Patukan tarinat
Lähetetty: 21.06.2020 16:51Tänne tulevat kaikki Patukan kirjoittamat hoitotarinat.
Melodee paineli koululle johtavaa polkua ja yritti häntäänsä heiluttamalla hätistää höpöttävän Ennustuksen vierestään. Poika ei lannistunut ja jatkoi kyselyään.
“Mitä siellä tehdään? Onko siellä kivaa? Hei älä viitsi, sinun piti muuttua kiltiksi!”
“Anna jo olla!” Melodee kivahti loukkaantuneena ja kiihdytti vauhtiaan niin että pienempi pentu jäi hieman jälkeen. “Kysy mieluummin Selleriltä!”
Selleri nosti katseensa tassuistaan, kun hänen nimensä mainittiin, ja Ennustus loikkasi innoissaan tämän vierelle kävelemään. “No? Mitä siellä tapahtuu?”
“Olemme kertoneet sen jo sinulle ainakin sata kertaa”, Selleri huokaisi. “Ja muutenkin näet sen kohta.”
Hän tuijotti taas määrätietoisesti omia käpäliään, jotka tassuttivat soratiellä.
“Kunpa Cara olisi täällä”, Ennustus mutisi itsekseen.
Koululla oli taas yleinen vilinä ja hälinä, kun kolmikko saapui sen pihaan. Ennustus tutkaili lukujärjestystä kiinnostuneena. “Ookkei, tänään on maanantai. Ekana on kieliä ja sit on taitoaineita ja sit on äikkää. Siistiä!”
Melodee mutisi jotain hyppytunnista ja hiipparoi koulun seinän viereen ja istahti siihen katsomaan puhelintaan.
“Hyppytunti?” Ennustus toisti ihmeissään ja alkoi sitten loikkia Sellerin ympärillä. “Näinkö?”
“Ei ihan”, Selleri naurahti. “En jaksa selittää. Mutta tule nyt, koulu alkaa.”
Ennustus jatkoi hyppelyään ja koikkelehti koulun oville matkien sen kellojen soittoa. “Dindongdongdoing! Jiiihaaaa!”
Selleri hymyili huvittuneena ja käveli pikkupennun perään. Hän näki vain vihreän hännänpään, joka heilui ruokalaa kohti. “Hei, väärä suunta! Italian luokka on tuolla!” Selleri huikkasi ja seurasi katseellaan hekottavaa Ennustusta, joka pomppi nyt oikeaan suuntaan.
“Moi Selleri!”
Poika käänsi päänsä ja näki Nekon, Adoption kissan, joka oli hänkin päässyt kouluun, kun Patukka oli ryhtynyt tytön sponsoriksi.
“Moi! Tulitko tekemään loppukokeita?” Selleri tiedusteli, kun he saapuivat ranskanluokan eteen.
“Joo. Vähän jännittää”, Neko paljasti. Selleri hymyili ymmärtäväisesti. Opettaja pyyhälsi paikalle ja asetti valkoisen monisteen luokan edessä olevalle pulpetille, ja sanoi sitten: “Neko, tässä sinun tehtäväsi. Tuo moniste luokkaan, kun olet saanut sen valmiiksi.”
“Onnea”, Selleri kuiskasi tytölle, joka väläytti hänelle hieman vapisevan hymyn. Neko istahti hiljaa pulpetin ääreen ja katseli varovaisesti ympärilleen. Koulun pitkät käytävät olivat nyt tyhjenneet oppilaista ja jonkun mattimyöhäisen kiireiset askeleet kaikuivat äänekkäästi lattialla muuten nyt hiljaisessa koulussa, kun luokkien ovet olivat suljettuja ja pitivät oppilaiden mölyt sisällään.
Neko käänsi katseensa tehtäväpaperiin ja näki tehtäviä, joissa piti kääntää suomenkieliset lauseet ranskaksi.
“Ihan helppoa”, hän vakuutteli itselleen ja ryhtyi tekemään tehtäviä.
Sellerin nk:
Ope työnteli meidät kaikki sisään luokkaan ja sain huomata, että Nalan, Caran ja Nekonkin lähdettyä ranskanlukijoita oli enää kaksi. Opettajakin oli äkännyt sen ja istui nyt mietteliäänä pöytänsä takana.
“Hmm hm.. Nyt seuraakin hieman erikoinen ranskantunti, sillä saatte kierrellä luokissa ja kirjoittaa vihkoihinne ranskaksi, mitä mikäkin luokka tekee. Hopi hopi!”
Kipitin ulos luokasta vihreä vihkoni ja sininen kynäpakettini kainalossa, ja ehdin nähdä, kuinka opemme alkoi pelata jotain nettipeliä työtietokoneellaan. Jaha, hän vain maleksii kun me teemme tehtäviä. Ei se tosin minua haittaa, kirjoittelu on kivaa. Ranskanlukijatoverini ei tainnut olla ihan samaa mieltä asiasta, sillä hän marssi omille teilleen jupisten jotain itsekseen.
“Täydellinen ranskantunti?” takanani pulpetissa istuva Neko kysyi huvittuneena.
“Ehdottomasti”, vastasin ja käännyin häneen päin. “Mene stalkkimaan opea, kun tulet valmiiksi. Se pelaa tietsikallaan. Ehkä antaa sunki kokeilla.”
“Niin teen”, tyttö virnisteli.
Alan kävellä kohti Ennustuksen italianluokkaa toivoen, että Patukka sponsoroi Nekon myös kakkosluokalle. Lähestyessäni ovea kuulen jo Ennustuksen voimakkaan äänen, kun hän latelee italiankielisiä numeroita. Astun luokkaan ja näen opettajan, jonka ilme on hyvin tunnistettava; hän on innoissaan, kun on viimeinkin saanut oppilaan, mutta onkin sitten saanut.. noo, ei ehkä hankalan, mutta.. omaperäisen oppilaan.
“Okei, toista perässäni: uno - “ opettaja aloitti.
“Hei, nyt tajusin! Uno, Alias, Kimble, Cluedo.. Nää numerot on pelien nimiä!” Ennustus hihkui. Yritin tukahduttaa naurunpyrskähdyksen.
“Eieieiei. Toista perässäni äläkä keskeytä. Uno, due, tre, quattro, cinque, sei, sette, otto, nove, dieci”, ope huokaisi ja kirjoitti sanat taululle sitä mukaa kun sanoi ne.
“Uno, duu, trööt, katri, sinkki, sei, setä, otto, nove, diesi. Kuka on Katri? Entä Otto? Onko se Otto joku setä?”
Seurasin huvittuneena vierestä opettajan toivottomia yrityksiä takoa järkeä Ennustuksen päähän.
“Uno, due, tre, quattro, cinque, sei, sette, otto, nove, dieci! Lue liitutaululta!”
“En osaa lukea!”
“No toista sitten! Uno, due - hei - mitä - jaa - “ opettaja änkytti huomatessaan minut luokan perällä.
“Uno, due, hei, mitä, jaa! Miksi vaihdat näitä nimiä koko ajan? Tämä on ihan mahdotonta!” Ennustus ihmetteli.
“Ei, meillä on vieras! Mikä hätänä? Etsitkö luokkaasi? Vai hei, tuletko italiantunnille?” ope kyseli, ja hänen intonsa uudesta oppilaasta lopahti, kun selitin hänelle, mitä olin tullut tekemään.
“Jaa. No kirjoita sitten, niin me tässä harjoittelemme.”
Kumarruin kirjoittamaan vihkooni: La classe italienne pratique les nombres. Kun nostin katseeni, näin, että Ennustus oli päättänyt oikeasti yrittää ja opettajakin oli tyyntynyt hieman.
“Okei. Uno, due, tre, joku.. quatt..ro..?, cinque, sei, sette, otto.. öö.. mikä sen jälkeen tuli?”
“Hyvä hyvä! Menee jo tosi hyvin. Se menee kokonaan näin: Uno, due, tre, quattro, cinque, sei..”
En kuullut enempää opettajan selostuksesta, koska olin luikahtanut ulos luokasta ja sulkenut oven hiljaa perässäni. Tein kierroksen loppuun, ja koska siihen aikaan oli vain kielitunteja, vierailin englannin, ruotsin ja espanjan luokissa. Pian vihkossani jo luki:
Une classe d’anglais regarde un film.
Des étudiants suédois sont dans la cour de l’ecole.
Il n'y a qu'un seul étudiant dans la classe d'espagnol.
Katsoin vihkoa tyytyväisenä ja paukautin sen kiinni. Kipitin luokan eteen ja kuulin sieltä Nekon ja opettajan kannustushuutoja sekä ranskanlukijatoverimme keskittyneitä ähkäisyjä. Hän oli ilmeisesti niellyt kiukkunsa huomatessaan nettipelin. Miksiköhän kaikki opettajat pelaavat niitä?
“Hyvä hyvä! Listi se! Nitistä!”
“Jes! Seuraava taso!”
Väkivaltaisia pelejä. Näyttääpä opettaja nyt lapsille kerrassaan hyvää esimerkkiä, tuumin ja työnsin oven auki kysyen: “Saanko minäkin kokeilla?”
Koulun kellot soivat. Jaiks. “Ei sitten. Neko, tule, mennään varaamaan pihalta varjoisat paikat. Siellä on kuuma.”
Tyttökisu nyökkäsi ja loikkasi open pöydältä viereeni. Opettaja katsoi vihkoani hyväksyvästi, kun näytin sitä hänelle ja koululaukut olalla minä ja Neko lähdimme välkälle.
Ennustuksen nk:
Loikin ympäri koulua ja huomasin ison salin täynnä pöytiä ja tuoleja. Ehkä italiantuntinikin oli siellä. Salissa näytti olevan myös ruokaa, joten voisin syödä tunnilla. Kätevää! Vasta kun Selleri huusi “Hei, väärä suunta! Italian luokka on tuolla!”, tajusin salin olleen ruokala. Aloin loikkia oikeaan suuntaan nauraen erehdykselleni ja muistin erään nallepuh-ohjelman telkkarissa, jossa oli häntänsä päällä pomppiva tiikeri. Kokeilin tätä hyppytekniikkaa, ja sen seurauksena mätkähdin koulun kovalle lattialle takapuolelleni, sillä häntäni ei kai ollut tarpeeksi vahva. Katselin hieman nolona ympärilleni ja tajusin, ettei kukaan onneksi nähnyt plätsähdystäni. Aloin taas nauraa. Nousin ylös ja kävelin hieman pomppien ovelle, jossa oli Italian lippu. Astuin sisään, ja nuorehko naaraskissa tervehti minua ystävällisesti.
“Tervehdys! Sinä olet varmaan Ennustus, uusi oppilaani. Tänään me harjoittelemme numeroita”, ope kertoi. Nyökättyäni hieman hermostuneesti hän jatkoi: “Okei, toista perässäni: uno - “
“Hei, nyt tajusin!” hihkaisin ennen kuin ehdin ymmärtää, että se ei ollut järkevää. “Uno, Alias, Kimble.. Nää numerot on pelien nimiä!”
“Eieieiei”, opettaja sanoi ja lateli numerot loppuun. En tajunnut oikein mitään, joten päätin vain toistaa ne sellaisina kuin olin ne kuullut.
“Uno, duu, trööt, katri, sinkki, sei, setä, otto, nove, diesi.”
Siristin silmiäni mietteliäänä ja kysyin sitten: “Kuka on Katri? Entä Otto? Onko se Otto joku setä?”
Olin kuulevinani jostain tukahdutetun naurunpyrskähdyksen, ja meinasin itsekin nauraa, sillä tajusin olleeni hyvin typerä. Ei numeroilla tietenkään ollut setiä!
Opettaja näytti erittäin turhautuneelta ja kähähti sitten: “Uno, due, tre, quattro, cinque, sei, sette, otto, nove, dieci! Lue liitutaululta!”
“En osaa lukea!” vaikeroin.
“Toista sitten! Uno, due, hei, mitä, jaa!”
“Uno, due, hei, mitä, jaa!” toistin ja jatkoin hyvin närkästyneenä: “Miksi vaihdat näitä nimiä koko ajan? Tämä on ihan mahdotonta!”
Koulu vaikutti aina vaan enemmän typerältä. Opettaja yritti selvästi ihan tahallaan pilata minun päiväni, joka oli alkanut ihan hienosti. Ehkä täällä on joku opettajien salaseura, joka yrittää pilata viattomien oppilaiden koulupäivät. Ja ne on varmaan aivopessyt rehtorinkin antamaan oppilaille huonot arvosanat todistuksiin. Siksi Cara ei halunnut näyttää loppukokeitaan ja todistustaan! Se, että en saisi tietää ennalta lopputehtäviä, oli vain tekosyy, tietenkin!
“Ei, meillä on vieras!” ope sihahti ja sai minut havahtumaan salaliittoteorioistani. “Mikä hätänä? Etsitkö luokkaasi? Vai hei, tuletko italiantunnille?” opettaja kysyi ystävällisesti oven luona siesovalta kissalta, jonka yllätyksekseni tunnistin Selleriksi.
Hahaa! Lisää todisteita opejen salaliitolle. Raaka ranskanope oli lähettänyt Selleri raukan tänne ilkeän italianopen aivopestäväksi minun kanssani! Kauheaa!
“Öh.. opettajani lähetti minut tänne tekemään ranskan tehtäviä. Minun täytyy kirjoittaa, mitä milläkin tunnilla tehdään”, Selleri selitti.
Kääk! Oliko hänet jo aivopesty? Miksi hän sitten on silti täällä? Häntä on varmaan kiristetty, voi kamala!
“Jaa. No kirjoita sitten, niin me tässä harjoittelemme”, ope sanoi. Jaa että harjoittelimme! Hänhän yritti pilata minun yritykseni koko ajan!
Silloin sainkin tuuman. Ehkä, jos olisin hänelle mukava ja oikeasti yrittäisin, ilkeä italianope ei ehkä aivopesisi minua. Opettaja lateli numerot vielä kerran, ja minä toistin niin hyvin kuin osasin.
“Okei. Uno, due, tre, joku.. quatt..ro..?, cinque, sei, sette, otto.. öö.. mikä sen jälkeen tuli?” en muistanut sen pidemmälle.
“Hyvä hyvä! Menee jo tosi hyvin”, ope kehui, ja minä hymyilin tyytyväisenä itseeni. “Se menee kokonaan näin: Uno, due, tre, quattro, cinque, sei, sette, otto, nove, dieci.”
Selleri oli onnistunut pakenemaan, hyvä! Yritin keskittyä ja sanoin hieman värisevällä äänellä, koko ajan peläten että opettaja suuntaa aivopesusäteen minua kohti ja tussauttaa: “Uno, due, tre, quattro, cinque, sei, sette, otto, nove, dieci.”
“Jess!” ope hihkui. Aina vaan paremmin menee! “Nyt voit kirjoittaa ne vihkoosi.”
“Öh.. En osaa kirjoittaa”, mutisin lannistuneena kaivaessani sateenkaaren väristä vihkoani ja kynääni esille.
“Ahaa, olisipa minun täytynyt se heti tajuta, kun on sinun ensimmäinen tuntisi.” Ope auttoi minua raapustamaan vihon valkoisille sivuille hieman haparoivalla käsialalla italiankieliset numerot.
“Noin. Sitten yksi toinen juttu..” ope sanoi ja meni kauhukseni hääräämään työpöytänsä taakse. Ei kai vain aivopesusäteitä?? Joka ikinen vihreä karvani nousi pystyyn pelkästä ajatuksesta. Ne onneksi laskeutuivat, kun ope huudahtikin: “Tervehdyksiä!” ja laittoi pyörimään jonkun lyhyen videon, jossa kaksi pitsaa jutteli toisilleen italiaksi. (Oho, en tiennytkään, että pitsat osaavat puhua!)
Videon loputtua opettaja kysyi: “No, mitkä sanat jäivät mieleesi?”
“Ööhh, no, siellä oli joku tsau, ja sit adio, ja sit ne kysy jotain.”
“Hyvä! Ciao on niinkuin moi, ja addio on hei hei ja ne kysyivät toistensa nimiä”, ope kertoi ja kirjoitti hyvin vaikeita sanoja taululle. Hän osoitti niitä karttakepillä (vai oliko se sittenkin naamioitu aivopesusäde?) ja sanoi ne minulle ja minun piti toistaa.
“Ciao!”
“Tsau!”
“Addio!”
“Adio!”
“Come ti chiami?”
“Kom ti tsiami!”
“Mi chiamo Firenze.”
Ymmärsin, että minun pitäisi sanoa oma nimeni, siistiä, sain juuri tietää openi nimen. “Mi tsiamo Ennustus.”
Annoin katseeni kiertää luokassa ja se pysähtyi suureen Italian karttaan. “Eikö Firenze ole joku Italian kaupunki?”
“On. Vanhempanikin olivat italianopettajia”, Firenze sanoi ja virnisti. Aloin epäillä omaa salaliittoteoriaani, sillä hän vaikutti niin mukavalta. En ehtinyt estellä itseäni ja kysyin: “Miksi olit niin vihainen alkutunnista?”
“Voi anteeksi”, Firenze sanoi vilpittömän herttaisesti hymyillen. “Olin niin hermostunut, kun viimein olin saanut oman oppilaan.”
Hymyilin opelle takaisin ja kuvittelin mielessäni roskakorin, johon heitin teoriani opettajien salaliitosta. En kuitenkaan antanut kuvitteellisen roska-auton viedä kuvitteellista roskakoria, en ihan vielä.
Sanottuani Firenze-opelle moikat (Ciao!) lähdin ulos välitunnille. Onneksi italianluokka oli melko perällä koulua, joten en joutunut oppilasaallon vietäväksi vaan kävelin rauhallisesti sen perässä.
“Hei Ennustus!” joku huikkasi ulko-oven tienoilta. Selleri seisoi siellä Nekon kanssa. Kipitin heidän luokseen ja annoin samalla mielessäni kuvitteellisen roska-auton kuskin kantaa pois autoonsa sen roskakorin, jossa oli opesalalittoteoria, sillä Selleri oli täysissä hengen voimissa, joten teoria oli pelkkää potaskaa.
Melodee huitoi meille erään kirsikkapuun varjosta.
“Oi, hän on varannut meille varjopaikkaa!” Neko hihkaisi, ja me pinkaisimme mustavalkoisen naaraan luokse. Katsoin Melodeen iloisia kasvoja ja yhtäkkiä minua kadutti se, mitä olin sanonut aamulla. “Hei älä viitsi, sinun piti muuttua kiltiksi!” Se oli ollut aika tyhmästi sanottu, sillä tytön salaperäisen tunnepuuskan jälkeen hän oli ollut hieman kärttyisä vain aamuisin ja joskus iltaisin, ja hän oli ottanut Caran kanssa huoltajan roolin, kun armas hoitajamme Patukka oli teillä tietymättömillä. Melodee oli leikkinyt minun kanssani, pilkkonut ruokaa meille aamiaiseksi ja jopa yhtenä iltana laulanut meidät kaikki uneen ihanalla äänellään. (Siinä oli ollut suostuttelemista.)
“Melly”, sanoin hiljaa. Tyttö käänsi kirkkaan katseensa minuun. “Anteeksi siitä, mitä sanoin aamulla.”
Neko ja Selleri osasivat tahdikkaasti olla olevinaan hyvin kiinnostuneita heitä varjostavan kirsikkapuun vähäisistä kukista. Melodee katseli pihaa hetken ennen kuin vastasi.
“Ei se mitään.”
Sitten hän uppoutui takaisin katsomaan puhelimensa näyttöä.
Melodeen nk:
Tapitin määrätietoisesti matopeliä puhelimessani ja yritin räpytellä kyyneliä silmistäni. Onneksi sain ne jo pian aisoihin ja onnistuin taas katselemaan ympärilleni. Ilma oli muidenkin mielestä ilmeisesti liian kuuma telmimiseen, sillä he kolme istuivat saman puun varjossa missä minäkin ja katsoivat puhelimiaan. Selleri pelasi omalla puhelimellaan, ja Neko katseli vierestä. Poika antoi Adoption kissankin välillä kokeilla. Ennustuskin kaivoi oman vihreän puhelimensa Caran laukusta. (Puhelin oli tullut yhtenä erään logokisan palkinnoista, ja laukku oli lainattu Caralta, koska Ennustuksella ei ollut omaa eikä kesän aikana voinut ostaa Marketin kouluhyllyltä mitään.)
En ollut ihan perillä siitä, miksi meidän piti mennä kouluun, vaikka oli jo kesä. Varmaan Patu halusi, että kaikki suorittivat ykkösen loppuun ja voisimme lähteä matkalle. Ennustusksen eka päivä oli vasta tänään, joten kesä ehtisi loppua ennen kuin hän valmistuisi. Ehkä riittäisi, jos Neko, minä ja Selleri valmistuisimme. Varmaan Ennustus voisi ottaa lomaa koulusta.
Koulun kellot pysäyttivät ajatukseni soinnillaan, ja minä sanoin moikat kavereilleni ja kävelin musiikkiluokkaan ainakin tonni perhosia vatsassani.
Musiikin opiskelijat rynnivät sisään ja työnsivät minutkin luokkaan. Muut oppilaat istuivat pulpettejen eteen, ja minä jäin eteen seisomaan opettajan viereen.
“Noniin. Tänään ennen kuin aloitamme päivän tehtävät, Melodee tässä esittää meille pienen esityksen”, hän selitti ja sen jälkeen kysyi minulta lempeästi: “Mitä tahtoisit esittää? Laulua vai soittoa?”
Olin jo vastaamassa “laulua”, mutta mieleeni pälkähtikin muuan ajatus.
“Laulua, ja säestän pianolla itseäni”, hymyilin. Opettaja antoi minulle ison pumaskan nuottipapereita, joista sain valita mieleiseni. Eräs Katti Helenan lauluista eli Lintu ja kissa näytti melko helpolta, joten vedin sen nuotit paperikasasta ja asetin paprun pianon nuottitelineelle. Kumarsin luokalle kuin kunnon konsertoija ainakin, istahdin pianon ääreen ja kajautin:
“Kissalla vain voi silmät niin loistaa
Lintuja kun hän katsella saa
Haaveita vain se vapauden toistaa
Lintuset nuo ja kaunis maa
Kauniina niin nään aalloilla laivan
Tuuli kun vain on ystävä sen
Alta se pois käy huolten ja vaivan
Laulu sen on niin valkoinen
Valkoinen niin on syntymä laulun
Rakkaus vain kun emo on sen
Valkoinen niin on kangaskin taulun
Maalata voit'sä auringon
Aurinko saa taas elämän kukkaan
Kasvoista nään sen ystävien
Aurinko saa ei painua hukkaan
Kehto kun on se rakkauden
Laulaa niin saat
Lentää taivaat
Laulaa myös saan
Maahan jään vaan
Ei mua voi nyt siivet pois kantaa
Kissa mä oon ja pienin vain maan
Mulle sä voit näin iloa antaa
Iloon muutenkin mukavaan
Puhdas on päivä nyt ihmisten mielen
Riemua pois ei kaipuulla saa
Muistaa jos voit'sä rakkauden kielen
Lintujen ois ja kissojen maa
Kissalla vain voi silmät niin loistaa
Lintuja kun hän katsella saa
Haaveita vain se vapauden toistaa
Lintuset nuo ja kaunis maa
Laulaa niin saat
Lentää taivaat
Laulaa myös saan
Maahan jään vaan…”
Luokka taputti riehakkaasti laulun loputtua. Nostin käpäläni täristen koskettimilta, johin olin painellut sointuja lauluni säestykseksi.
“Hienoa, hienoa!” opettajakissa kehui ja taputti selkääni niin että viimeisetkin jännityksen sirpaleet purskahtivat ulos yskäyksien muodossa. “Otapa tästä pari kolme keksiä ja mene luokan ulkopuolelle odottamaan.”
Samantien alkoivat luokassa vastaväitteet.
“Miksi Melodee sai keksiä?” joku tumma kolli ärisi.
“Niin, miksi me ei saatu kun sillä yhdellä tunnilla tehtiin esityksiä!” kollin kaveri kailotti.
“Epäreilua!” joku naaras vinkaisi.
“Ähäh, minä aivan unohdin kertoa, että Melodeella on lopputyöt meneillään.” Vai unohdit, kiva. “Sitten kun tekin teette lopputyönne, saatte keksiä.”
Ope antoi minulle keksit ja kiiruhdin ulos luokasta ne tassuissani ennen kuin opettaja ehti muuttaa mieltään. Pamautin oven kiinni perässäni ja lyyhistyin penkille luokan viereen. No niin, hienoa. Ensimmäinen ja ehdottomasti vaikeampi kahdesta lopputyöstä oli ohi. Olinhan minä opiskellut myös matikkaa, mutta sen joku ihmeen palkki oli tullut täyteen ja minun ei tarvinnut tehdä siitä lopputyötä. Eli vain äikän tehtävä oli enää tehtävänä. Sujautin keksini sateenkaaren väriseen laukkuuni ja päätin, että syön ne vasta kun olen syönyt lounaan.
Sellerin nk:
“Pitäkää hauskaa liikassa!” huikkasin Ennustukselle ja Nekolle oppilasväkijoukon yli. He näyttivät kuulleen, heiluttivat tassujaan vastaukseksi ja kipittivät portaita ylös liikuntasaliin. Minä käännyin ja lampsin kuviksenluokan eteen. Ope avasi oven ja toivotti meidät kaikki tervetulleiksi.
“Tänään me menemme ulos maalaamaan!” hän hihkaisi, muttei päästänyt ketään sisään luokkaan. “Selleri ja Tuuli, tulkaapa auttamaan minua hakemaan papereita ja telineitä varastosta.”
Minä, ope ja joku valkoruskea naaras kävelimme koulun perälle ja ope näpräsi hetken lukuisia avaimiaan ennen kuin löysi oikean ja avasi valkoisen, hieman maalitahraisen oven sillä.
En ollut käynyt varastossa koskaan. Siellä oli hyllyillä ja lattialla olevissa pahvilaatikoissa hieman sotkuisesti vino pino koristeita joka juhlaan, paljon erilaisia maaleja, siveltimiä, papereita, kankaita, sekä käytettyjä että uusia koulukirjoja, joitain rooliasuja ja -asusteita ja kaikkea muuta krääsää. Opettaja ähisi suuren paperipinkan kanssa, ja kiirehdin auttamaan ja ottamaan häneltä osan papereista. Tuuli nappasi kainaloonsa pari kokoontaitettavaa maalaustelineitä ja me kolme lähdimme ulos varastosta käytävälle, missä muu luokka odotti. Ope katsoi kolmea oppilastaan ja sitten kahta maalaustelinettä, joita Tuuli kantoi.
“Käyn hakemassa vielä yhden”, ope sanoi ja pyyhälsi pois paikalta ja pian jo palasi loput viisi teline sylissään. “Mennään ulos”, hän mumisi kasan takaa. Luokka kipitti koulun pihalle, jossa olimme olleet viime tunnillakin, kun teimme suurta projektia. Nyt saviukkojen talvimaa oli jo siivottu pihalta, mutta se oli onneksi turvallisesti kuviksenluokan perällä ja keräsi kaikkien luokkalaisten innostuneet katseet kuin mikäkin julkkis. Ehkä se laskettiinkin julkkikseksi, kun se oli hieno ja sitä käytiin katsomassa vähintään viisi kertaa päivässä?
Opettajan höpötys sai minut takaisin maan pinnalle ja kipitin äkkiä muiden oppilaiden viereen maalaustelineiden eteen.
“..ja telineillä on oikein hyvä paikka tässä hiekkakentällä, siitä näkyy kaikki hyvät maalauskohteet. Hienoa”, ope kälätti ja kysyi sitten viittoillen epämääräisesti pihan ympärillä olevia kasveja kohti: “Minkä te tahtoisitte maalata?”
Pieni Mustikka viittasi heti.
“Mustikka.”
“Tuo kirsikkapuu on kaunis, ja sen vieressä on kivilaattapolku. Ja taustallehan voi maalata myös tuon lammen”, pikkupentu sanoi hieman varovasti ja osoitti sitä puuta, jonka varjossa olimme välkällä levänneet.
“Mahtavaa!” ope hihkaisi ja ojenteli meille kaikille maaleja ja papereita. Minä valitsin hyvän siveltimen ja aloin maalata paksulle maalauspaperille nurmikkoa, punaruskeaa aitaa, kivipolkua, tummanruskeaaa kirsikkapuuta pinkkeine kukkineen ja viimeiseksi suuren, turkoosin lammen taustalle. Katselin luomustani hetken tyytyväisenä ja lisäsin siihen vielä joitakin yksityiskohtia, kuten pilviä ja aurinko taivaalle, järveen auringosta heijastuvia säteitä ja perhosia ja lintuja sekä tietenkin sen puun varjon, jossa olin silloin. Hymyilin maalaukselle ja näin, että muutkin olivat pian valmiita.
“Noin. Antakaas ne nyt tänne, niin minä vien ne kuivumaan”, ope sanoi ja otti jokaisen oppilaan ojentaman maalauksen itselleen. “Te voitte mennä nyt syömään.”
Kävelin rauhallisesti koulun valkoista ulko-ovea kohti ja seurasin katseellani Tuulia ja Mustikkaa, jotka loikkivat iloisesti ruokalaa kohti, mutta minä tiesin, ettei siellä ollut koskaan mitään loikkimisen arvoista. Ja muutenkin Neko ja Ennustus luultavimmin kävisivät suihkussa, joten he eivät tulisi vielä.
“Kylläpäs kesti.” Kuten olin arvellut, vain arvoituksellisesti hymyilevä Melodee odotti minua koulun ruokalistoilla ja käsienpesumuistutusjulisteilla koristellulla lasiovella.
Pian myös hengästyneet (mutta hienhajuttomuudesta päätellen kuitenkin suihkussa käyneet) Neko ja Ennustus saapuivat paikalle Ennustuksen veljet Rio ja Kuula mukanaan. Huohottamisesta välittämättä nelikko puhua pajatti koko ruokailun ajan eikä edes huomannut syövänsä pippurista hernekastiketta ja ylimakealta leivältä maistuvaa ja näyttävää munakasta, saati sitten sitä, että Melodee kaivoi jostain kolme keksiä, huomasi minun tuijottavan ja antoi minullekin yhden.
Ennustuksen nk:
Selleri huusi meille jotain, joka kuulosti “hauskaa liikkaa!” tai jotain sentapaista, ja me huiskutimme hänelle vastaukseksi.
“Mennään jo tunnille, ettei myöhästytä”, Neko sanoi ja kipitti yläkertaan vievien portaiden suuntaan. Minä seurasin häntä pujotellen muiden oppilaiden välistä, kun tyttö jo viiletti portaita ylös. Puhisin hänen perässään ja onnistuin ähkäisemään kysymyksen: “Onko liikkasali.. äähh.. yläkerrassa..?”
“On”, Neko sanoi ja lisäsi hiven huvittuneisuutta äänessään: “Mutta koita nyt olla väsymättä ihan totaalisesti ennen kuin tunti edes alkaa.”
Naurahdin ja vakavoiduin nähdessäni kahdet kierreportaat yläkerran aulassa. “Taasko portaita?” kähähdin.
“Joo. Toiset on poikien pukkariin ja toiset tyttöjen”, Neko selitti ja sen sanottuaan vilahti tyttöjen portaisiin kikattaen ja huudahti ennen kuin katosi keltaisesta ovesta sisään: “Ota vissyä mukaan!”
Minä jäin seisomaan hölmistyneenä tyhjään aulaan ja katselin ympärilleni yrittäen saada selkoa ystäväni sanoista. “Ota vissyä mukaan.. hän vain pilailee kustannuksellani”, mutisin itsekseni ja kuullessani oppilasmassojen vyörymistä portaista aulaan päätin pinkaista nopeasti portaat ylös ja mennä punaisesta ovesta sisään poikien pukuhuoneeseen.
Huone oli melko pieni, ja sen seinässä oli ikkuna, josta kurkistaessani ulos näin, että pukkari oli korkealla ison liikkasalin yläpuolella. Pukuhuoneessa oli myös kolme ovea, punainen, josta olin juuri tullut, sininen, joka arvatenkin johti suihkutiloihin, ja vihreä, josta arvelin, että siitä pääsi taas uusiin portaisiin, joista mentiin saliin. Olin jo kyllästynyt portaissa kävelyyn, joten lepäsin hetken penkillä ennen kuin laitoin Caralta lainatun laukun siihen ja ripustin sinisen pyyhkeeni ja riisumani vaaleanpunaisen Mouruposki-paidan naulakkoon, sillä en halunnut sen hikistyvän. Sitten jokin huoneessa kiinnitti huomioni. Suuri kylmäkaappi nurkassa. Sen läpinäkyvistä ovista huomasin, että se oli täynnä erilaisia vissypylloja.
