Patukan tarinat

[Kasa]

Tänne tulevat kaikki Patukan kirjoittamat hoitotarinat.

[Patukka]

17. Luku, jossa on hieman ärtyneitä kissoja ja vauhdikas päivä

Melodee paineli koululle johtavaa polkua ja yritti häntäänsä heiluttamalla hätistää höpöttävän Ennustuksen vierestään. Poika ei lannistunut ja jatkoi kyselyään.
“Mitä siellä tehdään? Onko siellä kivaa? Hei älä viitsi, sinun piti muuttua kiltiksi!”
“Anna jo olla!” Melodee kivahti loukkaantuneena ja kiihdytti vauhtiaan niin että pienempi pentu jäi hieman jälkeen. “Kysy mieluummin Selleriltä!”
Selleri nosti katseensa tassuistaan, kun hänen nimensä mainittiin, ja Ennustus loikkasi innoissaan tämän vierelle kävelemään. “No? Mitä siellä tapahtuu?”
“Olemme kertoneet sen jo sinulle ainakin sata kertaa”, Selleri huokaisi. “Ja muutenkin näet sen kohta.”
Hän tuijotti taas määrätietoisesti omia käpäliään, jotka tassuttivat soratiellä.
“Kunpa Cara olisi täällä”, Ennustus mutisi itsekseen.

Koululla oli taas yleinen vilinä ja hälinä, kun kolmikko saapui sen pihaan. Ennustus tutkaili lukujärjestystä kiinnostuneena. “Ookkei, tänään on maanantai. Ekana on kieliä ja sit on taitoaineita ja sit on äikkää. Siistiä!”
Melodee mutisi jotain hyppytunnista ja hiipparoi koulun seinän viereen ja istahti siihen katsomaan puhelintaan.
“Hyppytunti?” Ennustus toisti ihmeissään ja alkoi sitten loikkia Sellerin ympärillä. “Näinkö?”
“Ei ihan”, Selleri naurahti. “En jaksa selittää. Mutta tule nyt, koulu alkaa.”
Ennustus jatkoi hyppelyään ja koikkelehti koulun oville matkien sen kellojen soittoa. “Dindongdongdoing! Jiiihaaaa!”
Selleri hymyili huvittuneena ja käveli pikkupennun perään. Hän näki vain vihreän hännänpään, joka heilui ruokalaa kohti. “Hei, väärä suunta! Italian luokka on tuolla!” Selleri huikkasi ja seurasi katseellaan hekottavaa Ennustusta, joka pomppi nyt oikeaan suuntaan.
“Moi Selleri!”
Poika käänsi päänsä ja näki Nekon, Adoption kissan, joka oli hänkin päässyt kouluun, kun Patukka oli ryhtynyt tytön sponsoriksi.
“Moi! Tulitko tekemään loppukokeita?” Selleri tiedusteli, kun he saapuivat ranskanluokan eteen.
“Joo. Vähän jännittää”, Neko paljasti. Selleri hymyili ymmärtäväisesti. Opettaja pyyhälsi paikalle ja asetti valkoisen monisteen luokan edessä olevalle pulpetille, ja sanoi sitten: “Neko, tässä sinun tehtäväsi. Tuo moniste luokkaan, kun olet saanut sen valmiiksi.”
“Onnea”, Selleri kuiskasi tytölle, joka väläytti hänelle hieman vapisevan hymyn. Neko istahti hiljaa pulpetin ääreen ja katseli varovaisesti ympärilleen. Koulun pitkät käytävät olivat nyt tyhjenneet oppilaista ja jonkun mattimyöhäisen kiireiset askeleet kaikuivat äänekkäästi lattialla muuten nyt hiljaisessa koulussa, kun luokkien ovet olivat suljettuja ja pitivät oppilaiden mölyt sisällään.
Neko käänsi katseensa tehtäväpaperiin ja näki tehtäviä, joissa piti kääntää suomenkieliset lauseet ranskaksi.
“Ihan helppoa”, hän vakuutteli itselleen ja ryhtyi tekemään tehtäviä.

Sellerin nk:
Ope työnteli meidät kaikki sisään luokkaan ja sain huomata, että Nalan, Caran ja Nekonkin lähdettyä ranskanlukijoita oli enää kaksi. Opettajakin oli äkännyt sen ja istui nyt mietteliäänä pöytänsä takana.
“Hmm hm.. Nyt seuraakin hieman erikoinen ranskantunti, sillä saatte kierrellä luokissa ja kirjoittaa vihkoihinne ranskaksi, mitä mikäkin luokka tekee. Hopi hopi!”
Kipitin ulos luokasta vihreä vihkoni ja sininen kynäpakettini kainalossa, ja ehdin nähdä, kuinka opemme alkoi pelata jotain nettipeliä työtietokoneellaan. Jaha, hän vain maleksii kun me teemme tehtäviä. Ei se tosin minua haittaa, kirjoittelu on kivaa. Ranskanlukijatoverini ei tainnut olla ihan samaa mieltä asiasta, sillä hän marssi omille teilleen jupisten jotain itsekseen.
“Täydellinen ranskantunti?” takanani pulpetissa istuva Neko kysyi huvittuneena.
“Ehdottomasti”, vastasin ja käännyin häneen päin. “Mene stalkkimaan opea, kun tulet valmiiksi. Se pelaa tietsikallaan. Ehkä antaa sunki kokeilla.”
“Niin teen”, tyttö virnisteli.
Alan kävellä kohti Ennustuksen italianluokkaa toivoen, että Patukka sponsoroi Nekon myös kakkosluokalle. Lähestyessäni ovea kuulen jo Ennustuksen voimakkaan äänen, kun hän latelee italiankielisiä numeroita. Astun luokkaan ja näen opettajan, jonka ilme on hyvin tunnistettava; hän on innoissaan, kun on viimeinkin saanut oppilaan, mutta onkin sitten saanut.. noo, ei ehkä hankalan, mutta.. omaperäisen oppilaan.
“Okei, toista perässäni: uno - “ opettaja aloitti.
“Hei, nyt tajusin! Uno, Alias, Kimble, Cluedo.. Nää numerot on pelien nimiä!” Ennustus hihkui. Yritin tukahduttaa naurunpyrskähdyksen.
“Eieieiei. Toista perässäni äläkä keskeytä. Uno, due, tre, quattro, cinque, sei, sette, otto, nove, dieci”, ope huokaisi ja kirjoitti sanat taululle sitä mukaa kun sanoi ne.
“Uno, duu, trööt, katri, sinkki, sei, setä, otto, nove, diesi. Kuka on Katri? Entä Otto? Onko se Otto joku setä?”
Seurasin huvittuneena vierestä opettajan toivottomia yrityksiä takoa järkeä Ennustuksen päähän.
“Uno, due, tre, quattro, cinque, sei, sette, otto, nove, dieci! Lue liitutaululta!”
“En osaa lukea!”
“No toista sitten! Uno, due - hei - mitä - jaa - “ opettaja änkytti huomatessaan minut luokan perällä.
“Uno, due, hei, mitä, jaa! Miksi vaihdat näitä nimiä koko ajan? Tämä on ihan mahdotonta!” Ennustus ihmetteli.
“Ei, meillä on vieras! Mikä hätänä? Etsitkö luokkaasi? Vai hei, tuletko italiantunnille?” ope kyseli, ja hänen intonsa uudesta oppilaasta lopahti, kun selitin hänelle, mitä olin tullut tekemään.
“Jaa. No kirjoita sitten, niin me tässä harjoittelemme.”
Kumarruin kirjoittamaan vihkooni: La classe italienne pratique les nombres. Kun nostin katseeni, näin, että Ennustus oli päättänyt oikeasti yrittää ja opettajakin oli tyyntynyt hieman.
“Okei. Uno, due, tre, joku.. quatt..ro..?, cinque, sei, sette, otto.. öö.. mikä sen jälkeen tuli?”
“Hyvä hyvä! Menee jo tosi hyvin. Se menee kokonaan näin: Uno, due, tre, quattro, cinque, sei..”
En kuullut enempää opettajan selostuksesta, koska olin luikahtanut ulos luokasta ja sulkenut oven hiljaa perässäni. Tein kierroksen loppuun, ja koska siihen aikaan oli vain kielitunteja, vierailin englannin, ruotsin ja espanjan luokissa. Pian vihkossani jo luki:
Une classe d’anglais regarde un film.
Des étudiants suédois sont dans la cour de l’ecole.
Il n'y a qu'un seul étudiant dans la classe d'espagnol.
Katsoin vihkoa tyytyväisenä ja paukautin sen kiinni. Kipitin luokan eteen ja kuulin sieltä Nekon ja opettajan kannustushuutoja sekä ranskanlukijatoverimme keskittyneitä ähkäisyjä. Hän oli ilmeisesti niellyt kiukkunsa huomatessaan nettipelin. Miksiköhän kaikki opettajat pelaavat niitä?
“Hyvä hyvä! Listi se! Nitistä!”
“Jes! Seuraava taso!”
Väkivaltaisia pelejä. Näyttääpä opettaja nyt lapsille kerrassaan hyvää esimerkkiä, tuumin ja työnsin oven auki kysyen: “Saanko minäkin kokeilla?”
Koulun kellot soivat. Jaiks. “Ei sitten. Neko, tule, mennään varaamaan pihalta varjoisat paikat. Siellä on kuuma.”
Tyttökisu nyökkäsi ja loikkasi open pöydältä viereeni. Opettaja katsoi vihkoani hyväksyvästi, kun näytin sitä hänelle ja koululaukut olalla minä ja Neko lähdimme välkälle.

Ennustuksen nk:
Loikin ympäri koulua ja huomasin ison salin täynnä pöytiä ja tuoleja. Ehkä italiantuntinikin oli siellä. Salissa näytti olevan myös ruokaa, joten voisin syödä tunnilla. Kätevää! Vasta kun Selleri huusi “Hei, väärä suunta! Italian luokka on tuolla!”, tajusin salin olleen ruokala. Aloin loikkia oikeaan suuntaan nauraen erehdykselleni ja muistin erään nallepuh-ohjelman telkkarissa, jossa oli häntänsä päällä pomppiva tiikeri. Kokeilin tätä hyppytekniikkaa, ja sen seurauksena mätkähdin koulun kovalle lattialle takapuolelleni, sillä häntäni ei kai ollut tarpeeksi vahva. Katselin hieman nolona ympärilleni ja tajusin, ettei kukaan onneksi nähnyt plätsähdystäni. Aloin taas nauraa. Nousin ylös ja kävelin hieman pomppien ovelle, jossa oli Italian lippu. Astuin sisään, ja nuorehko naaraskissa tervehti minua ystävällisesti.
“Tervehdys! Sinä olet varmaan Ennustus, uusi oppilaani. Tänään me harjoittelemme numeroita”, ope kertoi. Nyökättyäni hieman hermostuneesti hän jatkoi: “Okei, toista perässäni: uno - “
“Hei, nyt tajusin!” hihkaisin ennen kuin ehdin ymmärtää, että se ei ollut järkevää. “Uno, Alias, Kimble.. Nää numerot on pelien nimiä!”
“Eieieiei”, opettaja sanoi ja lateli numerot loppuun. En tajunnut oikein mitään, joten päätin vain toistaa ne sellaisina kuin olin ne kuullut.
“Uno, duu, trööt, katri, sinkki, sei, setä, otto, nove, diesi.”
Siristin silmiäni mietteliäänä ja kysyin sitten: “Kuka on Katri? Entä Otto? Onko se Otto joku setä?”
Olin kuulevinani jostain tukahdutetun naurunpyrskähdyksen, ja meinasin itsekin nauraa, sillä tajusin olleeni hyvin typerä. Ei numeroilla tietenkään ollut setiä!
Opettaja näytti erittäin turhautuneelta ja kähähti sitten: “Uno, due, tre, quattro, cinque, sei, sette, otto, nove, dieci! Lue liitutaululta!”
“En osaa lukea!” vaikeroin.
“Toista sitten! Uno, due, hei, mitä, jaa!”
“Uno, due, hei, mitä, jaa!” toistin ja jatkoin hyvin närkästyneenä: “Miksi vaihdat näitä nimiä koko ajan? Tämä on ihan mahdotonta!”
Koulu vaikutti aina vaan enemmän typerältä. Opettaja yritti selvästi ihan tahallaan pilata minun päiväni, joka oli alkanut ihan hienosti. Ehkä täällä on joku opettajien salaseura, joka yrittää pilata viattomien oppilaiden koulupäivät. Ja ne on varmaan aivopessyt rehtorinkin antamaan oppilaille huonot arvosanat todistuksiin. Siksi Cara ei halunnut näyttää loppukokeitaan ja todistustaan! Se, että en saisi tietää ennalta lopputehtäviä, oli vain tekosyy, tietenkin!
“Ei, meillä on vieras!” ope sihahti ja sai minut havahtumaan salaliittoteorioistani. “Mikä hätänä? Etsitkö luokkaasi? Vai hei, tuletko italiantunnille?” opettaja kysyi ystävällisesti oven luona siesovalta kissalta, jonka yllätyksekseni tunnistin Selleriksi.
Hahaa! Lisää todisteita opejen salaliitolle. Raaka ranskanope oli lähettänyt Selleri raukan tänne ilkeän italianopen aivopestäväksi minun kanssani! Kauheaa!
“Öh.. opettajani lähetti minut tänne tekemään ranskan tehtäviä. Minun täytyy kirjoittaa, mitä milläkin tunnilla tehdään”, Selleri selitti.
Kääk! Oliko hänet jo aivopesty? Miksi hän sitten on silti täällä? Häntä on varmaan kiristetty, voi kamala!
“Jaa. No kirjoita sitten, niin me tässä harjoittelemme”, ope sanoi. Jaa että harjoittelimme! Hänhän yritti pilata minun yritykseni koko ajan!
Silloin sainkin tuuman. Ehkä, jos olisin hänelle mukava ja oikeasti yrittäisin, ilkeä italianope ei ehkä aivopesisi minua. Opettaja lateli numerot vielä kerran, ja minä toistin niin hyvin kuin osasin.
“Okei. Uno, due, tre, joku.. quatt..ro..?, cinque, sei, sette, otto.. öö.. mikä sen jälkeen tuli?” en muistanut sen pidemmälle.
“Hyvä hyvä! Menee jo tosi hyvin”, ope kehui, ja minä hymyilin tyytyväisenä itseeni. “Se menee kokonaan näin: Uno, due, tre, quattro, cinque, sei, sette, otto, nove, dieci.”
Selleri oli onnistunut pakenemaan, hyvä! Yritin keskittyä ja sanoin hieman värisevällä äänellä, koko ajan peläten että opettaja suuntaa aivopesusäteen minua kohti ja tussauttaa: “Uno, due, tre, quattro, cinque, sei, sette, otto, nove, dieci.”
“Jess!” ope hihkui. Aina vaan paremmin menee! “Nyt voit kirjoittaa ne vihkoosi.”
“Öh.. En osaa kirjoittaa”, mutisin lannistuneena kaivaessani sateenkaaren väristä vihkoani ja kynääni esille.
“Ahaa, olisipa minun täytynyt se heti tajuta, kun on sinun ensimmäinen tuntisi.” Ope auttoi minua raapustamaan vihon valkoisille sivuille hieman haparoivalla käsialalla italiankieliset numerot.
“Noin. Sitten yksi toinen juttu..” ope sanoi ja meni kauhukseni hääräämään työpöytänsä taakse. Ei kai vain aivopesusäteitä?? Joka ikinen vihreä karvani nousi pystyyn pelkästä ajatuksesta. Ne onneksi laskeutuivat, kun ope huudahtikin: “Tervehdyksiä!” ja laittoi pyörimään jonkun lyhyen videon, jossa kaksi pitsaa jutteli toisilleen italiaksi. (Oho, en tiennytkään, että pitsat osaavat puhua!)
Videon loputtua opettaja kysyi: “No, mitkä sanat jäivät mieleesi?”
“Ööhh, no, siellä oli joku tsau, ja sit adio, ja sit ne kysy jotain.”
“Hyvä! Ciao on niinkuin moi, ja addio on hei hei ja ne kysyivät toistensa nimiä”, ope kertoi ja kirjoitti hyvin vaikeita sanoja taululle. Hän osoitti niitä karttakepillä (vai oliko se sittenkin naamioitu aivopesusäde?) ja sanoi ne minulle ja minun piti toistaa.
“Ciao!”
“Tsau!”
“Addio!”
“Adio!”
“Come ti chiami?”
“Kom ti tsiami!”
“Mi chiamo Firenze.”
Ymmärsin, että minun pitäisi sanoa oma nimeni, siistiä, sain juuri tietää openi nimen. “Mi tsiamo Ennustus.”
Annoin katseeni kiertää luokassa ja se pysähtyi suureen Italian karttaan. “Eikö Firenze ole joku Italian kaupunki?”
“On. Vanhempanikin olivat italianopettajia”, Firenze sanoi ja virnisti. Aloin epäillä omaa salaliittoteoriaani, sillä hän vaikutti niin mukavalta. En ehtinyt estellä itseäni ja kysyin: “Miksi olit niin vihainen alkutunnista?”
“Voi anteeksi”, Firenze sanoi vilpittömän herttaisesti hymyillen. “Olin niin hermostunut, kun viimein olin saanut oman oppilaan.”
Hymyilin opelle takaisin ja kuvittelin mielessäni roskakorin, johon heitin teoriani opettajien salaliitosta. En kuitenkaan antanut kuvitteellisen roska-auton viedä kuvitteellista roskakoria, en ihan vielä.
Sanottuani Firenze-opelle moikat (Ciao!) lähdin ulos välitunnille. Onneksi italianluokka oli melko perällä koulua, joten en joutunut oppilasaallon vietäväksi vaan kävelin rauhallisesti sen perässä.
“Hei Ennustus!” joku huikkasi ulko-oven tienoilta. Selleri seisoi siellä Nekon kanssa. Kipitin heidän luokseen ja annoin samalla mielessäni kuvitteellisen roska-auton kuskin kantaa pois autoonsa sen roskakorin, jossa oli opesalalittoteoria, sillä Selleri oli täysissä hengen voimissa, joten teoria oli pelkkää potaskaa.
Melodee huitoi meille erään kirsikkapuun varjosta.
“Oi, hän on varannut meille varjopaikkaa!” Neko hihkaisi, ja me pinkaisimme mustavalkoisen naaraan luokse. Katsoin Melodeen iloisia kasvoja ja yhtäkkiä minua kadutti se, mitä olin sanonut aamulla. “Hei älä viitsi, sinun piti muuttua kiltiksi!” Se oli ollut aika tyhmästi sanottu, sillä tytön salaperäisen tunnepuuskan jälkeen hän oli ollut hieman kärttyisä vain aamuisin ja joskus iltaisin, ja hän oli ottanut Caran kanssa huoltajan roolin, kun armas hoitajamme Patukka oli teillä tietymättömillä. Melodee oli leikkinyt minun kanssani, pilkkonut ruokaa meille aamiaiseksi ja jopa yhtenä iltana laulanut meidät kaikki uneen ihanalla äänellään. (Siinä oli ollut suostuttelemista.)
“Melly”, sanoin hiljaa. Tyttö käänsi kirkkaan katseensa minuun. “Anteeksi siitä, mitä sanoin aamulla.”
Neko ja Selleri osasivat tahdikkaasti olla olevinaan hyvin kiinnostuneita heitä varjostavan kirsikkapuun vähäisistä kukista. Melodee katseli pihaa hetken ennen kuin vastasi.
“Ei se mitään.”
Sitten hän uppoutui takaisin katsomaan puhelimensa näyttöä.

