Loman tarpeessa?

Täällä informoidaan hoitolan ajankohtaisista uutisista, kuten järjestettävistä tapahtumista ja kilpailuista sekä muista päivityksistä.

Loman tarpeessa?

ViestiKirjoittaja Kasa » 03.11.2020 12:59

Kuva
Miltä kuulostaisi kahden kuukauden mittäinen joululoma??

Kuva Mouruposken käytäntöhän on että jokaisella hoitajalla on oikeus 60 lomapäivän viettämiseen vuoden aikana, ja mikäli sinulla sattuu olemaan paljon käyttämättömää vapaata ja kaipaat pientä taukoa hoitamisesta, voisi nyt olla hyvä hetki pitää loppuvuosi vapaata. Näin aion itsekin menetellä, mutta ei huolta, pidän taukoa pelkästään tarinoiden kirjoittamisessa ja jatkan ylläpitotoimia normaalisti.

Kuva Lomalle jäämistä kannattaa harkita jos tarinainspis on hetkellisesti hukassa tai kaipaat muuten vain pientä hengähdystaukoa pikselikissoistasi. Muistakaa kuitenkin, että lomalle jääminen ei poista voimassa olevaa erotusuhkaa ja loma päättyy automaattisesti jos julkaiset uuden tarinan. Tietenkään lomaa ei ole mikään pakko pitää, ja jos kirjoitat säännöllisesti tarinoita (vähintään 1-2 kk:n välein) ei loman pitäminen välttämättä edes ole kohdallasi tarpeen.

Kuva Tämän ei ole tarkoitus olla mikään "jääkää lomalle jos ette saa tarinoita aikaiseksi" -kehotus, kunhan muistuttelen tässä vain, että tällainen lomailu ilman varsinaista syytä (=kiireet, lomamatkat yms.) on mahdollista, joten lomalle jäämistä kannattaa harkita jos tarinoinnille ei hetkellisesti löydy aikaa/kiinnostusta. Tällöin kissojen mieliala/tarpeet eivät laske ja kirjoitusinnostuskin voi lähteä uuteen nousuun kun suo itselleen hetkeksi vapaata ja palaa tarinoinnin pariin pienen tauon jälkeen uusin voimin!
Kuva
Avatar
Kasa
King of the Mouruposki
 
Viestit: 926
Liittynyt: 17.04.2020 23:22

Re: Loman tarpeessa?

ViestiKirjoittaja Odessa » 07.11.2020 08:40

Juu voisin tähän loman ottaa! Olis just sopiva että vaikka loman aikana voisin pari tarinaa kirjottaa huolimatta lähestulkoon mistään, jos vain jakasan, ja julkaista ne sitten jälkikäteen, taikka ihan vaan ottaa rennosti kerrankin! (Ainakin mourun osalta)
Mä en elä 8-)
Avatar
Odessa
Kaappikoristelija
 
Viestit: 261
Liittynyt: 07.08.2020 08:01

Re: Loman tarpeessa?

ViestiKirjoittaja Kasa » 07.11.2020 10:57

Tuo on muuten hyvä pointti, että loman aikana voi kirjoittaa ns. huolettomammin kun ei tarvi stressata tarinan valmistumisesta tietyssä aikataulussa, ja sit etukäteen kirjoitetut tarinat mahdollistavat myös rennon jatkon kun jotain julkaistavaa on kertynyt varastoon. ,-)
Kuva
Avatar
Kasa
King of the Mouruposki
 
Viestit: 926
Liittynyt: 17.04.2020 23:22

Re: Loman tarpeessa?

ViestiKirjoittaja Patukka » 23.11.2020 07:46

Mäkin otan lomaa, kun inspi aika lopussa ja aika muutenkin tiukilla, jotenkin silti tuntuu et haluun kirjottaa jotain. Mulla oli paljon suunnitelmii nyt syksylle mut en vaan nyt toteuta niit. Varmaan tässä loman aikana kirjoitan jotain joulu/koulu/uusivuositarinaa. Aion kuitenkin pysyä tosiaan täällä foorumilla ja näin mutta joulun ja vuodenvaihteen tiimoilla ainakin toivon että tulen tarinoiden kanssa takaisin :D
¯\_(ツ)_/¯
Avatar
Patukka
Kasan lellikki
Kasan lellikki
 
Viestit: 497
Liittynyt: 25.06.2020 11:15

Re: Loman tarpeessa?