Ota vissyä mukaan..
Ei Neko ollutkaan pilaillut! Pomppasin ylös penkiltä ja kiiruhdin kaapin luokse. Valitsin pullon, jonka etiketissä luki: “Kivennäisvesi. Sitruuna ja lime. +magnesium, lihaksille.” Otin kylmän putelin kainaloon ja avasin vihreän oven, joka kai johti portaisiin.
Eipä sitten johtanutkaan. Siitä avautui suuri, vaaleanvihreä kierreliukumäki, jota liu’uttiin alas liikkasaliin asti. Katsoin vasemmalle puolelleni ja näin tyttöjen violetin mäen, jonka päähän Neko juuri ilmestyi. Kuulin muiden oppilaiden askelet oven takaa enkä halunnut aiheuttaa jonoa, joten muodostin suullani sanat “än yy tee nyt” ja me liu’uimme.
Olisin kiljunut koko matkan, mutta kun avasin suuni, se tulvahti täyteen ilmaa, ja kun kompuroin pois mäen edestä turvallisesti maan kamaralla, olo oli epämukavasti kuin juuri tyhjennetyllä ilmapallolla.
“Huhhuh”, Neko puuskahti köpötellessään viereeni, kun me asteimme vissypullot seinän viereen odottamaan. “On taidettu mäkeen laittaa vähän liukumisvoidetta.”
Purskahdin nauramaan ja katselin, kuinka loput luokkalaiset liukuivat mäkeä alas. Hymyni ulottui korviin asti, kun kaksi minunnäköistä vihreää kissanpentua liukui vieretysten kikattaen liukumäkeä alas.
“RIOOOO!” kiljuin. “KUULAAAAA!”
“ENNUSTUUUUUUS!” veljet karjuivat ja loikkasivat päälleni. En jaksanut painia heitä vastaan, joten odotin, että he tajuaisivat, että vissyt liiskaantuisivat, jos he eivät veisi niitä sivuun. Muita oppilaita odotellessa kaksoisveljeni ja Neko esittelivät minulle liikkasalia.
“Tuolla seinillä on koripallokoreja. Ja tässä lattiassa on niin paljon viivoja, että viivahippaa voi leikkiä”, Neko opasti.
“Niin, ja tuo ovi tuolla johtaa välinevarastoon..”
“..jossa sinä ja Neko lorvitte yhden kokonaisen tunnin ajan”, Kuula napautti keskeyttäen Rion selostuksen. Nauroin taipuneena kaksinkerroin, kuulosti mahhhtavalta!
“Se oli tylsä tunti”, Rio puolustautui.
Kuula avasi suunsa sanoakseen jotain vastaväitteeksi, mutta ope alkoi silloin esitelmöidä meille tämän tunnin aiheesta, kaupunkisodasta.
“Kaupunkisota?” Kuula äimisteli. “Tämä on liikantunti eikä hissantunti!”
“Kaupunkisota on vähän niin kuin polttopallon ja lipunryöstön sekoitus”, ope selitti. “Siinä jaetaan luokka puoliksi joukkueisiin ja sitten kumpikin joukkue saa puolikkaan salista alueekseen, johon laitetaan patjoja pystyyn suojaksi. Joukkueet piilottavat tällaisen pikkutolpan johonkin, mistä se on kuitenkin helppo ottaa. Sitten joukkueet saavat palloja, joilla pitää polttaa vastajoukkueen pelaajat jos ne ovat omalla alueellasi ja jos sinut poltetaan, joudut penkille istumaan, ja ensimmäinen penkillä istuva pääsee peliin aina, kun oma joukkuelainen polttaa vastapelaajan. Se joukkue, joka ensimmäisenä saa toisen tolpan omalle alueelleen, voittaa.”
Luokka nyökkäili ymmärtäen pelin säännöt. Sitten ope antoi minulle tolpan piilotettavaksi ja laitoin sen erään pystyssä olevan jättipatjan viereen, ja piilouduin itse sen taakse valmiina polttamaan vastapelaajat, jotka havittelivat tolppaamme. Onneksi Kuula oli sentään minun joukkueessani, hän tuli auttamaan minua puolustuksessa ja Rio lähti hyökkäämään omalta joukkueeltaan. Ope vihelsi pilliin pelin alkamisen merkiksi.
Vihollisjoukkueen hyökkääjät tulivat oitis hamuamaan tolppaa, ystäväni (ja kaikesta päätellen myös innokas fanini) Sisu ja Rio muiden muuassa, mutta me torjuimme heidän yrityksensä Kuulan kanssa. Huomasin Rion juoksevan täpärästi pois Kuulan heittämän pallon alta, mutta tyhjin käsin. Yhtäkkiä Kuula näytti saavan jonkin idean ja selosti sitä minulle samalla kun me puolustimme tolppaa.
“Hei, mitäs jos tehdään niin, että sinä, Ennustus menet harhauttamaan vastustajia ja esität Rioa ja kiinnität tuon tolpan vartijan huomion minuun, kun muka yritän varastaa tolpan, sitten Aamu voi ottaa oikeasti tolpan, kun sinä ja vartija yritätte muka estellä minua.”
“Hyvä idea!” hihkaisin ja pinkaisin toiselle puolelle kuin olisin juuri paennut, eikä kukaan polttanut minua, joten vastapelaajat taisivat oikeasti luulla, että olin Rio.
“Varo, tuolta tulee!” huudahdin vartijalle, joka näki Kuulan pinkomassa meitä kohti.
“Hyvä, Rio!” vartija huusi minulle ja alkoi pommittaa Kuulaa. Näin silmäkulmassani Aamun kilpikonnakuvioisen hännän vilahtamassa ensin tolppaa kohti ja sitten toiseen suuntaan. Tyttö juoksi minkä jaloistaan pääsi ja lopulta onnistui loikkaamaan meidän puolellemme pieni keltainen tötsä turvallisesti kainalossaan. Puhkesin kiljumaan ilosta Aamun ja Kuulan säestäminä.
“Rio - mut - mitä - ” vartija änkytti. Virnistin, kun oikea Rio tassutti paikalle huvittuneen oloisena. Häntä ei tainnut vaivata häviö. Tolpanvartija parka oli aivan hämillään.
“Mahtava idea, Kuula, Ennustus, Aamu!” ope hihkui. “Hyvää tiimipeliä!”
Muu luokka kipitti takaisin pukkareihin, mutta me jäimme veljieni kanssa vielä katsomaan Nekon loppukoetta. Hänen piti tehdä temppurata, jossa ensin piti hypätä parin esteen yli, sitten kipittää putken läpi, mennä airtrackin päältä kuperkeikoilla, sitten loikkia eteenpäin maassa olevien hulavanteiden kautta ja liikkua eteenpäin roikkutangoilla roikkumassa.
Neko hyppi, kipitti, kuperkeikkaili, loikki ja roikkui ansiokkaasti meidän katsellessa ja juodessa vissyjämme ja sitten me kävelimme kierreportaat pukkareihin (snyyf, ei enää liukumäkiä), kävimme suihkussa, menimme ruokalaan ja söimme höpöttäen samalla liikuntatunnista ja kaikesta muustakin. Pajatus loppui vasta, kun istuimme äikänluokassa ja Neko sekä Melodee olivat ulkona luokasta tekemässä lopputöitään.
“Tänään me harjoittelemme näytelmien käsikirjoitusten kirjoittamista”, ope selitti. “Jakautukaa 4-6 hengen ryhmiin.”
Minä, Selleri, Rio ja Kuula vetäydyimme heti toistemme kylkiin.
“Aika pieni näytelmä, jos vaan neljä näyttelijää”, Rio huomautti.
Nyökkäsin. “Hoi! Hahtuva ja Sisu! Täällä olisi ryhmä tarjolla!”
Tummanharmaa Sellerin ikäinen tyttö ja valkoruskea noin minun ikäiseni poika kääntyivät meitä kohti ilahtuineina. Kaksikko kipitti luoksemme.
