mourufoorumi.foorumi.eu

Tänne tulevat kaikki Tyrskyn kirjoittamat hoitotarinat.

Luku 1, jossa kierrellään uudessa ympäristössä, saadaan kavereita ja tietenkin riitapukari.


Tyrskyn nk.

Makoilin sängyssäni ja yritin houkutella Namua uskaltautumaan pois tyynykasastaan, johon hän oli heti huoneeseen tultua hautautunut. ”Hei ei täällä ole mitään pelottavaa!” Huutelin vähän väliä, mutta mitään ei tapahtunut.
Lopulta luovutin kokonaan ja lähdin itse tutkailemaan paikkoja. Huoneessani oli paljon tilaa, joten ainakin kaikki kissantarvikkeet mahtuisivat sinne.
Ajattelin, että jos saisin hankittua Namulle maalaustelineen, niin se sopisi hyvin työpöytäni ja sänkyni väliin.
Hetken mielijohteesta istahdin sohvalle ja aloin kuvitella mihin kaikkeen voisin törsätä rahojani. (Kunhan tienaisin kohta edes vähän.) Aloin juuri kuvitella suurta kylpyammetta huoneeseeni, johon mahtuisi ainakin kaksi täysikasvuista kissaa ja pari pentua, kun tunsin jonkun pehmoisen olennon käpertyvän viereeni.
Mieleni palasi taas tavalliseen arkeen ja huoneeseeni, jossa ei ollut jätti kylpyammetta. Käännyin katsomaan viereeni ja näin nukkuvan Namun kehräämässä vieressäni. Näköjään kuvittelu tuotti ainakin joitain tuloksia, ilman kissan luottamusta ei varmaan kylpyammeellakaan tekisi mitään.

Tunnin päästä:

Olin luultavasti nukahtanut sohvalle, sillä heräsin kosteaan nuolaisuun poskellani. Nousin ylös ja haukottelin. Olin aivan unen pöppörössä, enkä muistanut edes olevani Mouruposkessa, ennen kuin huomasin Namun istuvan edessäni. ”Vihdon sinä heräsit!” Namu huudahti, mutta sulki suunsa siinä samassa ja otti askeleen taaksepäin. ”Ei sinun tarvitse pelätä!” Sanoin lempeästi Namulle.
Istahdin takaisin sohvalle tyttökisun lähtiessä tyynykasansa taakse leikkimään juuri saamallaan pehmolelulla.
En oikein keksinyt tekemistä, joten käännyin ja jäin tuijottelemaan Namun leikkejä.

Namun nk.

Leikin uuden hiiripehmoleluni kanssa kuvitellen sen olevan Tyrsky.
”Hei! Voisinko saada paperia ja värikyniä?” Kuiskasin niin hiljaa, ettei oikea Tyrsky kuullut.
Yritin kuvitella mitä Tyrsky voisi vastata. ”Et” , mietin hänen vastaavan. Ei, eihän Tyrsky varmaan niin vastaisi. Varmaan ennemminkin ”Totta kai, kunhan saan riittävästi rahoja niihin.”
Tiesin ettei meillä ollut paljon varaa mihinkään, mutta ei se minua haitannut. Päin vastoin, nyt rakastin tyynykasaani vieläkin enemmän.
”Hei Namu! Haluaisitko lähteä markettiin kanssani, en ole varma ostaisimmeko me mitään, mutta ei se varmaankaan haittaa?” Tyrsky huikkasi sohvalta keskeyttäen leikkini. (Tai pikemminkin harjoittelun.)
”Hmm” , mietin pitkän aikaa, koska sisällä oli mukavaa ja ulkonahan satoi kovasti lunta, mutta lopulta uteliaisuus vei voiton. ”Sopii”, vinkaisin nopeasti ja aloin tassuttelemaan ovea kohti.
”Odota ihan pikku hetki!” Tyrsky sanoi ja pyyhälsi nopeasti vaatekaapilleen.

Tyrskyn puettua talvitakkinsa, lähdin hänen perässään ovesta ulos Mouruposken käytävään. ”Tuossa on kai Simssiliinin huone ja tuossa on Nooran ja Kirsikan huoneet.” Tyrsky muisteli osoitellen käytävällä olevia ovia. ”Entä tämä?” Kosketin tassullani Kirsikan vieressä olevaa ovea. Aloin jo luottaa vähän Tyrskyyn eikä kysymystä tarvinnut enää kauheasti ujostella. ”Tämä taitaa olla mm... Pat- Patukan huone. Häneltä sinä sait ne uudet tavarat” , Tyrsky vastasi mietiskellen.

Samassa huomasin jonkun toisen kissan luikahtavan kaukaisimmasta ovesta. Kissa, jonka huomasin tunnistavani Pipariksi juoksenteli ympäriinsä käytävässä. Hän oli näköjään saanut vainun jostain, sillä pentu ei tainnut edes huomata meitä. ”Hei pipari!” Tyrsky huudahti vieressäni.
”Hmm, lähellä ollaan”, kuulin Piparin kuiskaavan itsekseen. ”On kyllä vastenmielinen nimi” , huomasin miettiväni. ”Ei! Et saa ajatella noin” , mutisin pääni sisällä. ”Ei nimi kerro kaikkea luonteesta!”

Olimme pysähtyneet Patukan huoneen eteen tuijottamaan Piparin juoksentelua käytävällä. ”Täällä, täällä! Löysinpäs!” Pipari jatkoi mumisten ja alkoi juosta meitä kohti. ”Mitä ihmettä tuolla pennulla on mielessä, kun ei edes ole huomannut meitä?” Mietin. Juuri silloin Pipari pysähtyi viereeni ja nuuhkaisi Patukan ovea. Nyt minäkin huomasin sen. Miten en ollut heti tajunnut? Patukan huoneesta kantautui jonkin aivan ihanan herkun tuoksu.
”Ai!” Huudahdin, kun korvia viiltävä ääni alkoi kuulua Piparin raapiessa betoni seinää Patukan oven vieressä.
”Lopetahan jo”, Tyrsky sanoi ja kaappasi Piparin syliinsä. Inhottava piparin lemu kantautui Piparista Tyrskyn nostaessa hänet ilmaan. ”Päästä mut alas!” Pipari huudahti ja alkoi rimpuilla Tyrskyn käsissä.

Tyrsky laski haisevan pennun viereeni ja nyrpistin nenää. ”Joku tulee!” Pipari huudahti ja pomppasi ilmaan. Hänellä oli selvästikin paremmat aistit kuin minulla, tai sitten tuo kammottava lemu teki minusta hieman toimintakyvyttömän. Hetken päästä aloin kuulla itsekin tassuttavia askelia. Samassa ovi avautui ja vihreä kissanpää kurkisti oven raosta.
”Oho!” vihreä kissa huudahti ja avasi oven aivan auki. ”Vieraitaa!” kuulin jonkun huutavan huoneessa. ”Tulkaa katsomaan!” sama kissa huusi taas samalla, kun juoksi ovea kohti.

”Voi ei” kuiskasin niin hiljaa, ettei kukaan voinut kuulla ja luikahdin nopeasti Tyrskyn taakse. ”Minä olen Cara ja tämä viherpää on Ennustus”, Caraksi esittäytynyt kissa naukaisi innokkaasti. Huomasin Caran puhuvan vain Piparille. Hän ei ollut näköjään huomannut minua.

Samassa kuulin aivan uuden äänen, joka kantautui käytävän päästä. ”Pipari? Minne sinä olet oikein mennyt?” äänestä ja sanoista päätellen inhottavalta haisevan Piparin hoitaja huusi.
”Täällähän hän varmaankin on” Tyrsky huudahti edessäni.

”Tulkaa nyt ihmeessä sisään!” Cara huudahti ovensuusta.
Heti pyynnöstä huomasin Piparin luikahtavan Patukan huoneeseen. Vähän ajan päästä Tyrsky ja Piparin hoitajakin menivät sisään.

”Ui! Sä oot varmaan Namu?” Cara huudahti minulle ja samalla huomasin jääneeni yksin ovensuuhun. ”Iik, mitä nyt!” Mietin. Mitä minä teen? Kannattaako tässä mennä sisään vai mitä? Ehkä voisin nopeasti juosta takaisin huoneeseemme ja käpertyä tyynyihini? Tai voisin juosta vain ulos? Se ei kyllä tuntunut hyvältä idealta. Loppujen lopuksi varmaankin eksyisin. Tai sitten vain astuisin ovesta sisään. Panikoin.

”Joo”, naukaisin hiljaa samalla kun päätin, että järkevintä olisi mennä Patukan huoneeseen, vaikka se minua jännittikin. ”Kiva!” Cara sanoi ja lähti pois ovelta. ”No niin, ihan rauhallisesti”, mutisin itsekseni ja astuin Patukan huoneeseen.

Huone oli aika iso. Näin Ennustuksen ja jonkun toisen kissan leikkivän tyynykasassa Patukan lattialla. Ennustuksen huudoista arvelin, että kissan nimi oli Selleri.

Hetken etsittyäni, löysin Tyrskyn istumassa Patukan sängyllä. Hän jutteli Hemulin ja Patukan kanssa jostain. Tassutin hiljaa Tyrskyn viereen ja mätkähdin sängylle. Itseasiassa oli aika mukavaa makoilla siinä hälinässä, kunhan kukaan ei kiinnittänyt huomiotaan minuun.
Katselin, kun Cara pelasi Meloden kanssa cat kaartia ja juuri ennen maaliviivaa Caran auto luisui rotkoon.
Hätkähdin kuullessani naukaisun vierestäni ja käänsin katseeni pois pelistä juuri, kun Cara sai kilarit hävittyään Melodelle. Piparin pää oli aivan liian lähellä minua ja inhottava lemu levisi sieraimiini. ”Moi, oon Pipari!” Pentu sanoi. ”Namu”, naukaisin takaisin pidättäen hengitystäni.

Tuntui suorastaan kauhealta olla siinä. Silti Pipari istuutui viereeni hieman innokkaasti ja avasi suunsa isoon haukotukseen. Haukotuksen loputtua minusta tuntui melkein siltä kuin voisin pyörtyä. ”Tykkäätsä muuten Pipareista? Mä rakastan niit! Ne on melkein mun koko elämä! No, tykkäätkö?” Hätkähdin kysymystä niin, että aloin änkyttämään. ”H-hyi in-inhottavia kaikki pi-piparit!” Naukaisin. Siis kuka ihmeen kissa voi tykätä pipareista! Hyi elämä!

”Mitä! Etkö sä tykkää pipareista?” Pipari huudahti ärtyneesti. ”No en todellakaan tykkää!” Huudahdin takaisin. Inhottava piparinmussuttaja pentu! ”Ha” Pipari tuhahti ja loikkasi pois sängystä.
”Inhottava, kuvottava ja ällö piparinmussuttaja! Yäk!” Mutisin hänen jälkeensä. ”Mitä sanoit Namu?” Tyrsky kysyi vieressäni. ”En mitään”, naukaisin nopeasti. ”Juttelin tässä muuten Patukan ja Hemulin kanssa siitä, että olimme ajatelleet lähteä markettiin sinun kanssa. Patukka sanoi, että hän voisi tulla mukaan kertomaan tarkemmin hoitolasta”, Tyrsky jatkoi. ”Hemuli ja Piparikin taitavat tulla.”
Siis kyllähän se minulle sopii, että Patukka ja Hemuli tulevat mukaan, mutta ei Pipari!

Kävelin Mouruposken käytävällä tiiviisti Tyrskyn jalkojen vieressä ja yritin olla miettimättä Piparia, joka tassutteli takanani ja kyseli koko ajan kaikkea. ”Minkälaista marketissa mahtaa olla?” Kuulin takanani Piparin äänen.
Hississä Pipari vaati päästä painamaan nappia ja, kun Hemuli ei suostunut nostamaan häntä, niin Pipari alkoi raapia hänen jalkaansa. Kävin melusta ärtyneenä istumaan hissin nurkkaan.
Kun hissin ovet vihdoin ja viimein avautuivat, lähdin ensimmäisenä sieltä pois.

”Tässä oikealla on Teatteri Kissansilmä ja vasemmalla on Mouruposken Postikonttori”, Patukka esitteli meille. ”Kahvila on tuolla Postikonttorin takana ja Mouruposken kissojen oma koulu on tuolla puiston takana. Te kaksi pentua pääsette sinne vielä joskus!”
”Entä missä marketti mahtaa olla?” Hemuli huikkasi vasemmalta puoleltani Patukalle.
”Marketti on Pankin takana. Tulkaa perässä!” Patukka vastasi.

Lähdimme kulkemaan Postikonttoria kohti Patukka kaikkien edellä, seuraavaksi aivan liian innokas Pipari ja lopuksi minä ,Tyrsky ja Hemuli.
Kun kuljin Postikonttorin ohi huomasin, että siellä sisällä oli Simssiliini ja Tulpe. ”Namu! Tule jo!” Kuulin Tyrskyn huutavan edestäpäin ja huomasin jääneeni muista pahasti jälkeen. Juoksin kiireesti Tyrskyn viereen ja jatkoin matkaa.
Vihdoin huomasin Pankin meidän edessämme ja huikkasin tiedon Tyrskylle.
Olimme kävelleet ison puiston läpi ja jalkani alkoivat jo puutua. Kukaan ei ollut kuitenkaan sanonut matkan aikana mitään, mikä oli sopinut minulle hyvin, sillä olin voinut rauhassa tarkkailla paikkoja.

Iso Marketin kyltti alkoi näkyä Pankin takaa ja aloin miettiä huomaamattani olisiko Marketissa herkkuosastoa.
”Perillä!” Patukka hihkaisi kun olimme pysähtyneet Marketin ovien eteen. Kuinka ihana tuoksu sisältä kantautuikaan! Niin vahva ja makea!
Astuimme Tyrskyn kanssa Markettiin samaa aikaa ja näky oli aivan sanoinkuvaamattoman upea.
Aivan edessämme oli elintarvikeosasto. Siellä oli isoja ja vihreitä vesimeloneja, viinirypäleitä, susheja, greippejä, mangoja ja kaikkea muuta mahdollista. Elintarvikeosaston takana oli varmasti karkkeja ja nameja, sillä tuoksutin sen jo tänne asti.
En kauheasti välittänyt ensinnäkin, koska karkkien ihana tuoksu oli puoliksi huumannut minut ja, koska olin nähnyt silmäkulmastani Piparin jo juoksevan hyllyjen sekaan, vaan lähdin itsekin juoksemaan kohti karkkihyllyjä.
Se oli oikea shokki! Pysähdyin ja tuijotin suu auki karkkihyllyjä. Taisin olla taivaassa, hyllyt pursuilivat erilaisia nameja. Oli vaahtokarkkeja, sokerisitruunoita, maitosuklaata, sipsejä, kissanminttua, tikkareita ja vielä paljon muuta.
Katselin hyllyjä ainakin monta minuuttia aivan pökertyneenä kunnes havahduin ärtyneeseen huudahdukseen. ”Ei voi olla totta! Eikö niitä voi muka ostaa? Vasta jouluna, siihen on vielä melkein vuosi!” Kuulin Piparin tuskaisen pölinän.
Riistin katseeni irti karkki hyllyistä ja lähdin tutkimaan tarkemmin paikkoja. Minua ei sen enempää kiinnostanut mikä oli saanut Piparin niin tolaltaan, mutta aloin silti kulkemaan ääntä kohti.
Karkkihyllyjen takaa paljastui paljon valmisruoka tuotteita, enkä jäänyt niitä paljoa katselemaan.

Seuraavaksi päädyin osastolle, missä oli pelkkiä juotavia. Haistoin suklaapirtelön aivan nenäni edessä. Niin hyvän tuoksuinen! Osaston perällä huomasin kyllä olevan jäätelöitä, mutta lähdin silti eteenpäin.
Juomien takaa paljastui lisää aivan hurmaavia herkkuja ja leivonnaisia. Kävelin hyllyjen välissä ja painoin jokaisen hurmaavan tuoksun mieleeni. Ihanimmilta tuoksuvia herkkuja olivat sininen kermatäytteinen herkutus ja banaanimuffini.
Seuraavalta osastolta löytyi ihania leluja. Rakastuin heti yhteen siniseen nalleen.
Hygieniatarviekeosaston ohitin nopeasti ja päädyin lopulta sekalaiselle osastolle.
Piparin ääni oli kuitenkin kantautunut vielä kauempaa, joten pujottelin hyllyjen läpi kunnes päädyin sesonkiosastolle.
Pipari istui viimeisellä sesonkiosaston hyllyllä, ja näytti aivan pökertyneeltä. Ihmettelin miten Pipari oli heti löytänyt tiensä viimeisille hyllyille, varsinkin kun matkalla oli niin paljon ihania herkkuja, mutta päätin antaa asian olla.
Lähdin tassuttelemaan Piparia kohti. Vihdoin päästyäni perille näin vihdoin mistä oli kyse.
Pipari kolmannella hyllyllä ja katseli epäuskoisesti eteensä. Kurkotin hieman päätäni nähdäkseni mikä noin pöyristyttävää oli.
Hänen edessään oli iso kasa pipareita, joiden päällä oli kuitenkin lappu ettei niitä saanut vielä ostaa.
Nyt ymmärsin Piparin mielialan, mutten välittänyt kauheasti siitä, sillä se johtui pipareista.

”Mun on ihan pakko saada tällanen! En lähde muutenn!” Pipari vinkui Hemulin sylissä. ”No selvä sitten, sinä saat jotain muuta täältä kaupasta? Sopiiko tämä?” Hemuli sanoi vihdoin Piparin vinguttua ainakin miljoona tuntia. ”Okei sit” Pipari vastasi alistuneena ja lähti juoksemaan kohti leluosastoa Hemuli kannoillaan.
”No Namu, haluaisitko sinäkin jotain?” Tyrsky kysäisi minulta. ”Uii, se ois ihanaa! Kiitos!” Vingahdin nopeasti ja lähdin tassuttelemaan Piparin perään.
Päätin ensiksi käydä katsomassa mitä sekalaisella osastolla olisi.
”Vau!” Huokaisin ihastuksesta. Näin edessäni aivan ihanan ja kauniin vesivärilevyn. Vesivärien vieressä huomasin olevan kauniita kyniä, liituja, paperiarkkeja, kumeja ja kaikkea ihanaa askartelukamaa.
Tutkittuani askartelukamoja tarpeeksi siirryin leluosastolle.
Heti sinne päästyäni etsin tassuihini sen sinisen nallen, johon olin heti rakastunut. Olin jo päättänyt, että heti kun saisin mahdollisuuden saada jotain, niin haluaisin juuri tämän nallen. Nyt pitelin sitä tassuissani ja katselin sen söpöä nallen naamaa. Kuinka ihana!

Seisoin kassajonossa Tyrskyn vieressä ja katselin, kun nalleni ohitti kassakissan. Nappasin nallen salamana Tyrskyn kädestä ja lähdin kävelemään ulos Marketista. ”Taidat pitää siitä nallesta”, Tyrsky tuumi samalla kun astuimme pois Marketista. ”Hei hei, ihanat herkut!” Mumisin katse nallessani. ”Juu”, naukaisin kysymykseen ja punastuin hiukan.
”Arvaappas mitä”, Tyrsky jatkoi punastuksestani välittämättä. ”Minulla on sinulle pikku yllätys!” Hän sanoi vetäen taskustaan kirpsakan sokerisitruunan. ”Oii! Kiitos tosi paljonn!” Huokaisin ihastuksesta ja otin sokerisitruunan.
Aijoin pitää sokerisitruunasta hyvää huolta, ja säästää sitä pitkään, sillä se oli aivan ensimmäinen herkkuni Mouruposkessa.
”Missä Patukka muuten on?” Kuulun yllättäen Piparin kysyvän. Hän ja Hemuli olivat näköjään tulleet taaksemme huomaamattani. ”Patukka lähti jo aikoja sitten Kahvilaan”, Hemuli vastasi Piparille. ”Millon Patukka muka lähti, en mä nähny mitään?” Pipari kysyi uudestaan. ”Hän lähti suurin piirtein silloin kun sinä ja Namu olitte rynnänneet hyllyjen sekaan”, tällä kertaa Tyrsky vastasi. Punastuin vielä enenmän ja käänsin katseeni nopeasti sivulle.

Omassa huoneessa illalla:

Tyrskyn nk.

”Oliko kiva päivä?” Kysyin sängystäni. ”Juu”, kuulin namun vastaavan tyynykasastaan. ”Minullakin oli”, sanoin haukotellen. ”Öitä!” Namu vinkaisi vielä tyynyjensä lomasta minulle. ”Öitä!” Sanoin myös painaen pääni tyynylle.




Hehee, toi loppu meni vähän oudoksi, mutta mennään nyt tällä

tarpeet:
+ unitarve
+ leikkimistarve
+ liikuntatarve

ostaisin sitten vielä marketista tuon sinisen nallen 6 penniä ja kirpsakan sokerisitruunan 1 penni (alennuksessa)
6+1=7




Namun ujostelu on ihan liian söpöä, kivaa vaihtelua että kissa säikkyy aluksi jopa omaa hoitajaansa ja menee tätä piiloon. Nopeasti Namu reipastui kuitenkin sen verran että tuli viereesi unille, vaikka pikkuista vähän jännittää aloittaa keskustelua. Vaikka Namu vaikuttaakin rauhalliselta Pipari tuntuu jostain syystä saamaan tämän äreälle tuulelle, huvitti miten Namu pelkäsi pyörtyvänsä piparinhajuisessa seurassa. xD Kiva että sinä ja Hemuli saitte Patukan kaveriksi kaupungille vähän esittelemään paikkoja. .-) Namun käynti karkkiosastolla oli hauska, ihanaa miten hän kuolasi vuorollaan vähän kaiken perään. .-D Siksi olikin yllättävää että sininen nalle meni herkkujen ja piirtovälineiden yli kun Namu sai toivoa jotain mukaansa, mutta eiköhän Namu saa vielä kaiken haluamansa kun rikastutte. ,-D Supersöpöä miten Namu aikoo säästellä ensimmäistä herkkuaan♥ Saat 42 - 7 = 35 penniä, kohotan tarpeet ja lisäilen myös ostoksesi!

Luku 2, jossa keksitään, kylvetään ja ujostellaan

Tyrskyn nk.

PIIP, PIIP, PIIP, ”Ei vielä”, mumisin ainakin viidennen kerran samana aamuna, ja painoin torkkunapppia.
Tunsin pienen tömähdyksen vatsallani, kun Namu käpertyi siihen.
Olin alkanut pitää viimepäivinä kiinni arkisesta heräämisrutiinistani, jossa nousin joka aamu 6.30.
Mutta tänään olin vain aivan liian väsynyt nousemaan sängystäni. Olisin voinut nukkua vaikka koko päivän.
”Aaah”, ynähdin ja vaivuin taas uneen.

Heräsin säpsähtäen unestani ääneen, joka kantautui huoneemme oven takaa. ”EI VOI OLLA TOTTA! Hrrrrmp! Kuulin Piparin kovan naukaisun käytävällä. ”Iuh” Namu inahti unisena ,ja tassutti takaisin omaan tyynykasaansa. En tiennyt mitä, mutta jotain negatiivistä noiden kahden pikkupennun välillä oli. Nyt en kuitenkaan jaksanut nyt välittää siitä.
Makoiltuani vielä hetken sängyssä, päätin vain itsepintaisesti nousta. Siirsin peiton syrjään ja nousin seisomaan.
”Ou!” Huudahdin yhtäkkiä vilkaistuani kelloa. ”Mitä nyt?” Namun hiljainen naukaisu kuului tyynyjen seasta. ”Kellohan on jo kaksitoista! Nyt herätään!” Huudahdin uudestaan ja riensin vaatekaapilleni.
Puettuani päivävaatteet tajusin yhden asian. Mäenlaskukisa, jota olimme molemmat odottaneet kovasti, oli loppunut jo tunti sitten!

Kääntelin käsissäni jotain Mouruposken esitettä, jossa kerrottiin hoitolasta ja sen ympäristöstä, ja mietiskelin mitä me voisimme nyt tehdä. Namu oli ollut hieman harmistunut kuullessaan mäenlaskukisan jo loppuneen, mutta nyt hän oli hyvällä tuulella. Kiinnitin esitteessä huomiota hoitolan yhteisiin tiloihin, täällä kuulemma oli oma kylppäri ja puuhakammari.

”Mitä sanoisit, jos tänään olisi kylpypäivä?” Kysäisin Namulta katse edelleen esitteessä. ”Okei! Mut minkälaista kylvyssä on, mä en ole koskaan ollut semmosessa?” ”Se on ihan hauskaa, mutta pääasia on saada sinut puhtaaksi. Kylpyyn kyllä voi myös lisätä vaahtoa”, vastasin, alkaen itsekin innostua tästä.

”Voidaanko mennä heti aamiaisen jälkeen kylpyyn?” ”Tottakai!”
Lähdin hakemaan kananmunia kaapista ja laitoin pannun tulelle. Paistaessani kananmunaa Namu auttoi kattamaan pöydän ja pian istuimme jo syömässä.
”Haluaisitko muuten mennä siihen ystävänpäivädiskoon, joka järjestetään illemmalla?” Kysyin Namulta samalla kun haukkasin omaa kananmunan puolikastani. ”Hmm, no enn”, Namu vastasi hiljaa naukaisten. Enää minun seurassani Namu ei ollut se sama ujo kissa kuin aluksi, mutta muiden seurassa hän oli vielä. Ymmärsin miksei hän halunnut diskoon. Nyt meillä oli ainakin enemmän yhteistä aikaa. Hotkaisin loput kananmunastani ja keräsin astiat. ”Auttaisitko näiden tiskaamisessa?” Huikkasin Namulle, joka nuoleskeli huuliaan pöydässä. ”Okei!” Hän huikkasi takaisin ja kipitti luokseni.
Namu antoi minulle pesuaineen ja aloimme molemmat kuuraamaan astioita putipuhtaaksi.

Namun nk.

Pitkän kävelymatkan jälkeen löysimme vihdoin oven, jossa luki kylppäri. Tyrsky avasi oven ja kurkisti sisään. ”Vau! Autio koko huone, voidaan mennä. Tule!” Tyrsky hihkaisi ja astuimme sisään.
Sisällä oli todella hienoa! Eteemme avartui upea näkymä.
Kylppärin vastapäisellä seinällä oli kaikki mahdolliset pesutarvikkeet, ja kaiken kukkuraksi vielä jättimäinen kylpyamme. Huoneen perällä oli myös sohva, ja sen vieressä todella iso ikkuna.

Hui, täällähän oli vaikka kuinka paljon erilaisia hajuja! Mietin ja tassutin samalla sohvalle.
Tyrsky laittoi veden valumaan, ja pian jo koko kylpy oli valmis. ”Hoplaa!” Tyrsky nosti minut ison valkoisen kylpyammeen ylle, ja laski sitten hitaasti veteen.
Takatassuni koskettivat ensimmäiseksi vaahtoa, jota oli kertynyt iso vuori. Vaahto kutitteli ihanasti tassujani, kun Tyrsky laski minut kokonaan kylpyyn. ”Oii!” Henkäisin ihastuksesta. Ympärilläni oli isot vaahtovuoret. Huomasin Tyrskyn pään kurkistavan yläpuoleltani. ”Onko kivaa?” ”Joo, todellakin!” Työnsin nenäni suoraan vaahtoon. ”Aaatshiuuu!” Aivastin. ”Tuo oli sitten järkevää!” Tyrsky nauroi.

Samassa päähäni pulpahti outo ajatus, ainakin se oli toteutuskelpoinen. ”Onko täällä värillistä saippuaa tai shampoota?” Kysäisin Tyrskyltä ”Ömm, katosotaas”, hän vastasi kaivellen kaappeja pesualtaan yläpuolella. ”Kävisikö tämmöinen?” Tyrsky kysyi vähän ajan päästä käsissään pinkki kissanmuotoinen esine. ”Tässä lukee, että tämä on kylpypommi”, Tyrsky jatkoi tutkaillen esineessä olevaa etikettiä. ”Ui, hienoa!” Vastasin. Ajatukseni alkoi käydä yhä selvemmäksi.
Tyrsky ojensi kylpypommin minulle. ”No niin, mitenkäs tämä toimii”, mumisin katse kylpypommissa. ”Kokeile eri tapoja”, Tyrsky ohjeisti. Hänellä ei ollut varmaan yhtään mitään hajua mitä minä puuhasin.
Kahmaisin toisen tassuni täyteen vaahtoa, ja pudotin kylpypommin vaahdon keskelle. Kylpypommi alkoi kuplia tassullani, ja siitä irtosi pinkkiä väriä, joka värjäsi sen ympärillä olevan vaahdon. ”Toimii!” Hihkaisin. ”Vau!” Tyrsky huudahti vieressäni. Kahmaisin uudestaan tassuni täyteen vaahtoa, ja sekin värjäytyi pinkiksi. Oli hauskan näköistä, kun pinkki väri hiipi hiljaa eteenpäin, värjäten vaahtoa.
Lopulta koko kylpy oli aivan pinkiksi värjäytynyt. ”Jee!” Naukaisin.
”No niin, nyt sinut varmaan pitäisi pestä”, Tyrsky sanoi, ja otti kaapista harjan. ”Ups!” Naukaisin hiljaa. Olin unohtanut koko pesun ja vain värjäillyt vaahtoa. No, oli se ainakin ollut tosi hauskaa.

Tyrsky harjasi turkkini aivan putipuhtaaksi, niin että se melkein jopa kimmelsi. Pyörin ja leikin pinkissä kylvyssä vielä hetken ennen kuin Tyrsky kaappasi minut äkkiä ilmaan. ”Iik!” Huudahdin ”Pöö!” Tyrsky nauroi ja alkoi kuivata minua pyyhkeellä. Siniseen pyyhkeeseen tuli pieniä violetteja läikkiä pinkistä kylpypommista.
”Sitten kuivataan loputkin pisarat!” Tyrsky hihkaisi ja käynnisti föönin. Kova ja lämmin tuuli puhalsi naamaani. Pyöriskelin ja kääntyilin. Vihdoin olin rutikuiva!
”Vielä kammataan”, Tyrsky sanoi ja alkoi kammata minua.
”Oho!” Naukaisin, kun Tyrsky nosti minut peilin eteen. Turkkini tosiaan kimmelsi!

Kävelimme takaisin huoneeseemme, ja nautin siitä kun olin näin puhdas. Mutta, en kuitenkaan halunnut kenenkään näkevän minua!
Huoneeseen päästyämme, lähdin heti kertomaan tapahtumistani rakkaalle nallelleni. En oikeasti vieläkään tiennyt, mikä tässä nallessa oli niin paljon vetänyt puoleensa, että olin unohtanut kaikki namut, mutta en yhtään katunut päätöstäni.

Makoilin tyynykasassani ja sepitin mielessäni kaiken kylppärissä tapahtuneen nallelleni.

Tyrskyn nk.

Olin kokonaan unohtanut siinä aamuhössäkässä, että tänään oli ystävänpäivä. Nappasin nopeasti yöpöydän vetolaatikosta Namun ystävänpäivälahjan. Vilkaisin Namua, hän leikki jotain uuden pehmolelunsa kanssa. Hyvä, nappasin nopeasti kaapista lahjapaperia ja paketoin lahjan siihen. Kiepsautin narua kirsikaksi kakun päälle, ja huokaisin.
Hiivin Namun selän taakse ja taputin hänen selkää. ”Mitä?” Namu naukaisi ja käänsi katseensa minuun. ”Hyvää ystävänpäivää!” Hihkaisin, ja ojensin selkäni takana olleen paketin hänelle.
”Oi kiitoss!” Namu sanoi ihmeissään ja alkoi avata lahjaani.

”Vauu!” Namu henkäisi ihastuksesta ja tuijotti tassuissaan olevaa paperiarkkia ja pientä minikynää.
”Kiitos tosi tosi paljon! Ja hyvää ystävänpäivää!” Namu sanoi hiukan hämillään.
”Voi eii!” Namu naukaisi yhtäkkiä ”Ei mitään”, vastasin ymmärtäväisesti.
”Eihän minulla ole lahjaa! Namu kuiskasi hädissään. ”Minulle on kyllä iso lahja olla täällä Mouruposkessa nyt sinun kanssa”, sanoin todellakin sitä tarkoittaen.
Namu jäi tuijottamaan lahjaansa iloisen hämmästyneenä ja minä lähdin sohvalle tyytyvöisenä. Ihanaa, että Namu piti lahjastani!

Tuijottelin ulos ikkunasta lumiseen kylään. Noora oli lenkillä kissojensa kanssa ja huomasin Patukan ja Simssiliinin juttelevan toisilleen puistossa. Minua alkoi houkuttaa ulos lähteminen, vaikka olin juuri kylvettänyt Namun. Katselin kaunista talvitaivasta ja päätin, että kun emme olleet pulkkailukisaan nyt ehtineet, niin ainakin ulkona olisi jossain vaiheessa kyllä hyvä käydä.

Tuijottelin ulos vielä hetken, ja lähdin sitten Namun luo. ”Mitä sanoisit jos lähtisimme ulos hetkeksi?” ”Joo!” Namu hihkaisi. Kipaisin hakemaan talvitakkini ja sen jälkeen lähdimme ulos Mouruposken käytävään.
Kun astuimme hissistä ulos, näin edessämme viitan joka kertoi jonkun Koivikkokedon sijaitsevan Naukukukkulan vieressä. ”Mentäisiinkö Koivikkokedolle? En tiedä mikä se on, mutta nimestä päätellen siellä on varmaan koivuja”, kysyin Namulta. ”Okei” hän naukaisi vastaukseksi.

Talsimme pitkin lumisia kauppakatuja ja toivottelin vastaantulijoille hyvää ystävänpäivää. Lumi narskui ihanasti kenkieni alla. Huomasin Namun yrittävän pyydystää lumihiutaleita tassullaan. ”Ää”, mumisin yrittäen itsekin saada lumihiutaleen kielelleni. Onnistuin siinä ainakin kolme kertaa ennen kuin huomasin ison koivumetsän avartuvan edessämme. ”Oho”, minulta lipsahti. ”Vauu” Namu henkäisi.
Koivujen lehdet olivat varisseet pois kokonaan, ja joka oksalla oli iso lumipeite. Lumi kimmelteli niin, että paikkaa olisin voinut luulla taianomaiseksi. Koivuja riitti kyllä sillä kedolla. Niitä näkyi joka suuntaan silmänkantamattomiin.

Namu juoksenteli suuna päänä koivujen keskellä niin, että lumi pöllysi, ja pian ympärillemme oli muodostunut iso sumupallo, paitsi että se ei ollut sumua vaan lunta.
Ah, se näytti niin ihanalta leikkiä lumessa, etten voinut vastustaa kiusausta, vaan kaappasin maasta lunta, ja heitin sen ilmaan. Lumi putoili hiljalleen päälleni. ”Iik!”, kiljaisin, kun lumi alkoi sulaa selkääni pitkin. Pudistelin itseäni, niin että kaikki lumet tippuivat maahan.
”Tuu mukaan!” Namu hihkaisi lumesta. Sillä välin, kun olin heitellyt lunta, Namu oli kaivanut ison tunnelin, ja makoili nyt sen sisällä.

”Oho! Miten sinä tuon rakensit?” Hihkaisin hänelle. ”Kiitos!” Istahdin Namun viereen lumeen. ”Katso!” Namu hihkaisi ylpeyttä äänessään, ja otti selkänsä takaa lumiukon. ”Ui vau!” Henkäisin. ”Hyvää ystävänpäivää!” ”Ei sinun olisi todellakaan tarvinnut!” Sanoin ihastellen upeaa itsetehtyä lumiukkoa. ”Ole hyvä!” ”Kiitoss!”
Namu käpertyi syliini. ”Ilmoitin sinut muuten kuvataidekerhoon, ei kai haittaa? Ajattelin, että pitäisit siitä”, sanoin vähän ajan päästä.
”Uu, jee! Kyllähän se sopii!” Namu vastasi iloisena.
Joskus tuntui vain niin luontevalta jutella Namun kanssa.

Juttelimme vielä pitkän aikaa erilaisista asioista.
”Oho, alkaa tulla jo ilta!” Namu naukaisi. Aloin huomata itsekin miten taivas alkoi värjäytyä vähitellen tummansiniseksi. ”Lähdettäisiinkö nyt kotiinpäin?” Kysyin Namulta. ”Sopii!”
Kävelimme yhdessä lumihangen läpi hoitolaa kohti. ”Mitäs tuolla on?” Ihmettelin ääneen. Yhdestä hoitolan ikkunoista näkyi diskovalon välkettä. ”Ai niin, se disko!” Hoksasin saman tien.
Ala-aula oli autio ja tilatessani hissin Namu alkoi haukottelemaan. No, olihan päivä ollut todella pitkä.
Hetken päästä haukotus tarttui minuunkin, ja pian haukottelimme molemmat vuoron perään. ”Hohhoijaa!” ”Hohhoijaa!” Haukottelin taas. Minua alkoi naurattaa tämä outo haukottelu. Tirskahdin hiljaa. Namukin alkoi tirskahdella, ja pian me molemmat hekotimme hissiä odottaessa.
”Plingg!” Kuului ääni, kun vihdoin hissin ovet avautuivat.

”Jännittää!” Kuulin jonkun naukaisevan hississä. Tunnistin puhujaksi Ennustuksen.
Ennustus ja Untuva tassuttivat pois hissistä ja me astuimme sisään. ”He varmaan menevät diskoon”, sanoin ”Varmaankin”, Namu naukaisi väsyneesti.
Kävelimme käytävää pitkin huoneemme ovelle. ”Oho, katso tänne on tullut joku uusi hoitaja pentunsa kanssa!” Namu huomasi osoittaen ovea. ”Hauskaa!”

Heittäydyin sängylleni, lumileikit olivat tosiaan uuvuttavia. Kömmin peittoni alle, ja suljin silmäni.
Tuntui, että olisi kulunut ikuisuus. ”Katso tätä!” Havahduin ääneen, joka kuului ihan korvani vierestä.
Käänsin katseeni puhujaa päin. Namu istui päälläni ja piteli tassuissaan piirrosta. ”Kuinka hieno!” Sain sanottua haukotuksen läpi. Namu oli piirtänyt ystävänpäivälahjallaan todella hienon piirustuksen, joka esitti paperikääreessä olevaa karkkia. ”Kiitos!” Namu naukaisi. ”Öitä!” Öitä!”

Kuulin Namun loikkivan omaan tyynykasaansa ja pian sieltä alkoi kuulua myös hiljaista tuhinaa.
Kun olin aivan varma, että Namu nukkui, sallin itsenikin vaipua uneen.


// Nyt tuli semi lyhyt tarina, mutta toivottavasti se riittää yhteen ikäpisteeseen, niin että voin ilmoittaa Namun kouluun

Tarpeet
+unitarve
+hygieniatarve
+leikkimistarve
+nälkätarve (kananmuna)

Ostaisin marketista vielä yhden paperiarkin 2p, sinisen minikynän 2p ja yhden kananmunan 4p
Kananmunaa ei sitten tarvitse lisätä kaappiin, koska Namu söi sen jo.
2 + 2 + 4 = 8



Ihana huomata miten Namu on reipastunut eikä enää jännitä seurassasi vaan juttelee ja kokeilee uusia asioita spontaanimmin. .--) Oi, pinkki kylpy kuulostaa ihkulta, sopii myös hyvin ystävänpäivään♥ Sääli että laskiais- ja ystävänpäivän kekkerit jäivät teiltä väliin, mutta toisaalta se taisi olla Namulle jopa helpotus jos uusien kissojen seurassa iskee herkemmin jännitys. Ihanaa kun vaihdoitte lahjojakin ystävänpäivän kunniaksi, Namu ehti väkertää lumiukon paikkaamaan puuttuvaa lahjaa. .-D Kiva että uudet piirustusvälineet pääsivät jo saman päivän aikana käyttöön! Saat 33 - 8 = 25 penniä, ja kohotan tarpeet. c-.

Luku 3, jossa käydään koulussa ja kerhossa

Namun nk.

Silmäluomeni olivat kiinni, mutta huomasin silti auringonvalon, joka paistoi ikkunasta suoraan silmiini. Käänsin pääni tyynyjen sekaan, niin että lopultakin kaikki valot himmenivät.
”Huomenta nyt ylös ja ulos!” Tyrsky huudahti yhtäkkiä korvani vieressä, ja hätkähdin hereille. Aah, ravistin päätäni ja vetäisin peiton päälleni uudestaan, sillä Tyrsky oli siirtänyt sen sivuun.
”Tulet sitten aivan pian! Muistathan koulun!” Tyrsky huikkasi ja lähti häiritsemästä minua.
”Koulu, voi eii!” muistin.

Lämpimän paahtoleivän tuoksu kantautui nenääni. Lopulta pakotin itseni nousemaan. ”Huomenta!” Muistin naukaista Tyrskylle ja istahdin sinisen nalleni viereen. Olin päättänyt nimetä sen Floraksi. Minusta se oli hieno nimi. En kuitenkaan ollut aivan sata varma oliko se oikea nimi, toivottavasti oli!
”Vihdoinhan sinä heräsit!” Tyrsky sanoi iloisesti, mutta itsekin hieman unisena.
Ravistelin itseäni niin, että toivottavasti osa unihiekasta lähti pois.
Tyrsky laittoi eteeni lämpimän paahtoleivän.
”Nam!” naukaisin ja nuuhkaisin leipää.
”Aivan tuoretta, eilen ostin”, Tyrsky sanoi, ja istuutui viereeni sohvalle.

”Pitäisikö minun tehdä sinulle muuten toinen leipä vaikka välipalaksi?” Tyrsky kysäisi minulta, mutta puoliksi näytti kuitenkin siltä, että hän vain puheli itselleen.
Tyrsky melkein loikkasi takaisin leipäkaapille ja nappasi paahtoleivän sieltä ulos.
”Siellä koulussahan voi myös olla vaikka kauheasti kissoja, jotka syövät niin paljon ruokatunnilla, ettei sinulle riitä mitään!” Tyrsky jatkoi itsekseen mumisten ja alkoi touhota leivän kanssa.
”Kylä minä pärjään!” Naukaisin tyrskyn vetäessä happea.
”Oletko varma?” Tyrsky sanoi, mutta ei irrottanut katsettaan käsistään, jotka voitelivat para-aikaa uutta paahtoleipää.
”Aivan varma”, naukaisin taas.
”Ei sinun tarvitse uutta leipää tehdä!” Vihdoin Tyrsky lopetti voitelemisen ja kääntyi minuun päin.
”Hyvä on,” hän huokaisi ja istahti jotenkin uupuneen näköisenä taas sohvalle.
Haukkasin nopeasti loput leivästäni ja käperryin Tyrskyn syliin.
”Huoh, anteeksi tuo hössötys,” Tyrsky huokaisi naurahtaen.

”Nyt sinun kuitenkin pitäisi varmaan lähteä kouluun,” hän sanoi hetken päästä ja nousi seisomaan.
”Okeii”, huokaisin jännittyneenä. Tyrsky nappasi pöydältä uuden tassuvihkoni, jonka olin saanut koulua varten.
”Saatathan mut?” Kysyin Tyrskyltä, kun ajatus yksin kuljetusta koulumatkasta hiipi mieleeni.
”Tietysti! Voin saattaa sinut milloin vain haluat!” Huh, huokaisin.
”Kello on 10.55 pitäisiköhän kohta lähteä, eikö sinun koulu ala 11.30?”
”Juu, kyllä se taitaa silloin alkaa”, vastasin.

Tassutin nopeasti tyynykasaani, pitihän kaikille muille vielä ehtiä sanoa hyvästit, ennen kuin lähtisin kouluun. Isoon paikkaan täynnä kissoja ja käytäviä, paikkaan, jossa helposti eksyisi. Eip! Pakotin eksymiseen liittyvät ajatukset pois. Koulu on varmasti ihan mukava paikka.
Pengoin tyynyjäni ja kaivoin Floran, dinon ja hiirulaisen tavarakuopastani, jonne olin myös kätkenyt piirrustustarvikkeeni, sinisen pikkuleluni ja ensimmäisen herkkuni. Nappasin samalla piirrustustarvikkeet, eihän sitä tiedä, vaikka niitä tarvitsi.

Asetin pehmoleluni riviin eteeni.
”Hei hei dino!” naukaisin hiljaa ja silitin dinon päätä.
”Hei, hiirulainen!” maukaisin taas, ja nuolaisin hellästi hiirulaisen nenää.
Lopuksi Flora, ”moikka Flora!” kuiskasin ja rutistin rakasta nalleani.
”Nähdään koulun jälkeen!” huikkasin hieman reippaammin ja kovempaa.

Pistin leluni takaisin koloon, ja nostin tyynyn kolon päälle. Nappasin suuhuni kynän ja paperiarkkini. Ai niin, muistin. Koulun jälkeen oli myös kuvataidekerhoni. ”Nähdään kerhon jälkeen!” korjasin, ja tassutin Tyrskyn luo.

”Jokos lähdetään?” ”Sopii!” huikkasin hieman jo innokkaammin.

Kävelimme yhdessä Tyrskyn kanssa hiekkapolkua eteenpäin. Olimme kävelleet jo hieman aikaa hiljakseen, sillä kummallakaan ei tainnut olla mitään erityistä mielessä ( tai, no ei ainakaan minulla. )
Polun molemmin puolin kasvoi pitkiä koivuja. Hiekka rahisi tassujeni alla. Pikku hiekanjyviä painautui turkkiini. Heiluttelin ja ravistelin tassujani niin, että suurin osa kivistä irtosi.

Sää oli mielestäni aika kaunis, lumi oli juuri ja juuri sulanut ja jättänyt jälkeensä kylmää vettä.
Olin tyytyväinen, että tiesin tämän! Olin huomannut ikkunasta, kun jääpuikko ikkunalaudalla oli sulanut ja tiputtanut maahan vesilätäkön. En kuitenkaan pitänyt hyvänä ajatuksena näin jälkeen päin sitä, että olin mennyt hyppimään tuohon lätäkköön. ”Huiiii!” Värisin vieläkin ajatellessani vettä. Enhän minä olisi voinut missään muualla oppia, kuinka kylmää juuri sulanut vesi on!

Nyt kuitenkin oli aika kuivaa verrattuna vaikka eiliseen (silloin satoi koko päivän), ja aurinko paistoi ihanasti. (Kuitenkin melkein suoraan silmiini)
Olin myös huomannut sen, että varjoissa oli vielä hyytävän kylmä. Ehkä olin suurin piirtein valmis kouluun, osasin ainakin jo jotain.

”Katso!” Tyrsky hihkaisi edessäni. Siirsin ajatukseni säästä ja koulusta takaisin nykyhetkeen ja katsoin eteenpäin. Pieni, punainen ja kodikkaan näköinen tiilikatto erottui lehdettömien puiden välistä. ”Ooo... koulu”, nau´uin.

”Onpas kodikkaan näköinen koulu!” Tyrsky sanoi minulle iloisesti.

Olin kuvitellut koulun aivan eri näköiseksi. Iso talo, jossa olisi paljon isoja kissoja ulkona ja sisällä olisi taas harmaita kivi portaita ja niin edelleen.
Mutta tämä koulu näytti aivan erilaiselta, ihanalta! Erotin kaukaa söpön kisukyltin ja hauskan pienen puutalon jossa oli söpöjä ikkunoita ympäriinsä.
Koulun pihakin näytti aivan hurmaavalta, paljon nurmikkoa joka oli juuri paljastunut lumen alta ja kantoja joiden päällä istui lintuja. Parasta kaikessa mielestäni oli lampi, jonka vesi kimmelteli päiväauringossa hilpeästi ja kauniisti koulurakennuksen vieressä. Lammen jää oli juuri sulanut ja linnut parveilivat sen ympärillä.

Kävelimme rauhassa portaita pitkin koulun pääoville. Ulos astui pari kissaa joista tunnistin yhdeksi Piparin. Se ei nyt kuitenkaan haitannut minua, sillä olin vieläkin uuden kouluni lumoissa.
”Hyvää koulupäivää Namu!” Tyrsky sanoi lempeästi ja aukaisi koulun oven.
”K-kiitos”, vastasin, ja astuin sisään.
”Vau!” Henkäisin. Olin ison käytävän alkupäässä. Käytävä jatkui kauas ja sen varrella oli lukuisia ovia, jotka luultavasti johtivat luokkahuoneisiin.

No niin Namu, sanoin itselleni, mikä oli ensimmäinen tuntini? Ja missä ihmeessä sen luokkahuone sijaitsi? Kuljin käytävän oikeassa reunassa melkein seinää hipoen. Isoja kissaryhmiä tassutteli ohitseni. Kaikilla näytti olevan kavereita.
Kuvataide 1lk., luki yhden oven yläpuolella. Ai niin, minulla oli seuraavaksi kuvataidetta.

Käytävä haarautui suurin piirtein sen keskivälillä ja arvelin, että uutta käytävää pitkin pääsisi ruokalaan.
”Ding-Dong Ding-Dong!” Säikähdin hieman koulun kellojen soittoa. Ui, tuntini! Kiirehdin käytävää pitkin takaisin kuvataideluokan eteen.

Ovelle oli jo ehtinyt kerääntyä pieni ryhmä kissoja, jotka juttelivat iloisen näköisinä toisilleen. Menin seisomaan ryhmän taakse ja yritin kurkistella luokkaan sisälle, kunnes tajusin luokan oven olevan kiinni.
”Voi eii”, ei kai kukaan ollut nähnyt tuota. Näytin varmasti todella tyhmältä kurkistellessani luokkaan, vaikka ovi oli kiinni! Puna levisi kasvoilleni, (tai ainakin minusta tuntui siltä) ja käänsin katseeni nopeasti maahan.

”No, tule sinäkin nyt luokkaan”, kuulin ystävällisen äänen edestäni. Nostin katseeni maasta ja huomasin, että ryhmä muita kissoja oli jo tassutellut luokkaan.
Lähdin luullakseni uuden kuvataiteen opettajani perään luokkaan.

”Voit istua tuonne taakse”, opettajani sanoi näyttäen tyhjää pulpettia luokkahuoneen perällä.
”Uu..”, henkäisin hiljaa, kuinka nätti tämä luokkahuone olikaan! Pienet, kissan kokoiset pulpetit olivat siisteissä riveissä luokan keskellä ja kaunis opettajan pöytä oli kaikkien edessä. Opettajanpöydän takaa paljastui liitutaulu ja pieni valkokangas.
Luokkahuoneen seinät olivat maalattu vaalean keltaiseksi, kuinka kaunis väri!

Luokan toisella seinällä oli myös kaksi pientä ja söpöä ikkunaa, joista näki pihalla olevan lammen.
Tassuttelin luokan perälle, omaan pulpettiini. Paikka sopi hyvin minulle, takana niin ettei muut luokkalaiset voineet katsoa minua.
”Niinkuin huomaatte, meillä on täällä uusi oppilas, Namu”, opettaja sanoi kävellessään opettajanpöydän taakse. Painoin taas pääni alas pulpettiini ja olin kuin en huomaisi muiden luokkalaisten tuijotusta.

”Mutta tänään teemme väriympyrän. Osaako joku kertoa siitä?” Opettajamme jatkoi. Olin iloinen ettei hän ollut tuhlannut enempää aikaa minun esittelyyni.

Uskalsin vihdoin katsella luokkatovereitani. En tunnistanut ketään kissaa ensimmäiseltä pulpettiriviltä enkä myöskään toiselta.
Istuin itse kolmannessa ja viimeisessä rivissä, enkä juurikaan uskaltanut katsella heihin päin. Jokuhan helposti voisi vaikka katsoa takaisin.
Jonkin pienikokoisen kissan, melkein saman kokoisen kuin minä etutassu ponnahti ilmaan.
”No, Pipari?” Kuulin opettajan vastaavan. Innokas viittaaja, eli näköjään Pipari, laski tassunsa.
”Eiks se oo ympyrä jossa on värejä? Ainaki sen nimi kuulostaa iha siltä. Mä tykkään ruskeesta väristä. Siinä ympyrässä on siis pakko olla ruskeeta, koska se on nii kiva vär...”
”Kyllä Pipari, se on ympyrä jossa on erilaisia värejä, mutta ei ruskeaa nyt valitettavasti”, opettaja keskeytti Piparin.
Miksi tuon piparinmussuttajan on pakko olla kuvataiteessa? Eihän hän edes osaa mitään! Ei mitään!

Sentään tunsin yhden luokkalaiseni, mutta miksi sen täytyi olla juuri Pipari! Oikeesti!

”Annan teille nyt uudet vesiväripaletit. Käyttäkää varoen. Niitä ei saa pudottaa, koska ette sitten saa uusia, muistakaa se!” Opettaja sanoi kaivellessaan samalla pöytänsä laatikoita. Vihdoin hän nosti esiin pinon hienoja väripaletteja.

”Uu!” Henkäisin. Opettaja jakoi meille kaikille paletit ja sitten myös isot vesiväripaperit.

”Näin, nyt voitte kaikki tulla vielä hakemaan pensselin ja vesikipon täältä minun luotani”, opettaja sanoi jaettuaan viimeisen paperin minulle.
Melkein kaikki, eli siis kaikki paitsi minä, ryntäsivät opettajan pöydälle tönien toisiaan.

”Öö, öö, paniikkii, okei, eli kannattaako minun mennä nyt tuonne samaan aikaan kuin kaikki muut, vai vasta sen jälkeen kun kaikki ovat jo lähteneet?” Mietin hätäisesti.
”Jos menen samaan aikaan, eli nyt, kaikki tönivät ja... ei käy, mutta jos menen vasta kaikkien jälkeen KAIKKI varmasti tuijottavat taapertamistani opettajan luokse ja sieltä takaisin. Mitä mä teen! Öö, kompromissi? Menen vasta kun pari kissaa on lähtenyt opettajan pöydän luota. Vai?!” Pähkäilin niin, että voisin melkein vannoa hikipisaroiden ilmestyvän turkkiini.

”Okei, menen kun pari kissaa on lähtenyt pois”, päätin hätäisesti, ja sain huomata myös samalla että melkein kaikki olivat jo matkalla takaisin paikoillensa.
”Nyt, tai ei koskaan”, supisin hiljaa itsekseni toivoen, ettei varsinkaan kukaan ulkopuolinen kissa ollut kuullut sitä, ja tupsahdin alas tuolistani.
Tassuttelin melkein pulpeteissa kiinni kohti opettajan pöytää. Vilkaisin todella nopeasti ympärilleni. Hyvä, kukaan ei katsonut minua.
Kun pääsin lopulta opettajan pöydän luo, (matka oli tuntunut monen kilometrin pituiselta, mutta oli varmaankin oikeasti ollut vain pari metriä, ihmettelin sitä itsekin) siellä oli onneksi vielä pari kissaa hakemassa pensseleitä.
Olin varmasti ensimmäistä kertaa elämässäni iloinen siitä, että sain olla muiden seurassa. Seisahduin pienen pienen matkan päähän kissoista, kun samalla yksi heistä kääntyi minuun päin.

”Aa, moi Namu! Kattokaa tossa on mun kaveri, se on Namu. Se on tosi hyvä piirtämään, mä oon nähny!” Pipari huudahti kovaan ääneen, niin että varmasti jokainen luokassa kuuli.
Ai muka kaveri! KAVERI! Ei me mitään kavereita oltu haiseva piparinmussuttaja!
Painoin pääni kuiten kuin maahan nolostuneen varmana siitä, että jokainen tuijotti JUURI minua, ja että jokainen heistä muistaisi varmasti sen, että olin kaveri tuon piparinmussuttajan kanssa.
”Ai hei, Piparinmus... Pipari!, naukaisin hiljaa maahan.
”Moiii Namu! Kivaa et me ollaan samalla tunnilla! Mulla oli just enkkuu! Oliks sulla äken tunti vai eii?” Pipari jatkoi katseista välittämättä.
”Ja hei, tykkäätkö sä muuten pipareista, en tiiä oonko ennen kysyny, en varmaa, mut siis tykkäätkö? Mä tykkään tosi tosi paljon, ne on mun lempiruokaa, entä siis sun mielestä?” Pipari jatkoi samaan tahtiin.
”En pidä pipar...”, vastasin hiljaa miettien samalla, että miten jollain voi olla noin huono muisti.
”Ai niin joo, SÄ et pitäny pipareista!” Pipari keskeytti minut ja hänen äänensävynsä oli muuttunut täysin.
Katselin Piparin perään, kun hän tassuttelin ohitseni paikalleen sanomatta minulle enää sanaakaan.
Nappasin pöydältä nopeasti pensselin ja kiirehdin täyttämään vesikuppiani.
Kuinka nöyryyttävää! Miksi juuri Piparin pitää olla täällä pilaamassa ensimmäistä oppituntiani?
”Ai niin, se vesikuppi!” Kuulin harmistuneen huudahduksen takaani ja samassa Pipari pyyhälsi viereeni piparin lemu mukanaan.
”Ai, moi taas Namu!” Pipari sanoi taas yllättävän iloisesti äskeisiin tapahtumiin verrattuna ja olin iloinen, ettei hän taas kailottanut kaikkea koko luokan kuullen. No, nyt vain suunnilleen puolet luokasta kuuli Piparin tervehdyksen.

Olin hieman pyörryksissä tästä kaikesta tunteiden muuttumisista ja no, ylipäätänsä kaikesta, joten yritin unohtaa Piparin vierestäni ( vaikka se tosin oli todella hankalaa sen lemun vuoksi, mikä hänestä lähti.)
Täytin vesikuppini vedellä melkein piripintaan ja lähdin tassuttelemaan takaisin paikalleni.
Kun vihdoin istuin omassa pulpetissani minusta tuntui siltä, että tässä kaikessa säädöissä olisin kestänyt melkein tunti, mutta oikeasti vilkaistessani kelloa olikin kulunut vain viisi minuuttia, viisi!

”Aloitetaan nyt”, opettaja sanoi rauhallisesti ja alkoi selostaa väriympyrän teko ohjeita.
Piirsin ohjeistuksen mukaan ympyrän uudella lyijykynällä, jonka olin saanut lainaan opettajaltani. Jaoin myös ympyrän ensiksi puoliksi, sitten neljään osaan, ja lopulta
loputtomien kumittelujeni jälkeen kuuteen osaan joista joka toisen jaoin kahtia.
Hankalaa, mutta tosi kivaa!
”Täytetäänköhän nyt nämä osat eri väreillä?” mietin itsekseni.

”Sitten kirjoitamme ympyrän yläpuolelle punainen eli nimeämme kaksi ylintä osaa, sen oikeanpuoleiselle palalle kirjoitamme nimeksi oranssi. Punaisen vasemmanpuoleisen palan nimeämme violetiksi. Aivan alimman palan nimeämme vihreäksi, ja kirjoittakaa kaikki nämä nimet nyt ympyrän reunoille, mutta ulkopuolelle! Sitten nimeämme vihreän oikeanpuoleisen palan keltaiseksi ja vihreän vasemmanpuoleisen palan... arvaatteko miksi?” Opettaja kysyi meiltä. ”Varmaan s-sininen?” mietin, mutten sanonut sitä ääneen.
”Eikö kukaan tiedä? Okei, ei haittaa, se on sininen”, opettaja sanoi.

”Nyt, oppilaani, katsokaas teidän vesivärejänne jotka juuri saitte. Ne ovat kuten huomaatte jaettu lämpimiin ja viimeisiin sävyihin. Eli vasemmalla puolella on kaikki lämpimät sävyt, lämmin keltainen jonka oikea nimi on krominkeltainen, mutta teidän ei vielä tarvitse näitä erikoisia nimiä muistaa, kunhan erotatte lämpimät ja viileät sävyt toisistaan. Krominkeltaisen jälkeen on lämmin punainen, sinoberinpunainen ja lämmin sininen, preussinsininen”, opettaja selosti samalla kun näytti eri värejä vesiväripaletissaan.
”Kauheasti tietoa! Miten minä tämän muistan, kromi, preussinkeltainen ei kun preussinsininen!” mietin hädissäni.

”Sitten on kylmät sävyt. Meillä on tässä oikealla puolella viileä keltainen, eli kadmiuminkeltainen, viileä punainen, karmiininpunainen ja viileä sininen, ultramariininsininen. Eli kaikilla on kuusi eri väriä paletissaan”, opettaja jatkoi värien kertomista.
”Okei eli lämpimät on oikealla ja kylmät, ei vaan viileät vasemmalla vai? Mutta missä ruskea on? Missä!” Kuulin eturivissä olevan Piparin puhuvan. Luultavasti hän puhui itsekseen, mutta sillä tavalla kuitenkin, että jokainen luokassa kuuli hänet. Jopa opettaja.
”Melkein Pipari, mutta lämpimät sävyt ovat vasemmalla puolella ja viileät taas oikealla, eikä näissä väreissä ole ruskeaa. Tässä on vain kolme pääväriä, eli keltainen, punainen ja sininen, niinkuin viime tunnilla selitin, kun puhuimme pääväreistä. Ruskeaa tulee kun sekoittaa sinistä, keltaista ja punaista”, opettaja selitti yllättävän lempeästi.

”Nyt voimme vihdoin aloittaa maalaamaan. Elikkä, sekoittakaa lämmin keltainen ja lämmin punainen ja maalatkaa siitä tulevalla oranssilla värillä oranssiksi nimeämämme pala.”

Sekoitin innoissani maaleja niin että sain oranssia väriä ja maalasin sillä yhden palan ympyrässäni.
”Sitten, kun meillä on kaksi punaiseksi nimettyä palaa, maalaamme oranssia lähinnä olevan palan lämpimällä punaisella, samalla millä sekoitimme oranssin värin.
Ja toisen punaisen osan ympyrästä maalaamme viileän punaisella maalilla.”

Maalasin palan toisensa perään opettajan ohjeistuksella. Se oli todella kivaa! Hauskinta oli kun sai sekoittaa värejä niin, että sain violettia ja vihreää.

”Noin, ja onko kaikilla nyt lopuksi nimi tuossa paperissa?” Opettaja sanoi kun olimme täyttäneet koko väriympyrämme täyteen väreistä. Siinä oli eri sävyjä sinistä, keltaista ja punaista. Myös kaunista violettia, vihreää ja oranssia.
Laitoin nimeni paperin alareunaan omalla sinisellä kynälläni ja jäin katselemaan teostani, se oli (vaikka itse sanonkin) aika hieno.

”PRRR-PRRR”, hätkähdin koulun kelloa, oliko tässä mennyt jo koko tunti!

”Palauttakaa teoksenne tänne minulle, ja sitten voitte lähteä tunnilta”, opettaja sanoi.
”Minun on kyllä nähtävä Piparin teos”, mietin mielijohteesta kävellessäni opettajan luo omaa paperiani kantaen.
Pipari istui vielä omassa pulpetissaan ja näytti töhräävän jotain maalaukseensa.
Haistoin tänne asti piparin hajun ja nyrpistin nenääni. Astuin askeleen Piparia kohti, ja hänen päänsä nytkähti heti minuun päin.
”Ai moi Namu! Kato mun teosta, mä sain siihen ahdettua jopa vähän ruskeaa! Kato!” Pipari hihkaisi ja ryntäsi luokseni. Pipari ojensi nenäni eteen hänen maalauksensa.
”Oh”, päästin suustani. Piparin paperilla oli suttuinen ympyrä joka oli jaettu suurinpiirtein, ömm kai neljään osaan? Jokaiset osat olivat eri värien peitossa, joten siitä oli muodostunut kyllä ruskeaa.
”Öö, v-vau!” naukaisin. K-kyllähän se oli tuota ihan hieno.
”Kiitos! Sul on varmaa vähän parempi, mut ei se haittaa!” Pipari naukaisi iloisena ja tassutti viereltäni pois. Huokaisin helpotuksesta, Pipari ei ollut huomannut änkytystäni. Vein viimeisenä paperini opettajalle, joka kehui sitä niin, että tekisin mieluiten seuraavalla kerralla hieman huonompaa jälkeä. Olin kyllä silti ylpeä teoksestani.

Lähdin luokasta ja suljin sen oven. No niin, nyt oli kai välitunti. Lähdin kävelemään ulko-ovia päin, ulos päästyäni en oikein tiennyt mitä minun olisi pitänyt tehdä. Kävelin vaitonaisesti koulun pihan reunaan ja istahdin puun juureen. Otin esiin paperin ja kynän, mitähän voisin nyt piirtää? Ai niin! Viikonloppunahan on vappu! Voisin piirtää vaikka vappuilmapallon.
”Mites sen nyt hahmottelisi? Öö, tästä lähtee tää naru näin... ”, mutisin itsekseni ja aloin piirrellä jotain lyijykynällä, jonka olin saanut kuviksen opettajaltamme omakseni.
”Ui, tuolla vielä!” korviini kantautui huuto. Nostin katseeni hahmotelmastani ääneen päin. Joku vieras kissa käveli minuun päin.
”Hei, oon Mocca! Kuka sä oot?” näköjään Mocca niminen kissa sanoi ystävällisesti.
”Olen Namu”, vastasin hiljaa ujostellen.
”Kiva! Moi Namu! Meillä ois tässä siis vähän asiaa, kun niinkuin tiedät kohtahan on vappu, ja me, siis Meloden kissat ollaan suunniteltu semmoinen vappujuhla”, Mocca papatti edessäni.
”Siis se on tietty hoitajilta salassa mutta...”, tässä kohtaa hieman pelästyin, mutta rauhoituin kuitenkin melkein Mocan taas jatkaessa.
”...ei siellä ole mitään pelottavaa, me vain juhlitaan vappua, joten siis olisi kiva jos et puhuisi tästä sun hoitajalle! Sinne saa tulla kaikki kissat jotka haluu, ja ne juhlat on ?luolassa? Sä voit tulla sinne jonkun sun kaverin kanssa. Tai jos kumpikaan teistä ei tiedä reittiä, nii voit vaa kysäistä joltain, aika moni tietää missä se on. Meillä on muuten erilaisia kilpailuja siellä, voit osallistua niihin jos haluut! Mut joo, moikka, toivottavasti nähdään siellä kemuissa Namu!” Mocca huikkasi vielä ja lähti yhtä nopeasti kuin oli tullut.
Minulta kesti hetken aikaa sulattaa tämä kaikki tieto. Juhlat ilman hoitajia, jossain paikassa josta en ollut tätä ennen kuullut, kilpailuja. Miten edes löytäisin ketään jolta voisin kysyä! Nyt en edes voinut turvautua Tyrskyyn, sillä mitä jos sen takia vaikka juhlat peruutetaan kaikkien osalta! Sitten kaikki olisivat vihaisia, ja vain minulle!
”Mutta, eihän sinne ollut edes pakko tulla!” muistin yhtäkkiä. Huokaisin, ehkä nyt vain jatkaisin piirtämistä ja miettisin tuota asiaa myöhemmin.
Aloin uudestaan hahmottelemaan ilmapalloja, kun kuulin taas koulujen kellojen soivan.
”Äh!” puhisin. Nousin puun juurelta ja lähdin takaisin sisälle.
”Matikka, matikka, matikka”, mutisin samalla kun katselin käytävän ovia taas, aivan samalla tavalla kuin etsiessäni ensimmäistä luokkaani.
Iso ja hälisevä kissalauma pyyhälsi ohitseni. Astuin nopeasti naulakoiden suojaan.
Kuulin katkonaisia lauseita eri kissaryhmän kissojen suista
”Mitä seuraavak...”,
”Tiedä, kai matikk...”, ja
”Joo, tuolla tulkaa...”
astuin varovaisesti taas naulakoiden suojista pois. Olin juuri nähnyt oven jonka yläpuolella kyltissä, luki: Matematiikka 1lk. Tuonne siis! Hipsin nopeasti luokan ovelle.
”Iik, taas uusi luokka ja uusia kissoja! Ja varmasti esittely!” Mietin paniikin iskiessä minuun. Ärsyttävää, välitunnilla oli ollut olikin mukavaa, mutta nyt taas piti panikoida.

Vetäisin henkeä sisään ja puhalsin sen nenän kautta ulos. Ei mitään hätää, en tule kuolemaan jos mokaan jotain.
Astuin luokkaan. Kaikki eivät olleet vielä paikoillaan, ja huomasin pari myös avuttoman näköistä kissaa. Näköjään ja toivottavasti, en ollut ainoa uusi.

”Aloitetaan! Tänään jatkamme kertotaulujen harjoittelemista, jaan teille monisteet, ja saatte tehdä niitä yksin tai parin kanssa. Miten kukakin nyt haluaa”, matematiikan opettaja sanoi.
Olin istunut yhdelle vapaista pulpeteista ja kuuntelin nyt tarkkaavaisena opettajaa.
”Ääääh! Hei, no mitäs on vaik 1x1?” joku poikakissa suhisi möreällä äänellä vierustoverilleen.
”Heh, no mitä jos se on kolme?” viereinen kissa vastasi tylsistyneen takaisin.
”Oikeesti matikkaa, kuka tätä jaksaa!”
”En tiiä, viel kertotaului, mut kato tätä mu uutta paperilennokkii.”
Vieressäni istuvat kissat juttelivat toisilleen, ja häiriten tuntia. Kohta pääni yli lennähti jo yksi paperilennokki, ja sitten heti perään toinenkin.
”Hei! Te kaksi siellä takana, tuo loppuu nyt heti!” opettajan ääni kuului luokan edestä.
Säikähdin opettajan hieman tiukkaa ääntä, mutta myös pojat, jotka olivat pelleilleet taisivat vähän säikähtää.
Oi ei, näytin varmaan täysin typerältä säikähtänyt ilme kasvoillani. Kun tajusin tämän, yritin unohtaa kaiken äskeisen, opettaja ei ole vihainen minulle. Ei hätää. Hengitin syvään, ja rauhoituin.
”Ai niin! Meillä on tänään kaksi uutta oppilasta joukossamme, Pipari ja Namu”, opettaja hihkaisi yhtäkkiä.
”Oi ei!” Mutisin, ja painoin taas pääni pulpettiini.
”Kerroppas jotain itsestäsi Pipari”, opettaja sanoi.
”Moi kaikki! Mä tykkään siis Pipareista toosi paljon, ne on hyviä. Tykkään mun nimestä siis myös paljon!” Pipari hihkaisi kovaan ääneen.
”Hauskaa, entä sinä Namu?” opettaja jatkoi.
Ääh, onko ihan pakko?
”T-tykkään m-maalata...”, sanoin niin hiljaa kuin osasin, silti opettaja taisi jotenkin kuulla sen sillä vastasi:
”Kuinka hauskaa Namu, no nyt siis jaan teille nämä monisteet. Ja Pipari ja Namu, voitte kysäistä apua jos ette tajua, sillä ,e kävimme näitä asioita jo viime tunnilla läpi.”

Oho, olipa hankalan näköistä. Tuijotin opettajan antamaa monistetta, hankalaa.
1x1, mitä se voisi olla? Minulla ei ollut näköjään hirveän hyvää matikkapäätä, no ei se haittaa.
Olisiko se tosiaan kolme? Ei varmaan. Ehkä se on yksi? Koska, öö, yhden kerran yksi on yksi. Varmaan se on?

”Oli aik hankala tunti, vaii?” Pipari uteli minulta.
”Ihan ok tunti”, mutisin hiljaa.
”Kiva, moikka Namu! Hemuli taitaa odottaa jo mua!”
”Jeee! Pipari ei siis ollut kuvataidekerhossa!” Mietin iloisena.

”Onko sinulla seuraavaksi se kerho?” kuulin jonkun kysyvän vieressäni. Käännähdin ääneen päin. Sehän olin Ennustus, joka jutteli... Untuvalle.
”Hauskaa, nähdään sitten moikka!” Ennustus jatkoi, vaikka Untuva ei ollut vastannut mitään. Ai niin, ups, Untuva ei omannut puhumistaitoa.
”Öö, anteeksi. M-mihin k-kerhoon olet menossa?” kysyin yhtäkkiä, ja pelästyin rohkeuttani itsekin.
”Ai, moi Namu!” Ennustus tervehti minua iloisesti.
”Untuva menee kuvataidekerhoon”, Ennustus jatkoi, ja Untuva nyökytteli päätään.
”H-hauskaa, m-minäkin öö, m-menen sinne”, sanoin taas hiljaa.
”Hauskaa tosiaan!” Ennustus sanoi iloisesti.
”Osaatko reitin?”
”E-en”, vastasin punastuen, mutta onneksi Ennustus ei näyttäny huomaavan sitä.
”Untuva voi varmasti näyttää reitin!” Ennustus sanoi iloisesti.
Ennustus lähti, ja jäin kahdestaan Untuvan kanssa.
Käytävä oli jo tyhjentynyt melkein kaikista kissoista, ja minulla ei ollut mitään ideaa mitä nyt voisi tehdä. Kiusallisen hiljaisuuden jälkeen, Untuva lähti liikkeelle ja minä hänen perässään.
Untuva vaikutti itseasiassa aika mukavalta. Tassutimme yhdessä ulos koulusta. Luotin jo sen verran Untuvaan, että uskalsin seurata häntä koulun pihan poikki, kohti jotain toista rakennusta, joka näkyi polun päässä.
Pian koko rakennus tuli näkyviin.
Untuva viittoi minua astumaan sisään talon ovesta.
”Ooh!” Minulta pääsi kun astuimme yhdessä sisälle. Olimme tulleet värikkääseen pikku huoneeseen, jonka keskellä oli iso lava. Lavalla oli jo monia kissoja, kaikki aivan vieraita.
”Ai hei Untuva!” joku kissoista naukaisi.
”Ja onko siinä Namu?” kissa jatkoi.
”K-kyllä”, vastasin kissalle. Ehkä tuo kissa saattaisi olla kerhon johtaja? En tiedä.

”Kiva kun kaikki ovat paikalla! Tänään harjoittelemme ihan perus maiseman piirtämistä”, sama kissa jatkoi. Hän oli selvästi kerhon johtaja.
Kävimme kaikki istumaan lavalle, ja kerhon ohjaaja jakoi meille piirustus paperit.
”Moi Namu! Me ollaan adoption kissoja, ja tuossa on sitten pari Simssiliinin kissaa”, vieressäni istuva kissa sanoi.
”Kiva”, sanoin hiljaisella äänellä. Ohjaaja jakoi meille myös kuvia erilaisista maisemista. Oli aavikkomaisemia, kaupunki- ja maantiemaisemia, metsämaisemia ja woo! Yksi kirsikkapuumaisema! Kuinka kaunis se olikaan! Henkäisin ihastuksesta.
”Voitte valita kaikki yhden maisemakuvan, ja yrittää sitten piirtää sen paperillenne. Kaikki ryntäsivät valitsemaan heti tietyn kortin. Minä sen sijaan jäin odottamaan, että muut olisivat menneet. Toivottavasti kukaan ei silti ottaisi juuri kirsikkapuumaisemaa!
Lopulta jäljellä oli vain kaksi korttia, ja toinen oli juuri kirsikkapuista!
”Noniin, otat vain sen tuosta, helppoa?” Mutisin itsekseni ja nappasin tassullani kirsikkapuukortin.
Se oli kyllä hienoin kortti jonka olin ikinä nähnyt. Jopa hienompi kuin yksi kortti joka oli postikonttorissa.
Otin ohjaajalta lyijykynän ja aloin hahmottelemaan innoissani piirrosta. Kaikki muutkin näyttivät olevan työn touhussa. Piirsin ensin ruohikkoa, pilviä ja kaukana näkyviä taloja. Lopuksi hahmottelin kirsikkapuut paperille.
Värittäessäni kuvaa, uskalsin kurkistaa silmäkulmastani yhden adoption kissojen luonnosta. Kuinka hieno! Se oli kuin täysin siitä maisemakuvasta!
No, tämä oli vasta ensimmäinen kertani, kyllä varmaan oppisin paremmaksi! Haluaisin harjoitella heti huoneessamme.
Kirsikkapuiden kukkia oli kyllä hankala värittää! Painelin tussilla pieniä pisteitä paperille.
”Näyttäkää kaikki teidän tekeleenne nyt!” kerhon ohjaaja hihkaisi.
Kaikilla oli varmasti hienompia, olisi tyhmää näyttään tämä kirsikkapuupiirros.
”Vau! Todella hieno! Hyvää työtä!” ohjaaja kehui kaikkien teoksia.
”Onpa hieno työ Namu!” ohjaaja sanoi kohdallani. Punastuin. (En kylläkään vielä tiedä näkyikö punastumiseni kaikille, tai osasivatko kissat ylipäätänsä punastua, minusta vain tuntui siltä.)

Tyrskyn nk.

Loikoilin sängylläni, ja sydämeni pamppaili edelleen lujaa vauhtia. Olin lähtenyt lenkille vietyäni Namun ensin kouluun. Olin juossut Punapensaspolun loppuun asti ja koukannut sitten vielä marketissa.
Vappuhan oli tulossa, joten olin ostanut namulle pienen sydänilmapallon, joka nyt leijui huoneemme nurkassa. Toivottavasti Namulla oli koulussa kaikki hyvin.
Kuulin muminaa käytävältä, ja olin tunnistavani Namun äänen sieltä.
”Kiva, nähdään sitten Lauantaina!” Kuulin myös jonkun vieraan äänen sanovan.
Nousin sängyltä ja harpoin parilla askeleella oven luo avaamaan sitä.
”Ai hei Namu!” Hihkaisin iloisesti huomatessani Namun käytävällä jonkun toisen kissan kanssa. Se taisi olla Ennustus.
”Moi Tyrsky!” Namu vastasi iloisena. Namu tassutti luokseni, ja Ennustus lähti kohti omaa huonettaan.
”Menikö koulupäivä hyvin?” kysyin.
”Joo, kerhossa oli myös kivaa”, Namu vastasi innostuneesti.
”Mahtavaa!” Sanoin hyvilläni siitä, miten Namu oli selvinnyt ensimmäisestä koulupäivästään, ”mitä te teitte siellä kerhossa?”
”Me piirrettiin erilaisia maisemia, mä yritin piirtää kirsikkapuita, mutta se oli toosi hankalaa!” Namu kertoili samalla, kun istuimme sohvalle, ”tosi moni osasi piirtää paljon paremmin kuin mä, mut ei se haittaa.”
”Mitäs muuten juttelit tuossa Ennustuksen kanssa?” kysäisin.
”Öö... mm... tosta, mun ensimmäisestä k-koulupäivästä”, Namu vastasi jotenkin hiljaa, ja minua alkoi hieman huolettaa.
”Kiva juttu, mutta oletko nyt aivan varma, että kaikki on hyvin?” uskalsin kysyä vielä, koska en kuitenkaan halunnut olla liian, jotenkin ylisuojeleva.
”Olen varma!” Namu hihkaisi taas iloisesti, vähän kuin helpottuneena, että vaihdoin puheen aihetta.
No, ehkä häntä vain jännitti hieman? Päätin kuitenkin unohtaa tämän, ja loikkasin pois Namun vierestä.
”Hyvää, kylläkin hieman aikaista vappua!” huusin iloisesti ja nappasin katossa roikkuvan ilmapallon käteeni.
”Oooh! Vau!” Namu henkäisi ihaillen.
”Ole hyvä!” jatkoin ojentaen pallon Namulle.
”Oi kiitos!” Namu hihkaisi napaten pallon minulta. Oli hauskaa katsella, kun Namu lähti hyppelemään ympäri huonettamme ilmapallon kanssa. Hän yritti hypätä pallon päälle, mutta se luiskahti aina pois tieltä. Viimein keksin varoittaa häntä käyttämästä kynsiä pallon kiinni saamisessa, sillä hänkin varmaan haluaisi pitää pallon vielä jonkin aikaa ehjänä.
”Hei Namu!” hihkaisin ja Namu pysähtyi saman tien.
”Ei mitään muuta kuin, että kannattaa pitää kynnet piilossa!” kerroin hymyssä suin. ”Hyvä idea!” Namukin huomasi, ja alkoi taas jatkaa leikkejään iloisena.

Illalla:

Pidin sylissäni Namua, joka suussa ilmapallon naru oli. Namun turkki oli kyllä ihanan pehmeä! Silittelin pikkuista kisuani.
”Pitäisikö sinut kammata muuten kohta?” kysäisin, kun käteni oli huomannut takun Namun turkissa.
”Nytkö? Ääh, no sopii”, Namu huokaisi ja nousi istumaan. Laskin Namun lattialle.
”Kampa, kampa, kampa”, mutisin lähtiessäni etsimään sitä. Aa, täällä! Äkkäsin kamman ikkunalaudalla.
”Täällähän se on!” sanoin, ja lähdin Namun luo. Namu oli noussut sohvapöydän päälle ja makoili nyt siinä.
”No niin”, sanoin ja aloin kampaamaan Namua. Harjasin kaikki pikkutakut pois.
”Valmis!” sanoin ja nousin ylös.
”Olipa nopeeta!” Namu huudahti, ”kiitti!”



// en tiedä loppuiko tuo nyt vähän töksähtäen, mutta en vain keksinyt mitään jatkoa

ja tämä oli siis koulutarina ja kerhotarina !



Ostan sitten vielä

Sinisen kamman 3p



Namun tekemisistä on aina mukava lukea, varmaankin koska jollain tapaa samaistun hänen ainaiseen panikointiinsa. .-D Söpöä miten hän hyvästeli kaikki pehmolelunsa ennen kouluun lähtemistä! .--3 Vaikka Namu käyttäytyy ja juttelee reippaammin seurassasi nähtiin koulupäivän aikana taas enemmän hänen hermoilevaa puoltaan kisun ylianalysoidessa tekemisiään. Jotenkin hassua miten Piparin läsnäolo saa aina rauhallisen Namun tunteet kiehumaan, ja Namun harmiksi hänen "kaverinsa" oli vieläpä samoilla tunneilla. .-D Olit hauskasti sisällyttänyt tarinaan myös Mocan juhlakutsun salaisiin vappujuhliin, lisää stressiä Namulle, mikäs sen mukavampaa... .-D Namulla olikin oikein taiteellinen päivä kun koulun jälkeen oli vielä kuvataidekerhoa! Kohotan vaikka Namulle siisteystarvetta tuosta turkin harjauksesta, se kun tapahtui koulun/kerhon ulkopuolella. .-) Saat 88 - 3 = 85 penniä!