mourufoorumi.foorumi.eu

Tänne tulevat kaikki Violan/räähkän kirjoittamat hoitotarinat.

Tarina 1 - Ensitapaaminen
Violan jalkoja kylmäsi. Tällä hetkellä pitäisi olla kesäsäät, mutta tällä hetkellä ulkona satoi ja oli harmaata. Pitää ottaa lämpimämmät vaatteet ensikerralla, Viola mietiskeli. Hän alensi kuulokkeista pauhaavan musiikkinsa voimakkuutta ja avasi kartta-apin. Sen mukaan hänen bussinsa olisi hetken päästä lähellä Mouruposkea. Viola oli soittanut Mouruposkeen, Simssiliinille, ja kysynyt saisiko tulla edes vierailemaan, sillä hän oli kiinnostunut Mouruposkesta. Simssiliini oli sanonut että Viola voisi tulla heti seuraavana päivänä kahdeksitoista. Juuri tänään Viola nukkui herätyksensä ohi ja joutui juoksemaan lujaa ehtiäkseen bussiin. Violaa jännitti jonkin takia, mutta hän oli myös innoissaan. Viola huomasi bussin lähestyvän hänen pysäkkiään, joten hän painoi stop-painiketta ja hyppäsi ulos bussista. Violan edessä oli pieni polku joka tuntui jokseenkin pelottavalta. Hän käveli polkua pitkin jännittyneenä ja hetken päästä hänen edessään näkyi pieni lampi sekä rakennus, jonka oli pakko olla Mouruposki. Lammen edustalla leikki kaksi pentua, ja Violan huomatessaan kissat jähmettyivät ja supisivat jotain toisilleen. Viola katsoi kissoja ihmetellen ja kissat juoksivat suoraa päätä sisälle. Pinkkitukkainen tyttö käveli päättäväisesti kohti rakennusta. Rakennuksen edustalla oli iso ja selvä kyltti, jossa luki Tervetuloa Mouruposkeen. Viola avasin valkoisen rakennuksen oven ja kurkisti sisään. Sisällä huokui lämpöä ja kotoinen tuoksu. Aulassa pyöri kissoja, aikuisia ja pentuja. Viola ei ehtinyt sanoa mitään, kun nurkan takaa kiirehti nainen. “Hei vain! Taidat olla Viola? Olen Simssiliini, ja tämä on Mouruposki. Ihanaa että tulit!” Simssiliini sanoi ystävällisesti ja puristi Violan kättä. “Hei!” Viola sai sanotuksi ihmeissään. Rakennuksessa oli kova melu ja kova kissalauma, jotka nyt tuijottivat häntä Violan huomattuaan. “Älä välitä kissoista, ne on vaan uteliaita. Haluatko kierrellä?” Simssiliini kysyi ystävällisesti ja alkoi johdattamaan Violaa peremmälle. Kävellessään Viola ihastui enemmän ja enemmän Mouruposken kotoisaan tunnelmaan. Simssiliini johdatti hänet läpi hoitajien huoneiden ja käytävien. Kaikkialla kissat ja jopa muut ihmiset katsoivat häntä uteliaina, ehkei uusia ihmisiä näy täällä joka päivä. Kiertelyn lopuksi Simssiliini vei hänet huoneeseen jossa asui adoptiokissoja. Aluksi Violaa surutti adoptiokissojen suuri määrä, mutta niillä kaikilla näytti olevan hauskaa, oli niillä hoitaja tai ei. “No, tykkäätkö Mouruposk-“
“Rakastan. Pääsenkö hoitajaksi?” Viola sanoi päättäväisenä Simssiliinille. Hoitolan omistaja selvästi yllättyi, sillä Viola oli ollut kovin vähäpuheinen siihen asti. “Siis, anteeksi kun keskeytin, mutta tahdon todellakin hoitaa jotain kissaa. Rakastan tätä paikkaa”, Viola korjasi tajuttuaan röyhkeytensä hieman nolostuneena. “Ei se mitään! Tietysti saat tulla hoitajaksi tänne. Ihanaa saada uusia ihmisiä! Meille on juuri tullut lisää pentuja. Haluatko nähdä?” Simssiliini kysyi. Viola nyökkäsi innostuneena. Juuri silloin pieni kirjava kissanpentu tuli vaappuen heidän luokseen. “Moikka! Sul on isot kengät.” Pentu tokaisi viattomasti ja istahti katsomaan Violaa pää kallellaan. Viola kyykistyi päästäkseen kissanpennun tasolle. Pentu oli todella pienikokoinen mutta vaikutti ihmeellisen energiseltä. “Niin on! Tykkään korkeapohjaisista kengistä, koska olen tosi lyhyt. Mikä sun nimi on?” Viola kysyi kissalta sydän sulana. “Emmätiiä. Mikä sun nimi on?” kissa sanoi Violalle kulmat kurtussa. “Moi, Emmätiiä. Mun nimi on Viola”, tyttö kertoi kisulle hymy huulillaan. Pikkukisu näytti hetken hämmentyneeltä ja alkoi sitten nauraa. “Sä oot ihan hassu! Mut ei mulla oikeasti ole nimeä. Ei kukaan nimennyt mua koska mulla ei oo hoitajaa”, kisu totesi surullisena. Viola katsoi simssiliiniä hymyillen, ja tämä tajusi heti mitä Viola tarkoitti.

Allekirjoitettuaan miljoona erilaista paperia Viola sai avaimet huoneeseensa ja luvan mennä hakemaan hoidokkinsa. Simssiliini ihmetteli kisun energiaa ja reippautta noinkin nuorena, joten ilmeisesti pentu oli oikea sähikäinen. Pikkukisu oli vaikeaa löytää kissajoukosta, mutta Viola bongasi hänet. “Hei! Sinä! Valkoruskea!” Viola huudahti kissalle ja pikkukisu kääntyi ja kipitti hänen luokseen. “Mä oon sun hoitaja nyt. Pääset huoneeseen!” Viola kertoi kissalleen hymyillen. Pentu oli hetken hiljaa, ja tämän pupillit laajenivat kun tämä tajusi mitä se tarkoittaa. “MULLA ON NYT HOITAJA!” kisu huudahti ja hypähti paikallaan. “Ei mut hei, mikä mun nimi on?” pentu kysyi Violalta katsoen häntä miettien silmiin. Viola ei tajunnut itsekkään miettiä asiaa, sillä hän luuli, että hoitolalla on nimi kissalle. Viola katsoi ikkunasta, ja siellä näkyi sateinen lampi jonka vedenrajassa heilui kaisloja tuulessa. “Kaisla”, Viola totesi ja katsoi takaisin kissaan hymyillen lämpimästi. Pikkukisu hymyili takaisin. “Rakastan sitä!”

“Kaksyks, kakskaks… kakskolme!” Viola laski kävellessään käytävällä Kaisla kipittäen pienillä jaloillaan perässä. Violan Simssiliiniltä saatu avain kääntyi huoneen lukossa ja ovi avautui narahtaen… huone oli pinkki! Viola käveli peremmälle huoneeseen ja katsoi ihastellen huonetta. Kaisla juoksi sisälle. “EIKÄ! Tämä huone on IHANA! Minun oma huone!” Kaisla totesi onnellisena ja kiersi huonetta silmät kiiluen. Violakin tykkäsi huoneesta, eikä häntä haitannut sen pinkkiys. Oli huoneessa sentään sohva, sänky ja jopa meikkipöytä. “Minäkin tykkään tästä”, Viola sanoi katsellen ympärilleen. “Kiitos niin paljon! Luulin et mut adoptoi joku paha tyhmyri, mut sä oot kiva”, Kaisla sanoi mietiskellen ja Violaa nauroi. “Minäkin olen iloinen että saan hoitaa sinua”, Viola sanoi hymyillen hoidokilleen. Kaisla hymyili hänelle takaisin. “Mulla on tylsää. Voidaanko leikkiä?” Kaisla kysyi valittaen. Viola mietti hetken. “Kun kiersimme hoitolaa Simssiliinin kanssa, hän vei minut johonkin leikkihuoneeseen.” “Ai sinne! Se on tosi kiva paikka! Mennään mennään!” Kaisla innostui ja suuntasi pois huoneesta. “Odota!” Viola huusi kompastellen perään.

