Lahjojen jakoa hoitajien kesken

Keskustelua Mouruposkeen liittyvistä aiheista.

Lahjojen jakoa hoitajien kesken

ViestiKirjoittaja Kasa » 02.12.2020 16:46

Kuva
Päätin luoda Odessan idean pohjalta tällaisen lahjojen jako -keskustelun, johon kaikki hoitajat saavat osallistua. Pidetään topa avoinna nyt ainakin joulukuun ajan, ehkä sen jälkeenkin jos kiinnostusta riittää!

Osallistuminen: Mukaan pääsee yksinkertaisesti ilmoittautumalla lahjan antajaksi edelliselle viestin lähettäjälle. Mitä useammalle teet lahjoja sitä enemmän tulet niitä itsellesikin saamaan! Ethän ylikuormita itseäsi - aiemmin luvatut lahjat kannattaa tehdä loppuun ennen kuin ilmoittaudut uuden tekijäksi.
Mikäli hoitaja ei ole rekisteröitynyt foorumille mutta haluaisi kuitenkin osallistua, voi hän ilmoittaa asiasta vaikka chatissa, minkä jälkeen YP laittaa hoitajan puolesta osallistumisviestin.

Mikä kelpaa lahjaksi? Esimerkiksi piirustukset, tarinat & muut kirjoitelmat, kortit, kuvanmuokkaukset tai mitä toteutettavaa nyt satut keksimäänkään. Lahjat voi antaa vaikka tässä keskustelussa (=muokkaa aiempaa viestiäsi) tai voit olla yhteydessä hoitajiin myös yksityisviestein.
Kuva

Eiköhän aloiteta! .-)
(-> Eli ensimmäinen ilmoittautuja tekee lahjan minulle, sitä seuraava taas tälle ekalle ilmoittajalle jne, eli lahja annetaan aina edellisen viestin lähettäjälle.)
Kuva
Avatar
Kasa
King of the Mouruposki
 
Viestit: 926
Liittynyt: 17.04.2020 23:22

Re: Lahjojen jakoa hoitajien kesken

ViestiKirjoittaja Odessa » 15.12.2020 08:31

Ilmoittaudun!

Kuva

Jee jee jee valmista tuli! Tän kuvan laitan myös lyhyeen tarinanpätkään, niin että käyhän piirroksetkin ”tarinoista” jos kirjottaa jonkun väh 5-10 lauseen minitarinan siihen lisäks? Koska piirrokset tulee multa nopeemmin mut vaivalloisemmin, mut niitäkin on kiva väsätä!

Eli siis kuvassa Tulpe tapaamassa vasta muutaman tunnin vanhoja pentuja. (Sori Ruu kun unohdin sut piirtää vaikka olit simssiliinin tarinassa kyllä tapaamassa pentuja! ja kun kuvatkin olin jo ottanut en viittiny enää alkaa tunkee sinne yhtä kissaa lisää) Kinuski vielä lepää, mutta ainakin Xiwawa on jo jahtaamassa äitinsä häntää (sori Xiwawan pää näyttää ihan aasilta XD) Wiipeli on ehtinyt jo ainakin Tulpeen mielestä härnäämään häntä. Winnie lepäilee vielä äidin luona. Quz tarkkailee tilannetta.
Viimeksi muokannut Odessa päivämäärä 29.12.2020 12:06, muokattu yhteensä 2 kertaa
Mä en elä 8-)
Avatar
Odessa
Kaappikoristelija
 
Viestit: 261
Liittynyt: 07.08.2020 08:01

Re: Lahjojen jakoa hoitajien kesken

ViestiKirjoittaja Kasa » 15.12.2020 21:23

Jei, mää askartelen sit jotain sinuu varten. ,-3

Vihdoin valmis!
Hehee, tykkään piirtää kuvia Kinuskista, tässä hän on jossain maagikkopuuhissaan. .-D
Kuva
sori noi paperin toiselta puolelta heijastuvat kirjaimet .-s
Kuva
Avatar
Kasa
King of the Mouruposki
 
Viestit: 926
Liittynyt: 17.04.2020 23:22

Re: Lahjojen jakoa hoitajien kesken

ViestiKirjoittaja Momo » 15.12.2020 23:29

Ilmoittaudun mukaan! :3

--

Ja tässä valmis lahja! Untuva ja Vesa matkalla pikkujouluihin/joulujuhlaan/jonnekin, Vesa unohti tonttulakin mutta onneksi Untuvalla oli mukana ylimääräinen :3

Kuva
Viimeksi muokannut Momo päivämäärä 29.12.2020 21:35, muokattu yhteensä 1 kerran
- ✧ - ♡ - ✧ -

Kuva Kuva
Avatar
Momo
Uusi hoitaja
Uusi hoitaja
 
Viestit: 5
Liittynyt: 14.12.2020 16:55

Re: Lahjojen jakoa hoitajien kesken

ViestiKirjoittaja Kasa » 17.12.2020 21:43

Kapinoin omia sääntöjäni vastaan ja ilmoittaudun uudelleen vaikken vielä edellistä lahjaa olekaan laittanut (sitä paitsi se on kyl jo valmis mutten oo vielä ottanut siitä kuvaa). .-D

Valmiss!
Tämmöinen yhteiskuva Momosta ja Nirosta, tarinassasi oli kohta jossa kumpikin totesi pitävänsä pinkistä, joten puin heidät lempivärinsä mukaisesti. .-D
Kuva
Kuva
Avatar
Kasa
King of the Mouruposki
 
Viestit: 926
Liittynyt: 17.04.2020 23:22

Re: Lahjojen jakoa hoitajien kesken

ViestiKirjoittaja Kirsikka » 28.12.2020 00:20

Minäkin haluan mukaan! Toivottavasti en oo liian myöhässä! Teenkö siis Kasalle vai..? :)
Kirsikkuuuuuuuuu :3 |•·•|
Avatar
Kirsikka
Mourubileilijä
 
Viestit: 390
Liittynyt: 25.06.2020 23:07
Paikkakunta: Mouruposki

Re: Lahjojen jakoa hoitajien kesken

ViestiKirjoittaja Kasa » 28.12.2020 12:06

Et oo myöhässä ja juu, uusi ilmoittautuja tekee lahjan aina edellisen viestin lähettäjälle, eli tässä tapauksessa lahjasi tulee minulle. .-D
Haa, haluun tehä kaikille jotain joten tungen taas tähän väliin hehe. c-,

Valmis, Veeti ja Tuhka poseeraavat tässä poikiensa kanssa:
Kuva
Noi Veikon värit menee vähän miten sattuu koska väritin turkin ulkomuistista. .-D
Kuva
Avatar
Kasa
King of the Mouruposki
 
Viestit: 926
Liittynyt: 17.04.2020 23:22

Re: Lahjojen jakoa hoitajien kesken

ViestiKirjoittaja Odessa » 29.12.2020 12:09

Tosta edellisestä ei tullut mitenkään älyttömän hieno, joten haluun väsää sulle toisenkin! (Niin ja mua ei haittaa vaikka kukaan ei enää tekis mulle, että jos ei enää muut haluu/jaksa tehä, niin Kasa sun ei tarvii ylikuormittaa myöskään ittees, elikkä siis ei tarvii enää jos ei joku välttämättä mulle haluu tehdä niin tehdä enää mulle toista lahjaa! (Ja muutenkin joulu meni jo mut ihan sama XD)
Mä en elä 8-)
Avatar
Odessa
Kaappikoristelija
 
Viestit: 261
Liittynyt: 07.08.2020 08:01

Re: Lahjojen jakoa hoitajien kesken

ViestiKirjoittaja Momo » 29.12.2020 21:37

Kissojen piirtely oli niin hauskaa että ilmoittaudun vielä uudelleen! :3
- ✧ - ♡ - ✧ -

Kuva Kuva
Avatar
Momo
Uusi hoitaja
Uusi hoitaja
 
Viestit: 5
Liittynyt: 14.12.2020 16:55

Re: Lahjojen jakoa hoitajien kesken

ViestiKirjoittaja Patukka » 30.12.2020 17:23

Ilmoittauduun!!

Tässä tällainen tuherrus Nirosta:
Kuva

Äh mulla siitä nyt näkyy vaan osa ihan reunasta, toivottavasti teillä näkyy paremmin :'(


^Skaalasin kuvan vähän pienemmäksi niin se näkyy kokonaan. .-)
Kuvaa voi ihailla alkuperäisessä koossa täällä!
T. Kasa
Viimeksi muokannut Patukka päivämäärä 31.12.2020 13:33, muokattu yhteensä 6 kertaa
¯\_(ツ)_/¯
Avatar
Patukka
Kasan lellikki
Kasan lellikki
 
Viestit: 497
Liittynyt: 25.06.2020 11:15

Seuraava

Paluu Mourupulina

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron