Hemulin tarinat

[Kasa]

Tänne tulevat kaikki Hemulin kirjoittamat hoitotarinat.

[Hemuli]

Luku 1, jossa tutustutaan, ja kinastellaan hieman

“Siistiä!” kuului pienen kissan naukaisu. “Mitäs täällä on?” Pipari tutki ihmeissään ja kipitti ympäri huonetta. Pipari kipitti hoitajansa Hemulin jalkojen välistä, ja sai kuulla kiukkuisen vastauksen: ”Varo vähän!”
Pipari vain jatkoi tutkiskeluaan ja tunki päänsä tuolin alle. Pipari ähki ja yritti saada pään pois, mutta se oli jumissa. Pieni kissa ei halunnut myöntää ahdinkoaan. “Jäikö pää jumiin?” Hemuli kysyi ja riensi apuun. “Osaan ite!” Pipari torjui avun päättäväisesti, mutta se ei estänyt Hemulia nostamasta tuolia hiukan. “Ehkä olisi kuitenkin parempi istua tuolin päällä eikä sen alla” , ehdotti Hemuli.
Pipari ei vastannut, vaan meni nurkkaan murjottamaan. Pian uteliaisuus kuitenkin vei vallan. Hemuli katseli Piparia huvittuneena. Pipari kapusi pöydälle ja nuuski kukkasta joka oli sievästi pöydällä. “Mikä kukka tää on?” Pipari kummasteli. “En tiedä, mutta kaunis se ainakin on.” Hemuli vastasi. Pipari nuolaisi kukkaa päättäväisesti, mutta irvisti. “Et kai vain maistanut sitä?” Hemuli kysyi ja pyöräytti silmiään. “Yäk! Tääl on pahan makusii kukkii!” Pipari valitti. Hemuli pidätteli nauruaan. Pipari huomasi sen ja närkästyi: “Mitä sä oikein naurat?!”
“Ei mitään” , Hemuli naurahti.

Piparin nk.

Mitäköhän Hemuli minulle naureskelee. Tämä on TÄRKEÄ juttu! On hyvä tietää miltä mikäkin kukka oikein maistuu. Itsehän on jankkasi että: “Virheistä oppii.“

“Hmmm…” nau´uin, sillä haistoin käytävältä maukkaan aamiaisen. Ovi oli raollaan, ja kun olin varma ettei Hemuli katsellut, kipitin ulos. Seurasin tuoksua ja huomasin, että tuoksu tuli huoneesta numero 7, ja ryntäsin sinne päin, mutta huomasin liian myöhään, että olin törmäyskurssilla Namun kanssa. Törmäsimme hieman kivuliaasti. Raavin hetken ovea, mutta kun kukaan ei tullut avaamaan, ja niin ajattelin, että olisi hyvä tutustua Namuun. “Moi!” nau´uin Namulle. “Mikä on sun lempiherkku? Mun ehdoton lemppari on piparit! Mitä sä tykkäät tehä? Onko Tyrsky kiva? Mikä sun lempiväri on?”
Okei myönnetään, ehkä siinä oli vähän liikaa kysymyksiä, mutta minä vain halusin tietää! Namu näytti hetken hiukan pöllämystyneeltä, joten kysyin kohteliaasti että: “Ei kai sattunut?” Hetken oli syvä hiljaisuus, kunnes Namu vastasi:
“No ei ainakaan piparit, ja ei sattunut!”
Miten hän kehtasi sanoa noin! Namu oli ihmeen outo tyyppi. Hetken mielijohteesta kivahdin: “No, mistä sinä sitten pidät, jos et pipareista!”
“Karkeista tietty!” Namu sähähti. Joku kuitenkin avasi oven ja huomioni kiinnittyi siihen, eikä enää kinasteluun (vaikka sillä hyvä syy olikin.)
Se oli Selleri, hän kurkkasi oven raosta kiinnostuneen oloisena. “Mitäs täällä meuhkataan?” Selleri uteli. Namu meni ihan punaiseksi ja pysyi hiljaa, joten päätin vastata itse: “Noku, Namu sano ettei se tykkää pipareista vaik ne on ihan parhaita!”
Selleri yllättyi: “Vai sellainen vakava riita nyt on meneillään!” Selleri kiusoitteli. Miksi kaikki tänään vain pilkkaavat minua?!
“Hei, keitä siellä on Selleri?” kuului huoneesta. “Kohta näet!” huikkasi Selleri ja viittoi meidät peremmälle. “Siistiä! Täällähän on ihan KAIKKEA!” yllätyin. Annoin katseeni kiertää huoneessa, mutta sitten huomioni kiinnittyi vihreään kissaan, jolla oli tuntosarvi. “Hei, minä olen Cara ja tämä vihreä yksisarvinen tässä on Ennustus.” Cara ilmoitti iloisesti osoittaen Ennustusta tassullaan, kunnes huomasi autonsa syöksyvän rotkoon. Melodee virnuili vieressä Caralle ja ohitti maaliviivan helposti. “Hei! Et sinä noin voi tehdä, sinä huijasit!” Cara syytti, ja Melodee näytti pahoittelevalta, mutta vastaus oli toista maata: “Miksen voisi, äskenhän juuri tein niin” Melodee vastasi ilkikurisesti. “Hei nyt rauhoittukaa, meillä on vieraita! Missä Patukka on, kun häntä kaivataan?” Selleri rauhoitteli. Pian kuitenkin huoneeseen astuivat myös Patukka ja Hemuli. Hitsi! Luulin ettei Hemuli huomaisi lähtöäni näin nopeasti.”Hei Patukka, ja Hemuli, joka on, kuten aina, ajoissa etsimässä!” naljailin. Hemuli kuitenkin sivuutti kommenttini (mikä oli sangen ärsyttävää) ja alkoi pälpättää: “Me olimme etsimässä sinua! Miksi sinä nyt tuolla lailla karkailit? Nyt lähdetään takaisin omaan huoneeseen.”
“Eikä! Siellä ei oo mitään tekemistä!” nurisin ja näytin kieltä. “Miks Patukalla on niin paljon enemmän tavaroita, kuin meillä?
“He ovat olleet täällä paljon pidempään ja heille on kertynyt jo paljon tavaroita.” vastasi Hemuli. “Jos tulet nyt, voit ehkä saada jonkin uuden tavaran, jos olet kiltisti.”
Se kuulosti hyvältä, mitähän Hemuli hankkisi minulle? Ehkä hän ostaisi ison lentokoneen! Tai sitten vain appelsiinin. Suostuin kuitenkin lähtöön. “Hei hei Selleri, hei hei Cara, hei hei Melodee ja hei hei Ennustus!” nau`uin iloisesti. Siinäpä oli paljon hei heitä. Hemuli hoputti jo minua lähtemään. Silloin vasta muistin, että Namu oli ollut paikalla, mutta häntä ei näkynyt enää missään. Hän oli tosi hiljainen kissa. Hemuli patisti minut nukkumaan, mutten nukahtanut heti, vaan jäin miettimään päivän tapahtumia. Muistin kuitenkin mitä Hemuli oli joskus sanonut hyvistä nukkumaanmenoajoista ja nukahdin nopeasti sängyn jalkopäähän.

+ leikkimistarve
+ unitarve
+ liikuntatarve



Vitsit miten aloin tykätä Piparista tämän tarinan perusteella! Pentu on utelias hauskan jääräpäinen, ja se pää on kirjaimellisesti työnnettävä ahtaisiinkin koloihin. .-D Kiinnostavaa kun arkenne ei ole pelkkää ruusuilla tanssimista vaan sinun ja Piparin välille syntyy pientä sanaharkkaa ja pentu vähän jekkuilee karatessaan huoneesta ilman lupaa... Kiva kumminkin että Pipari pääsi nopeasti tapaamaan uusia ystäviään - ja hieman kadehtimaan Patukan tavarapaljoutta. .-D Saat 15 penniä, ja kohotan tarpeet!

[Hemuli]

Luku 2, jossa on ystävänpäivä ja laskiainen

Heräsin tosi aikaisin, koska tänään oli juhlapäivä! Tänään oli oikeastaan ystävänpäivä JA laskiainen, eli tulee varmaan olemaan tupla kivaa!
Menin herättämään Hemulin, mutta hän ei olisi halunnut vielä herätä. “Kello on kuusi, anna minun nukkua!” Hemuli nurisi, mutta en antanut periksi: “Nyt ylös laiskamato, meidän on pakko olla ensimmäiset pulkkamäessä ja aion osallistuu liukurikisaan!
Mulla on niin hieno tekniikka että mä voitan varmasti!” Hemuli nousi valittaen pystyyn.
“Ja eikun menoks!” hoputin kiivaasti. “Emmehän me ole edes syöneet aamupalaa.” Hemuli vastasi. Miksi hänen aina piti keksiä tuollaisia tekosyitä kaikkeen.
Mehän voisimme syödä siellä! “Tule jo!” käskin Hemulia.
Hän ei useinkaan suostu tekemään mitään, muttas kaipa hän oli liian väsynyt tai jotain, koska hän suostui: “Selvä, selvä, mutta anna minun nyt ainakin pukea ja pestä hampaat!”
“Okei, mutta vaan jos jätät suihkun välistä, koska sä oot siellä aina jotain kaks tuntii!”
Hemuli nyökkäsi huokaisten, mutta jupisi vielä jotain itsekseen ennen kuin oli valmis lähtöön.

Olimme melkein perillä, mutta emme olleet ensimmäiset.
Siellä Namu ja Tyrsky jo istuskelivat. “Höh! Me ei oltu ekoja, Sä olit liian hidas.” syytin Hemulia. Namu ei kuitenkaan laskenut mäkeä. Hän vain maalasi maisemaa.
Jes, voin olla ensimmäinen joka laskee mäen! “Tänne se liukuri!” käskin, ja sieppasin sen Hemulin kädestä. Juoksin minkä pääsin ylös mäkeä, kunnes Hemuli huusi: “Älä mene korkeammalle, olet vielä niin pieni, että voit satuttaa itsesi.”
Eihän tuo ole mikään syy! Aina vain sanotaan että: “Olet liian pieni” tai “Sitten kun olet
isompi.” Pienimpien syrjintää sanon minä! Käännyin vastaamaan Hemulille, mutta liukastuin liukuriin ja kierin koko mäen alas. Hemuli riensi heti hätiin, mutta ei minua sattunut (tai no ehkä ihan vähän). “En mä tarvi apuu, mä osaan ite!” tiuskaisin, ja jäin kököttämään lumihankeen. Vatsani alkoi kuitenkin kurista, joten menin kinuamaan Hemulilta hernekeittoa, olihan tänään sentään laskiainen. Leiriydyimme mäen juurelle, jossa söin rauhassa soppaani. Mäkeen oli jo tullut lisää kissoja joita yritin tunnistaa.
Huomasin osan Patukan kissoista, Melodeen ja Ennustuksen. Siellä oli myös paljon joita en tunnistanut, joten oli aika mennä tutustumaan! Huomasin ison kissajoukon, ja ajattelin tutustua heihin. Kipitin sinnepäin, mutta Hemuli huikkasi: “Minnes sitä nyt ollaan noin kiireellä menossa, jätit keittosi, siitä tulee pian ihan kylmää!”
“Joo, joo, tuun pian takas, meen vaan tutustuu noihin!” vastasin, ja viiletin jo poispäin.

“Hei! Keitä te ootte? Voinks mä laskee teiän kaa?” kysyin innokkaasti. “Minä olen Kinuski, ja tässä ovat Noki, Coco, Ava, Marja, Clarissa ja Winnie.
Tottakai voit laskea tässä!” Kinuski vastasi iloisesti esitellen kaikki kissat yksitellen.
“Hei, kuka sinä olet?” kysyi minuakin pienempi kissa, joka oli esitelty Winnienä. Hän vaikutti hauskalta. Haluaisikohan hän olla kaverini?
“Mä oon Pipari ja mä tykkään pipareista!” kerroin Winnielle tarkkaillen samalla hänen puuhiaan.
“Lasketaanko yhdessä?” kysyin Winnieltä, ja hän nyökkäsi.
“Se kumpi on ekana alhaalla voittaa!” nauroi Winnie ja lähti samantien laskemaan.
“Hei! Sä otit varaslähdön!” syytin ja lähdin heti perään. Kirin Winnietä, mutta loppu oli vaarallisen lähellä. Sitten keksin ottaa tassuillani vauhtia, jotta pääsisin nopeammin perille. Saavutin Winnien ja olimme alhaalla samaan aikaan.
“Kumpi nyt voitti?” mietin ääneen. Olimme hetken hiljaa, mutta molempien oli pakko myöntää, että se oli tasapeli. Minulle tuli mieleen etten tiennyt kuka Winnien hoitaja oli joten päätin kysyä: “Kuka sun hoitajas muuten on?”
“Odessa, hän on kiva!” Winnie kertoi. “Kiva! Mun hoitaja on tosi laiska…”
olin sanomassa, mutta silloin Hemuli saapui paikalle. “Ta-daaa! Tässä hän on!”
julistin kovaäänisesti. “Hei, kukas hän on?” Hemuli kysyi minulta osoittaen Winnietä.
“Minä olen Winnie!” hän vastasi. “Oletko sinä tosi laiska?” Winnie kysyi, ja Hemuli kääntyi katsomaan minua paheksuva katse silmissään. Mulkaisin Winnietä, mutta hän vain hihitti. “Saanko mä mun keiton?” kysyin Hemulilta. “Toki, mutta se on jo vähän kylmää…” hän jankkasi. Tiesinhän minä että se oli vähän kylmää! Hemuli ojensi kulhon minulle.
Maistoin ja se oli ihan KAUHEAN makuista! En kuitenkaan halunnut myöntää sitä Hemulille joten söin koko keiton mukisematta. Winnie taisi huomata etten pitänyt sopasta ja naureskeli vieressä. “Ja eikun vaan mäkeen!” huusin kun olin valmis.
“Mun pitää viel harjotella ennen kisaa. Mulla on ihan LOISTAVA suunnitelma, millä mä voitan varmasti! ”
Hemuli lähti mukaani, mutta Winnie sanoi että hänenkin pitäisi vielä harjoitella.
En tiennytkään että hän aikoi osallistua, mutta minulla oli jo kiire, sillä kilpailu alkaisi piakkoin. Ehdin laskea vain kerran, kun jo kuulutettiin että kaikkien kisaan osallistuvien pitäisi saapua heti paikalle. Olin aivan täpinöissäni. “Tule, mennään!”
hihkaisin Hemulille, joka nappasi minut syliinsä ja juoksi iloisesti osallistumis paikalle.
Hänkin jaksoi tehdä välillä jotain kivaa. “Onnea kisaan!” Hemuli toivotti, ja siirtyi kisakatsomoon.