Leikkihuone oli värikäs ja nätti paikka, mutta siellä ei ollut ketään paikalla. Viola kiersi huonetta etsien leluja. Kaisla kiipesi liukumäkeen ja laski kierien alas. “Varo nyt!” Viola sanoi huolissaan ja tarkisti että Kaisla on kunnossa. “Joojoo!” Kaisla sanoi eikä ollut moksiskaan. Kaisla haki lelukorista pallon ja laski sen eteensä. “Potkitaan palloa!” Kaisla ehdotti ja yritti potkaista palloa kovaa, mutta ei pennunjaloillaan saanut sitä pitkälle. “Aijaa. Tyhmä lelu”, Kaisla sanoi pettyneenä ja jätti pallon sikseen. Kaisla huomasi, että leluhuoneen pöydällä oli korillinen pikkuautoja. “Hei! Ota ne!” Kaisla ehdotti ja Viola laski korin lattialle. Hän levitti autot matolle. Kaisla nappasi käpäliinsä turkoosin pikkuauton. “Kato! Mä oon nopein rallikuski”, Kaisla huudahti ja vieritti pikkuautoa eteenpäin.

Leikkimisen jälkeen Viola huomasi, että hänellä oli nälkä. “Hei, tahtoisitko syödä jotain?” Viola kysyi Kaislalta. “Joo! Mulla on ihan hirrrrmunälkä”, Kaisla sanoi voivotellen. Viola oli saanut tietää Simssiliiniltä että varmaan jossain kauppakadun lähellä on ruokakauppa, josta saisi syötävää. “Käydään kaupassa! Mulla on pari penniä rahaa”, Viola sanoi ja nosti Kaislan syliiin ja suuntasi ulko-ovelle. Ulkona oli kylmä vaikka aurinko alkoikin iltapäivällä paistaa, joten Kaisla tykkäsi olla lämpimässä sylissä, eikä hän olisi muutenkaan pystynyt kävellä sinne asti. Puiden lehdiltä tipahteli vesipisaroita Violan niskaan, ja Kaisla katseli uteliaana ja hieman pelokkaana ympärilleen. Marketti oli ihan tavallisen näköinen ruokakauppa, ja Viola asteli sisälle markettiin Kaislan kanssa. “Mitä me ostetaan?” Kaisla kysyi ja katsoi Violaa. “En ole varma, jotain ruokaa johon riittää pennit”, Viola kertoi ja lähti suoraan kiertelemään hyllyjä. Valmisruokahyllyllä oli alennuksessa haudutettua pataa. “Kelpaako tämä?” Viola varmisti Kaislalta. Kissa nyökkäsi nälkäisenä. Matkalla kassalle he kävelivät sipsihyllyn ohi. “Hei! Otetaanko sipsejä myös?” Viola kysyi kissalta. Kaisla nyökkäsi taas ja tyttö otti sipsipurkin mukaansa. He menivät kassan kautta ja rahat juuri ja juuri riittivät ostoksiin. Ulkona Kaisla halusi jo kävellä vähän matkaa itse. “Ole sitten varovainen ja pysy lähellä”, Viola muistutti. Kaisla mutisi jotain ja käveli ylpeästi itsekseen. Kauppakatu näytti kauniilta aurinkoisella säällä koko päivän kestäneen sateen jälkeen ja maahan oli jäänyt vesilammikoita. Kaisla innostui lammikoista ja meinasi melkein hypätä yhteen. “Kaisla, ei! Voit vilustua jos pompit lammikoissa”, Viola torui, ja Kaisla katsoi häntä pettyneenä.

Mouruun päästyään he suuntasivat suoraan keittiöön mahat muristen. Kaisla odotti vesi kielellä ruokaa kun Viola lämmitti padan. Viola jakoi padan kahteen kulhoon jotka hän oli löytänyt kaapista ja antoi toisen Kaislalle. “Nam! Ei hullumpaa”, Viola totesi. Kaislan ruoka hävisi hänen poskiinsa niin nopeasti, että taisi kissakin tykätä siitä. Syötyään Viola haki sipsipurkin ja istui lattialle Kaislan viereen. “Älä sotke”, hän muistutti ja antoi yhden sipsin Kaislalle. “Hyi! Suolaista!” Kaisla totesi nyrpeänä. “Häh? Siks ne onkin hyviä!” Viola väitti vastaan ja söi sipsejä. “Sä oot kyllä ihme tyyppi”, Kaisla sanoi Violalle. He lähtivät keittiöstä huoneeseen ja Viola söi matkalla sipsit loppuun. Viola avasi huoneen oven ja Kaisla asteli väsyneenä huoneeseen. Kaisla haukotteli ja kiipesi sohvalle vaivalloisesti, sillä se oli vielö aika korkea hänelle. “Väsyttääkö?” Viola kysyi Kaislalta. “Ei… ei väsytä… lepuutan vaan silmiä…” Kaisla sanoi hiljaa ja alkoi hetken päästä tuhisemaan unissaan.

+ unitarve
+ nälkätarve (pata)
+ leikkimistarve



Haha, tykkäsin sinun ja Kaislan ensitapaamisesta kun kisu kommentoi kenkiäsi ja Kaisla puolestaan kulki aluksi nimellä "emmätiiä", voi toista kun hänelle ei oltu annettu vielä nimeä. .-D Mukavaa että tulette hyvin toimeen ja Kaisla selvästi pitää sinusta! Yay, tytötkin voi leikkiä autoleikkejä. .-D Mitää, vai ei Kaisla ymmärrä sipsien päälle, sentään pata-annoksella saatiin pikkuisen nälkä kuriin. .-) Saat 26 penniä, ja kohottelen myös tarpeet!

Tarina 2 - Teematarina
Viola oli tänään huonolla tuulella. Tiedän sen, koska heti herättyäni se käyttäyty tosi oudosti. “Hei, miksä oot noin tympee?” kysyin ihmetellen Violalta. Viola huokaisi ja mumisi jotain siitä että hän näki painajaista. Ja se tyhmä ihminen ei suostunut kertomaan enempää. Joten, loogisesti ajatellen, yritin piristää sitä. Kun se pesi hampaita, hiivin sen taakse ja huusin PÖÖ. Normaalisti se olis varmaan nauranut ja ollut leikillään vihainen, mutta nyt se pelästy ja pomppas ilmaan niinku ois haamun nähny ja sano mulle vakavalla naamalla ettei se ollut hauskaa. No mitä ihmettä! Se tyyppi oikeesti nousi väärällä jalalla tänään. Mutta en jaksa sitä kun joku mököttää joten koitin piristää sitä lisää. Aamupalalla laitoin lusikat suuhun ja kuljin ympäri keittiötä niinku mursu. “Kato mä oon mursu!” sanoin Violalle. Ei se taaskaan edes hymyilly. Siis mursuvitsithän on parasta komediaa mitä maan päält… tai no, mitä Mouruposkesta löytyy, mutta se ei reagoinut mitenkään. Mua alkoi ihan ihmetyttää se, miten toi ihminen oli niin ilmeetön. Koitin kertoa sille vaikka mitä vitsejä muttei se siltikään nauranut. Se näytti zombilta koko päivän. Se on pakko olla kipeä tai jotain, koska normaalisti se ei lopettas puhumista ollenkaan ja höpöttäis kaikkea turhaa tuntitolkulla. Eikä se siis oo huono asia, kyllä mäkin tykkään jutella. Illemmalla me vaan oltiin huoneessa ja hyppäsin alas sohvalta, koska tykkään mielummin nukkua sängyllä ja olin menossa sinne. Olin vähän kömpelö ja hypätessä mätkähdin suoraan naamalleni, ja sit kierin päin tuolia. Mun pää kopahti, joten olin ihan pyörryksissä ja kun nousin ylös, kaikki vaan kieppu mun silmissä ja kävelin taas päin sitä himputin tuolia. Ja sitten vasta kuulin kun Viola alko nauraa, se nauro niin paljon ettei saanu henkeä ja se nauro ku pähkähullu vaikka kuinka kauan. Ja vieläpä sille että kaaduin! No mut onneks se oli loppuillan oma ittensä, se vaan oli sen mukaan aika hauska tilanne. Ja joo, muakin nauratti se jälkeenpäin. Se oli kuulemma nähny jotain kamalaa painajaista että Mourussa tapahtu jotain ja mulle kävi jotain. Se oli aika söpöö. Niin, pahat sille, mut kyl mä tiiän että oon korvaamaton. Ja kyllä, mä lohdutin sitä ja sanoin ettei sen tarvi huolehtia koska se oli vaan unta, en mä nyt niin sydämetön oo.

(tää on vähän tynkä mut aattelin kokeilla jotain erilaista nyt ku on teemaviikko :DD)



Huh, jopas olet vauhdissa, vastahan kerkesin lukea tuon edellisen. .-D Juu, teematarinat voi hyvin olla lyhkäsempiäkin. .-) Söpöä miten Kaisla yritti kaikin konstein piristää sinua, ja lopulta nauru sitten alkoi kisun kompuroinnista. .-D Kaislakin taisi olla lopulta iloinen hänen hoitajansa palatessa entiselleen eikä nostanut suurempaa haloota siitä että nauroit hänen pienelle mokalleen. .-D Aika hauskaa menoa vakavaksi tarinaksi, saat 7 + 5 = 12 penniä!

Tarina 3 - Pesupäivä ja ulkoilua

”Mitäh?” Kaisla kysyi järkyttyneenä Violalta. ”P-pesupäivä?” hän takelteli ja näytti nyrpistyneeltä. ”Jep”, Viola sanoi melkein iloisen kuuloisena. ”Sä haiset”, Viola lisäsi ja avasi oven päättäväisesti. Kaisla käveli ulos huoneesta loukkaantuneena. “Enpäs!” Kaisla väitti vastaan. “No okei, et ihan, mutta silti hyvä ottaa kylpy”, Viola sanoi myötätuntoisena. Kaisla ja Viola kävelivät yhdessä Mourun ulko-ovelle ja astuivat ulos ovesta. Ulkona oli jo aamusella aika lämmin ilma ja aurinkokin paistoi jossain vaiheessa. Yöllä oli satanut joten puista tippui vielä piskoja niskaan ja höyry nousi maasta auringon lämmittämänä. Kaisla istui Violan sylissä kävelymatkan. Kauppakadulla ei ollut paljonkaan ihmisiä, kuten ei marketissakaan. Viola haki Kaisla sylissään pesutarvikkeita, kuten pesuainetta ja ikioman pyyhkeen. Suunnitelmissa ei ollut ostaa muuta, mutta kaksikko käveli hyllyn ohi, mistä löytyi vaikka mitä. “Hetkonen!” Viola huomasi ja meni hyllyn luo. “Mitä nyt taas?” Kaisla huokaisi ja tutki itsekin hyllyä. Viola bongasi levysoittimen suhteellisen hyvällä hinnalla ja oli heti myyty. Hän nappasi soittimen ostoskoriin. “Hei! Mikä toi on?” Kaisla kysyi osoittaen leijaa. “Se on leija, sitä voi lennättää tuulessa”, Viola selitti Kaislalle. “Se olisi niin kiva! Otetaan!” Kaisla pyysi ja katsoi Violaa anellen. Viola huokaisi ja nosti leijan koriinsa. Ennen kassalle menoa Viola otti mukaansa myös kännykän, vihdoin ja viimein. Se tulikin tarpeeseen. Kassalla Viola laski Kaislan kassahihnan viereen ja laittoi ostoksensa hihnalle. Kaisla astui vahingossa hihnalle, ja se alkoi liikkumaan juuri kun Viola käänsi selkänsä ottaakseen ostoskassia. Kassaneiti skannasi ostoksia ja näytti hyvin yllättyneeltä kun Kaisla tuli seuraavana. “Öö… terve!” Kaisla sanoi kun ei tiennyt mitä tehdä. Kassaneiti nauroi ja nosti Kaislan toiselle puolelle. “Sä et taida maksaa mitään”, hän totesi hymyillen ja Kaisla lipui kassan toiselle puolelle. Viola nosti katseensa kassan alta ja näki Kaislan toisessa päässä näyttämässä pöljältä. “Mitä ihmettä?” Viola mietti itsekseen. Kassaneiti hymyili Violallekin ja skannasi ostokset loppuun ja kertoi sitten summan. Viola maksoi nopeasti ostoksensa. “Anteeksi.. että kissani…”, Viola sopersi sydän kurkussa. Kassaneiti nauroi ja sanoi ettei se tietenkään haitannut. Viola nyökkäsi, sanoi hei, nappasi Kaislan mukaansa ja käveli ostoksiensa kanssa ulos. “Haluutko mennä Naukukukkulalle lennättämään tätä leijaa?” Viola kysyi heidän päästyään kauppakadulle ja kaivoi kassistaan upouuden leijan. “JOO!” Kaisla innostui heti. Viola ja Kaisla kävelivät Mourulle ja sieltä Naukukukkulalle. Sää oli muuttunut entistä aurinkoisemmaksi mutta myös tuulisemmaksi. Kukkulalle kiipeäminen oli hieman raskasta, mutta jopa Kaisla sai kivuttua omin avuin kukkulan päälle. “Okei, älä toivo liikoja, en ole koskaan ennen lennättänyt leijaa, mutta jotenkin se onnistuu”, Viola varoitti ja otti leijan pakkauksesta. Hetken mietittyään ja luettuaan ohjetta Viola sai leijan nousemaan taivaalle. Värikäs leija näytti hauskalta lentäessään taivaalla. Violalla oli hieman vaikeaa saada leija pysymään käsissä, mutta se kuitenkin onnistui. “Saanko minäkin lennättää?” Kaisla kysyi innoissaan. Viola empi hetken ja kyykistyi Kaislan viereen. “Pidetään yhdessä kiinni!” Viola ehdotti ja antoi leijaa Kaislalle. Juuri kun Viola hellitti otettaan, kova tuulenpuuska otti leijasta kiinni ja repi sen Violan käsistä. “EIKÄ!” Kaisla huudahti ja leija katosi taivaalle. Kaisla ehti jo harmistua. “Ei sitä vielä menetetty, mennään perään!” Viola sanoi päättäväisenä ja nappasi Kaislan mukaansa. Viola lähti juoksemaan suoraan leijan suuntaan ja kohta leija oli näkyvissä. Tuuli oli juuri vähän rauhoittumassa, mutta leijaa ei saanut kadottaa tai se oli ikuisesti kadoksissa. Kaisla hyppäsi hoiperrellen Violan sylistä ja lähti juoksemaan lujaa leijan suuntaan. He olivat päätyneet Koivikkokedolle (tai niin kyltissä ainakin luki) ja leija alkoi jo laskeutumaan alas. Leija jäi jumiin koivuun. Kaisla hölkkäsi hengästyneenä puun luokse. Leija oli saatava jotenkin alas. Viola sai Kaislan kiinni ja pysähtyi katsomaan puuta. “En todellakaan yletä tuohon leijaan. Mitä jos nostan sua ja sä koitat napata sen?” Viola kysyi Kaislalta. Kaisla nyökkäsi ja kiipesi Violan syliin. Viola kurkotti Kaislaa ylemmäs, ja Kaisla oli jo aika lähellä leijaa. Kaisla joutui kurkottamaan tosi pitkälle ja ottamaan askeleen yhdelle oksalle, kunnes hän sai kunnolla leijasta kiinni. “Kiinni on!” Kaisla huudahti ja otti leijan tassuihinsa. Vaikka leija olikin kevyt, se oli iso ja Kaisla lipesi oksalta leija mukanaan. Viola sai juuri ja juuri Kaislan kiinni ennen kuin hän osui maahan. “Oho! Mähän käskin olla varovainen” Viola sanoi Kaislalle kuitenkin helpottuneena siitä ettei Kaislalle käynyt huonosti. “Etkä sanonu!” Kaisla nauroi. Viola tajusi sen itsekin ja alkoi nauraa. Kaisla huomasi tassujensa olevan mutaiset juoksemisen takia. “Nyt kyllä kelpais se kylpy”, hän tokaisi.