Melodeen nk:
Tapitin määrätietoisesti matopeliä puhelimessani ja yritin räpytellä kyyneliä silmistäni. Onneksi sain ne jo pian aisoihin ja onnistuin taas katselemaan ympärilleni. Ilma oli muidenkin mielestä ilmeisesti liian kuuma telmimiseen, sillä he kolme istuivat saman puun varjossa missä minäkin ja katsoivat puhelimiaan. Selleri pelasi omalla puhelimellaan, ja Neko katseli vierestä. Poika antoi Adoption kissankin välillä kokeilla. Ennustuskin kaivoi oman vihreän puhelimensa Caran laukusta. (Puhelin oli tullut yhtenä erään logokisan palkinnoista, ja laukku oli lainattu Caralta, koska Ennustuksella ei ollut omaa eikä kesän aikana voinut ostaa Marketin kouluhyllyltä mitään.)
En ollut ihan perillä siitä, miksi meidän piti mennä kouluun, vaikka oli jo kesä. Varmaan Patu halusi, että kaikki suorittivat ykkösen loppuun ja voisimme lähteä matkalle. Ennustusksen eka päivä oli vasta tänään, joten kesä ehtisi loppua ennen kuin hän valmistuisi. Ehkä riittäisi, jos Neko, minä ja Selleri valmistuisimme. Varmaan Ennustus voisi ottaa lomaa koulusta.
Koulun kellot pysäyttivät ajatukseni soinnillaan, ja minä sanoin moikat kavereilleni ja kävelin musiikkiluokkaan ainakin tonni perhosia vatsassani.
Musiikin opiskelijat rynnivät sisään ja työnsivät minutkin luokkaan. Muut oppilaat istuivat pulpettejen eteen, ja minä jäin eteen seisomaan opettajan viereen.
“Noniin. Tänään ennen kuin aloitamme päivän tehtävät, Melodee tässä esittää meille pienen esityksen”, hän selitti ja sen jälkeen kysyi minulta lempeästi: “Mitä tahtoisit esittää? Laulua vai soittoa?”
Olin jo vastaamassa “laulua”, mutta mieleeni pälkähtikin muuan ajatus.
“Laulua, ja säestän pianolla itseäni”, hymyilin. Opettaja antoi minulle ison pumaskan nuottipapereita, joista sain valita mieleiseni. Eräs Katti Helenan lauluista eli Lintu ja kissa näytti melko helpolta, joten vedin sen nuotit paperikasasta ja asetin paprun pianon nuottitelineelle. Kumarsin luokalle kuin kunnon konsertoija ainakin, istahdin pianon ääreen ja kajautin:
“Kissalla vain voi silmät niin loistaa
Lintuja kun hän katsella saa
Haaveita vain se vapauden toistaa
Lintuset nuo ja kaunis maa
Kauniina niin nään aalloilla laivan
Tuuli kun vain on ystävä sen
Alta se pois käy huolten ja vaivan
Laulu sen on niin valkoinen
Valkoinen niin on syntymä laulun
Rakkaus vain kun emo on sen
Valkoinen niin on kangaskin taulun
Maalata voit'sä auringon
Aurinko saa taas elämän kukkaan
Kasvoista nään sen ystävien
Aurinko saa ei painua hukkaan
Kehto kun on se rakkauden
Laulaa niin saat
Lentää taivaat
Laulaa myös saan
Maahan jään vaan
Ei mua voi nyt siivet pois kantaa
Kissa mä oon ja pienin vain maan
Mulle sä voit näin iloa antaa
Iloon muutenkin mukavaan
Puhdas on päivä nyt ihmisten mielen
Riemua pois ei kaipuulla saa
Muistaa jos voit'sä rakkauden kielen
Lintujen ois ja kissojen maa
Kissalla vain voi silmät niin loistaa
Lintuja kun hän katsella saa
Haaveita vain se vapauden toistaa
Lintuset nuo ja kaunis maa
Laulaa niin saat
Lentää taivaat
Laulaa myös saan
Maahan jään vaan…”
Luokka taputti riehakkaasti laulun loputtua. Nostin käpäläni täristen koskettimilta, johin olin painellut sointuja lauluni säestykseksi.
“Hienoa, hienoa!” opettajakissa kehui ja taputti selkääni niin että viimeisetkin jännityksen sirpaleet purskahtivat ulos yskäyksien muodossa. “Otapa tästä pari kolme keksiä ja mene luokan ulkopuolelle odottamaan.”
Samantien alkoivat luokassa vastaväitteet.
“Miksi Melodee sai keksiä?” joku tumma kolli ärisi.
“Niin, miksi me ei saatu kun sillä yhdellä tunnilla tehtiin esityksiä!” kollin kaveri kailotti.
“Epäreilua!” joku naaras vinkaisi.
“Ähäh, minä aivan unohdin kertoa, että Melodeella on lopputyöt meneillään.” Vai unohdit, kiva. “Sitten kun tekin teette lopputyönne, saatte keksiä.”
Ope antoi minulle keksit ja kiiruhdin ulos luokasta ne tassuissani ennen kuin opettaja ehti muuttaa mieltään. Pamautin oven kiinni perässäni ja lyyhistyin penkille luokan viereen. No niin, hienoa. Ensimmäinen ja ehdottomasti vaikeampi kahdesta lopputyöstä oli ohi. Olinhan minä opiskellut myös matikkaa, mutta sen joku ihmeen palkki oli tullut täyteen ja minun ei tarvinnut tehdä siitä lopputyötä. Eli vain äikän tehtävä oli enää tehtävänä. Sujautin keksini sateenkaaren väriseen laukkuuni ja päätin, että syön ne vasta kun olen syönyt lounaan.

Sellerin nk:
“Pitäkää hauskaa liikassa!” huikkasin Ennustukselle ja Nekolle oppilasväkijoukon yli. He näyttivät kuulleen, heiluttivat tassujaan vastaukseksi ja kipittivät portaita ylös liikuntasaliin. Minä käännyin ja lampsin kuviksenluokan eteen. Ope avasi oven ja toivotti meidät kaikki tervetulleiksi.
“Tänään me menemme ulos maalaamaan!” hän hihkaisi, muttei päästänyt ketään sisään luokkaan. “Selleri ja Tuuli, tulkaapa auttamaan minua hakemaan papereita ja telineitä varastosta.”
Minä, ope ja joku valkoruskea naaras kävelimme koulun perälle ja ope näpräsi hetken lukuisia avaimiaan ennen kuin löysi oikean ja avasi valkoisen, hieman maalitahraisen oven sillä.
En ollut käynyt varastossa koskaan. Siellä oli hyllyillä ja lattialla olevissa pahvilaatikoissa hieman sotkuisesti vino pino koristeita joka juhlaan, paljon erilaisia maaleja, siveltimiä, papereita, kankaita, sekä käytettyjä että uusia koulukirjoja, joitain rooliasuja ja -asusteita ja kaikkea muuta krääsää. Opettaja ähisi suuren paperipinkan kanssa, ja kiirehdin auttamaan ja ottamaan häneltä osan papereista. Tuuli nappasi kainaloonsa pari kokoontaitettavaa maalaustelineitä ja me kolme lähdimme ulos varastosta käytävälle, missä muu luokka odotti. Ope katsoi kolmea oppilastaan ja sitten kahta maalaustelinettä, joita Tuuli kantoi.
“Käyn hakemassa vielä yhden”, ope sanoi ja pyyhälsi pois paikalta ja pian jo palasi loput viisi teline sylissään. “Mennään ulos”, hän mumisi kasan takaa. Luokka kipitti koulun pihalle, jossa olimme olleet viime tunnillakin, kun teimme suurta projektia. Nyt saviukkojen talvimaa oli jo siivottu pihalta, mutta se oli onneksi turvallisesti kuviksenluokan perällä ja keräsi kaikkien luokkalaisten innostuneet katseet kuin mikäkin julkkis. Ehkä se laskettiinkin julkkikseksi, kun se oli hieno ja sitä käytiin katsomassa vähintään viisi kertaa päivässä?
Opettajan höpötys sai minut takaisin maan pinnalle ja kipitin äkkiä muiden oppilaiden viereen maalaustelineiden eteen.
“..ja telineillä on oikein hyvä paikka tässä hiekkakentällä, siitä näkyy kaikki hyvät maalauskohteet. Hienoa”, ope kälätti ja kysyi sitten viittoillen epämääräisesti pihan ympärillä olevia kasveja kohti: “Minkä te tahtoisitte maalata?”
Pieni Mustikka viittasi heti.
“Mustikka.”
“Tuo kirsikkapuu on kaunis, ja sen vieressä on kivilaattapolku. Ja taustallehan voi maalata myös tuon lammen”, pikkupentu sanoi hieman varovasti ja osoitti sitä puuta, jonka varjossa olimme välkällä levänneet.
“Mahtavaa!” ope hihkaisi ja ojenteli meille kaikille maaleja ja papereita. Minä valitsin hyvän siveltimen ja aloin maalata paksulle maalauspaperille nurmikkoa, punaruskeaa aitaa, kivipolkua, tummanruskeaaa kirsikkapuuta pinkkeine kukkineen ja viimeiseksi suuren, turkoosin lammen taustalle. Katselin luomustani hetken tyytyväisenä ja lisäsin siihen vielä joitakin yksityiskohtia, kuten pilviä ja aurinko taivaalle, järveen auringosta heijastuvia säteitä ja perhosia ja lintuja sekä tietenkin sen puun varjon, jossa olin silloin. Hymyilin maalaukselle ja näin, että muutkin olivat pian valmiita.
“Noin. Antakaas ne nyt tänne, niin minä vien ne kuivumaan”, ope sanoi ja otti jokaisen oppilaan ojentaman maalauksen itselleen. “Te voitte mennä nyt syömään.”
Kävelin rauhallisesti koulun valkoista ulko-ovea kohti ja seurasin katseellani Tuulia ja Mustikkaa, jotka loikkivat iloisesti ruokalaa kohti, mutta minä tiesin, ettei siellä ollut koskaan mitään loikkimisen arvoista. Ja muutenkin Neko ja Ennustus luultavimmin kävisivät suihkussa, joten he eivät tulisi vielä.
“Kylläpäs kesti.” Kuten olin arvellut, vain arvoituksellisesti hymyilevä Melodee odotti minua koulun ruokalistoilla ja käsienpesumuistutusjulisteilla koristellulla lasiovella.
Pian myös hengästyneet (mutta hienhajuttomuudesta päätellen kuitenkin suihkussa käyneet) Neko ja Ennustus saapuivat paikalle Ennustuksen veljet Rio ja Kuula mukanaan. Huohottamisesta välittämättä nelikko puhua pajatti koko ruokailun ajan eikä edes huomannut syövänsä pippurista hernekastiketta ja ylimakealta leivältä maistuvaa ja näyttävää munakasta, saati sitten sitä, että Melodee kaivoi jostain kolme keksiä, huomasi minun tuijottavan ja antoi minullekin yhden.