Ensimmäisenä liukui Coco. Hän liukui hauskasti yhdellä jalalla seisten ja sai huikeat aplodit. Seuraavaksi oli Winnie. Mietin että mitäköhän hauskaa Winnie olisi keksinyt.
Hän viiletti mäen pidellen liukuria etutassuissaan ja menemällä kuperkeikkoja alas.
Tämä sai vielä suuremmat aplodit kuin edellinen esitys. Nyt oli kuitenkin minun vuoroni. Hemuli piteli minulle peukkuja. Otin vauhtia ja hyppäsin liukurin päälle maha edellä ja huidoin käsilläni matkalla niin että näytin ihan pingviiniltä (tai seonneelta pululta)!
Lopussa oli kuitenkin töyssy enkä ehtinyt väistää sitä, koska huidoin niin innokkaasti, joten liukurini törmäsi siihen, mutta jatkoin itse vielä matkaa.
Tömähdin lumihankeen maha edellä, mutta onneksi lumi oli pehmeää. Minullekin annettiin kovat aplodit, joista olin tyytyväinen. Viimeisenä liukurikisassa oli kissa, jonka nimeksi paljastui Uni. En oikein jaksanut seurata viimeistä laskua, sillä minulla oli kylmä.
Hemulikin taisi huomata sen ja hän ojensi minulle lämpimän kaakaon. “Kiitos!” sanoin ja nuolaisin Hemulin kättä. Ryystin kaakotani, mutta värisin hieman, ja Hemuli käski: “Lähdetään pian kotiin ettei sinulle vain tule flunssa.”
Oli totta että minulla oli vähän kylmä, mutta halusin vielä ainakin kuulla kuka voitti. “Voidaanko jäädä vielä hetkeks?” pyysin, ja Hemuli pyöritteli silmiään, mutta antoi silti luvan.