Päästyään Mouruposkeen he kävivät nopeasti huoneessa viemässä tavarat, ja sitten he menivät kylpyhuoneeseen. Viola laski lämpimän kylpyveden ammeeseen ja Kaisla hyppäsi veteen. Lämmin vesi tuntui mukavalta. Viola pesi pesuaineen kanssa Kaislan ja Kaislan mutaiset tassut. Kaisla kiipesi pois kylpyammeesta kylpymatolle ja puristeli enimmät vedet pois turkistaan. Viola kuivasi kissan pyyhkeellä ja harjasi Kaislan turkin huolellisesti siistiksi. Vaikka Kaisla ei ollutkaan ihan niin sotkuinen, hän silti näytti paljon paremmalta kunnon kylvyn jälkeen. Sitten he kävelivät takaisin huoneeseensa. Onneksi he olivat juuri ostaneet Kaislalle uuden nukkumatyynyn, sillä Kaisla hyppäsi sen päälle heti päästyään huoneeseen. Pian Kaisla alkoikin jo tuhista unissaan.

Tarpeet:
+ Liikunta (juokseminen ja kiipeäminen)
+ Hygieniatarve (kylpy)
+ Siisteystarve (turkin harjaus)
+ Unitarve



Perus ku menee ostoksille selvien suunnitelmien kera ja sit mukaan tarttuu hieman kaikkea muutakin ylimääräistä. .-D Ää liian söpöä kun Kaisla päätyi ostosten kanssa liukuhihnalle. .-3 Kiva että uusi leija pääsi heti käyttöön, harmi vain että se pääsi karkuun ja jouduittekin melkoisen matkan juoksemaan leijan perässä! Haha, aluksi Kaisla ei pitänyt kylpy-ideasta mutta mutatassujen jälkeen hän olikin lopulta se joka vaati pesulle pääsyä. .-D Saat 16 penniä, ja kohotan tarpeet!

Tarina 4 - Synttärit!

Kaisla heräsi aamulla kamalaan hälinään hoitolassa. Huoneen ulkopuolelta kuului ihmisten puheensorinaa ja kaikki olivat jonkin takia aikaisin liikkeellä. Kaisla vilkaisi kelloa, joka näytti olevan kahdeksan aamulla. Kahdeksan? Miksi kaikki on yhtäkkiä liikkeellä? Kaisla kömpi etuovelle ja raotti sitä. Käytävä oli täynnä iloisia ja iloisesti pukeutuneita ihmisiä ja kissoja. Oli siellä koululaisiakin menossa kouluun. “Ööh.. Viola, satutko muistamaan mikä päivä tänään on?” Kaisla kysyi ja sulki oven. Viola vain mumisi jotain epämääräistä. Kaisla juoksi sängylle ja pomppi Violan päällä. “Nyt nouset ja kaivelet aivojasi! Mitä ihmeellistä tänään tapahtuu?” Kaisla tivasi. Viola nousi istumaan ja tuijotti tyhjyyteen ja koitti kerätä ajatuksiaan. Onkohan tonkaan pääkopassa mitään muuta kuin tyhjyyttä, Kaisla mietti itsekseen. Viola muisti hetken päästä jotain. “Ei mutta hei, tänään on ne synttärit”, Viola totesi ja näytti sitten vähän kauhistuneelta. “Miten ihmeessä unohdin?” hän lisäsi. “Niin kenen synttärit?” Kaisla kysyi ja alkoi nuolemaan tassujaan. “Mouruposken. Koko hoitolan. Tää paikka on ollut pystyssä kymmenen vuotta” Viola selitti ja hyppäsi ylös. Hänestä näki että hän koitti muistaa kaiken oleellisemman. “Muistan jotakin mitä synttäreistä on puhuttu, mutta en ole varma. Ehkä pitäisi mennä vähän katsomaan” Viola selitti ja viittoi Kaislan tulemaan mukaan. Käytävällä koululaiset olivat jo lähteneet, mutta porukkaa silti pyöri siellä täällä. Oven vieressä oli juliste, jossa luki kaikki tiedot synttäreistä. “Eli siis ne synttärit on myöhemmin tänään, varmaan koulun ja töiden takia. Ei ole kellonaikaa, mutta varmaan kaikki bilettää koko päivän. Ehkä voi mennä myöhäänkin?” Viola sanoi ja kohautti olkiaan Kaislalle. “Mitäs sä sitten odotat? Aletaan valmistautumaan!” Kaisla kehotti Violalle. “Ei meidän vielä tarvitse. Ohjelmat alkaa myöhemmin, joten voidaan käydä vaikka kaupassa ostamassa kaikki tarpeellinen ennen synttäreitä. Meillä on hyvin aikaa”, Viola sanoi.