Ennustuksen nk:
Selleri huusi meille jotain, joka kuulosti “hauskaa liikkaa!” tai jotain sentapaista, ja me huiskutimme hänelle vastaukseksi.
“Mennään jo tunnille, ettei myöhästytä”, Neko sanoi ja kipitti yläkertaan vievien portaiden suuntaan. Minä seurasin häntä pujotellen muiden oppilaiden välistä, kun tyttö jo viiletti portaita ylös. Puhisin hänen perässään ja onnistuin ähkäisemään kysymyksen: “Onko liikkasali.. äähh.. yläkerrassa..?”
“On”, Neko sanoi ja lisäsi hiven huvittuneisuutta äänessään: “Mutta koita nyt olla väsymättä ihan totaalisesti ennen kuin tunti edes alkaa.”
Naurahdin ja vakavoiduin nähdessäni kahdet kierreportaat yläkerran aulassa. “Taasko portaita?” kähähdin.
“Joo. Toiset on poikien pukkariin ja toiset tyttöjen”, Neko selitti ja sen sanottuaan vilahti tyttöjen portaisiin kikattaen ja huudahti ennen kuin katosi keltaisesta ovesta sisään: “Ota vissyä mukaan!”
Minä jäin seisomaan hölmistyneenä tyhjään aulaan ja katselin ympärilleni yrittäen saada selkoa ystäväni sanoista. “Ota vissyä mukaan.. hän vain pilailee kustannuksellani”, mutisin itsekseni ja kuullessani oppilasmassojen vyörymistä portaista aulaan päätin pinkaista nopeasti portaat ylös ja mennä punaisesta ovesta sisään poikien pukuhuoneeseen.
Huone oli melko pieni, ja sen seinässä oli ikkuna, josta kurkistaessani ulos näin, että pukkari oli korkealla ison liikkasalin yläpuolella. Pukuhuoneessa oli myös kolme ovea, punainen, josta olin juuri tullut, sininen, joka arvatenkin johti suihkutiloihin, ja vihreä, josta arvelin, että siitä pääsi taas uusiin portaisiin, joista mentiin saliin. Olin jo kyllästynyt portaissa kävelyyn, joten lepäsin hetken penkillä ennen kuin laitoin Caralta lainatun laukun siihen ja ripustin sinisen pyyhkeeni ja riisumani vaaleanpunaisen Mouruposki-paidan naulakkoon, sillä en halunnut sen hikistyvän. Sitten jokin huoneessa kiinnitti huomioni. Suuri kylmäkaappi nurkassa. Sen läpinäkyvistä ovista huomasin, että se oli täynnä erilaisia vissypylloja.
Ota vissyä mukaan..
Ei Neko ollutkaan pilaillut! Pomppasin ylös penkiltä ja kiiruhdin kaapin luokse. Valitsin pullon, jonka etiketissä luki: “Kivennäisvesi. Sitruuna ja lime. +magnesium, lihaksille.” Otin kylmän putelin kainaloon ja avasin vihreän oven, joka kai johti portaisiin.
Eipä sitten johtanutkaan. Siitä avautui suuri, vaaleanvihreä kierreliukumäki, jota liu’uttiin alas liikkasaliin asti. Katsoin vasemmalle puolelleni ja näin tyttöjen violetin mäen, jonka päähän Neko juuri ilmestyi. Kuulin muiden oppilaiden askelet oven takaa enkä halunnut aiheuttaa jonoa, joten muodostin suullani sanat “än yy tee nyt” ja me liu’uimme.
Olisin kiljunut koko matkan, mutta kun avasin suuni, se tulvahti täyteen ilmaa, ja kun kompuroin pois mäen edestä turvallisesti maan kamaralla, olo oli epämukavasti kuin juuri tyhjennetyllä ilmapallolla.
“Huhhuh”, Neko puuskahti köpötellessään viereeni, kun me asteimme vissypullot seinän viereen odottamaan. “On taidettu mäkeen laittaa vähän liukumisvoidetta.”
Purskahdin nauramaan ja katselin, kuinka loput luokkalaiset liukuivat mäkeä alas. Hymyni ulottui korviin asti, kun kaksi minunnäköistä vihreää kissanpentua liukui vieretysten kikattaen liukumäkeä alas.
“RIOOOO!” kiljuin. “KUULAAAAA!”
“ENNUSTUUUUUUS!” veljet karjuivat ja loikkasivat päälleni. En jaksanut painia heitä vastaan, joten odotin, että he tajuaisivat, että vissyt liiskaantuisivat, jos he eivät veisi niitä sivuun. Muita oppilaita odotellessa kaksoisveljeni ja Neko esittelivät minulle liikkasalia.
“Tuolla seinillä on koripallokoreja. Ja tässä lattiassa on niin paljon viivoja, että viivahippaa voi leikkiä”, Neko opasti.
“Niin, ja tuo ovi tuolla johtaa välinevarastoon..”
“..jossa sinä ja Neko lorvitte yhden kokonaisen tunnin ajan”, Kuula napautti keskeyttäen Rion selostuksen. Nauroin taipuneena kaksinkerroin, kuulosti mahhhtavalta!
“Se oli tylsä tunti”, Rio puolustautui.
Kuula avasi suunsa sanoakseen jotain vastaväitteeksi, mutta ope alkoi silloin esitelmöidä meille tämän tunnin aiheesta, kaupunkisodasta.
“Kaupunkisota?” Kuula äimisteli. “Tämä on liikantunti eikä hissantunti!”
“Kaupunkisota on vähän niin kuin polttopallon ja lipunryöstön sekoitus”, ope selitti. “Siinä jaetaan luokka puoliksi joukkueisiin ja sitten kumpikin joukkue saa puolikkaan salista alueekseen, johon laitetaan patjoja pystyyn suojaksi. Joukkueet piilottavat tällaisen pikkutolpan johonkin, mistä se on kuitenkin helppo ottaa. Sitten joukkueet saavat palloja, joilla pitää polttaa vastajoukkueen pelaajat jos ne ovat omalla alueellasi ja jos sinut poltetaan, joudut penkille istumaan, ja ensimmäinen penkillä istuva pääsee peliin aina, kun oma joukkuelainen polttaa vastapelaajan. Se joukkue, joka ensimmäisenä saa toisen tolpan omalle alueelleen, voittaa.”
Luokka nyökkäili ymmärtäen pelin säännöt. Sitten ope antoi minulle tolpan piilotettavaksi ja laitoin sen erään pystyssä olevan jättipatjan viereen, ja piilouduin itse sen taakse valmiina polttamaan vastapelaajat, jotka havittelivat tolppaamme. Onneksi Kuula oli sentään minun joukkueessani, hän tuli auttamaan minua puolustuksessa ja Rio lähti hyökkäämään omalta joukkueeltaan. Ope vihelsi pilliin pelin alkamisen merkiksi.
Vihollisjoukkueen hyökkääjät tulivat oitis hamuamaan tolppaa, ystäväni (ja kaikesta päätellen myös innokas fanini) Sisu ja Rio muiden muuassa, mutta me torjuimme heidän yrityksensä Kuulan kanssa. Huomasin Rion juoksevan täpärästi pois Kuulan heittämän pallon alta, mutta tyhjin käsin. Yhtäkkiä Kuula näytti saavan jonkin idean ja selosti sitä minulle samalla kun me puolustimme tolppaa.
“Hei, mitäs jos tehdään niin, että sinä, Ennustus menet harhauttamaan vastustajia ja esität Rioa ja kiinnität tuon tolpan vartijan huomion minuun, kun muka yritän varastaa tolpan, sitten Aamu voi ottaa oikeasti tolpan, kun sinä ja vartija yritätte muka estellä minua.”
“Hyvä idea!” hihkaisin ja pinkaisin toiselle puolelle kuin olisin juuri paennut, eikä kukaan polttanut minua, joten vastapelaajat taisivat oikeasti luulla, että olin Rio.
“Varo, tuolta tulee!” huudahdin vartijalle, joka näki Kuulan pinkomassa meitä kohti.
“Hyvä, Rio!” vartija huusi minulle ja alkoi pommittaa Kuulaa. Näin silmäkulmassani Aamun kilpikonnakuvioisen hännän vilahtamassa ensin tolppaa kohti ja sitten toiseen suuntaan. Tyttö juoksi minkä jaloistaan pääsi ja lopulta onnistui loikkaamaan meidän puolellemme pieni keltainen tötsä turvallisesti kainalossaan. Puhkesin kiljumaan ilosta Aamun ja Kuulan säestäminä.
“Rio - mut - mitä - ” vartija änkytti. Virnistin, kun oikea Rio tassutti paikalle huvittuneen oloisena. Häntä ei tainnut vaivata häviö. Tolpanvartija parka oli aivan hämillään.
“Mahtava idea, Kuula, Ennustus, Aamu!” ope hihkui. “Hyvää tiimipeliä!”
Muu luokka kipitti takaisin pukkareihin, mutta me jäimme veljieni kanssa vielä katsomaan Nekon loppukoetta. Hänen piti tehdä temppurata, jossa ensin piti hypätä parin esteen yli, sitten kipittää putken läpi, mennä airtrackin päältä kuperkeikoilla, sitten loikkia eteenpäin maassa olevien hulavanteiden kautta ja liikkua eteenpäin roikkutangoilla roikkumassa.
Neko hyppi, kipitti, kuperkeikkaili, loikki ja roikkui ansiokkaasti meidän katsellessa ja juodessa vissyjämme ja sitten me kävelimme kierreportaat pukkareihin (snyyf, ei enää liukumäkiä), kävimme suihkussa, menimme ruokalaan ja söimme höpöttäen samalla liikuntatunnista ja kaikesta muustakin. Pajatus loppui vasta, kun istuimme äikänluokassa ja Neko sekä Melodee olivat ulkona luokasta tekemässä lopputöitään.
“Tänään me harjoittelemme näytelmien käsikirjoitusten kirjoittamista”, ope selitti. “Jakautukaa 4-6 hengen ryhmiin.”
Minä, Selleri, Rio ja Kuula vetäydyimme heti toistemme kylkiin.
“Aika pieni näytelmä, jos vaan neljä näyttelijää”, Rio huomautti.
Nyökkäsin. “Hoi! Hahtuva ja Sisu! Täällä olisi ryhmä tarjolla!”
Tummanharmaa Sellerin ikäinen tyttö ja valkoruskea noin minun ikäiseni poika kääntyivät meitä kohti ilahtuineina. Kaksikko kipitti luoksemme.
“Minkälainen näytelmä?” Hahtuva tiedusteli samaan aikaan kun ope laski luokan kahdeksan ryhmää ja kuulutti: “Minä haen nyt läppärit kaikille ryhmille varastosta, ja samalle te voitte miettiä, minkälaisen näytelmän teette. Idea ei ole nyt tehdä näytelmiä vaan perehtyä niiden käsikirjoitusten kirjoittamiseen, sillä tämä on äikäntunti eikä ilmaisutaidon, mutta toki voitte harjoitella roolejanne kotona.
“Tehdään sellainen jossa on yksisarvisia ja sateenkaaria ja pinksua!” Hahtuva hihkui.
Vaihdoin katseita veljieni kanssa, ja Rio, kuten aina, alkoi johtaa keskustelua.
“Okei. Jospa sinä olisit yksisarvisprinsessa, jonka sieppaavat kaksi paholaista nimeltään Riohhh ja Kuulahhh”, hän ehdotti ja lausui kahden paholaisen nimien h:t kammottavalla kurinaäänellä.
“Mikä minä sitten olen?” kysyin oitis.
“Entä minä?” Sisu kärkkyi.
“Ennustus on tietenkin Hahtuvan pelastaja, urhea ritari. Ja Sisu on Hahtuvan henkivartija, joka yritti pelastaa urhoollisesti hänet paholaisten kynsistä, mutta joutui itsekin uhriksi”, Rio sanoi yksinkertaisesti. “Ja Selleri saa olla urhean ritarin urhea ratsu.”
“Enää tarvitaan se paikka, josta saadaan asut”, sanoin, ja Selleri ilmoitti, että koulun varastossa oli kyllä paljon rooliasuja. Me kaikki nyökkäilimme, sillä näytelmä vaikutti täydelliseltä. Enää puuttui käsikirjoitus, ja sekin saataisiin varmasti ihan kohta, koska ope raahusti sisään kahdeksan läppärin pino sylissään. Hän antoi yhden joka ryhmälle ja me annoimme Sellerin ottaa kirjoittajan paikan, sillä hän oli taitavin kynäilijä. Opettaja syyti neuvoja luokan edestä ja kirjoitti niitä taululle sanoessaan niitä. Me annoimme Sellerille kehotuksia ja kannustuksia hänen näpytellessään mainiota käsikirjoitusta tietokoneen ruudulle.
“Voitko vaihtaa tuon “pirun” “paholaiseksi”, kun se on vähän kivempi sana?”
“Hyvin muotoiltu, Selleri!”
“En tahdo sanoa ketään rakkaakseni, vaikkakin näytelmässä. Voiko siihen laittaa vaikka “prinsessani” tai jotain muuta epä-imelämpää?”
Kun kellot soivat koulun loppumisen merkeiksi, me katsoimmme hyvää käsikirjoitusta vielä kerran ylpeinä ennen kuin ope sanoi, ettei nyt ehkä ole enää aikaa tulostamiseen, joten me otimme laukut, nappasimme mukaamme lopputöistä valmistuneet Nekon ja Melodeen myös mukaamme ja lähdimme kotiin.

Patukan nk:
Istuksin huoneen 7 keltaisella lasipöydällä ja tutkin postissa tulleita esitteitä hoitolan ympäristön paikoista, kun kissat rynnivät sisään.
“Leikitään!” Ennustus hihkui, eikä vanhemmilla kissoilla näyttänyt olevan mitään sitä vastaan, joten he alkoivat hääriä pikkupojan sohvan ympärillä valmistellen ilmeisesti jotain merirosvoleikkiä. Siirsin katseeni taas Eläinlääkärin esitteeseen, jossa ei muusta puhuttu kuin abaku-bakteerista ja sen rokotteesta, ja sitten Kasan ilmoitukseen, jossa kerrottiin lähestyvästä hoitolan muutosta. Pakkaaminen ja rokotus voitaisiin hoitaa sitten, kun kissat olivat leikkineet hetkisen.

Ennustuksen nk (leikki):
Minä, kapteeni Ennustus Hopeaparta, seisoin uljaan laivani Valkoliljan (sohvani) kannella ja tuuli tuiversi arpisiin kasvoihini. Valkolilja eteni uljaasti meren tyrskyissä (Cara ja Melodee ähisivät ja puhisivat työntäessään sohvaa eteenpäin lattialla) ja etsin kaukoputkellani (vessapaperihylsy) tarunomaista saarta, jonka uumenissa lepäsi vielä tarunoimaisempi Kultainen Alienhärpäke, jonka kantajalle suotiin mahtavat kyvyt.
Silloin näin sen. Suuri Kultainen saari (tyynykasa huoneen keskellä) jonka keskellä näin Kultaisen Alienhärpäkkeen (laavalamppu), ja nostin sapelini (pesäpallomaila) pystyyn mahdollisien vihollisten varalta ja kuulin oudon äänen.
“Aika pakata, me muutamme!”
Meri ympärilläni muuttui takaisin huoneeksi ja tökkäsin Patukkaa pesismailalla polveen ennen kuin heitin sen lelulaatikkoon ja vessapaperihylsyn roskiin. “Miksi?”
“Koska meidän pitää muuttaa.” Patukan äänensävystä kuuli, että asiasta ei kyselty enempää, joten pysyin hiljaa heitellessäni lelut ja muut krääsät pahvilaatikoihin. Urakka oli melko nopeasti ohi, tosin äskeisten leikkien takia leluja oli niin paljon yltympäriinsä, että Cara ja Selleri tulivat auttamaan minua niiden siivoamisessa. Melodee oli siivonnut omat kamansa unikoppaansa ja piileksi siellä nyt itsekin vakoilemassa tilanteen edistymistä. Kun kaikki oli putipuhdasta ja Patukka oli jopa mopannut lattian, hän laittoi kädet lanteille ja sanoi tomerasti: “Sitten mennään ottamaan alienbakteeritautiin rokote.”
Kun minä kipitin hoitajan perässä käytävään, kysyin anelevasti: “Miksi se pitää ottaa? Ei me tarvita mitään rokotteita.”
“Kylläpäs tarvitsette. Vai haluatko muuttua vihreäksi ja oksennella sateenkaaria?”
En viitsinyt huomauttaa Patulle, että olin jo valmiiksi vihreä. Kävelin vain suu supussa hänen vieressään Eläinlääkärille asti hiljaisen mutta ärtyneen tunnelman vallitessa.

Kertoja:
Viisikko saapui Eläinlääkäriin ja he astuivat sisään sinertävään rakennukseen. Patukka bongasi heti pienen valkoisen penkin, jonka edessä oli kyltti ABAKU-ROKOTUS TÄÄLTÄ. Tohtori Tomelius seisoi penkin vieressä antamassa rokotusta vihreästä ruiskusta reippaan oloiselle kissanpennulle, jonka poistuttua Patukka kissoineen meni penkin luokse.
“Ottaisin rokotuksen kaikille kissoilleni”, hoitaja aloitti ja sitten ojensi joulukalenterin alennuslipun tohtorille, “ilmaiseksi.”
Tomelius naurahti ja sanoi sitten: “Selvä. Kuka tulee ensin?”
Melodee suostui istahtamaan ensimmäisenä penkille rokotettavaksi. Kaikkien kisujen reaktio oli erilainen; Melodeen silmäripsikään ei värähtänyt, Cara irvisti ja Selleri tärisi niin että penkkikin heilui. Mutta kaikista ainutlaatuisin oli Ennustus: hän vastusteli rokotusta raivokkaasti, ja Tomeliuksen onnistuttua pistämään rokotus hän kiljaisi “JAIKS!” niin että kaikki lääkärissä hätkähtivät. Patu häipyi hieman nolona kissat kinetereillään, ja kaikkien heidän hämmästykseksi ei suunnanutkaan hoitolalle vaan toiseen suuntaan, Uimahallille.
“Miksi me tänne mennään?” Cara kummasteli, kun he astuivat ovesta sisään.
“Miksi yleisesti mennään uimahalleihin”, Patukka tuhahti.
”Mennäänkö me uimaan?” Ennustus kiljahti innostuneena ja alkoi loikkia ympäri aulaa ihan täpinöissään.
”Joo. Ajattelin, ettei ole kivaa, jos koko päivä menee pilalle”, Patu selitti nyökkien.
Muutkin kissat alkoivat innostua ja hyppelehtiä aulassa innokkaina. Hoitaja yritti toppuutella heitä, mutta kisut karkasivat hänen otteestaan.
“Meee päästään uuuuimaan! Meee päästään uuuuimaan!” Cara hihkui. Aulassa oleva henkilökunta katseli hyppiviä kisuja hieman kummastuneena.
“Eh.. He ovat vain innoissaan”, Patukka selitti nopeasti työntekijöille. “Missä on kassa?”
“Tässä.” Eräs vaalea kisu henkilökunnasta astui suuren tummansinisen tiskin taakse. Cara, Selleri, Ennustus ja Melodee loikkivat Patukan perässä, kun hän osti kaikille liput. “Edullista”, hän hymähti tyytyväisenä maksaessaan kaksikymppiä uimahallin violeteista rannekkeista.
Kassatyöntekijä sai töin tuskin Patukan holtittomille kisuille rannekkeet tassuihin.
“Pukuhuoneet ovat tuolla.” Kassatyyppi osoitti kahta ovea kassan takana. “Voitte toki mennä sisälle uimaan, mutta myös uimahallin ranta on avoinna.”
Patukka katsahti kissojaan kysyäkseen asiasta, mutta heidän katseensa kertoivat vastauksen.
“Okei. Selleri ja Ennustus, nähdään siellä rannalla.”
Tyttökisut astuivat sisään pukkariin ovesta, jota heidän hoitajansa piti auki. Cara, Melodee ja Patu vaihtoivat uikkarit ja kävivät suihkussa.
”Missä se ranta on?” Cara tiedusteli hoitajalta, kun he seisoskelivat huoneen keskellä tietämättä minne mennä.
”Ööh - sanoisin että tuolla. Ei, se on vessa.” Patukka availi satunnaisesti ovia. ”Ei, tää on sauna..”
Cara riensi auttamaan hoitajaa, ja he kurkistelivat yhdessä ovista sisään.
”Ei, höyrysauna, ei, siivouskomero…”
”Kröhöm!”
Cara ja Patu nostivat päänsä komeron ovesta ja katsoivat Melodeeta, joka osoitti ilmeisen huvittuneena kylttiä, jossa luki: UIMARANTA.
”Hups”, tytöt kähähtivät yhtä aikaa ja kipittivät hihittävän Melodeen perään.
Uimaranta oli ilmeisesti suosittu paikka näin kesäisin, sillä se vilisi kissoja ja hoitajia. He joko loikoilivat värikkäillä lepotuoleilla suurten aurinkovarjojen alla, pulikoivat kimaltelevassa vedessä tai jonottivat rantabaarin antimia.
Cara jäi katselemaan lumoutuneena isoja liukumäkiä, jotka laskeutuivat kauniilta kalliolta veteen ja vesiputousta, joka kohisi samalta kalliolta alas, sekä suurta pinkkiä linnaa, joka kohosi putouksen takana. Melodee ei aikaillut vaan juoksi päätä pahkaa varaamaan hyvän ja varjoisan aurinkotuolipaikan. Patukka säntäsi hänen peräänsä ja rojahti keltaiseen tuoliin.
”Tulehan, Cara, niin laitetaan aurinkorasvaa”, hoitaja huikkasi. Kisu tassutti verkkaisesti suuren valkoisen aurinkovarjon viileään varjoon, jossa Patukka odotti kädet aurinkorasvassa ja Melodee loikoili lepotuolissa ilmeisesti jo rasvattuna. Cara heräsi hurmiostaan ja tassutti heudän luokseen.
“Menen sitten heti uimaan”, Cara päätti, kun hänen hoitajansa hieroi aurinkorasvaa hänen oranssiin selkäänsä. Tyttökisu sai vain vaivoin tukahdutettua riemunkiljahduksen, niin innoissaan hän oli.
“Noin!” Patukka ei ollut edes saanut sanaansa loppuun, kun Cara jo viiletti veteen.
“Tämä on virkistävän viileää!” hän kiljui ja räpiköi vedessä hetken, sitten rauhoittui ja ui hetken ympyrää.
“Tule Melodee!” hän huusi ja läpsytti tassuillaan vettä.
“En jaksa”, toinen kisu urahti aurinkotuolistaan.
Cara tuhahti ja kömpi pois vedestä Melodeen luokse.
“Tule tai muuten saat kastua”, hän sanoi ja näytti uhkaavasti litimärkiä, vettä valuvia tassujaan. Melodee naurahti ja loikkasi tuolistaan. “Selvä sitten, kiristäjä!”
Tytöt juoksivat veteen hihittäen ja alkoivat roiskia sitä toistensa päälle.
“Selleri!” Cara kiljui innoissaan ja huitoi poikakisulle, joka saapui juuri poikien pukkarin ovesta hytisevä Ennustus vierellään. “Mikä kesti?”
“Ennustus luuli suihkuhuoneessa ollutta kylmäallasta porealtaaksi ja hyppäsi siihen.” Selleri ei kuulostanut ivalliselta, pelkästään huolestuneelta.
“Voi voi”, Patukka voivotteli ja otti vihreän kisusen lämpimään halaukseen. Hän laittoi Ennustukselle aurinkorasvaa samalla kun Selleri lipui veteen tyttöjen luokse.
“Saanko luvan?” Cara ojensi tassuaan poikaa kohti.
“Toki.” Selleri tarttui tyttöystävänsä käpälään ja samalla hetkellä tyttö heilautti hänet tassullaan veden alle. Cara hihitti Sellerin noustessa pintaan vettä valuvana.
“Tuon saat maksaa”, poika raakkui muka raivostuneena ja purskahti nauramaan samaan aikaan tyttöjen kanssa.
“Enpä usko!” Cara molskautti Sellerin päälle kasan vettä lopetettuaan hekottelun ja lähti uimaan häntä pakoon, kun kisu ravisteli vedet silmistään ja lähti Caran perään. Melodeekin oli pystynyt tukahduttamaan naurunremakan, mutta alkoi nyt taas hihittää hieman.
“Et saa kiinni!” Cara kiljui räpiköidessään Selleriä pakoon.
“Älä ole niin varma!” poika pärski ihan kunnolla yrittäessään pysyä häntä (vain vähän) vanhemman kisun perässä. Melodeen hihitys muuttui vähän hillittömämmäksi hekotukseksi.
Cara kirkaisi nauraen, kun Selleri sai kiinni hänen takajaloistaan ja alkoi sitten pyörittää kirkuvaa kisua villisti. Melodee kihersi naurusta.
“Hei, älkää nyt vielä hauskanpitoa aloita! Minä puutun porukasta!” Ennustus molski veteen heitä kohti.
“Jes, tule!” Cara hihkui ja pyristeli irti Sellerin otteesta. “Mennään vähän syvemmälle, niin voidaan olla vesisotaa!”
Isommat kissat uivat niin kauas, että heidän käpälänsä osuivat pohjaan vain, kun he venyttivät tassujaan kunnolla.
“En minä osaa uida! Eikä minun tassut yllä pohjaan tuolla!” matalampaan kohtaan jäänyt Ennustus valitti.
“Ota tosta”, Melodee sanoi ja tökkäsi toimettomana lilluvan punaisen uimapatjan vihreää kisua kohti.
“Kiitti!” Ennustus kiipesi patjalle ja kauhoi vettä tassullaan, jotta pääsisi muiden kisujen luokse.
“Eihän tuo äskeinen sattunut?” Selleri tiedusteli Caralta hieman katuvaisen oloisena.
“Ei toki!” tyttö vakuutti päätään pudistellen ja jatkoi sitten nauraen: “Se oli pelkästään hauskaa.”
Melodee nyökkäili. “Erittäin hauskaa”, hän säesti.
Kaikki kolme huudahtivat säikähtäneinä, kun Ennustus roiskautti heidän päälleen kasan vettä.
“Hyi Ennustus! Nyt me ollaan ihan märkiä!” Cara syytti.
Ennustus katsoi kimaltelevaa turkoosia vettä ja kurtisti kulmiaan. “Olettehan te muutenkin.”
Cara pyöräytti silmiään.
“Lopetetaan kinastelu ja aloitetaan nyt se vesisota”, Melodee marmatti ja räpisteli vedessä kärsimättömänä.
“Nää, ei jaksa”, Cara tuumi.
“Mutta siksihän me tänne syvälle tultiin!”
“Aivan hirveää, me uitiin kaksi metriä ihan turhaan.”
“Hei lopettakaa toi riita, mennään vaikka tonne vesiputouksen luokse, siellä näyttää kivalta!” Ennustus pyysi.
“Niin, siellä voi olla sen takana vaikka luola.” Sellerikin oli seurannut sivusta tyttöjen kärhämöintiä ja hänen äänensävynsä oli nyt suorastaan aneleva.
Melodee ja Cara mulkoilivat toisiaan hetken. “Okei”, Cara sanoi sitten.
Pian neljä kisua lipui jo kohti putousta. Cara astui arkailematta sen läpi Melodee kannoillaan, mutta Selleri jäi hieman empimään.
“Ei se niin hirveää varmaan ole”, hitaammalla uimapatjallaan tullut Ennustus rauhoitteli. Pojat astuivat hekin sisään luolaan. Sisällä Cara ja Melodee availivat silmiään ja yrittivät totuttaa niitä pimeään luolaan.
“Mitäs täällä on?” Cara siristeli silmiään. “Äh, pelkkä poreallas. Mennään takaisin.”
“Vähän tylsää kyllä”, Ennustus tuumi ja kääntyi Caran perään, kun tyttö paineli takaisin veteen vesiputouksen läpi. Selleri katsahti allasta, kohautti lapojaan ja lähti heidän peräänsä. Melodee tuhahti ja vajosi porealtaaseen tyytyväisen näköisenä.
Ulkona muut kisut polskivat lähemmäs rantaa. Patukka huitoi heille aurinkotuolistaan ja huusi heille jotakin.
“Mennään”, Cara sanoi pojille. Kolmikko ui (Ennustus uimapatjalla) hoitajansa luokse ja katsoi häntä kysyvästi.
“Tässä olis tämmöset”, Patukka sanoi ja ojensi kisuilleen kaksi vesipyssyä. He hihkaisivat innosta ja ottivat pyssyt käpäliinsä.
“Ollaan nyt sitä vesisotaa! Te voitte ottaa pyssyt, minä roiskin käpälillä”, Cara sanoi ja juoksi syvemmälle veteen. Ennustus ja Selleri katsahtivat toisiinsa, sitten heidän tassuissaan oleviin vesipyssyihin ja pärskivät sitten veteen toisiaan pommitellen.
“Juhuuuu, täälläää!” Cara hihkui ja plumpsahti veden alle, kun pojat osoittivat pyssynsä häntä kohti, ja nousi pintaan niin nopeasti, että roiskautti samalla Ennustuksen ja Sellerin päälle kunnon vesiryöpyn.
“KOSTOOOO!” Ennustus karjui ja pommitteli Caraa vedellä.
“Sano enemmänkin, KASTOOO!” Cara hihitteli ja polski pakoon roiskutellen samalla vettä poikien päälle.
”Juuri niin!” vihreä pentu nauroi ja juoksi hänen peräänsä.
”Juu, öh, kastoo..” Selleri seurasi perässä hieman epävarmempana.
Kun Cara pulpahteli taas pintaan ja alas, Ennustus tajusi, ettei heidän tarvitsisi pommittaa Sellerin kanssa pelkästään oranssia naarasta. Hän huusi taisteluhuudon ja suuntasi pyssynsä Selleriä kohti. Poika kirkaisi ja alkoi puolustaa itseään ja turkkiaan. Cara katseli poikia hihitellen ja yhtyi sitten loiskintaan.
”Hei! Kissat!” Patukka huusi taas aurinkotuolistaan. Selleri katsahti muihin ja sanoi: ”Minä menen!”
Hän lipui vedessä hoitajansa luokse, ja Patu totesi: ”Sitä vaan että kohta pitää lähteä, on jo myöhä.”
Selleri ui takaisin Caran ja Ennustuksen luokse ja kertoi, mitä Patukka oli sanonut.
“Mutta..” Cara änkytti.
“Mitä?”
“Jatkakaa te vaan vesisotaa, mä haluun päästä tutkimaan tota linnaa ennen kuin pitää lähteä!” tyttö huikkasi ja polski kohti suurta pinkkiä palatsia. Selleri ja Ennustus kohauttivat lapojaan ja pitivät vesisotaa yllä. Pian Melodeekin sai tarpeekseen porealtaassa lillumisesta ja liittyi mukaan sotaan.
“Hööh.. ei jaksa enää..” Ennustus läähätti, ja muut kissat nyökkäsivät myönteisinä.
“En.. juu.. mennäänkö.. liukumäestä..?” Selleri huohotti ja osoitti pyssyllään kolmea vesliukumäkeä, jotka liukuivat veteen vierekkäin. Kolmikko liukui pari kertaa ja alkoi taas väsyä.
“Eiköhän pitäisi lähteä”, Patu ehdotti juuri, kun Carakin liukui paikalle pitkin vesiliukumäkeä, joka lähti linnasta. Hän, toisin kuin toiset, ei ollut yhtään väsynyt ja papatti koko matkan kotiin hienosta loistavasta linnasta, jossa oli paljon liukumäkiä ja porealtaita ja muita härpäkkeitä.
“Ja se kaikki oli pinkkiä!” Cara hihkaisi, kun Patukka laittoi kaikki kissansa nukkumaan.
“Joo, Cara, kuulostaa tosi hienolta”, Patukka haukotteli ja rojahti sängylleen. “Eiköhän nyt ole kuitenkin aika mennä nukkumaan.”


Caran mielipide päivästä: “Uimahallin rannalla on kaikki mitä kissa elääkseen tarvitsee! Linna asumiseen, uima-allas pihalla ja ruokaa baarista! Miksei me voida muuttaa sinne?”

Melodeen mielipide päivästä: “JES, kidutus nimeltä koulu on OHI! Toivottavasti muuten tein kaikki kokeet oikein, muuten joudun tekemään kaikki uudestaan! Olen kyllä ehdottomasti sitä mieltä että Patukka päästi meidät uimaan vaan koska suoriuduin niin hyvin ja sain palkinnon siitä!”

Ennustuksen mielipide päivästä: “Ensimmäinen koulupäivä oli MAHTISVAAHTISVAAHTOKARKKI! Rokotus sen jälkeen oli kyllä inhottava, miten Patu oli niin tyhmä et luuli et mä voin muuttuu vihreeks ku mä oon jo vihree HALOOO??”

Sellerin mielipide päivästä: “Oli hauskaa päästä uimaan, toivottavasti mennään uudestaankin! Niitä sisätilojakin olisi hauska nähdä. Uimaransta kyllä pelasti muuten melkein pilalle menneen päivän.. tärisen vieläkin sen rokotuksen jäljiltä.”

// juuuuh Caralle ei taaskaan ikäpisteitä ja sit Ennustukselle ja Melodeelle voi antaa kaks pistettä jos tarinan pituus sen sallii. Selleri saa mennä ihan perus yhellä ikäpisteellä.
Tarpeet:
+liikkuminen (käveli kouluun ja ui)
+leikki (merirosvoleikki)
+siisteys (pakkasivat?)
+terveys (rokotus)
ja tosiaan Melodeen ja Nekon koulu on nyt ohi, laitoin lopputyöt viekkuun.



Jälleen kerran huisin pitkä ja hauska tarina! Hymyilin Ennustuksen puuhista lukiessani pitkin tarinaa: alun söpöt utelut mitä koulussa tehdään, numeroiden opiskelu ja salaliittoteoriat italian tunnilla, tikruhyppely, Sisun Ennustaja-fanitus-vitsi kissachatista, merirosvoleikki♥, Ennustuksen vihreys... Kiva miten kissoillesi + sponssattavalle Nekolle on muodostunut oma porukka joka kokoontuu välkillä yhdessä vaikka ihan vaan saman puun alle näpräilemään kukin kännyköitään. .-D Melodeen ja Nekon koulupäivään sisältyivät myös lopputyöt, koitan ehtiä arvostelemaan nekin pian! Uimahalliretki olikin mukava piriste ikävän rokotuskokemuksen jälkeen. Huvitti miten sekoilitte ovien kanssa tyttöjen pukkarissa. .-D Vaikka kissasi ovatkin varsin erilaisia luonteiltaan oli mukava huomata miten he leikkivät yhdessä vesisotaa (josta Melodee tosin vetäytyi luolan salaiseen porealtaaseen). Ahha, söpöä miten Cara haluaisi muuttaa uimahalliin. .-3 Saat 132 - 20 (uimaliput) = 112 penniä ja kohottelen tarpeet ja kouluplussaset!

[Patukka]

18. Luku, jossa käydään koulussa ja juhlitaan MOURUA 10 WEE!!!!!!!

“Heeerätyyyyyys! Hyvää synttäriä Mouruposki!” Patukka kiljui heti herättyään, potkaisi Melodeen unikopan kannen auki, nosti sinisen tyynyn Ennustuksen pään päältä ja ravisteli
Caraa ja Selleriä hereille.
“Mitää…” Ennustus mumisi ja loikkasi sohvaltaan hieman kömpelösti.
“Mouruposki! Täyttää! Kymmenen! Vuotta!” Patukka huusi ja kolisteli jokaisen sanan kohdalla yhden lautasen pöytään. “Aamupalaaaa.. lalalalaaa..”
“Lopeta hoilaaminen”, Melodee äyskähti unisesti ja istahti tuolilleen. Muutkin kissat menivät pöydän ääreen ja olivat kaikki ihan pöpperössä. Vain Patukka vaikutti kunnolla heränneeltä, aamuvetelehtimisrutiinista ei ollut tietoakaan.
“Paistettua munaa kaikille?” hoitaja tiedusteli, mutta katit vain katselivat eteensä unesta sumein silmin. “Okei, eli munaa kaikille.”
Patukka purskautti pannulle neljä munaa ja pilkkoi lisäksi yhden mangon joka kisulle. Hän asetteli mangonpalat ja paistuneet munat heidän lautasilleen ja kehotti kissoja syömään. He mussuttivat mangot ja munat, pesivät hampaansa ja lähtivät kouluun, okei, vain Ennustus ja Selleri lähtivät, Cara ja Melodee jäivät kotiin. Vasta matkalla pojat heräsivät kunnolla.
”Hetkinen”, Selleri mutisi, ”mainitsiko Patu jotain siitä, että on Mouruposken suntymäpäivä?”
“Jiihaa! Jiihaa! Mouruposkii Mouruposkii!” Ennustus hihkui ja pomppi ympäriinsä sorapolulla. Sitten hän pysähtyi hölmistyneenä. “Mutta.. kuinka paljon se täyttää?”
“Mitä? Pitääkö joku uimalelu täyttää? Eihän meidän kesäloma vielä alkanut?”
“Et ole vielä ihan herännyt”, Ennustus hihitti. “Siis että kuinka monta vuotta Mouru täyttää? Patukka puhui jotain jostain kymmenistä.. kakskyt vuotta ehkä?”
“Jaa. No hoitola on perustettu vuonna 2010, ja nyt on vuosi 2020, joten…” Selleri aloitti.
“2020! 20! Mähän sanoin!” Ennustus huusi voitonriemuisena ja kirmasi koulun odottavalle pihalle. Selleri katseli hänen peräänsä ja yritti huomauttaa, ettei se mennyt niin, mutta sai ulos pelkkää puhinaa.
“Heheei! Ennustuus!” Rio ja Kuula huutelivat koulun ovilta. Heidän veljensä otti suunnan kohti vihreitä pentuja ja heitti häntäyläfemmat heidän kanssaan. Selleri raahusti kolmikon luokse ja sanoi: ”Mouruposki täyttää tänään - ”
”20 vuotta!” Ennustus julisti ja sai veljensä hihkumaan.
”Mouuruposki, Mooouruposki, Mourumourumourumourupooski!”
”Kakskyt vuotta, kakskyt vuotta, onko simssiliini jo niin vanha?” veljet hoilasivat.
”Oikeastaan se täyttää kymmenen…” Selleri yritti, mutta tuntosarvipäät eivät kuulleet häntä mesoamiseltaan.
”Hei nyt mennään! Koulu alkaa ihan kohta!”
Kolmikko ja Selleri kääntyivät katsomaan Hahtuvaa, joka patisteli huonetoveriaan Sisua eteenpäin kohti koulun ovia.
”Hei Sisu! Hei Hahtuva!” Ennustus hihkui ja loikki kahden Visionin kissan luokse.
”Moi! Kuulitteko jo, että Mouruposki täyttää tänään 10 vuotta?” Hahtuva tiedusteli.
Ennustus pysähtyi ja räpytteli silmiään hämmentyneenä. ”Ei, kun kaksikymmentä”, hän sanoi hitaasti.
”Kymmenen”, Hahtuva intti ja katsahti Selleriä ja poikakisu katsoi takaisin anteeksipyytävän näköisenä. Ennustus huomasi sen ja kääntyi Sellerin puoleen
syyttävä katse silmissään.
”Et kertonut”, Ennustus sanoi hiljaa ja yritti vaikuttaa uhkaavalta, mutta Selleriä vain nauratti. Hän yritti peittää sen ja kohautti lapojaan. ”Yritin.”
Koulun kellot soivat ja kissat ryntäsivät sisään innostuneina, paitsi Ennustus, joka murjotti, mutta hänenkin mutrusuunsa muuttui hymysuuksi, kun pentu muisti äikän näytelmäprojektin.
”Hienoahienoahienoahienoa. Nyt voitte käydä hankkimassa varastosta näytelmäänne asut ja..” äikänope höpötti, kun tunti oli alkanut.
”Okei, osaatteko roolinne?” Hahtuva kysyi samalla muilta ryhmäläisiltä.
”..sitten voitte esittää…” ope kälätti taustalla.
”Joo, osataan”, Rio ja Kuula kertoivat. Sisu nyökkäsi.
”...ja lopuksi voidaan tehdä tehtäviä, jotka liittyvät käsikirjoituksiin..”
”Kyllä kyllä”, Ennustus intoili.
”Juu”, Selleri lupasi.
”...joo, siinä taisi olla kaikki! Eikun hommiin!” ope lopetti ohjeiden höpöttämisen, ja ryhmät alkoivat liikkua kohti luokan ovea. Selleri kuitenkin pysäytti oman ryhmänsä ja vastasi heidän kysyviin katseisiinsa: ”Varasto on pieni, joten me ei saada nyt sieltä mitään, kun kaikki muut ryhmät tungeksivat siellä. Voidaan vaikka käydä näytelmä vielä läpi.”
Muut nyökkäilivät ja he harjoittelivat yksisarvisprinsessaritarinäytelmänsä vielä kerran, ja kävi ilmi että kaikki tosiaan osasivat vuorosanansa. Kun muut ryhmät saapuivat asuineen, Selleri, Ennustus, Rio, Kuula, Hahtuva ja Sisu kipittivät vuorostaan varastolle ja nappasivat sieltä asut.
”Miltä paholaiset näyttävät?” Rio mietti plärätessään erilaisia asuja läpi. Selleri oli jo löytänyt punaruskean hevosasun (vaikka kaikkien mielestä valkoinen olisi ollut parempi, ilmeisesti muiden jälkeen tuleminen aiheutti vain sen haitan että useimmat hienot asut oli jo otettu), Hahtuva pörröisen, pinkin ja söpön yksisarvishaalarin ja tiaran vielä siihen päälle ja Sisu henkivartijalle sopivan mustan nahkatakin ja aurinkolasit.
”Tältä”, Ennustus kertoi ja otti naamalleen hirveimmän irvistyksen, jonka sai. ”Olen kauhea paholainen ENNUSTUUUSSSHHH!” hän raakkui.
Rio nauroi. ”Mutta ethän sinä ole.”
”En olekaan”, Ennustus myönsi, ”olen hieno ritari!” Ja hän veti pukukokoelmasta esiin hienon rooliasuritarihaarniskan.
”No nyt teillä kaikilla muilla on asut paitsi meillä”, Rio valitti. Hetken etsimisen jälkeen hän ja Kuula saivat punaiset naamarit ja pahvimiekat. Kaikki olivat tyytyväisiä, ja ryhmä lähti takaisin luokkaan.
”Noin. Ketkä esittävät ensimmäisinä?” opettaja tiedusteli, kun Sellerin ryhmä oli saapunut ja saanut rooliasut päälleen.
”Me voimme”, Ennustus sanoi heti ja ope nyökkäsi ja raivasi luokan eteen vähän tilaa näytelmälle. Ryhmä hyöri ja pyöri ja lopulta asettautui alkukohtaukseen, jossa Hahtuva ja Sisu kävelivät kukkaniityllä, joka oli oikeastaan vain luokan etuosa. Rio ja Kuula piileskelivät erään pulpetin takana ja Ennustus ja Selleri olivat kauempana, koska eivät vielä tulleet siihen kohtaukseen. Ryhmä aloitti näytelmän, jossa ensin prinsessa henkivartijoineen joutui paholaisten kynsiin ja pian prinsessan valtakunnan asukkaat saivat tietää siitä, ja he lähettivät joukoistaan urhean ritari Ennustuksen pelastamaan yksisarvisprinsessaa. Kun Riohh ja Kuulahhh oli nitistetty, ryhmä kumarsi hieman hengästyneinä raivokkaiden aplodien säestäminä. He istahtivat paikoilleen ja katsoivat muidenkin näytelmät, joiden aiheita oli kaikki mahdollinen hiekanjyvien vallankumouksesta keijutanssimusikaaliin. Kun kaikki oli esitetty, luokka teki vielä tehtäviä näytelmien käsikirjoituksesta, niiden kirjoittamisesta ja lukemisesta.

”Heippa!” Ennustus, Selleri ja Rio huikkasivat Hahtuvalle ja Kuulalle, jotka menivät historiantunnille. Heillä muilla oli nyt hyppytynti, ja Sisu oli jo kadonnut jonnekin kuulemma pelaamaan jalkapalloa. Kolmikko katseli ympärilleen silmiään siristellen ja yritti keksiä jotain tekemistä.
”Hei”, Selleri sanoi yhtäkkiä ja tihrusti metsään koulun pian vieressä. ”Onko tuo Cara?”
Ennustus ja Rio kääntyivät katsomaan, ja siellähän oranssi kissanaaras istui metsänreunassa ja pelasi kisupelikorteillaan jotain yksinpeliä. Selleri juoksi hänen luokseen, ja vihreät veljekset kipittivät hänen peräänsä. ”Hei Cara!” Selleri huikkasi.
”Selleri!” Cara ilahtui ja nosti katseensa korteista. ”Ja Ennustus ja Rio! Hyppytunti?”
”Joo”, Rio sanoi ja silmäili kiinnostuneena Caran kortteja. ”Mitä pelaat?”
”Pasianssia.”
”Voidaanko tulla mukaan?”
”Sori”, Cara pahoitteli. ”Tätä pitää pelata yksin. Mutta voidaan pelata vaikka ristiseiskaa tai läpsyä. Tulkaa vaan tähän istumaan.”
Pojat istuivat, ja Cara jakoi kortit ja selitti säännöt. He ehtivät pelata pari erää ristiseiskaa ja yhden läpsyn, ja sitten kellot soivat ja Kuula ja Hahtuva tulivat ulos koulusta.
”Teidän pitäisi ehkä mennä nyt tunneillenne”, Cara ehdotti läpsäistessään pehmeälle ruoholle taas yhden kortin.
”No minun ei tarvitse mennä, kun koulu loppuu nyt”, Rio huomautti, laittoi pöytään jätkän, katsoi kun Selleri laittoi siihen viimeisen korttinsa kolmosen, ja otti sitten kortit itselleen.
”No nythän sinäkin, Selleri hävisit, joten Ennustus (joka hävisi jo aikoja sitten) ja sinä voitte mennä tunneillenne ja minä ja Rio voimme pelata loppuun tämän läpsyn”, Cara virnisti.
”Okei”, Selleri sanoi. ”Hahtuva ja Kuula, loppuvatko teidänkin koulupäivänne?” hän tiedusteli sitten historiantunneilta tulleilta kissoilta.
Hahtuva pudisti päätään. ”Minulla on vielä ruotsin tunti. Pitääkin nyt mennä, moikka!”
”Minulla ei ole kielitunteja, mutta minun ja Rion pitäisi jo lähteä valmistautumaan Mourun kaksikym.. äh, kymmenenvuotispäivä varten”, Kuula selitti. ”Tulehan jo, Rio!”
”Odota, tämä peli vielä loppuun..”
Ennustus katseli hetken veljiensä kinastelua ja juoksi sitten Sellerin perään, joka oli jo mennyt ranskantunnilleen. ”Heippa!” hän huikkasi, mutta mustavalkoinen kolli ei enää kuullut. Ennustus kipitti italianluokkaan, jossa Firenze-ope jo odotti häntä.
”Ciao!” ope tervehti.
”Ciao!” Ennustus hihkaisi ja istui pulpetin ääreen.
”Tänään me harjoittelemme kuukausisanoja ja viikonpäiviä italiaksi. Ensin viikonpäivät.” Ope kirjoitti seitsemän sanaa liitutaululle ja luki ne siitä Ennustuksen toistaessa innokkaasti.
”Lunedi!”
”Lunedii!”
”Martedì!”
”Martödii!”
”Mercoledì!”
”Mercoledii!”
”Giovedì!”
”Giovetii!”
”Venerdì!”
”Venerdii!”
”Sabato!”
”Sabato!”
”Domenica!”
”Domeniika!”
Kun Ennustus osasi lausua viikonpäivät, Firenze kirjoitti kuukaudet italiaksi taululle ja he harjoittelivat nekin läpi.
”Hienoa”, ope sanoi ja asetti italiankirjan oppilaansa pulpetille. Ennen kuin hän ehti jatkaa, Ennustus pisti väliin: ”Et kertonut, mitä mikäkin sana tarkoittaa.”
”Niin”, Firenze-ope sanoi hitaasti. ”Olin juuri sanomassa, että voit nyt tutkia kirjastasi, mitä mikäkin sana tarkoittaa ja kirjoita ne sitten vihkoosi.” Opettaja näpäytti tassullaan Ennustuksen sateenkaarenväristä vihkoa, ja hän nyökkäsi, avasi kirjan ja etsi sivut, joissa oli kuukaudet ja viikonpäivät. Hetken päästä pojan vihkossa luki:
Lunedi = Maanantai
Martedì = Tiistai
Mercoledì = Keskiviikko
Giovedì = Torstai
Venerdì = Perjantai
Sabato = Lauantai
Domenica = Sunnuntai
Gennaio = Tammikuu
Febbraio = Helmikuu
Marzo = Maaliskuu
Aprile = Huhtikuu
Maggio = Toukokuu
Giugno = Kesäkuu
Luglio = Heinäkuu
Agosto = Elokuu
Settembre = Syyskuu
Ottobre = Lokakuu
Novembre = Marraskuu
Dicembre = Joulukuu
”Aivan oikein, hyvä!” ope hihkaisi tarkistettuaan Ennustuksen käännökset. ”Nyt voit mennä välitunnille! Eikun, sinun koulusi taitaa loppua?”
”Joo”, Ennustus sanoi. ”Addio!”
”Addio!”

Sellerin nk:
Tassutin ranskanluokan suuntaan harmistuneena siitä, että se olisi viimeinen ranskantunti ykkösluokalla. Tämän päivän jälkeen vain lopputyöt oli tehtävänä, niin ykkösluokka olisi siinä. Me sitten viettäisimme kesäloman, ja sen jälkeen minä ja Cara aloittaisimme kakkosen ja Ennustus jatkaisi ykköstään. Patukka oli sanonut, että kesäloman alussa olemme pari viikkoa kotona ja söisimme herkkuja ja grillaisimme ja retkeilisimme ja kävisimme kerhoissa. Se kuulosti yksinäänkin tosi hauskalta, mutta Patu sanoi vielä lisäksi että voisimme lähteä Ranskaan! Cara ihastui ajatukseen ja innostui siitä, että pääsisi vihdoin Louvreen, hienoon taidemuseoon. Ennustus uhosi, että söisi kaikki Pariisin leipomot tyhjiksi ja vielä senkin, että kiipeäisi Eiffel-tornin huipulle. Epäilen suuresti, että hän jaksaa kiivetä ne kaikki leivokset ja patongit vatsassaan. Minäkin aion kyllä kiivetä torniin, mutta siksi, jotta voisin maalata Pariisin lintuperspektiivistä, Ranskassa on paljon hyviä maalauskohteita; Riemukaari, Eiffel-torni, leipomoiden näyteikkunat… pitääkin ostaa maalaustarvikkeita ennen matkaa. Se vain hieman jännittää, että osaanko puhua siellä ranskaa. Patukka ei ilmeisesti osaa, joten minä ja Cara olemme porukastamme ainoat ranskantaitoiset.
Olin ajatuksissani pysähtynyt keskelle käytävää, ja kipitin äkkiä luokkaan, jotten myöhästyisi. Ope kuitenkin tuli ovella vastaan ja selitti, että menisimme tällä tunnilla ulos kuulemma harjoittelemaan kesäsanoja.
”Okei. Tässä on tällaiset monisteet, kertailkaa sanoja hetki ja sitten harjoitellaan ääntämistä”, ope sanoi ja antoi paperit, joissa oli joitakin kesäsanoja ranskaksi ja niiden suomennokset. Katselin sanoja ja pänttäsin niitä päähäni. Un forêt, metsä. La glace, jäätelö. Un lac, järvi. Une oiseau, lintu. Pian aloimmme harjoitella sanojen ääntämistä. Oiseau, lintu, on kyllä vähän outo sana, koska siinä on niin paljon kirjaimia, ja silti se lausutaan vain ”usöö”. Ranskalaiset taitavat pitää vokaaleista, koska heidän kielessään on niin paljon sanoja, joissa on melkein pelkkiä vokaaleeja, kuten yaourt tai aout. Tai sitten he eivät juuri pidä vokaaleista, koska noissakin sanoissa niitä ei oieastaan lausuta. Ne lausutaan vain ”jaurt” ja ”ut”.
Kun osasimme kesäsanat tarpeeksi hyvin, ope päästi meidät menemään. Jäin pihaan odottamaan vielä Ennustusta, joka tuli italiantunnilta.
”Kesäloma aalkoooii!!!!” Ennustus hihkui juostessaan ovista ulos luokseni.
”Kysyitkö lomaa rehtorilta?” minä kysyin.
”Kysyin! Ja sain lomaa! Tiesitkö muuten, että simssiliini on meidän rehtori?” vihreä pentu tiedusteli matkalla Mouruposken pihaan. Juhlat alkaisivat vasta parin tunnin päästä, mutta ilmeisesti koristelut piti olla jo valmiina, sillä joitain kissoja hääri pihalla ripustamassa mourunvaaleanpunaisia rusetteja puihin ja pystyttämässä erilaisia pöytiä eri tarpeisiin ympäri pihaa.
”Joo. Eikö Cara ole kertonut?”
”Ei, höh.”

Kun Ennustus ja Selleri saapuivat huoneeseensa, Patukka oli jo raahaamassa molempia kylpyammeita sisälle.
”Teidän täytyy kaikkien olla puhtaita, kun näin hienot juhlat on kyseessä”, hoitaja totesi ängettyään ammeet jotenkin huoneeseen. ”Kuka kylpee miniammeessa?”
”Minä”, Melodee sanoi oitis ja kiipesi pienempään nallealtaaseen katsellen samalla inhoten Caraa, Selleriä ja Ennustusta, jotka remusivat jättiammeessa niin että vesi loiskui ympäri huonetta. Patu ojensi hänelle kylpyharjan ja shampoon, ja Melodee purskautti shampoota harjaan ja alkoi hinkata sitä turkkiaan vasten. Kun tytön mustavalkoinen turkki oli kokonaan vihreän shampoon peitossa, hän laittoi kylpyammeen suihkun päälle ja huuhtoi siinä turkkinsa, jonka jälkeen hyppäsi ammeesta sen ulkopuolella odottavan pyyhkeen päälle.
”Miltäs tämä tuoksuu?” Cara kysyi, kun Patukka ojensi purnukan puolestaan isossa ammeessa rötköttäville kisuilleen. Cara nuuhkaisi shampoota laittaessaan sitä harjaan. ”Hyvältä tuoksuu.”
Cara, Ennustus ja Selleri hinkkasivat harjalla vuorotellen toistensa selkiä, laittoivat suihkun päälle, peseytyivät ja loikkasivat hekin pyyhkeilleen. Kun kaikki olivat kuivia, kissojen mielestä oli aika tälläytyä juhlan mukaisesti. Cara otti heti esille meikkirasiansa ja laittoi pinkkiä huulipunaa.
”Haluatko sinäkin?” hän kysyi ja ojensi rasiaa Melodeelle, joka kuitenkin kieltäytyi.
”Otan vain tämän”, hän päätti ja nappasi yhteisestä kaapista sateenkaarenvärisen helminauhan. Cara puolestaan laittoi korvakorunsa ja jäi asettamaan niitä huolellisesti peilin eteen samalla kun Patukka auttoi Ennustusta ja Selleriä solmimaan kaulaansa hienot siniset rusetit. Hoitaja itse vaihtoi päälleen värikkään, kissojen mielestä oudon näköisen synttäri-asun.
”Aika.. hassu”, Ennustus totesi.
”Ihan sama”, Patukka sanoi hilpeästi. ”On ihan kiva saada välillä jotain vaihtelua pukeutumiseen.”
Melodee nyrpisti nenäänsä. ”Ai niin, sinulla on aina se sama asu päälläsi.”
”Juuri näin, on ihan kiva saada nämä nyt pyykkiin. Vienkin ne nyt Kylppäriin pesukoneeseen” – Patu heilautti kädessään olevaa vaatemyttyä, joka hänellä tavallisesti oli päällään – ”niin te voitte vaikka tutkia, minkälaisia koristeluja Mouruposkeen on laitettu.”
”Jee! Tutkimusretki!” Ennustus hihkui ja pomppi paikallaan.
Huoneen 7 asukkaat astuivat ovesta käytävään, ja yleinen juhlahumu otti heidät saman tien syleilyynsä. Ilma oli täynnä musiikkia ja kissojen ja hoitajien hihkaisuja, kun he kulkivat käytävillä ja osoittelivat kaikkia hienoja koristeluja. Käytävien tummat kokolattiamatot oli vaihdettu iloiseen taivaansiniseen, ja myös seinillä riippuvien muotokuvien kehykset olivat kokeneet muutoksen; tavallisen kultaisen sijaan kehykset olivat kirkkaanvärisiä ja niissä oli monia iloisia kuvioita. Erivärisiä ilmapalloja ja serpentiinejä oli laitettu joka paikkaan, niitä riippui seiniltä ja osa oli pudonnut siniselle lattialle, jopa kattoon oli teipattu koristeita.
”Seuratkaa”, Cara henkäisi ja kipitti jo edellä käytävällä. Muut seurasivat perässä ja katsoivat lumoutuneina ympärilleen.
”Ensimmäinen ovi!” Ennustus ilmoitti ja avasi ilmapalloin koristellun oven, joka johti keittiöön. Siellä oli pari Adoption kissaa, joista kaksi istui takan ääressä ja yksi paistoi lettuja hellalla. Kissat vilkaisivat juuri ovesta tullutta nelikkoa.
”Moi!” toinen takan ääressä istuvista kissoista hihkaisi. Silloin patukan kissat tunnistivat heidät: Tikru ja Neko istuivat takan edessä.
”Tuleeko hyviä?” Selleri kysyi ja kurkki lettuja paistavan kissan – jonka nimeä he eivät tienneet – olan yli.
”Joo!” Tikru sanoi tohkeissaan. ”Yui on tosi hyvä tekemään lettuja.”
Selleri nyökkäsi ja katseli huonetovereidensa kanssa ympärilleen. Keittiössä oli ihan samat koristeet kuin käytävälläkin; ilmapalloja ja serpentiiniä.
”Mitäs te?” Neko kysyi.
”Ollaan tutkimusretkellä”, Cara virnisti. ”Katsellaan, mitä kaikkia koristeluja täällä on.”
”Kaikkialla vaan samaa”, Neko totesi ja heitti tassussaan olevan serpentiinin ylös ja nappasi sen takaisin käpäliinsä.
”Serpentiinejä ja ilmapalloja, vai?”
”Joo. Mutta paljon erilaista ohjelmaa. Esimerkiksi Näytelm- ”
”HYS!” Ennustus karjaisi keskeyttäen tyrmistyneen näköisen Nekon. ”Sori. Mutta eihän tutkimusretkessä ole mitään järkeä, jos me tiedetään ennalta, mitä on vastassa.”
”Totta”, Neko leppyi. Cara, Selleri, Ennustus ja Melodee katselivat vielä hetken Yuin letunpaistoa ja Nekoa ja Tikrua, jotka heittelivät serpentiininpalaa toisilleen, ja pian nelikko päätti jatkaa matkaa. Seuraavana etappina oli Puuhakammari, jossa piirreltiin, luettiin ja leikittiin piilosta. Cara, Selleri ja Ennustus innostuivat ja järjestivät kammarissa salahuoneenetsinnän, ja pian kissat olivat löytäneet pöytähuoneen kaapinoven takaa, loikoiluhuoneen sohvan selkänojan takaa ja sänkyhuoneen kirjahyllyjen välistä. Kisunelikko jatkoi tyytyväisenä matkaa.
”Neko taisi olla oikeassa”, Ennustus totesi, kun he astuivat Leikkihuoneeseen, jossa oli huomattavasti enemmän serpentiiniä kuin muissa huoneissa. ”Kaikkialla vain serpentiiniä ja ilmapalloja.”
Ennustus liukui liukumäkeä pari kertaa pienempien pentujen kanssa innokkasti hihkuen ja vanhempien huonetovereidensa katsellessa vierestä.
”Voi, nyt rusettisi on ihan vinossa”, Cara paheksui, kun he lähtivät taas liikkeelle. Selleri kiiruhti heti korjaamaan asian ja asetti Ennustuksen rusetin taas suoraan.
”Seuraavana Näytelmälava!” Melodee kuulutti kuin junassa, kun he astelivat portaita alas lavan eteen, jossa Musiikkikerho konsertoi. Hipsuli oli päässyt päälaulajan paikalle, ja taaemmalla koskettimia pimpottava ja myös taustalaulajana toimiva Quz näytti melko myrtsiltä. Hän mulkoili vuoroin Hipsulia ja vuoroin pentuaan Tulpea, joka rääkyi hyvin epävireisellä äänellä myös taustalaulajana.
”Hyvä äitiii!” Ennustus hihkui ja taputti innokkaasti.
”Mennään”, Melodee mutisi ja kiskaisi vastahakoisen Ennustuksen mukaansa, kun nelikko kiipesi toisia portaita takaisin käytävälle.
”Mikäs tämä ovi on?” Cara mietti, kun he saapuivat taas uuden oven eteen. He kuuntelivat oven takaa kuuluvaa tasaista jumputusta, joka ei kuitenkaan ollut musiikkia. Pesukone.
”Kylppäri”, Selleri hoksasi. ”Mutta siellä ei ole mitään.”
”Paitsi Patukka”, Ennustus tirskui.
”No hänessä ei nyt ole mitään nähtävää”, Cara huomautti. ”Joten jatketaan.”
”Tässä on kirjasto”, Selleri sanoi ja avatessaan uuden oven pani tassun suulleen. ”Shh...”
”Voidaanko – ” Ennustus aloitti ihan liian kovalla äänellä ja supatti sitten: ”Voidaanko jäädä tänne lukemaan hetkeksi? Tästä talsimisesta on tullut aika väsy. Ja jano.”
”Joo”, Selleri kuiskasi ja osoitti serpentiineillä päällystettyä vesikanisteria, jonka vieressä oli värikkäitä muovimukeja pinossa. ”Tuolla on vesiautomaatti.”
”Kiitos!” Ennustus hipsi automaatille ja otti kirkkaanpinkkiin lasiin ihanan viileää vettä. Hän hörppi sen, asetti mukin likaisten mukien tarjottimelle ja etsi lastenosastolta hyvän kirjan luettavaksi. Ennustus istahti kirjaston pehmeälle matolle lukemaan. Huoneeseen laskeutui täydellinen hiljaisuus, vain välillä käännettävän sivun kahahdus tai oven läpi käytävältä vaimeana kantautuva hoitajien ja kissojen höpötys.
Patukan kissat havahtuivat kirjoistaan vasta, kun ovi narahti joidenkin ulos käytävään astuvien kissojen avatessa sen.
”Ehkä meidänkin pitäisi lähteä”, Cara kuiskasi.
”Odota, tää kirja loppuu ihan kohta”, Ennustus mumisi nenä kiinni kuvakirjassaan. Melodee pyöräytti silmiään.
Sen yhden kirjan loppuun lukemisessa kesti sen verran kauan, että muut kissat ehtivät taas keskittyä ulkonäköönsä; Selleri suoristi rusettiaan, tytöt kohensivat korujaan ja Cara peilaili itseään vesikanisterin kyljestä.
”No niin! Valmis!” Ennustus hihkaisi ja pamautti kirjan kiinni niin, että suuressa kirjastossa kaikui.
”SHHHH!” kaikki muut kirjastossa olevat kissat sihahtivat.
”Sori”, Ennustus mutisi nolostuneena ja sujautti kirjan mahdollisimman hiljaa takaisin hyllyyn. ”Mennään.”
Käytävälle astuessaan kissat tunsivat taas juhlamielen aallon; hiljaisessa kirjastossa sitä ei ollut tuntenut, kun taas värikkäällä, koristellulla ja musiikintäyteisellä käytävällä ei voinut kävellä tuntematta iloa ja innostuksen kihelmöintiä käpälissään. Poppoo pysähtyi taas yhden oven eteen.
”Viimeinen etappi”, Selleri sanoi. ”Juhlatupa.”
Jos juhlahumua olikin ollut käytävällä, tuvassa sitä oli miljoonamäärin enemmän; kissanelikolle avautui ilmapallojen, serpentiinin, ja herkkujen suorastaan valtameri. Melkein kaikki hoitolan asukkaat olivat jotenkin löytäneet tiensä juhlatupaan, jossa he ahmivat herkkuja, pelasivat lautapelejä tai hytkyivät hauskaa tanssimusaa soittavien kaiuttimien vieressä, joita oli ripoteltu huoneen joka nurkkaan.
”Tulkaa!” Cara huusi ja syöksyi valkoiselle pörrömatolle laitetun pöydän ääreen ahmimaan minipitsoja. Melodee seurasi häntä rauhallisemmin ja toppuutteli: ”Rauhoituhan vähän, Cara.”
Cara kohotti katseensa pitsoista. ”Mutta miksi? Kyllä mahaani mahtuu, en ole syönyt mitään sitten aamiaisen.”
”En minä sitä epäilekään”, Melodee nauroi. ”Mutta huomaatko, että tässä on vain suolaisia herkkuja?” Tyttö osoitti pöytää, jossa oli esimerkiksi coctailtikkuja, sipsejä ja minipitsoja, joita Cara nyt ahmi antaumuksella. ”Minä luulen, että ulkona on vielä jotain makeaa, kuten kakkua ja keksejä.”
”Olet oikeassa”, Cara myönsi ja röyhtäisi. ”Mutta nämä ovat niin hyviä.”
”No katsotaanpa”, Melodee hihitti ja salli itsensäkin ottaa pari minipitsaa.
Sillä aikaa Ennustus ja Selleri olivat menneet pelaamaan parvelle Piirrä&Arvaa -peliä Ennustuksen veljien Rion ja Kuulan kanssa.
”Se on.. se on… meidän koulu!!” Rio hihkaisi, kun Ennustus tuhersi paperille jonkinlaista rakennusta. ”E-ei”, hän sanoi ovelasti.
”Itse Mouruposki?” Selleri kysyi.
”Joo!” Ennustus sanoi ja siirsi paperin ja kynän Sellerin eteen. Poika mietti hetken ja alkoi sitten luonnostella paperille kuvaa suuresta tornista.
”Sähkönjohtotorniasia?” Kuula tiedusteli, mutta Selleri pudisti päätään. Vihreä kolmikko mietti hetken, ja sitten Ennustus huudahti: ”Sehän on Eiffel-torni!”
”Epäreilua”, Rio mankui. ”Te vain vaihtelette vuoroa koko ajan.”
”Sinä voit kyllä nyt piirtää, jos haluat”, Ennustus tarjosi.
”Kiitos!”
Alhaalla, missä Cara ja Melodee olivat siirtyneet minipitsojen tuhoamisesta sipseihin, simssiliini kiipesi juhlatuvan keskelle asetetulle korokkeelle ja aloitti juhlapuheen. Hänen mikrofonin voimistama äänensä kaikui tuvassa niin kovana, että parvella istuvat kissatkin kurkistivat alas. simssiliini höpötti ensin hoitolan historiasta, kun Ajica oli rakentanut hoitolan ja sitten avannut sen, ja kuinka uusia hoitajia oli tullut, ja miten Mouruposkessa oli koettu epäaktiivisiakin aikoja, ja silti yhdessä niistäkin oli jo selvitty nyt kymmeneen vuoteen asti. Sitten seurasi lausuntaa siitä, miten kiitollisia varmasti muutkin ylläpitäjät simssiliinin tapaan olisivat olleet siitä, että niin moni hoitaja oli omistautunut koko sydämestään Kissahoitola Mouruposkelle ja omille hoitokisuilleen, ja lopuksi vielä kehotus, että he voisivat nyt siirtyä ulos, missä oli luvassa muuta ohjelmaa, kuten arvontaa ja yllätysvieraita. Puheen loputtua kissajoukko taputti ja simssiliini astui alas korokkeelta. Selleri ja vihreät veljekset kipittivät parvelta alas ja kiskoivat Caran ja Melodeen mukaansa ulos, missä arkivaatteensa onnistuneesti pesuun saanut Patukka jo odotti heitä. ”Oliko hieno puhe?” hän kysyi, ja kissat nyökkäilivät. He liikkuivat kohti herkkupöytää, missä houkuttelevan näköinen jättimäinen täytekakku seisoi.
”Mourunpunainen kakku!” Ennustus hihkui, kun hänen hoitajansa leikkasi kisulleen viipaleen kakkua.
”Sopii minun hameeseeni”, Patu virnisti ja taputti syntäripukuunsa kuuluvaa hametta, joka oli sekin mourunvaaleanpunainen. Kun kissat olivat saaneet kakkupalansa syötyä, Ennustus äkkäsi pihassa olevan trampoliinin ja juoksi sen luokse vaatien veljensäkin mukaansa.
”Yksi kerrallaan pomppii!” paikalle omia kissojaan vahtimaan saapunut Kirsikka torui. ”Muut istuvat reunalla.”
Ennustus ja Kuula valahtivat kuuliaisesti istumaan ja vetäytyivät trampan reunoille, niin Rio sai pomppia.
”Sinä voit mennä katsomaan arvontaa, niin minä vahdin heitä”, Kirsikka lupasi Patukalle, joka oli myös tullut katsomaan kissaansa. ”Kertokaa sitten, mitä saatiin!” Kirsikka huikkasi vielä kissoilleen.
”Joo, ja näytetäänkin!” Shira huusi takaisin. Patu hymyili kiitollisena ja harppoi omien kisujensa luokse napaten matkan varrelta hienon lahjakassin.
*Hah, nyt meillä on synttärikassi ja halloweenkassi*, hän ajatteli huvittuneena. Hoitaja asettui kissojensa luokse katsomaan jännittyneenä arpakonetta.
”Ensimmäisenä Patukan lahjat!” simssiliini kuulutti. Hän pullautti koneesta ulos monta värikästä palloa, ja ojensi ne sitten Patu-poppoolle. He alkoivat poksautella niitä auki innostuneina. Niistä tuli monia leluja ja myös kaksi lahjakorttia, Kahvilaan ja Matkatoimistoon.
”Tälle tulee kyllä käyttöä”, Patukka sanoi heilutellessaan Matkatoimiston lippulappusta kädessään. ”Mutta mihin laitetaan nämä roinat?”
”Ei mitkäät roinat vaan lahjat!” Cara huudahti. ”Ja ne voi pistää vaikka tuonne pussiin”, hän lisäsi ja osoitti Patun kädessä olevaa lahjakassia.
Patukka kohautti olkiaan. ”Okei.”
He lastasivat tavarat kassiin, ja simssiliini kuulutti vuorostaan lahjojenvaihdon alkaneeksi. Patukka säntäsi heti ojentamaan omaa pakettiaan.
”Lahjakassi, arvonnan lahjat, lahjojenvaihto. Lahjalahjalahjalahja”, Melodee mutisi.
”Nämä ovat synttärit, höpsö”, Cara nauroi ja otti kassin kantaakseen. ”Lahjat kuuluvat asiaan.”
Lahjojen vaihdantaan olivat osallistuneet Patukan lisäksi Viola, Kirsikka ja simssiliini, ja hoitajat tiputtivat lahjansa värikkääseen säkkiin, jota Noora oli saanut luvan ravistella ja ojensi sitten paketit osallistujille. Patu palasi takaisin lahjapaketti käsissään kissojen luokse ja antoi heidän repiä sen auki.
”Mansikkahilloa, mansikkamaitoa ja mansikantuoksuista huulirasvaa”, Cara luetteli ja laittoi nekin Patukan lahjakassiin.
”Lahjoja ja mansikoita. Hyvät bileet.” Melodee marssi tarjoilupöydän luokse, nappasi sieltä vihreän, poreilevan limun ja alkoi ryystää sitä.
”Juu, oikein hyvät – ” Selleri aloitti, mutta jostain kantautuva musiikki sai Mourulaiset vaikenemaan.
”Aavemaista”, Ennustus sanoi silmät loistaen.
”Ei, vaan jäätelöauton musiikkia! Ettekö ole koskaan kuullut sitä? Olette jääneet paljosta paitsi”, Patukka kauhisteli mutta lisäsi sitten: ”Onneksi koette sen nyt.”
”Onko jäätelöauto tehty jäätelöstä?” Ennustus kysyi.
”Ei, pösilö. Jäätelöautosta voi ostaa jäätelöä, jota ei myydä Marketista”, hoitaja selitti katse polussa, josta ääni oli kuulunut. Kaikki pihalla toljottivat nyt sitä odottavaisina. Pian vihreä pakettauto, jonka kyljessä oli jäätelön kuva, kaarsi pihaan. Kaikki olivat edelleenkin hiljaa, ja kissat pystyivät aistimaan ilmassa rätisevän jännityksen. Auton ovi avautui, ja kuski hyppäsi alas ohjaamosta. Hän veti kumihanskat käteensä ja kysyi väkijoukolta: ”Jäätelöä herrasväelle?”
Se tuntui laukaisevan jotakin. Joka ikinen mouruposkelainen rynni autolle niin, että kuski parka jäi henkilöalloon alle, ja päästyään taas seisomaan alkoi toimittaa ostoksia hengästyneenä. Patukka hyppäsi joukon päälle ja onnistui jotenkin saamaan käteensä erään tärkeän paperin.
”No niin”, hän huohotti, ”tässä paperissa lukee, mitä tuolla on tarjolla. Valitkaa mitä haluatte, niin sitten kun päästään ostamaan, tiedän, mitä sanoa.”
”Nuo kuutiojätskit näyttää hyviltä”, Ennustus sanoi toiveikkaasti.
”Ja ne näyttää myös siltä, että ne sulaa syliin”, Cara epäili kulmat kurtussa.
”Hyvä on, ei sitten.”
Pienen kiistelyn jälkeen he päättivät hankkia nyt syötäväksi kukin puikkojäätelön, ja sitten neljä jokaista minijätskiä, kaikille yksi mehujää ja vielä yhteiseksi yksi iso herkkujäätelö. Jotta Patu ei unohtaisi ostoksia, kissat kirjoittivat ne valikoimapaperin toiselle puolelle. Kun tuli heidän vuoronsa ostaa jäätelöt, hoitaja lateli jätskit paperilta, ja kun kuski oli hakemassa niitä autonsa peräkontista, Patukka otti jo ostoksien pennimaksun käteensä; 34 penniä. Jäätelön hankkiminen onnistui onnistuneesti, ja pian Cara oli jo pihan keskellä lipomassa appelsiini-ananasjäätelöään, Selleri cola-banaanijäätelöään, Melodee suklaakuorrutejäätelöään ja Ennustus mustikka-vaniljajäätelöään. Patukka oli mennyt sisälle viemään loput jädet pakastimeen ja muut ”roinat” kaappiin, ja palasi sieltä juuri parahiksi seuraamaan yllätysvieraiden tuloa.
”Keitä nuo ovat?” Ennustus ihmetteli.
”Entisiä hoitajia”, Patukka selitti, kun Tikkarisuu ja Mantsu astuivat sisään portista.
”Patu”, Selleri kuiskasi, ”onko siellä myös..?”
”On ON!” Patukka kiljui ja juoksi pihalle lampsivan Kukan luokse.
”Moi”, Kukka virnisti ja halasi Patukkaa. ”Onko Sellerikin täällä?”
”On”, Patu sanoi. ”Hän odottaa sinua.”
”Kiva!” Kukka syöksyi ottamaan entisen hoidokkinsa syliin ja pörrötti tämän päätä. ”No moi. Onko ollut kivaa?” Kukka kysyi häneltä.
”On!” Selleri hihkaisi. ”Mutta on ollut tosi ikävä sinua.”
”Minullakin on ollut sinua tosi ikävä”, Kukka sanoi lempeästi. Kaksikko siirtyi ottamaan kakkua pöydän viereen, missä Cara ja Melodee kaskustelivat ja joivat limujaan.
”Kuten sanoit, nämä ovat hienot bileet”, Cara totesi ja hörppi lasistaan viimeisetkin juomanrippeet.
”Niin.” Melodee näytti hetken mietteliäältä ja nosti sitten lasinsa kajauttaen samalla kovaan ääneen: ”Eiköhän nosteta malja Mouruposkelle!”
Pihalla olijat katsoivat Melodeeta, ja silloin he, kaikki Mouruposkelaiset, hoitajat ja kissat, vanhat ja nuoret, aktiiviset ja epäaktiiviset, nykyiset ja entiset, nostivat limulasinsa ja huusivat kuorossa:
”HYVÄÄ SYNTTÄRIÄ MOURUPOSKI 10 VUOTTA!”

Myöhemmin…
Ennustus kierteli juhla-aluetta katsellen uteliaana ympärilleen, ja yritti keksiä jonkun leikin, joka olisi hauska juuri ennen nukkumaanmenoa. Muut kissat ja Patukka olivat jo lähteneet huoneelle, lähinnä poistamaan meikkejään ja muita juhla-asusteitaan. Ennustus oli halunnut päästä vielä mukaan joihinkin seuraleikkeihin, ja Patukka oli luvannut, että yksi leikki, jonka jälkeen Ennustuksenkin pitäisi lähteä nukkumaan.
Vihreä poika huomasikin juuri alueen, jossa järjesteltiin juuri Vettä kengässä -leikkiä. Hän juoksi sen luokse ja pyysi päästä mukaan, ja pian pentu kipitti huoneen nurkan taakse odottamaan merkkiä tulla takaisin. Kun se tuli, hän kipitti takaisin aluelle ja katseli kissoja ympärillään. Ennustus tajusi katsovansa jotakuta kissaa silmiin, ja tuo kissa punastui hieman. Ennustus virnisti ja tassutti kissan luokse varmin askelin. ”Oletko ystäväni?” hän kysyi, ja tiesi jo vastauksen kissan reaktiosta päätellen heidän katsekontaktinsa jälkeen. Tämä nyökkäsi, ja hetken mielijoohteesta halattuaan kisua Ennustus tunnisti tämän; se oli simssiliinin kissa Untuva, josta Rio ja Kuula olivat joskus kertoneet. He olivat sanoneet tämän olevan lahjakas piirtäjä, mutta ei jostain syystä osannut puhua. ”Jee, hauska tavata!” Ennustus hihkaisi. ”Olet varmaan Untuva, veljeni ovat kertoneet sinusta.”
Untuva näytti hetken epävarmalta, mutta hymyili sitten. Kaksikko istahti maahan, ja ennen kuin Ennustus tajusikaan, hän hölötti kaikkea mahdollista maan ja taivaan väliltä. Jotenkin se tuntui luonnolliselta ja rennolta Untuvan seurassa, ja Ennustus tunsi ettei hänen tarvitsisi häpeillä yhtäkkistä höpötyspuuskaansa. Puhuessaan kaikesta, mitä ikinä tulikaan mieleen hän näpläsi rusettiaan, jonka oli saanut ystävänpäivän rusettiluistelusta. Ennustus huomasi punastuvansa, ja katsoi kiireesti toiseen suuntaan, jottei Untuva vain huomaisi. Vihreä poika punastui vain enemmän, kun tajusi halanneensa poikaa. Hän väitti kivenkovaan itselleen, että oli ollut vain sattumaa, että hänellä oli se rusetti juuri silloin, kun oli Untuvan pari leikissä. Sitä paitsi Untuva oli poika, niin kuin Ennustuskin. Ennustus päätti jutella jotain Untuvan kanssa, jotta saisi moiset ajatukset pois päästään.
”Onko sinulla joku tapa jutella, muu kuin puhuminen?” Ennustus vaikeni hetkeksi, sillä ajatteli ehkä loukkaavansa liilan pennun tunteita, jos puhuisi hänen puhumattomuudestaan. ”Kuten viittomakieli? Tai pantomiimi?”
Kun vihreä poika mainitsi viittomisen, Untuva nyökkäili innokkaasti, mutta kun Ennustus puhui pamtomiimista, hän muuttui yhtäkkiä surulliseksi ja pudisti päätään. Ennustus tajusi jotenkin ymmärtävänsä mykkää ystäväänsä, kuin heillä olisi ollut jokin yhteys.
”Eikö pantomiimia? No, minä olen hyvä siinä, voin opettaa sinua, jos opetat minua puhumaan viittomakieltä.”
Untuva näytti taas innostuneelta ja nyökkäsi.
”Okei, mutta nyt en ehdi”, Ennustus sanoi pahoittelevasti muistettuaan lupauksen nukkumaanmenosta. Untuva näytti ymmärtäväiseltä ja heilutti kättään ystävälleen, kun hän heilutti takaisin ja käveli kevein askelin huoneelle 7 ja pehmeälle sohvalleen.


Kissojen mielipiteet päivästä:
Caran mielipide: ”Olivatpas hauskat juhlat, arvontoja pitäisi järjestää useamminkin! Jäätelöautonkin visiitti tuli tarpeeseen, sillä meidän kaapin herkut alkoi juuri uhkaavasti olla lopuillaan!”
Sellerin mielipide: ”Kaikin puolin onnistunut päivä; mahtava äikännäytelmä, kivat synttärijuhlat ja tutkimusmatka läpi Mouruposken tilojen oli avartava, oppi hoitolan huoneet paremmin!”
Melodeen mielipide: ”Lahjoja, lahjoja ja mansikoita. Ihan kivat bileet, oli hauskaa että ei enää tarvinnut mennä kouluun vaan sain lorvia päivän kotona.”
Ennustuksen mielipide: ”Untuva vaikutta tosi kivalta tyypiltä, toivottavasti hänkin pitää minusta ja voin tavata hänet vielä uudestaankin! Äikän näytelmät oli tosi hassuja. Varokaa kiukustuneita hiekanjyviä, hih!”