ViestiKirjoittaja Kirsikka » 23.11.2020 08:16

Samaa täällä. Voi olla että teen kompromissin, että vuoden jälkeen kirjoitan tarinan, kun Kirsikka tulee takaisin (jostain) ja sitten kissat kertoo innoissaan mistä jäin paitsi :'D

Voi olla etten jaksa halloweeniakaan enää kirjoittaa (muistaakseni en oo ollu ees alottanu :'D) joten tänävuonna todennäköisesti tulee vain taitojenkohotustarinat :D
Kirsikkuuuuuuuuu :3 |•·•|
Avatar
Kirsikka
Mourubileilijä
 
Viestit: 390
Liittynyt: 25.06.2020 23:07
Paikkakunta: Mouruposki

Re: Loman tarpeessa?

ViestiKirjoittaja Kasa » 23.11.2020 10:43

Voi tosi harmi että jotkut tarinat jää pelkkien suunnitelmien tasolle, mut jos se tuntuu teistä niin paremmalta niin kannattaa tosiaan mennä eteenpäin. c-.

Tällä hetkellä lomalla ovat siis;
-simssiliini
-Odessa
-Patukka
^Vielä ehtii ilmoittaa itsensä mukaan lomailijoiden listaan niin vältyt tarpeidenlaskun (joka ois pitänyt hoitaa jo lokakuussa, vähä jäänylol) vaikutuksilta. ,-D
Kuva
Avatar
Kasa
King of the Mouruposki
 
Viestit: 926
Liittynyt: 17.04.2020 23:22

Re: Loman tarpeessa?

ViestiKirjoittaja Kasa » 01.11.2021 12:28

Nostan tämän vanhan blogimerkinnän esille, sillä tässä ollaan kuulkaas taas siinä tilanteessa että tätä vuotta on jäljellä enää pari kuukautta, joten nyt on otollinen hetki käyttää vuotuiset lomapäivät mikäli olet niitä säästellyt! Huikkaa siis vaikka tähän blogimerkintään jos haluat ottaa loppuvuoden mourulomaa. c-,

Itellä on noita rästitarinoita ja haluisin saada vielä ainakin tässä kuussa jonkin tarinan aikaiseksi, mut saa nyt nähdä onnistuuko ku oon hidastellut pelkän koulukuvausblogimerkinnän kanssa viimeiset pari viikkoa ja vielä yksi Mourunen olisi kiva saada tähän vuoden loppuun julki... Noh, katellaan jos alkaa näyttää pahalta ni lomaudun sitten tarpeen mukaan. .-D
Kuva
Avatar
Kasa
King of the Mouruposki
 
Viestit: 926
Liittynyt: 17.04.2020 23:22

Re: Loman tarpeessa?

ViestiKirjoittaja Kasa » 04.11.2022 20:05

Kasa kirjoitti:Nostan tämän vanhan blogimerkinnän esille, sillä tässä ollaan kuulkaas taas siinä tilanteessa että tätä vuotta on jäljellä enää pari kuukautta, joten nyt on otollinen hetki käyttää vuotuiset lomapäivät mikäli olet niitä säästellyt! Huikkaa siis vaikka tähän blogimerkintään jos haluat ottaa loppuvuoden mourulomaa. c-,


^Samalla asialla jälleen. .-D
Kuva
Avatar
Kasa
King of the Mouruposki
 
Viestit: 926
Liittynyt: 17.04.2020 23:22

Re: Loman tarpeessa?

ViestiKirjoittaja Patukka » 06.12.2022 10:58

En yhtään ymmärrä miten mua ei olla vielä heitetty täältä ulos, mut voisin nyt ottaa loppuvuoden lomaa kun joulukuu ihan täynnä ja inspis tasoa mariaanien hauta. Voisinkin tehdä uudenvuodenlupauksen että ens vuonna voisin aktivoitua täällä! :3
¯\_(ツ)_/¯
Avatar
Patukka
Kasan lellikki
Kasan lellikki
 
Viestit: 497
Liittynyt: 25.06.2020 11:15

Re: Loman tarpeessa?

ViestiKirjoittaja Kasa » 06.12.2022 14:42

Kuulostaa hyvältä suunnitelmalta, hauskaa joululomailua! .-)
Kuva
Avatar
Kasa
King of the Mouruposki
 
Viestit: 926
Liittynyt: 17.04.2020 23:22

Seuraava

Paluu Blogi

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa

cron