Tehtyään aamuaskareet Kaisla ja Viola suuntasivat ulos. Hoitolassa ja sen ulkopuolella oli paljon tuttuja mutta myös outoja kasvoja, sillä kumpikaan ei ollut vielä oikein kunnolla tutustunut hoitolan hoitajiin ja kissoihin. Sää oli onneksi kaunis, sade olisi ollut kamalaa. He pääsivät kauppakadulle ja kävelivät katua pitkin. Jotkut ihmiset olivat kävelemässä Mouruun päin, varmaan koko Mourun ympäristön asukkaat oli kutsuttu. “AU!” Kaisla parahti ja katsoi tassuaan. Sitä särki jokin. Viola tarkisti tassun. “Sulla katkesi kynsi, ja se halkesi aika pahasti ja tosi lyhyeksi. Siksi se sattuu. Ehkä olis parempi käydä lääkärissä leikkaamassa ne kaikki”, Viola totesi. Kaisla vihasi sitä ajatusta että hän joutuisi lääkäriin, muttei auttanut valittaa. Kaislaa sattui kävellä joten Viola kantoi häntä loppumatkan lääkäriin. Eläinlääkäri ei ollut kovinkaan iso, sillä siellä ei ollut erinäisiä huoneita, mutta Viola sai nopeasti ajan Kaislalle. Ei mennyt aikaakaan, kun hoitaja Kuiku tuli leikkaamaan Kaislan kynnet. Kuiku oli Kaislan mielestä todella mukava, vaikka häntä pelottikin kynsileikkurit joita hän käytti. Jo parin minuutin päästä kynnet oli leikattu ja Kaisalla oli jo parempi olo. Katkenneelle kynnelle ei oikein voinut mitään, sillä piti vain odottaa että kynsi vähän kasvaisi. Kuiku kuitenkin antoi salvaa joka auttoi kipuun. Kaisla kiitti Kuikua ja he lähtivät maksamisen jälkeen eläinlääkäristä. “Mähän sanoin ettei se lääkäri ole niin paha!” Viola totesi. Kaisla oli samaa mieltä, hän luuli että se olisi pelottavaa.

Marketissa ei ollut paljonkaan ihmisiä niin aikaisin. Violalla oli ostoslistalla lahja lahjojenvaihtoon, sekä jotain muuta mitä tarvitseekaan. Hetken pohdinnan jälkeen Viola päätyi koirapehmoleluun ja söpöön kissakalenteriin. Koirapehmo olisi nuoremmillekin kiva ja kalenteri oli käytännöllinen kelle tahansa söpön värinsä ja kissakuvan kanssa. “Mitäs olet mieltä?” Viola kysyi Kaislalta ja näytti lahjoja. “Kelpais mullekin. Toi koira on tosi söpö!” Kaisla sanoi. “Ei nyt, keskity tärkeimpään”, Viola muistutti ja jatkoi matkaansa. Alehyllyllä Viola bongasi hienoa hopeaa kynsilakkaa. Kynsilakka oli todella kirkasta, glitteristä ja heijastavaa. Saman hyllyn lähellä oli jotain, missä luki turkin kiiltoaine. Viola ei ihan tajunnut, olisiko se sitten glitteriä tai jotain muuta mutta päätti ottaa sen. “Mitä sä teet?” Kaisla kyseli. “Teen susta säteilevän”, Viola vastasi salamyhkäisesti. Kaisla ei edes jaksanut ajatella asiaa sen enempää. Kaksikko meni kassan kautta ostoksiensa kanssa ja suuntasi suoraan kohti kotia. Matkalla takaisin Mouruun he haistoivat jotakin herkullista. Haju tuli läheisestä kahvilasta, jossa varmaan juuri tehtiin leivoksia. “Tiedän että tänään syödään aika paljon kaikkea, mutta käydään haukkaamassa jotain suolasta ekana”, Viola sanoi ja käveli Kaislan kanssa kahvilaan. Kahvilassa oli ihmisiä läppäreidensä kanssa kuin myös seurueita kahvilla. Viola ja Kaisla kävelivät kassalle tilaamaan ruokaa. Kaisla katsoi vitriinin takana olevia leivoksia kuolaten, mutta muisti sitten että hänen piti ottaa jotain suolaista. Kaisla päätyi täytettyyn kolmioleipään ja vadelmapillimehuun. Viola oli vielä vähän väsynyt, koska ei ole tottunut heräämään aikaisin, joten hän otti kupillisen maitokahvia ja täytetyn kolmioleivän. Kassan takana oli vaalea nuori kissa, joka oli hieman yllättävää Violan mielestä. Hän ei ollut ennen nähnyt kissaa työntekijänä. He tilasivat ruokansa ja jäivät odottamaan pyöreään pöytään. “Oon niin innoissani niistä synttäreistä! Niin paljon uusia ihmisiä ja kaikkia pelejä. Mä kokeilen niitä kaikkia!” Kaisla uhkasi innoissaan. “Noh, sä olet vielä aika pieni etkä varmaan pääse kaikkiin…” Viola koitti selittää mutta tajusi virheensä Kaislan katsoessa häntä murhaavasti. “Älä viitti! Ei ne voi mulle sanoa etten pääse pelaamaan. Eihän?” Kaisla pelästyi. “No ei varmaan, mutta jos siellä on pussihyppelyä niin se perunapussi on sua joku kakskyt kertaa isompi”, Viola nauroi. Kaisla esitti ensin ettei hänen mielestään se ollut hauskaa, mutta lopulta hymyili mielikuvalle. Tarjoilija toi heille kaiken pöytään. He kiittivät ja joivat juomansa ja söivät leipänsä. “Ei hullumpaa kahvia, täällä vois käydä useamminkin”, Viola sanoi ryystäessään kahvia. Kokonainen leipä oli aika paljon pienelle kissalle, mutta Kaisla sai syötyä koko leivän. Syötyään kaiken he veivät roskat kahvilan roskikseen ja kiirehtivät takaisin Mouruposkeen.

Mouruposken pihamaalla koristeet olivat vain lisääntyneet, ja ruokapöydällä oli iso kakkukupu. Sen sisällä oli varmasti herkullinen kakku. Viola ja Kaisla suuntasivat sisälle huoneeseensa. Viola kääri lahjan nätiksi lahjapaketiksi. “Aletaanko valmistautumaan?” Kaisla kysyi innoissaan. Viola harjasi Kaislan turkin nätiksi. Viola laittoi Kaislan turkkiin kiillotusainetta, ja se toimi täydellisesti. Kaislan turkki kiilsi kauniisti vähemmästäkin valosta. Viola otti esille hopean kynsilakan ja lakkasi Kaislan juuri leikatut kynnet. Nyt itse Kaisla sekä hänen kyntensä loistivat kauniisti. “Näytät niin sievältä!” Viola sanoi innoissaan äitimäisesti. Kaisla meni peilin eteen ja oli yllättynyt. “Mäkin tykkään!” hän sanoi ja katseli kauniisti kimaltelevaa turkkiaan. Viola meikkasi vähän ja vaihtoi juhlavaatteensa päälle. Kaksikko näytti nätisti juhlapukeutuneelta. “Okei, mitä pitää muistaa?” Viola kertasi. “Lahjapaketti, vähän rahaa mukaan varmuuden vuoksi, eipä varmaan muuta”, Kaisla muisteli. He lähtivät huoneesta ulos juhlahälinään. Kello alkoi lähestyä sitä että koululaiset tulisivat kohta takaisin ja silloin juhliminen alkaisi. Kaisla ja Viola tervehtivät kaikkia matkalla ulos. Ulkona oli isot koristeet pystytettynä. Pöydällä oli vaikka mitä ja ympärillä näkyi paljon kaikkea tekemistä. Simssiliinillä näytti olevan kamala kiire, eikä hän ehtinyt kuin moikata heidät nähdessään. Kaisla tahtoi mennä tutkimaan juhla-aluetta. Väkea alkoi kerääntyä paljonkin, ja ei aikaakaan kun Simssiliinillä oli jotain sanottavaa. Simssiliinillä oli hieno mekkonsa päällä, ja hän aloitti juhlat puheella. “Kiitos kaikille tulostanne! Mouruposki on paikka josta voi tosissaan olla ylpeä, ja syy siihen on te: kissat ja hoitajat! Te olette pitäneet Mouruposkea pystyssä, ja olemme saaneet antaa lukemattomille kissoille kodin, hoitajan ja sponsorien avulla myös adoption kissoille mahdollisuuden päästä kouluun!” Pitkän puheen jälkeen, jossa Simssiliini kertoi alkuajoista ja paikan perustamisesta, hän kertoi ohjelmasta. “Meillä on vaikka mitä yhteisleikkejä unohtamatta arvontaa, lahjanvaihtoa, lahjapusseja ja synttärikakkua! Pidetään unohtumattomat juhlat!” Simssiliini lopetti aplodien saattelemana. Viola päätti käydä osallistumassa arvontaan ja viemässä lahjat. Kaisla nyökkäsi ja päätti mennä katsomaan leikkejä. Tarjolla oli ongintaa, aarteenetsintää ja kaikkia klassisia juhlaleikkejä. Juhlissa ei ollut pussihyppelyä Kaislan onneksi. Vähän kauempana nurmikolla oli leikkipiiri, jossa leikittiin tervapataa. Kaisla juoksi suoraa päätä sinne ja meni mukaan. Kaisla oli joskus ennenkin pelannut tervapataa, ja hänen mielestään se oli todella kivaa. Osallistujia oli mukana monia, joten Kaislaa ei valittu montaa kertaa, mutta joku häntä vähän vanhempi kissa tiputti hänen taakseen kepin. Kaisla otti kepin suuhunsa ja juoksi toiseen suuntaan ehtiäkseen takaisin paikalleen, mutta vanhempi kissa oli nopeampi. Kaislaa ei haitannut, koska hän halusikin “hävitä”. Kaisla pudotti jonkun hänelle tuntemattoman kissan taakse kepin ja pinkoi minkä jaloistaan pääsi takaisin paikalle, ja hän voitti!

Leikin loputtua Kaisla etsi Violan. Viola kertoi, että hän oli ostanut kaksi arpalippua, vei lahjat ja sai vieläpä lahjapussin sekä kuppikakun koska hän tuli Mouruposkeen tässä kuussa. “Avataan se lahjapussi!” Kaisla hihkui ja Viola antoi lahjapussin hänelle. Pussissa oli vaikka mitä, muunmuassa ruusu, karkkia ja jäätelö. Kaisla söi mehujään heti, sillä hänellä tuli kuuma leikkiessä. Syötyään mehujään Kaisla ja Viola kiersivät juhla-aluetta yhdessä. Simssiliini ilmoitti että kakun saa aloittaa, ja kakun taakse muodostuikin aika pitkä jono. Kaikkien onneksi jono eteni nopeasti ja kaikki saivat palan kakkua koska kakku oli niin mahdottoman iso. Viola ja Kaisla hakivat omat palasensa ja maistoivat. Kakku oli niin herkullista! Siinä maistui mansikat ja vaahtokarkit. Kaislan olisi tehnyt mieli hakea lisää, mutta Viola muistutti että kakku oli tarkoitettu kaikille. Kakun syömisen jälkeen jaettiin lahjat. Kun Violan nimi sanottiin, hän haki lahjan. Kaisla ja Viola avasivat lahjan heti, ja siellä oli taco, jalkapallo, sipsejä ja keltainen kynä. Kaisla tykkäsi jalkapallosta ja suunnitteli, että hän voisi alkaa pelaamaan jalkapalloa. Lahjojen jälkeen ilmoitettiin arvonnan tulokset, ja Viola sai kuin saikin jotain. “Oho! Sain lahjakortin ennustuskojulle. Mitähän sieltäkin keksisi…” Viola mietti ja Kaisla oli hämmentynyt. “Onko Mouruposken lähellä ennustuskojuja?” “Varmaan. Pitää kysyä tarkemmin”, Viola sanoi. Kaikkien jakojen jälkeen kaikki söivät ja seurustelivat ja tutustuivat toisiinsa. Kaisla ja Viola kiertelivät tutustumassa varsinkin hoitajiin ja heidän kissoihinsa. Illan hämärtyessä kirsikkapuihin ripustetut valot sytytettiin ja tuli musiikkiakin. Jotkut menivät lammen viereen katselemaan tähtiä, ja jotkut tanssivat musiikin mukaan kunnon biletyksellä. Kaisla törmäsi sattumalta adoptiossa asuvaan kissaan, Minskuun. Minsku istui sivummalla ja kuunteli musiikkia, kun Kaisla huomasi hänet. “Haluatko mennä tanssimaan? Ei oo järkee tanssii yksin!” Kaisla sanoi hymyillen. Minsku oli ensin hieman hämmentynyt että Kaisla tuli yhtäkkiä juttelemaan, mutta kaksikko menivät yhdessä tanssimaan. Minsku oli ehkä hieman kipakalta vaikuttava, mutta Kaisla tykkäsi hänen seurastaan ja hänellä oli hauska huumorintaju. Kaisla sai tietää että Minsku oli se kissa, joka pudotti hänen taakseen kepin tervapadassa. Kissat tanssivat yhdessä aika pitkäänkin, kunnes kello oli jo niin paljon että monet menivät jo nukkumaan. Violakin etsi joukosta Kaislan, ja sanoi että nyt on aika mennä nukkumaan. Kaisla ei todellakaan väittänyt vastaan, sillä hän oli aivan rättiväsynyt koko päivän riehumisesta.

Ostokset:
- kynsienleikkuu 7 penniä
- hopea kynsilakka 2 penniä
- turkin kiiltoaine 6 penniä
Nää syötiin tarinassa eli vähennä pennit/kaapista:
- 2x täytetty kolmioleipä 10 penniä
- vadelmapillimehu 2 penniä
- kupillinen maitokahvia 4 penniä
- pinkki mehujää
Yhteensä 31 penniä

Tarpeet:
- terveystarve 3 pykälää (kynsienleikkuu)
- nälkätarve (kahvilajutut ja loput)
- siisteystarve (turkin harjaus ja kiillotus)
- leikkimistarve (leikit)



Ehditkin viime hetkellä laittaa tarinan, viisi minuuttia ennen keskiyötä. .-D Kaislalla on joka tarinassa jotain hauskoja tokaisuja, nytkin tuo Nyt nouset ja kaivelet aivojasi! hymyilytti lukiessa. x-) Autsis, kynsilohkeema taisi olla paha kun Kaisla ei pystynyt edes itse kävelemään, mutta onneksi hän sai leikkuun lisäksi kipua lievittävää salvaa tassuunsa. .-) Kiva miten mietitte lahjan käytännöllisyyttä ja sopivuutta kaiken ikäisille kissoille! Mukavaa että lahjavaihdossa saatu jalkapallo innosti Kaislaa suunnittelemaan jalkapallon pelaamisen aloittamista. c-. Haha, Kaislan onneksi pussihyppelyä ei sisältynyt sentään ohjelmaan, kieltämättä aika veikeä ajatus Kaislasta ylisuuressa pussukassa. .-DD Mukavaa että tervehditte muuta hoitolan väkeä, ja Minskun kanssa Kaisla vaihtoi useammankin sanan. .-) Saat 34 * 10 - 31 = 309 penniä, ja kohotan tarpeet!

Tarina 5 - Kaislan ensimmäinen koulupäivä

Kaisla istui penkillä kauniin pellon vieressä. Missäköhän Viola on, hän ajatteli itsekseen. Pellolla laidunsi lehmiä kaikessa rauhassa. Yksi lehmistä alkoi leijumaan ilmassa. Kaisla hieroi silmiään eikä voinut uskoa mitä näki. Sitten muutkin lehmät nousivat ilmaan. Lehmät katselivat ihmeissään ympärilleen, ja ne kaikki leijuivat samaan aikaan taivaalle. Kaisla koitti tähyillä lehmiä, mutta ne olivat kadonneet pilvien yläpuolelle. Yhtäkkiä maa Kaislan jalkojen alla alkoi loittonemaan. Kaislahan leijui myös! Kissan tassut nousivat penkiltä, ja hän nousi ylemmäs ja ylemmäs. Maisema alkoi laajenemaan ja se oli aivan älyttömän kaunis. Kaisla ihaili näkymää, mutta alkoi hätääntymään. Hän ei päässyt enää alas vaikka miten yritti huitoa. Pilvet alkoi lähenemään ja hän leijui viileän pilvisumun läpi. Kaisla yritti huutaa apua, mutta se ei auttanut. Korkeus vain nousi ja nousi kunnes hän tajusi, että oli kohta avaruudessa. Tähdet lähenivät Kaislaa. “Kaisla, lopeta huutaminen!”, kuului jostain ääni. Kaisla avasi silmänsä ja oli yhtäkkiä taas Mouruposkessa. Hänellä kesti hetki prosessoida asiaa. Viola seisoi kädet ristissä tuijottamassa Kaislaa. “Sori että huusin, näin todella outoa unta…” Kaisla sopersi unisena ja nousi ylös. “Hyvä että heräsit. En halua että myöhästyt”, Viola sanoi ja ojensi pöydältä Kaislalle voileivän. “Niin mistä?” Kaisla kysyi ja söi leipäänsä. Viola katsoi Kaislaa ärsyyntyneenä. “KOULUSTA! Miten sä unohdit?” Viola sanoi ja osoitti sinistä laukkua. “Öööh… Aa joo!” Kaisla sanoi esittäen että tiesi mistä Viola puhuu. Kaisla kyllä muistaa, että he kävivät marketissa ostamassa koulutarvikkeita mutta ei varmaan kuunnellut mitään kun Viola puhui itse koulusta. “Tässä on lukkari”, Viola sanoi ja antoi paperilapun Kaislalle. Kaisla ainakin oli tyytyväinen valitsemistaan aineista, joten se ei ollut ongelma. Kaisla söi leipänsä loppuun ja vei lukkarin kassiinsa. “Onko kaikki mukana? Tiedätkö mihin sun pitää mennä? Jännittääkö? Tiedätkö nyt varmasti mihin luokkiin menet?” Viola lateli kysymyksiä ja hössötti Kaislan ympärillä. “Lopeta jo, jos en tiedä mitä tehdä niin voin kysyä joltakin. Mä menen nyt!” Kaisla sanoi ja käveli valmiiksi ovelle. Viola heilutti Kaislalle ja katsoi ylpeänä ja liikuttuneena hoidokkiaan. “Eikun hei, pitää ottaa tottakai valokuva!” Viola muisti ja haki äkkiä polaroidkameran. Kaisla huokaisi ärsyyntyneenä. “Okei, ei kestä kauaa. Hymyä!” Viola sanoi ja nappasi kuvan Kaislasta. “Noniin, mä lähden ennen ku sä alat pillittää. Heippa”, Kaisla sanoi ja meni ulos käytävälle. Hän kuuli ennen oven sulkemista Violan hyvästelyt ja jatkoi matkaansa. Kävellessään Kaisla tajusi ettei kyllä oikeasti tiennyt mihin hänen pitäisi mennä. Kaisla päätti ensitöikseen vain kävellä ulos. Ulko-oven lähistöltä oli juuri tepastelemassa kissa. “Hei! Odota!” Kaisla huikkasi kissan perään ja juoksi hänen luokseen. “Mikä hätänä?” hän kysyi. Kissa oli ilmeisesti hieman vanhempi kuin Kaisla, muttei paljoa. “En tiedä missä koulu on, oletko menossa sinne?” Kaisla kysyi toiveikkaana. “Olen kyllä! Mutta jos olisit kävellyt tätä polkua vielä pitemmälle, olisit jo löytänyt kyltin joka vie koululle. Mutta voimme mennä samaa matkaa!” kissa sanoi ystävällisesti. “Onko tämä ensimmäinen päiväsi?” tyttökissa kysyi. “On kyllä. Olen vähän hukassa kaikesta, mutta opin varmasti nopeasti!” Kaisla sanoi innoissaan tepastellessaan kissan kanssa kohti koulua. Pian he saapuivatkin jo koulun ovelle. Monet kissat telmivät koulun pihalla. Yhtäkkiä kello soi ja kaikki alkoivat matelemaan sisälle, ja yhtäkkiä Kaisla ei enää nähnytkään mysteerikissaa. Kaisla päätti juosta kaikkien perässä sisälle ja kaivoi esille lukujärjestyksensä. Englanti? Listassa ei lukenut luokkaa, joten Kaisla päätti kysyä. “Hei, anteeksi, missä on englanninluokka?” Hän kysäisi joltain ruskearaitaiselta kissalta. “Olen itsekin menossa sinne! Tule!” kissa hihkaisi ja alkoi kävelemään käytävää pitkin, ja he pääsivät luokkaan. Luokka oli jo aika täynnä kissoja juttelemassa. Kaisla päätti istua tyhjälle paikalle ja otti laukkunsa esiin. Luokkaan käveli aikuinen kissa joka sulki oven ja hyppäsi tuolille. “Hello students! Meillä on täällä oppilaita jotka ovat ekaa kertaa tunnilla, mutta pääsette kyllä nopeasti mukaan! Tänään opettelemme ruokasanoja ja niihin liittyviä lauseita. Hakekaa oppikirjat!” opettaja sanoi ja viittasi sivupöydällä olevaan kirjapinoon. Kaikki pinkoivat hakemaan kirjan ja menivät paikalleen. “Avatkaa sivulta 12 ja näette siellä erilaisia ruokia. Voimme käydä ne läpi. Kala on fish, kana on chicken, porkkana on carrot, tomaatti on tomato ja voi on butter.” Opettaja kävi kaikki sivulla olevat ruuat läpi ja kissaoppilaat toistivat perässä. Osan sanoista Kaisla oli jo kuullut, mutta aika iso osa olivat uusia sanoja. “Kun kysyt, mitä joku haluaa syödä, kysyt “What do you want to eat?” Kaikki kissat toistivat saman perässä. “Ja jos haluat esimerkiksi vaikka riisiä, siihen vastataan “I would like to eat rice, please. Nyt voitte valita parit ja harjoitella näitä lauseita. Lisää löytyy kirjan aukeamalta.” opettaja sanoi ja kissat alkoivat etsimään pareja. Kaisla näki saman ruskearaitaisen kissan etsimässä paria. “Hei, haluatko harjoitella yhdessä?” Kaisla kysyi tyttökissalta. Hän nyökkäsi ja he alkoivat harjoittelemaan sanoja. “What is your favorite food?” Kaisla kysyi kissalta. “My favorite food is chicken salad. What is your favorite food?” hän vastasi. “My favorite food is…. ice cream!” Kaisla vastasi. He jatkoivat ruokasanojen opettelua. Vähän ajan päästä opettaja käski kaikki omille paikoilleen. “Kotitehtävänä teillä on kirjoittaa sivun sanat vihkoon ja opetella ne. Saatte ottaa kirjat mukaanne kotiin.” Kaisla pakkasi kirjansa reppuun ja kello soi. Koko luokka ryntäsi ulos tunnilta. Sama ruskearaitainen kissa tuli puhumaan Kaislalle. “Hei, en saanut nimeäsi! Minä olen Tikru.” kissa esittäytyi. “Olen Kaisla! Mille tunnille menet seuraavaksi?” “Menen seuraavaksi kotitalouteen. Entä sinä?” “Ai, minulla on ilmaisutaitoa. No, näemme sitten joskus!” Kaisla sanoi kissalle ja heilutti hänelle kun hän meni omaan luokkaansa. Kaisla tajusi sitten taas, ettei tiedä mihin luokkaan menisi. Kaisla juoksi käytäviä pitkin yrittäen löytää luokkansa ennen tunnin loppumista. Hän löysikin luokan, jonka ovessa luki ilmaisutaito. Kaisla ponkaisi sisään, ja luokassa tuolit olivat ringissä. Ringin keskellä mieskissa oli jo aloittamassa tuntia. “Tällä kertaa harjoittelemme improvisaatiota! Tein laput joissa on henkilöitä tai ammatteja ja sitten tunnetilan jossa kyseinen henkilö on. Improvisaation edetessä voitte itse keksiä missä tilanteessa hahmot ovat. Muut arvaavat hahmot tai tunnetilat. Otamme tämän pareittain.” Luokassa ei ollut paljoakaan oppilaita, mutta ensimmäiseksi improvisoimaan menivät kaksi tyttökissaa. “Voi ei, täällä on tulipalo! Mutta minä voin sammuttaa sen. Olenhan niin mahtava!” toinen kissoista sanoi mahtipontisesti. “En usko että saat sen sammutettua. Kaikki on huonosti. Olen hidas mutta onneksi minulla on kuori, jolla voin selviytyä tulipalosta. Tai sitten en.” toinen sanoi surullisella äänensävyllä. Ryhmän ihmiset nopeasti tajusivat että toinen on itsevarma palomies. Toinen oli selvästi surullinen, mutta hahmo tuotti vaikeuksia. “Ehkä se on kilpikonna?” Kaisla ehdotti ja toinen kissa pudisti päätään. “Lähellä, mutta se on pienempi.” hän vastasi. “No sitten se on etana!” Kaisla tajusi, ja kissat menivät paikoilleen. Seuraavana vuorossa olikin Kaisla ja joku poikakissa. Kaisla juoksi innoissaan piirin keskelle, koska tämä vaikutti hauskalta. Kaislan lapussa luki lammas ja peloissaan. Toinen kissa sai aloittaa. “Onko sinulla jotakin asiaa? Minulla on maani asioita hoidettavana, kerro äkkiä!” hän sanoi. Kaisla mietti, että hahmo on varmaan kiireinen jonkin sortin johtaja. “Bää, ei ole! Apua, onko kiire! Älä suutu, etsin vain ruohoa syötäväksi!” Kaisla sanoi kuulostaen lampaalta. Joku tuoleilla arvasi, että hän oli lammas. Toinen arvasi että toinen heistä oli kiireinen. Kaisla ja hänen parinsa tekivät vielä pari lausetta, ja kohta heidän hahmot arvattiinkin. Tunti eteni nopeasti, ja Kaislan mielestä kaikki oli todella kivaa. Kellon soidessa kissat lähtivät luokasta ja Kaisla katsoi lukujärjestystään. Eli siis ruokailu on seuraavaksi. Kaikki kissat ryntäsivät luokistaan innoissaan samaan suuntaan, joten Kaisla seurasi kissajoukkoa ja päätyikin ruokalaan. Ruokalassa oli todella pitkä jono, mutta ei auttanut muuta kuin vain jonottaa. Piakkoin Kaisla pääsikin ruokatiskin kohdalle. Ruokana oli ilmeisesti tänään lasagnea. Kaisla otti ruokansa ja meni pöytään istumaan. Ketään kissaa, johon hän tutustui tänään, ei näkynyt sillä hetkellä joten Kaisla söi yksin ruokansa. Kyllä hän varmasti myöhemmin löytää kavereita. Kaisla vei tarjottimensa pois ja katsoi taas kerran lukujärjestystään. Äidinkieltä oli luvassa. Vaikkei tunti ollutkaan vielä alkanut, Kaisla päätti jo valmiiksi hakea luokan. Äikänluokkia näytti olevan monta, mutta Kaisla uskoi löytäneensä oikean luokan ja jäi odottamaan tunnin alkua sen eteen. Kun kello soi, Kaisla meni ensimmäisenä sisään muiden kissojen mukana. “Hei vain! Tänään aloitamme kirjojen lukemisen! Koska kaikki eivät ole samalla tasolla lukemisessa, olen valinnut kolme eritasoista kirjaa luettavaksi. Kirjan taso ei vaikuta tietenkään numeroon, joten voitte valita ihan mieluisenne kirjan.” opettaja selitti ja osoitti kolmea eri kirjapinoa pöydällään. Kaisla kyllä tiesi aakkosia ja miten luetaan, muttei ollut erityisen hyvä siinä, joten hän otti kaikista helpoimman kirjan ihan varmuuden vuoksi. Eipä siitä haittaakaan ole. “Annan näille hyvin lukuaikaa ja tämän viikon tunnit käytämme kirjan lukemiseen, joten teillä ei tule kiire niiden lukemisessa. Kun kirjat on luettu, kaikki pitävät esitelmän omasta kirjastaan. Voi kirjoittaa tekstin jonka lukee luokassa tai muuten vain esitellä kirjan sisältöä.” opettaja selitti. Kaislaa ei ihan innostanut lukea jotain luokan edessä, mutta oli kai sitten pakko. Ei se niin pahakaan voinut olla. Kaisla aloitti kirjansa lukemisen, ja se edistyi ihan hyvin kunnes kello jo soikin ja koko luokka ryntäsi ulos. Koulupäivä taisi olla sitten siinä.