Kuulin takaani äänen: “Hei Pipari! Sinä liu'uit hienosti! Ei kai sinua vain sattunut?”
Sen oli Winnie. “Säkin menit tosi hauskasti, eikä mua sattunut kauheesti!” vastasin Winnielle iloisesti. “Voidaanko me mennä hetkeks laskemaan ennenku voittaja paljastetaan?” pyysin Hemulilta kiltisti ( toisin kuin yleensä.) Hemuli suostui, ja sanoi odottavansa minua kahvilassa. Laskiainen oli minun lempijuhlani! Tunsin kylmän tuulen tuivertavan turkissani mutten antanut sen häiritä. Se sai oikeastaan oloni vapaaksi! Vilkaisin Winnietä, joka hymyili. Hymyilin hänelle takaisin iloisesti. Kun olimme aivan huipulla, tajusin mitä Namu oikein maalasi. Maisema oli uskomaton vaikkei minua usein sellainen kiinnostanut. Namu oli tainnut saada maalauksensa valmiiksi, tai ainakin hän katseli sitä ylpeä ilme kasvoillaan. Minun oli PAKKO saada nähdä se. Vaikka Namulla olikin oudot mieltymykset, niin Hemuli oli kertonut minulle että Namu oli lahjakas. Minusta ei ollut kivaa että Hemuli kehui sitä nilkkiä, mutta osoitin kuitenkin Winnielle Namua. "Mennää vakoilee Namun maalausta!" kuiskasin hieman liian kovaäänisesti, sillä Namu kääntyi katsomaan mistä ääni oikein kantautui hänen korviinsa, ja painauduimme matalaksi, jottei hän huomaisi meitä. Hän lähti kulkemaan alaspäin jättäen maalauksen suojattomaksi. Minneköhän Namu lähti? Varmaan etsimään Tyrskyä ajattelin. Hiivimme Namun maalausta kohti puikkelehtien puiden takana.. Olimme melkein perillä, kun upposin lumeen korvia myöten. Yritin päästä jotenkin pois, tuloksetta. Kuulin Winnien äänen ja käänsin korviani äänen suuntaan. "Haen apua, odota hetki!" Winnie sanoi, ja kuulin hänen tassujensa töminän lunta vasten. Tassujani ja nenänpäätäni alkoivat jo nipistellä. Hemuli kyllä suuttuisi. Jäpättäisi jotain siitä, että saisin flunssan, tai jotain. Aloin heiluttelemaan korviani, jotta minut huomattaisiin helpommin. Entä jos kukaaan ei ikinä löytäisi minua? Entä jos minä jäätyisin tänne ja joku löytäisi minut sadan vuoden päästä jääkalikkana? Se kuulosti oikeastaan siistiltä! En kuitenkaan taitaisi ehtiä jäätyä, sillä kuulin Hemulin huhuilevan minua: "Piparii? Missä olet?" Olin oikeastaan vain helpottunut. Ei varmaan olisi hauskaa jäätyä. Joutuisi vain olemaan ihan paikallaan. Siksi olinkin innostunut, ja yritin huutaa lumen läpi: "Mä oon täällä, huhuu!" He taisivat kuulla sen tai nähdä korvani joita yhä heilutin innokkaasti, sillä pian tunsin hemulin ihanan lämpimät kädet kyljilläni, jotka nostivat minut ylös kylmästä lumesta. En huomannut täriseväni ennenkuin Hemuli huomautti siitä: "Sinähän täriset, nyt mennään kotiin!" Siihenhän minä en aikoisi suostua! En vielä edes tiennyt kuka oli voittanut kisan! "Mun on ihan PAKKO saada tietää kuka voitti!"
vastasin, ja yritin kiemurrella Hemulin sylistä. Siinä samassa tuli uusi kuulutus: "Voittaja liukurikisassa on… Winnie! Tule hakemaan palkintosi kilpailupaikalta." Kuunneltuani kuulutuksen, olin kiukkuinen. Minulla oli hienompi liukuritekniikka, kuin Winniellä! "Nyt lähdetään kotiin, vilustuminen ei ole mukavaa!" Pysyin hiljaa ja mökötin Hemulin sylissä. Hemuli huomasi kiukustukseni, ja kertoi: "Älä huoliå, minun mielestäni sinä liu'uit hienosti! Sitä paitsi minulla on sinulle yllätys!" Yllätys! Mikä yllätys? Minä haluan tietää nyt! Hyppäsin pois Hemulin sylistä, ja ravistelin vielä hieman märkää turkkiani. Olin heti valmiina lähtöön! "Missä se on?" kysyin innokkaasti katsahtaen Hemuliin päin. "Kotona, tule mennään." Hemuli naurahti. Olisin halunnut juosta kotiin, mutta en muistanut reittiä. Niinpä minun täytyi kulkea Hemulin matelu vauhtia. Saavuimme risteykseen. "Mennäänkö me tonne?" kysyin, ja käänsin päätäni vasemman polun suuntaan. Olin melko varma että se oli oikea tie. "No melkein, mennään tänne." Hemuli asteli toiseen suuntaan hymähtäen. Kipitin innokkaasti perässä. Onneksi matka ei ollut kovin pitkä. Näin että joku oli rakentanut pienen lumiukon maahan. Se oli hieno! Pian saavuimme huoneemme ovelle.