“Minkälainen näytelmä?” Hahtuva tiedusteli samaan aikaan kun ope laski luokan kahdeksan ryhmää ja kuulutti: “Minä haen nyt läppärit kaikille ryhmille varastosta, ja samalle te voitte miettiä, minkälaisen näytelmän teette. Idea ei ole nyt tehdä näytelmiä vaan perehtyä niiden käsikirjoitusten kirjoittamiseen, sillä tämä on äikäntunti eikä ilmaisutaidon, mutta toki voitte harjoitella roolejanne kotona.
“Tehdään sellainen jossa on yksisarvisia ja sateenkaaria ja pinksua!” Hahtuva hihkui.
Vaihdoin katseita veljieni kanssa, ja Rio, kuten aina, alkoi johtaa keskustelua.
“Okei. Jospa sinä olisit yksisarvisprinsessa, jonka sieppaavat kaksi paholaista nimeltään Riohhh ja Kuulahhh”, hän ehdotti ja lausui kahden paholaisen nimien h:t kammottavalla kurinaäänellä.
“Mikä minä sitten olen?” kysyin oitis.
“Entä minä?” Sisu kärkkyi.
“Ennustus on tietenkin Hahtuvan pelastaja, urhea ritari. Ja Sisu on Hahtuvan henkivartija, joka yritti pelastaa urhoollisesti hänet paholaisten kynsistä, mutta joutui itsekin uhriksi”, Rio sanoi yksinkertaisesti. “Ja Selleri saa olla urhean ritarin urhea ratsu.”
“Enää tarvitaan se paikka, josta saadaan asut”, sanoin, ja Selleri ilmoitti, että koulun varastossa oli kyllä paljon rooliasuja. Me kaikki nyökkäilimme, sillä näytelmä vaikutti täydelliseltä. Enää puuttui käsikirjoitus, ja sekin saataisiin varmasti ihan kohta, koska ope raahusti sisään kahdeksan läppärin pino sylissään. Hän antoi yhden joka ryhmälle ja me annoimme Sellerin ottaa kirjoittajan paikan, sillä hän oli taitavin kynäilijä. Opettaja syyti neuvoja luokan edestä ja kirjoitti niitä taululle sanoessaan niitä. Me annoimme Sellerille kehotuksia ja kannustuksia hänen näpytellessään mainiota käsikirjoitusta tietokoneen ruudulle.
“Voitko vaihtaa tuon “pirun” “paholaiseksi”, kun se on vähän kivempi sana?”
“Hyvin muotoiltu, Selleri!”
“En tahdo sanoa ketään rakkaakseni, vaikkakin näytelmässä. Voiko siihen laittaa vaikka “prinsessani” tai jotain muuta epä-imelämpää?”
Kun kellot soivat koulun loppumisen merkeiksi, me katsoimmme hyvää käsikirjoitusta vielä kerran ylpeinä ennen kuin ope sanoi, ettei nyt ehkä ole enää aikaa tulostamiseen, joten me otimme laukut, nappasimme mukaamme lopputöistä valmistuneet Nekon ja Melodeen myös mukaamme ja lähdimme kotiin.
Patukan nk:
Istuksin huoneen 7 keltaisella lasipöydällä ja tutkin postissa tulleita esitteitä hoitolan ympäristön paikoista, kun kissat rynnivät sisään.
“Leikitään!” Ennustus hihkui, eikä vanhemmilla kissoilla näyttänyt olevan mitään sitä vastaan, joten he alkoivat hääriä pikkupojan sohvan ympärillä valmistellen ilmeisesti jotain merirosvoleikkiä. Siirsin katseeni taas Eläinlääkärin esitteeseen, jossa ei muusta puhuttu kuin abaku-bakteerista ja sen rokotteesta, ja sitten Kasan ilmoitukseen, jossa kerrottiin lähestyvästä hoitolan muutosta. Pakkaaminen ja rokotus voitaisiin hoitaa sitten, kun kissat olivat leikkineet hetkisen.
Ennustuksen nk (leikki):
Minä, kapteeni Ennustus Hopeaparta, seisoin uljaan laivani Valkoliljan (sohvani) kannella ja tuuli tuiversi arpisiin kasvoihini. Valkolilja eteni uljaasti meren tyrskyissä (Cara ja Melodee ähisivät ja puhisivat työntäessään sohvaa eteenpäin lattialla) ja etsin kaukoputkellani (vessapaperihylsy) tarunomaista saarta, jonka uumenissa lepäsi vielä tarunoimaisempi Kultainen Alienhärpäke, jonka kantajalle suotiin mahtavat kyvyt.
Silloin näin sen. Suuri Kultainen saari (tyynykasa huoneen keskellä) jonka keskellä näin Kultaisen Alienhärpäkkeen (laavalamppu), ja nostin sapelini (pesäpallomaila) pystyyn mahdollisien vihollisten varalta ja kuulin oudon äänen.
“Aika pakata, me muutamme!”
Meri ympärilläni muuttui takaisin huoneeksi ja tökkäsin Patukkaa pesismailalla polveen ennen kuin heitin sen lelulaatikkoon ja vessapaperihylsyn roskiin. “Miksi?”
“Koska meidän pitää muuttaa.” Patukan äänensävystä kuuli, että asiasta ei kyselty enempää, joten pysyin hiljaa heitellessäni lelut ja muut krääsät pahvilaatikoihin. Urakka oli melko nopeasti ohi, tosin äskeisten leikkien takia leluja oli niin paljon yltympäriinsä, että Cara ja Selleri tulivat auttamaan minua niiden siivoamisessa. Melodee oli siivonnut omat kamansa unikoppaansa ja piileksi siellä nyt itsekin vakoilemassa tilanteen edistymistä. Kun kaikki oli putipuhdasta ja Patukka oli jopa mopannut lattian, hän laittoi kädet lanteille ja sanoi tomerasti: “Sitten mennään ottamaan alienbakteeritautiin rokote.”
Kun minä kipitin hoitajan perässä käytävään, kysyin anelevasti: “Miksi se pitää ottaa? Ei me tarvita mitään rokotteita.”
“Kylläpäs tarvitsette. Vai haluatko muuttua vihreäksi ja oksennella sateenkaaria?”
En viitsinyt huomauttaa Patulle, että olin jo valmiiksi vihreä. Kävelin vain suu supussa hänen vieressään Eläinlääkärille asti hiljaisen mutta ärtyneen tunnelman vallitessa.
Kertoja:
Viisikko saapui Eläinlääkäriin ja he astuivat sisään sinertävään rakennukseen. Patukka bongasi heti pienen valkoisen penkin, jonka edessä oli kyltti ABAKU-ROKOTUS TÄÄLTÄ. Tohtori Tomelius seisoi penkin vieressä antamassa rokotusta vihreästä ruiskusta reippaan oloiselle kissanpennulle, jonka poistuttua Patukka kissoineen meni penkin luokse.
“Ottaisin rokotuksen kaikille kissoilleni”, hoitaja aloitti ja sitten ojensi joulukalenterin alennuslipun tohtorille, “ilmaiseksi.”
Tomelius naurahti ja sanoi sitten: “Selvä. Kuka tulee ensin?”
Melodee suostui istahtamaan ensimmäisenä penkille rokotettavaksi. Kaikkien kisujen reaktio oli erilainen; Melodeen silmäripsikään ei värähtänyt, Cara irvisti ja Selleri tärisi niin että penkkikin heilui. Mutta kaikista ainutlaatuisin oli Ennustus: hän vastusteli rokotusta raivokkaasti, ja Tomeliuksen onnistuttua pistämään rokotus hän kiljaisi “JAIKS!” niin että kaikki lääkärissä hätkähtivät. Patu häipyi hieman nolona kissat kinetereillään, ja kaikkien heidän hämmästykseksi ei suunnanutkaan hoitolalle vaan toiseen suuntaan, Uimahallille.
“Miksi me tänne mennään?” Cara kummasteli, kun he astuivat ovesta sisään.
“Miksi yleisesti mennään uimahalleihin”, Patukka tuhahti.
”Mennäänkö me uimaan?” Ennustus kiljahti innostuneena ja alkoi loikkia ympäri aulaa ihan täpinöissään.
”Joo. Ajattelin, ettei ole kivaa, jos koko päivä menee pilalle”, Patu selitti nyökkien.
Muutkin kissat alkoivat innostua ja hyppelehtiä aulassa innokkaina. Hoitaja yritti toppuutella heitä, mutta kisut karkasivat hänen otteestaan.
“Meee päästään uuuuimaan! Meee päästään uuuuimaan!” Cara hihkui. Aulassa oleva henkilökunta katseli hyppiviä kisuja hieman kummastuneena.
“Eh.. He ovat vain innoissaan”, Patukka selitti nopeasti työntekijöille. “Missä on kassa?”
“Tässä.” Eräs vaalea kisu henkilökunnasta astui suuren tummansinisen tiskin taakse. Cara, Selleri, Ennustus ja Melodee loikkivat Patukan perässä, kun hän osti kaikille liput. “Edullista”, hän hymähti tyytyväisenä maksaessaan kaksikymppiä uimahallin violeteista rannekkeista.
Kassatyöntekijä sai töin tuskin Patukan holtittomille kisuille rannekkeet tassuihin.
“Pukuhuoneet ovat tuolla.” Kassatyyppi osoitti kahta ovea kassan takana. “Voitte toki mennä sisälle uimaan, mutta myös uimahallin ranta on avoinna.”
Patukka katsahti kissojaan kysyäkseen asiasta, mutta heidän katseensa kertoivat vastauksen.
“Okei. Selleri ja Ennustus, nähdään siellä rannalla.”
Tyttökisut astuivat sisään pukkariin ovesta, jota heidän hoitajansa piti auki. Cara, Melodee ja Patu vaihtoivat uikkarit ja kävivät suihkussa.
”Missä se ranta on?” Cara tiedusteli hoitajalta, kun he seisoskelivat huoneen keskellä tietämättä minne mennä.
”Ööh - sanoisin että tuolla. Ei, se on vessa.” Patukka availi satunnaisesti ovia. ”Ei, tää on sauna..”
Cara riensi auttamaan hoitajaa, ja he kurkistelivat yhdessä ovista sisään.
”Ei, höyrysauna, ei, siivouskomero…”
”Kröhöm!”
Cara ja Patu nostivat päänsä komeron ovesta ja katsoivat Melodeeta, joka osoitti ilmeisen huvittuneena kylttiä, jossa luki: UIMARANTA.
”Hups”, tytöt kähähtivät yhtä aikaa ja kipittivät hihittävän Melodeen perään.
Uimaranta oli ilmeisesti suosittu paikka näin kesäisin, sillä se vilisi kissoja ja hoitajia. He joko loikoilivat värikkäillä lepotuoleilla suurten aurinkovarjojen alla, pulikoivat kimaltelevassa vedessä tai jonottivat rantabaarin antimia.
Cara jäi katselemaan lumoutuneena isoja liukumäkiä, jotka laskeutuivat kauniilta kalliolta veteen ja vesiputousta, joka kohisi samalta kalliolta alas, sekä suurta pinkkiä linnaa, joka kohosi putouksen takana. Melodee ei aikaillut vaan juoksi päätä pahkaa varaamaan hyvän ja varjoisan aurinkotuolipaikan. Patukka säntäsi hänen peräänsä ja rojahti keltaiseen tuoliin.
”Tulehan, Cara, niin laitetaan aurinkorasvaa”, hoitaja huikkasi. Kisu tassutti verkkaisesti suuren valkoisen aurinkovarjon viileään varjoon, jossa Patukka odotti kädet aurinkorasvassa ja Melodee loikoili lepotuolissa ilmeisesti jo rasvattuna. Cara heräsi hurmiostaan ja tassutti heudän luokseen.
“Menen sitten heti uimaan”, Cara päätti, kun hänen hoitajansa hieroi aurinkorasvaa hänen oranssiin selkäänsä. Tyttökisu sai vain vaivoin tukahdutettua riemunkiljahduksen, niin innoissaan hän oli.
“Noin!” Patukka ei ollut edes saanut sanaansa loppuun, kun Cara jo viiletti veteen.
“Tämä on virkistävän viileää!” hän kiljui ja räpiköi vedessä hetken, sitten rauhoittui ja ui hetken ympyrää.
“Tule Melodee!” hän huusi ja läpsytti tassuillaan vettä.
“En jaksa”, toinen kisu urahti aurinkotuolistaan.
Cara tuhahti ja kömpi pois vedestä Melodeen luokse.
“Tule tai muuten saat kastua”, hän sanoi ja näytti uhkaavasti litimärkiä, vettä valuvia tassujaan. Melodee naurahti ja loikkasi tuolistaan. “Selvä sitten, kiristäjä!”
Tytöt juoksivat veteen hihittäen ja alkoivat roiskia sitä toistensa päälle.
“Selleri!” Cara kiljui innoissaan ja huitoi poikakisulle, joka saapui juuri poikien pukkarin ovesta hytisevä Ennustus vierellään. “Mikä kesti?”
“Ennustus luuli suihkuhuoneessa ollutta kylmäallasta porealtaaksi ja hyppäsi siihen.” Selleri ei kuulostanut ivalliselta, pelkästään huolestuneelta.
“Voi voi”, Patukka voivotteli ja otti vihreän kisusen lämpimään halaukseen. Hän laittoi Ennustukselle aurinkorasvaa samalla kun Selleri lipui veteen tyttöjen luokse.
“Saanko luvan?” Cara ojensi tassuaan poikaa kohti.
“Toki.” Selleri tarttui tyttöystävänsä käpälään ja samalla hetkellä tyttö heilautti hänet tassullaan veden alle. Cara hihitti Sellerin noustessa pintaan vettä valuvana.
“Tuon saat maksaa”, poika raakkui muka raivostuneena ja purskahti nauramaan samaan aikaan tyttöjen kanssa.
“Enpä usko!” Cara molskautti Sellerin päälle kasan vettä lopetettuaan hekottelun ja lähti uimaan häntä pakoon, kun kisu ravisteli vedet silmistään ja lähti Caran perään. Melodeekin oli pystynyt tukahduttamaan naurunremakan, mutta alkoi nyt taas hihittää hieman.
“Et saa kiinni!” Cara kiljui räpiköidessään Selleriä pakoon.
“Älä ole niin varma!” poika pärski ihan kunnolla yrittäessään pysyä häntä (vain vähän) vanhemman kisun perässä. Melodeen hihitys muuttui vähän hillittömämmäksi hekotukseksi.
Cara kirkaisi nauraen, kun Selleri sai kiinni hänen takajaloistaan ja alkoi sitten pyörittää kirkuvaa kisua villisti. Melodee kihersi naurusta.
“Hei, älkää nyt vielä hauskanpitoa aloita! Minä puutun porukasta!” Ennustus molski veteen heitä kohti.
“Jes, tule!” Cara hihkui ja pyristeli irti Sellerin otteesta. “Mennään vähän syvemmälle, niin voidaan olla vesisotaa!”
Isommat kissat uivat niin kauas, että heidän käpälänsä osuivat pohjaan vain, kun he venyttivät tassujaan kunnolla.
“En minä osaa uida! Eikä minun tassut yllä pohjaan tuolla!” matalampaan kohtaan jäänyt Ennustus valitti.
“Ota tosta”, Melodee sanoi ja tökkäsi toimettomana lilluvan punaisen uimapatjan vihreää kisua kohti.
“Kiitti!” Ennustus kiipesi patjalle ja kauhoi vettä tassullaan, jotta pääsisi muiden kisujen luokse.
“Eihän tuo äskeinen sattunut?” Selleri tiedusteli Caralta hieman katuvaisen oloisena.
“Ei toki!” tyttö vakuutti päätään pudistellen ja jatkoi sitten nauraen: “Se oli pelkästään hauskaa.”
Melodee nyökkäili. “Erittäin hauskaa”, hän säesti.
Kaikki kolme huudahtivat säikähtäneinä, kun Ennustus roiskautti heidän päälleen kasan vettä.
“Hyi Ennustus! Nyt me ollaan ihan märkiä!” Cara syytti.
Ennustus katsoi kimaltelevaa turkoosia vettä ja kurtisti kulmiaan. “Olettehan te muutenkin.”
Cara pyöräytti silmiään.
“Lopetetaan kinastelu ja aloitetaan nyt se vesisota”, Melodee marmatti ja räpisteli vedessä kärsimättömänä.
“Nää, ei jaksa”, Cara tuumi.
“Mutta siksihän me tänne syvälle tultiin!”
“Aivan hirveää, me uitiin kaksi metriä ihan turhaan.”
“Hei lopettakaa toi riita, mennään vaikka tonne vesiputouksen luokse, siellä näyttää kivalta!” Ennustus pyysi.
“Niin, siellä voi olla sen takana vaikka luola.” Sellerikin oli seurannut sivusta tyttöjen kärhämöintiä ja hänen äänensävynsä oli nyt suorastaan aneleva.
Melodee ja Cara mulkoilivat toisiaan hetken. “Okei”, Cara sanoi sitten.
Pian neljä kisua lipui jo kohti putousta. Cara astui arkailematta sen läpi Melodee kannoillaan, mutta Selleri jäi hieman empimään.
“Ei se niin hirveää varmaan ole”, hitaammalla uimapatjallaan tullut Ennustus rauhoitteli. Pojat astuivat hekin sisään luolaan. Sisällä Cara ja Melodee availivat silmiään ja yrittivät totuttaa niitä pimeään luolaan.
“Mitäs täällä on?” Cara siristeli silmiään. “Äh, pelkkä poreallas. Mennään takaisin.”
“Vähän tylsää kyllä”, Ennustus tuumi ja kääntyi Caran perään, kun tyttö paineli takaisin veteen vesiputouksen läpi. Selleri katsahti allasta, kohautti lapojaan ja lähti heidän peräänsä. Melodee tuhahti ja vajosi porealtaaseen tyytyväisen näköisenä.
Ulkona muut kisut polskivat lähemmäs rantaa. Patukka huitoi heille aurinkotuolistaan ja huusi heille jotakin.
“Mennään”, Cara sanoi pojille. Kolmikko ui (Ennustus uimapatjalla) hoitajansa luokse ja katsoi häntä kysyvästi.
“Tässä olis tämmöset”, Patukka sanoi ja ojensi kisuilleen kaksi vesipyssyä. He hihkaisivat innosta ja ottivat pyssyt käpäliinsä.
“Ollaan nyt sitä vesisotaa! Te voitte ottaa pyssyt, minä roiskin käpälillä”, Cara sanoi ja juoksi syvemmälle veteen. Ennustus ja Selleri katsahtivat toisiinsa, sitten heidän tassuissaan oleviin vesipyssyihin ja pärskivät sitten veteen toisiaan pommitellen.
“Juhuuuu, täälläää!” Cara hihkui ja plumpsahti veden alle, kun pojat osoittivat pyssynsä häntä kohti, ja nousi pintaan niin nopeasti, että roiskautti samalla Ennustuksen ja Sellerin päälle kunnon vesiryöpyn.
“KOSTOOOO!” Ennustus karjui ja pommitteli Caraa vedellä.
“Sano enemmänkin, KASTOOO!” Cara hihitteli ja polski pakoon roiskutellen samalla vettä poikien päälle.
”Juuri niin!” vihreä pentu nauroi ja juoksi hänen peräänsä.
”Juu, öh, kastoo..” Selleri seurasi perässä hieman epävarmempana.
Kun Cara pulpahteli taas pintaan ja alas, Ennustus tajusi, ettei heidän tarvitsisi pommittaa Sellerin kanssa pelkästään oranssia naarasta. Hän huusi taisteluhuudon ja suuntasi pyssynsä Selleriä kohti. Poika kirkaisi ja alkoi puolustaa itseään ja turkkiaan. Cara katseli poikia hihitellen ja yhtyi sitten loiskintaan.
”Hei! Kissat!” Patukka huusi taas aurinkotuolistaan. Selleri katsahti muihin ja sanoi: ”Minä menen!”
Hän lipui vedessä hoitajansa luokse, ja Patu totesi: ”Sitä vaan että kohta pitää lähteä, on jo myöhä.”
Selleri ui takaisin Caran ja Ennustuksen luokse ja kertoi, mitä Patukka oli sanonut.
“Mutta..” Cara änkytti.
“Mitä?”
“Jatkakaa te vaan vesisotaa, mä haluun päästä tutkimaan tota linnaa ennen kuin pitää lähteä!” tyttö huikkasi ja polski kohti suurta pinkkiä palatsia. Selleri ja Ennustus kohauttivat lapojaan ja pitivät vesisotaa yllä. Pian Melodeekin sai tarpeekseen porealtaassa lillumisesta ja liittyi mukaan sotaan.
“Hööh.. ei jaksa enää..” Ennustus läähätti, ja muut kissat nyökkäsivät myönteisinä.
“En.. juu.. mennäänkö.. liukumäestä..?” Selleri huohotti ja osoitti pyssyllään kolmea vesliukumäkeä, jotka liukuivat veteen vierekkäin. Kolmikko liukui pari kertaa ja alkoi taas väsyä.
“Eiköhän pitäisi lähteä”, Patu ehdotti juuri, kun Carakin liukui paikalle pitkin vesiliukumäkeä, joka lähti linnasta. Hän, toisin kuin toiset, ei ollut yhtään väsynyt ja papatti koko matkan kotiin hienosta loistavasta linnasta, jossa oli paljon liukumäkiä ja porealtaita ja muita härpäkkeitä.
“Ja se kaikki oli pinkkiä!” Cara hihkaisi, kun Patukka laittoi kaikki kissansa nukkumaan.
“Joo, Cara, kuulostaa tosi hienolta”, Patukka haukotteli ja rojahti sängylleen. “Eiköhän nyt ole kuitenkin aika mennä nukkumaan.”
Caran mielipide päivästä: “Uimahallin rannalla on kaikki mitä kissa elääkseen tarvitsee! Linna asumiseen, uima-allas pihalla ja ruokaa baarista! Miksei me voida muuttaa sinne?”
Melodeen mielipide päivästä: “JES, kidutus nimeltä koulu on OHI! Toivottavasti muuten tein kaikki kokeet oikein, muuten joudun tekemään kaikki uudestaan! Olen kyllä ehdottomasti sitä mieltä että Patukka päästi meidät uimaan vaan koska suoriuduin niin hyvin ja sain palkinnon siitä!”
Ennustuksen mielipide päivästä: “Ensimmäinen koulupäivä oli MAHTISVAAHTISVAAHTOKARKKI! Rokotus sen jälkeen oli kyllä inhottava, miten Patu oli niin tyhmä et luuli et mä voin muuttuu vihreeks ku mä oon jo vihree HALOOO??”
Sellerin mielipide päivästä: “Oli hauskaa päästä uimaan, toivottavasti mennään uudestaankin! Niitä sisätilojakin olisi hauska nähdä. Uimaransta kyllä pelasti muuten melkein pilalle menneen päivän.. tärisen vieläkin sen rokotuksen jäljiltä.”
// juuuuh Caralle ei taaskaan ikäpisteitä ja sit Ennustukselle ja Melodeelle voi antaa kaks pistettä jos tarinan pituus sen sallii. Selleri saa mennä ihan perus yhellä ikäpisteellä.
Tarpeet:
+liikkuminen (käveli kouluun ja ui)
+leikki (merirosvoleikki)
+siisteys (pakkasivat?)
+terveys (rokotus)
ja tosiaan Melodeen ja Nekon koulu on nyt ohi, laitoin lopputyöt viekkuun.
Jälleen kerran huisin pitkä ja hauska tarina! Hymyilin Ennustuksen puuhista lukiessani pitkin tarinaa: alun söpöt utelut mitä koulussa tehdään, numeroiden opiskelu ja salaliittoteoriat italian tunnilla, tikruhyppely, Sisun Ennustaja-fanitus-vitsi kissachatista, merirosvoleikki♥, Ennustuksen vihreys... Kiva miten kissoillesi + sponssattavalle Nekolle on muodostunut oma porukka joka kokoontuu välkillä yhdessä vaikka ihan vaan saman puun alle näpräilemään kukin kännyköitään. .-D Melodeen ja Nekon koulupäivään sisältyivät myös lopputyöt, koitan ehtiä arvostelemaan nekin pian! Uimahalliretki olikin mukava piriste ikävän rokotuskokemuksen jälkeen. Huvitti miten sekoilitte ovien kanssa tyttöjen pukkarissa. .-D Vaikka kissasi ovatkin varsin erilaisia luonteiltaan oli mukava huomata miten he leikkivät yhdessä vesisotaa (josta Melodee tosin vetäytyi luolan salaiseen porealtaaseen). Ahha, söpöä miten Cara haluaisi muuttaa uimahalliin. .-3 Saat 132 - 20 (uimaliput) = 112 penniä ja kohottelen tarpeet ja kouluplussaset!