Kaisla avasi huoneensa oven ja asteli sisään väsyneenä. “Kaisla! Miten meni?” Viola sanoi heti kun huomasi Kaislan saapuneen. “Ihan kivasti, ei mitään ihmeellistä.” Kaisla sanoi mumisten ja meni suoraan pedillensä nukkumaan. Vaikka koulussa olikin ihan hauskaa, jatkuva oppiminen todellakin kuormitti Kaislan pieniä pentuaivoja.

//pakko nyt pahoitella etten ole kirjoittanut taas hetkeen köh mutta kuten olen sanonut koulu käy joskus vähän koville ja tykkään käyttää vapaa-aikaani nukkumiseen koska koulu kuormittaa munkin aivoja..



Olipas kiva taas vaihteeksi päästä lukemaan Kaislan puuhailuista! .-) Hauska miten kisulla oli niin kiire lähteä ja vasta sen jälkeen hän tajusi ettei edes tiennyt minne oli menossa. x-) Apua kysymällä pääsee onneksi pitkälle, ja loppupäivästä Kaisla osasi etsiä luokkia omatoimisestikin. Improvisaatioon tuli kivaa twistiä kun esitettäviä kriteerejä oli useampi! Aika kätevää että äikänluokkia on useampi kun huomioi miten moni kissa kyseistä ainetta opiskelee. .-D Tykkäsin myös miten äidinkielen tunnilla oli huomioitu eritasoisest lukijat! Pentuaivot tarvitsevatkin koulupäivän jälkeen lepoa, mahtoikohan Kaisla jatkaa uneksimista lentämisestä? Saat 32 penniä ja kouluplussia Kaislalle. .-)