"Odota ihan hetki!" Hemuli sanoi ja pujahti oven raosta sisään. Painoin korvani ovea vasten ja kuuntelin tarkkaan mitä toisella puolella tapahtui. Olin yhä aika kylmissäni. Hemulin olisi parasta olla pian valmis! Kuulin oven läpi veden kohinaa. Ei kai Hemuli vain aikonut heittää päälleni kylmää vettä? Kipitin ulos tekemään lumipallon. Aioin heittää sen Hemulin päälle ennenkuin Hemuli ehtisi. Odottelin hetken ovella ja se avautoi hitaasti. Heitin lumipallon Hemulin naamaan. "Hei, miksi sinä noin teit!" Hemulu kysyi närkästyneenä. Tajusin ettei hän ollut aikanutkaan heittää päälleni vettä. "Anteeks, mä luulin et sä aioit heittää mun päälle vettä." selitin katuva ilme kasvoillani. Se oli oikeastaan ihan hauskaa. Hemuli pyöritteli silmiään. "Muistitko että tänään on myös ystävänpäivä?" Hemuli kysyi ja ojensi minulle paketin hymyillen. "Hyvää ystävänpäivää!" Avasin punaisen paketin, jossa oli vaaleanpunainen nauha. Sieltä paljastui keltainen kumiankka! Se oli IHANA!
"KIITOS!" sanoin ilmeisen iloisella äänellä, ja rutistin ankkaa. "Kiva kun tykkäsit! Minulla on sinulle toinenkin juttu, tule se on täällä." Hemuli kertoi ja johdatti minut pinkkiin ammeeseen joka oli täynnä kuplia. "Mikä se on?" ihmettelin ääneen. "Se on kylpyamme, siellä on vettä. Haluatko kokeilla?" Hemuli selitti. Nyökkäsin ja Hemuli nosti minut ammeeseen. Vesi oli ihanan lämmintä! Käpäläni liikkuivat hitaammin kuin yleensä. Kokeilin koskettaa yhtä kuplaa, mutta se puhkesi. Kun liikuin vedessä vesi loiskui. Läiskäytin vettä käpälälläni ja sitä lensi lattialle. Kokeilin liikutella etu- ja takakäpäliäni tosi nopeasti, ja pysyin hetken veden varassa. Se oli tosi siistiä! "Kiitos! Tää on hauskaa!" riemuisin. Otin paljon kuplia ja panin ne pääni päälle. "Kato mul on hieno hattu!" näytin Hemulille. Hän katseli minua ja hymyili. Tein itselleni vaahtomuurin, niin ettei Hemuli nänhyt minua. Muistin ankkani ja uitin sitä vedessä. Se kellui veden päällä. Yritin upottaa sen painamalla sitä pinnan alle, mutta se luiskahti käpälieni alta pintaan. Tuijotin sitä kiivaasti silmiin, muttei sen ilmekään värähtänyt. Vedin vaahtomuurin meidän väliimme ja tarkkailin sitä sen läpi. Ajattelin hyökätä sen kimppuun, kun se sitä vähiten odotti. Se kääntyi hieman veden pyörteen voimasta, ja silloin oli tilaisuuteni. Hyppäsin sen päälle ja rikoin vaahtomuurini. Sain painettua tassut pohjaan asti. Onnistuin! Katsahdin ylös ja ankka kökötti pinnalla, eikä tassujeni alla. Se oli sitkeä. Olin kuullut jonkun kutsuvan jotakuta sitkeäksi sintiksi. Ankan nimi voisi olla Sintti! "Hei Sintti!" tervehdin ankkaa. Se ei vastannut. Ehkä se ei ollut puheliasta tyyppiä. Vähän niinkuin Namu, mutta Sintti oli kivempi! Vesi oli ehtinyt jo viiletä, joten pyysin Hemulia auttamaan minut pois. "Selvä!" Hemuli vastasi, mutta huomasi lattian olevan ihan märkä. "Onkos täällä vähän riehuttu?" Hemuli kysyi, mutta näytti enemmänkin huvittuneelta, kuin vihaiselta. Hemuli nosti minut ylös kylvystä läpimärkänä ja tiputtelin vesipisaroita ympäriinsä. "Odota, Sintti jäi!" huidoin hätäisesti Sinttiä kohti. Hemulilla kesti hetken tajuta mitä tarkoitin, mutta nappasi ankan, ja ojensi sen minulle. "Nimesitkö sen Sintiksi?" Hemuli uteli. "Joo! Mä oon joskus kuullu että sitkeitä tyyppejä kutsutaan sitkeiksi sinteiksi!" selitin. Hemuli naurahti. Mitäköhän hän nauroi? Kummaa… Hemuli kietoi minut upouuteen pinkkiin pyyhkeeseen ja nosti syliinsä. Vaaleanpunainen olikin lempivärini! Se tuntui ihanan pehmeältä ja pörröiseltä. Kiehnäsin itseäni sitä vasten. Minua alkoi jo väsyttää. Tänään oli tehty kaikenlaista. Käyty pulkkailemassa, kisailtu, saatu uusi ankka, käyty kylvyssä, ja nyt oltiin tässä. Ainiin ja yritetty urkkia Namun maalausta, jota en sitten kuitenkaan saanut nähdä. "Mitäs sinä noin hiljaa mietit?" Hemuli kysyi uteliaana. "Sitä mitä tänää tapahtu." vastasin hiljaa. "Selvä, mennäänkö kohta nukkumaan? Voin lukea sinulle jotain." Hemuli kysyi. Iltasadut oli kivoja. "Juu!" vastasin iloisesti. Hyppäsin alas sylistä ja sänkyyn. Asetuin mukavasti Hemulin mahan päälle, ja hän aloitti lukemisen. "Olipa kerran pienen pieni kissa, jonka nimi oli Pipari. Pipari oli hyvä metsästäjä, ja täten kunniaksi omist, eikun siis palvelijalleen. Eräänä päivänä Pipari huomasi lohikäärmeen lähestyvän linnaansa, ja Pipari päätti ettei antaisi lohikäärmeen hyökätä linnaan. Lohikäärme oli suuri ja vahva, mutta Pipari kohtasi pelkonsa ja…" Hemuli luki, kunnes huomasi että olin nukahtanut jo.

Hemulin nk.

Lopetin lukemisen, kun huomasin Piparin nukahtaneen. En voinut liikkua etten herättäisi sitä, mutta pelkäsin myös siirtää sen pois. Kyllähän minä aika paikallaan osasin nukkua. Sammutin lukuvaloni ja se vilkkui hetken ja sammui. Oli ihanaa nähdä Pipari iloisena. Kun annoin ankan, hänen silmistään paistoi kiitollisuus. Pipari sai minut aina hyvälle tuulelle. Onneksi tulin tänne Mouruposkeen! Jos Pipari kerran piti kylvyistä, ehkä hän haluaisi mennä myös uimahalliin. Voisin kutsua Tyrskyn ja Namun mukaan. Tai ehkä ei sittenkään. Piparilla taisi olla jotain Namua vastaan. Mistäköhän se johtui? Ehkä olisi pardmpi mennä Patukan kissojen seurassa. Tai vaikka Odessan, kun Pipari ja Winnie vaikuttivat tutustuneen. "Suuri Pipari… voitti lohikäärmeen…" Pipari mumisi unissaan. Pelästyin Piparin heränneen, mutta se oli umpiunessa. Kaipa minäkin voisin jo yrittää nukahtaa. Pipari tosin taitaa olla enemmän aamuvirkku, kuin minä. Miksiköhän aina kun yritin nukahtaa, tuli muita ajatuksia tielle? Harmi ettei Pipari voittanut kisaa. Hänellä oli hieno liuku. Olikohan lopun hyppy tehty tarkoituksella?

+unitarve
+liikuntatarve
+leikkimistarve
+nälkätarve

Ostaisin vielä:
Kylpyankka 2 p
Kylpyvaahto 2 p
Pinkki pyyhe 5 p



Piparilla olikin kiire rinteeseen, onneksi aikaa säästyi kun kisu perusteli että aamupalan voisi syödä tapahtumapaikalla. ,-) Kiva että Pipari sai seuraa Winniestä, tykkäsin kun pennut yrittivät vakoilla Namua. .-D Toivottavasti heidän ystävyytensä ei kuitenkaan kariudu sen vuoksi että Pipari kadehtii Winnien kisavoittoa, olit muuten kirjoittanut hauskasti liukurikisan laskutyyleistä! Pidin myös kylpykohtauksesta Piparin taistellessa Sintin kanssa, uimahalliretki voisi tosiaan sopia tälle pienelle vesipedolle♥ Hihi, toi on niin totta, kun kissa nukahtaa mahan päälle ei sitä tohdi siirtää pois ja on sitten vaan kärsittävä koko yö samassa asennossa (kokemusta on). xD Saat 46 + 30 - 9 = 67 penniä ja kohotan tarpeet!