Apu-YP hakusessa

Täällä informoidaan hoitolan ajankohtaisista uutisista, kuten järjestettävistä tapahtumista ja kilpailuista sekä muista päivityksistä.

Apu-YP hakusessa

ViestiKirjoittaja Kasa » 20.09.2023 20:43

Kuva
Olisitko kiinnostunut ottamaan ohjakset käsiisi?

Kuva Olen pitkään pystynyt ylläpitämään Mouruposkea itsekseni, mutta nyt opinnot vievät niin tuhottoman paljon aikaa etten valitettavasti ehdi kovin usein käymään täällä saati järjestää mitään ylimääräistä aktiviteettia eikä epäaktiivinen ylläpitäjä juurikaan edistä muiden hoitoinnostusta, päinvastoin. En haluaisi että Mouru jää taas useaksi kuukaudeksi "tyhjilleen", joten mietin että avustava ylläpitäjä(t) voisi pitää hoitolaa pystyssä poissaollessani.

Kuva Apu-YP:ksi ryhtyminen edellyttää mm. perus vieraskirjan tarkkailua, tarinoiden arvostelua, kaappipäivityksiä ja myös tapahtumia tai muuta ekstraa saa halutessaan pistää pystyyn mutta tämä ei ole välttämätöntä. Tehtävä ei ole niin aikaavievä miltä kuulostaa, on jo hyvä jos paikalla ehtii piipahtamaan vaikka kerran viikossa. Ja jos homa ei lähdekään sujumaan Apu-YP ei saa mitään "syytettä" jos juttuja jää rästiin yms, ettei sen puolesta tarvitse pelätä. Tarvitset ylläpitotoimia varten googletilin, jolla pystyy kirjautumaan Bloggeriin.

Kuva Ohjeistan valittua vielä yksityiskohtaisemmin, mikäli siis joku teistä nykyisistä hoitajista olisi halukas ottamaan vastuulleen ylläpitotehtäviä. Tai jos teitä ei haittaa että Mourussa ei tapahdu mitään ennen ensi kesää niin voidaan toki yhdessä koomailla muutama kuukausi. xD
Kuva
Avatar
Kasa
King of the Mouruposki
 
Viestit: 926
Liittynyt: 17.04.2020 23:22

Paluu Blogi

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron