehrätä hiljaa. Ei kulunut kuin pari hassua sekuntia, ja pikkukissa oli syvässä unessa - tämä oli kyllä varmasti pikkuisen jännittävin päivä hetkeen.

♡

Tarpeet:

+ leikkimistarve
+ nälkätarve (haudutetun padan voi poistaa kaapista)
+ unitarve

Kiitos! :3



Ilmainen huone + kissat -mainostuksella saisi kyllä keneen tahansa liikettä, kuka muka kieltäytyisi moisesta?! Mikähän siinä onkin kun kissoja kiinnostaa aina tulla haistelemaan märkiä/likaisia sukkia, noh ainakin valintasi helpottui kun Niro teki aloitteen. ,-3 Täydennätte Niron kanssa jotenkin kivasti toisianne kun sinä vahdit ja hoidat pikkuista ja Niro puolestaan tuntee hoitolan huoneet ulkoa. Puuhakammari tarjosikin monipuolisesti tekemistä kun sieltä löytyi Niron toivoma satukirja ja muitakin leluja viihdykkeeksi! Teillä kävikin tuuri iltapalan suhteen, ja Niro onnistui välttämään hammaspesun. >.-3 Ihana aloitustarina, saat 41 penniä ja kohotan mainitsemasi tarpeet!