// tarpeet:
+ nälkä (- 4x mango, 4x kananmuna)
+ leikki (Ainakin Ennustukselle)
+ hygienia (kylpy)
+ biletys xD
Kulut sekä tulot:
Kulut jäätelöautosta:
1x cola-bansku puikkojäätelö, 2 penniä
1x mustikka-vanilja puikkojätelö, 2 penniä
1x appelsiini-ananas puikkojäätelö, 2 penniä
1x suklaakuorrute puikkojäätelö, 2 penniä
2x appelsiini mehujää, 4 penniä
2x cola-kirsikka & sitruuna mehujää, 4 penniä
4x mustikka minijäde, 4 penniä
4x suklaa minijäde, 4 penniä
4x vanilja minijäde, 4 penniä
1x mansikkaherkkujäätelö, 6 penniä
yht. 34 penniä (älä laita puikkojäätelöitä kaappiin kun ne syötiin tarinassa.)
Tulot:
- tarinatulot x10!!!!
- +5 penniä teemis, ne oli koko ajan ystävien kanssa ja varsinkin Ennustuksen ja Untuvan kohtaaminen

//olikohan siin nyt kaikki


Oho, vai on sitä oikein ryhdistäydytty aamuvetelehtimisrutiinista. .-D Hehe, Ennustuksen väärinkäsitys hoitolan iästä oli hauska, onneksi Ennustus ei sentään suuttunut pahasti Sellerille joka ei ollut saanut suunvuoroa kertoakseen asian oikeaa laitaa heti. En viimeksi tajunnut mainita että Riohh ja Kuulahhh ovat loistavat pahisnimet!! Kätevää kun noista kielten tunneista lukiessa oppii samalla uusia sanoja. c-, Kiva miten kissasi kiertelivät tutkimusmatkallaan melkein kaikki hoitolan sisätilat läpi! Juhlatuvassakin löytyi tekemistä kaikille, komppaan Caraa, suolaiset herkut on niin hyviä ettei niitä voi vastustaa *hakee sipsipussin*. Ulkona oli sitten lisää ohjelmaa, Melodee-parka kun hän vaikuttaa saaneen yliannostuksen kaikkea lahjahälinää. .-DD Saitpa hyvin ujutettua jätskiautonkin mukaan, voin vain kuvitella auton kuljettajan paniikin kun kaikki rynnivät yhtä aikaa ostamaan jäätelöä. xD Ennustuksen ja Untuvan tapaaminen oli söpö lopetus riehakkaalle tarinalle, ihanaa miten Ennustus pystyy häpeilemättä olemaan oma itsensä Untuvan seurassa. .--3 Saat 93 * 10 - 34 + 5 = 901 penniä ja kohotan tarpeet (laitan kaikille vaikka vielä siisteyttäkin, sillä juhlasuihin pukeutuminen yms. laittautuminen kelpaa siihen kohotteeksi!) Onkos Cara muuten yhä ikääntymislakossa? Annan muille pari ikäpistettä, voit ilmoitella jälkikäteen mikäli haluat ikäännyttää myös Caraa. .-)

[Patukka]

19. Luku, jossa on uusivuosi ja yleistä häröilyä

“Johan oli joulu”, Patukka totesi röhnöttäessään sängyllään.
“Johan oli joulu”, Melodee toisti painokkaan ivallisesti. “Viime jouluna oli edes jotain syötävää, vaikka olikin sekasössöä. Et edes ehtinyt kirjoittaa joulusta tänä vuonna.”
“Ei kyse ollut siitä”, Cara puolusti, ja Patukka loi ensimmäiseen hoidokkiinsa kiitolliseen katseen. Oranssiraidallisen naaraan silmät kuitenkin kaventuivat. “Hän ei viitsinyt.”
Patukka selvensi kurkkuaan ja katsahti pölyn peittämään tietokoneeseensa syyllisen näköisenä.
“Me ei kiskottu sua ylös vaan lorvimaan täällä.”
Kissat olivat pari päivää ennen joulua kiskoneet Patukan hoitajen oleskeluhuoneen sängystä kuorsaamasta Odessan ja simssiliinin vierestä.
“Onpa söpöä”, Selleri oli tuhahtanut.
“Herätetään hänet kuitenkin, emme halua hoitajatonta joulua”, Cara oli mutissut. Sen vuoden joulu oli kuitenkin jäänyt latteaksi, sillä Patukka oli ollut närkästynyt herättämisestään ja ottanut esille vain eltaantuneen viimevuotisen kinkun, ja tunnelma oli ollut kireänlainen siitä lähtien.
“Nyt sitten kirjoittamaan”, Melodee patisti, loikkasi työpöydälle ja puhalsi pölyt koneen päältä.
“Eieii.. enhaluaa..”, Patu vaikeroi, kun Cara työnsi häntä tomerasti eteenpäin kohti pöytää.
Melodee jäi pöydälle vahtimaan hoitajansa kirjoitusta, ja Cara loikki sohvan luokse, missä Selleri ja Ennustus pelasivat KisuKarttia televisioon yhdistetyillä konsoleilla.
“Mitä, pelaatte ilman mua!” Cara kauhistui; autopelit olivat hänen elämänsä tarkoitus ja kisu närkästyi aina, jos joku muu meni sorkkimaan niitä.
“Sori”, Selleri sanoi nöyrästi ja ojensi konsolinsa Caralle. “Voit pelata tällä.”
“Et sä oo ainoo joka saa pelata tätä”, Ennustus kuitenkin suutahti.
“Mä kuitenkin sen tänne hankin”, Cara huomautti hieman ylimielisesti.
“Mm, ylipuhuit simssiliinin luovuttamaan sen Pelikerhosta.”
“Entä sitten? Hei, mä otan sen pinkin auton!”
“No ok, mä otan sit tän mun ite tekemän alieniauton”, Ennustus kivahti. Keskustelu simssiliinin ylipuhumisesta liukui pelin maailmaan samalla, kun Cara valitsi pelikentäksi kallioisen ajoradan.
“Miten niin itse tekemäsi?” Caran auto luisui tieltä kallionhalkeamaan, kun tytön huomio kiinnittyi Ennustuksen värikkääseen härpäkeautoon.
“Me päästiin Sellerin kanssa uudelle tasolle, ja sieltä tuli yks auto jonka sai muokata itse.”
“Vitsi, mä oisin halunnu sen! Heetki.. sipulit!” Cara ärähti hänen huomionsa siirtyessä taas toiseen asiaan, kun kisu tajusi autonsa makaavan rotkon pohjalla. Ennustus nauroi, ja Cara tönäisi häntä niin, että vihreä pentu menetti konsolinsa hallinnan ja pian hänenkin peliajokkinsa makasi samassa rotkossa, jota he olivat juuri ylittämässä huteralla riippusillalla. Pian heidän tappelunsa kuitenkin keskeytyi, kun kiivas ääni käytävältä kiinnitti kaikkien huomion. Kaikkien paitsi Melodeen, joka läpsäisi Patukkaa päähän ja kannusti huutaen: “Hyvä! Keskity! Jo otsikko kirjotettu! Jaksaa jaksaa!”
Käytävältä seinän läpi kuului ääni, joka kuului selvästi puhuvan jollekin: “Kyllä sä nyt viitsit! Se ois siistiä, sä sait meidät ulos kotootakin! Ei siinä ois mitään pahaa! Ei et ala koputtelemaan, tiirikoi vaan!”
“Öh, mitäs murtovarkaita meille on tulossa visiitille?” Selleri kysyi pöllämystyneenä, ja Cara pudisti yhtä neuvottomana päätään. Kukaan ei huomannut, että television pelissä autot rotkossa olivat syttyneet palamaan.
“Eikun ne on ne”, Ennustus mutisi selvästikin ainoana jotain tajunneena ja hyppelehti ovelle. “Hehii, älkää tiirikoiko meidän ovea”, hän hihkaisi avatessaan Tulpelle ja Untuvalle oven. Untuvalla oli käsissään tiirikka, ja nähdessään Ennustuksen tämä karahti tulipunaiseksi.
Kun vieraat tassuttivat sisälle, Ennustus antoi tiukan katseensa pyyhkiä huoneen yli. Hän halusi ilmoittaa muille, että nyt, kun leikkikaverit olivat tulleet, hän ei tahtonut hämminkiä uudella riidalla pelistä, kirjoittamisesta tai yhtään mistään.
“Ai, vieraita. Minä annan teille purtavaAUH!” Patukka oli nousemassa tuolista, mutta Melodee vetäisi hänet kynnellään takaisin.
“Älä turhaan, nyt kun olit niin innokas kirjoittamaan”, Ennustus sanoi painokkaasti ja heilautti häntäänsä.
“No en kylläÄYH!” Melodee vaiensi taas Patukan, joka oli niin tyhmä ettei kissojen tapaan tajunnut Ennustuksen kehonkielestä, mitä tämä tarkoitti. Melodee supatti hoitajansa korvaan jotain, ja Patu keskittyi pian taas tietokoneensa näyttöön.
“Kiva kun te pääsitte”, Ennustus sanoi, kun hän, Tulpe ja Untuva loikkasivat tyynykasaan telmimään. “Kaipasinkin seuraa.”
“Kiva. Untuva on myös kaivannut sin - “ Tulpen veikeä huomautus katkesi, kun punastunut Untuva heitti häntä lujaa tyynyllä päähän. Ennustus ei ollut kuullut sitä ja luuli Untuvan heittoa vain tyynysodan aloitukseksi. “Hajaa!” hän huudahti ja heitti ystäviensä päälle tyynypommin.
“Me - öh - ollaan yritetty - äygh - harjoitella tiirikointia siitä lähtien - örh - kun pyysit, mutta vastAAH nyt uUuuudenvuodenaattona onnistuttiin päästä tänne, simssiliini onneksi vain lorvii - ähm - oleskeluhuoneessa, jotEn hänestä ei ollut vaivaa”, Tulpe huudahteli epäselvästi tyynyheittojen välissä.
“Kiva”, Ennustus hihkaisi ja heitti Untuvaa tyynyllä. Parin minuutin sodan jälkeen kolmikko oli kuitenkin liian väsynyt, ja Ennustus ehdotti huohottaen: “Levätään hetki ja syödään jotain. Sit voitais vaikka mennä ulos tuulettumaan, kun siellä on noita kinoksiakin nyt”, Ennustus sanoi. Tulpe ja Untuva suostuivat heti. Ennustus kaivoi kaapista sipsipussin ja heitti sieltä vähän Caralle ja Sellerillekin, jotka pelasivat nyt KisuKarttia sohvalla vuorostaan. Kolmikko raahasi tyynykasasta pari tyynyä ikkunalaudalle, joka oli Ennustuksen lempipaikkoja huoneessa. He istuivat tyynyile ja rouskuttivat sipsejä rauhassa. Ajatus leppoisasta ruokahetkestä katosi kuitenkin siinä siunaamassa, kun pennut näkivät kinokset ulkona.
“Vitsi, miten paljon lunta!” Tulpe karjaisi suu täynnä sipsejä.
“Pulkkamäkikin!” Ennustus hihkaisi ja osoitti takapihaa, joka siitä ikkunasta näkyi. Pihalle tosiaan oli muodostunut lumesta suuri kasa, jota voisi käyttää pulkkamäkenä.
“Mennään heti ulos!” Tulpe huudahti, tunki loput sipsit suuhunsa ja loikkasi alas matolle.
“Pulkkamäkeen olisi kiva päästä, mutta meillä ei ole pulkkaa”, Ennustus huomautti hypätessään perässä Untuvan kanssa.
“Mennään meiltä hakemaan”, Tulpe ehdotti. “simssiliini hamstraa ja on hamstrannut miljoonana vuotenaan täällä Mouruposkessa niin paljon kamaa, että en ihmettele jos meillä olisi sellainen minun tietämättäni.”
“Mmm, niinkö vanha simssiliini on?” Ennustus tirskui.
“No tyyliin. Mutta mennään nyt meidän huoneen kautta hakemaan pulkkaa ja mennään sit ulos”, Tulpe sanoi. Untuva oli kuitenkin realisti ja osoitti ovea ja sen jälkeen tiirikkaa.
“Ääh, totta”, Tulpe mutisi. “Koska ovi on lukittu, emme pääse sisään ilman tiirikointia. Ja siinä kestää kauan.. aloitimme tiirikoinnin harjoittelun tosiaan heti kun sanoit, siinäkin kesti kauan, mutta emme vieläkään ole mitenkään kovin hyviä, joten meillä kesti koko aamu tänne tulemisessa.”
“Jaa, harmi”, Ennustus mutisi. “Hei mutta, jos me otetaan tää meidän iso sateenvarjo ja käännetään se ympäri, sitä voi käyttää pulkkana.”
“Ette varmasti käytä, se menee rikki!” Patukka huudahti tietokoneen luota ja esti Melodeeta tukkimasta hänen suutaan. “Ullakolta löytyy varmasti pulkkia ja kelkkoja teidän leikkeihin.”
“Hienoa Patu järjen ääntä tarvitaan aina!” Melodee kailotti ja läpsäisi taas sitten hoitajaansa päähän. “Ja eikun töihin takaisin!”
Pennut kipittivät huoneen oven eteen hihitellen.
“Hei siellä on varmaan pakkasta, me voidaan lainata näitä Patun Ranskasta ostamia talvikamppeita”, Ennustus kuiskutti.
“Joo, siistiä”, Tulpe supatti, ja Ennustus veti kaapista Patukan talvivaatteet. Kolmikko päätti jakaa asusteet niin, että Ennustus sai korvaläpät, Untuva kaulahuivin ja Tulpe hanskat.
“Heippa!” Ennustus huusi ja sulki oven, kun he loikkasivat käytävälle. Pennut kipittivät käytävää eteenpäin.
“Hmm, Ullakolle taisi päästä Puuhakammarin ylätasanteelta, siellä on tikkaat. Löysin ne silloin, kun etsin salahuoneita veljien kanssa”, Ennustus muisteli.
“Salahuoneita?” Tulpe kurtisti kulmiaan.
“Selitän joskus.” Ennustus kaartoi käytävältä Puuhakammarin ovesta sisään. Hän oli oppinut tuntemaan paikat Mouruposken synttäreiden jälkeen, jolloin he olivat kiertäneet melkein kaikki hoitolan sisätilat läpi. Puuhakammarissa Ennustus loikki ylätasanteelle ja kutsui muita hännällään. “Tulkaa!”
Kolmikko kiipesi tikkaita pitkin katonrajaan, ja ensimmäisenä tullut Ennustus avasi kattoluukun. He kömpivät ullakolle ja alkoivat yskiä jostain tulevan tuulen kuljettaessa pölyä heidän neniinsä.
“Täällä vetää”, Ennustus köhi. Untuva osoitti ullakon ainoaa ikkunaa, joka oli katossa. Katto oli kalteva, sillä he olivat nyt niin ylhäällä, että ullakon katon yllä oli vain ilmaa, joten ullakon katto oli saman muotoinen kuin ulkona näkyvä mourunpunainen harjakatto. Ikkuna oli hieman auki, mutta koska se oli kaltevassa katossa, lattialle oli satanut ikkunan kautta kasa lunta.
“Öhhmh, me oltiin täällä harjoittelemassa hakkerointia ja avattiin ikkuna kun tuli kuuma”, Tulpe selitti. “Ei sitten ilmeisesti muistettu laittaa enää kiinni!”
“Hakkerointia? Sitäkö tarvitsit, jotta pystyit tekemään sen totuus vai tehtävä -pelin?” Ennustus hihitti.
“No joo”, Tulpe kivahti. “Osaisitko ite ilman opetusta?”
“Varmasti osaisin!”
“Hah, enpä usko! Et osaa varmaan tehdä niitä tehtäviä!”
“Kylläpäs osaan! Me voidaan vaikka rakentaa se lumilinna heti tänään, sehän oli mun tehtävänä!”
“No - “
Untuva keskeytti riitapukarit läimäisemällä tassunsa yhteen, ja Ennustus ja Tulpe kääntyivät katsomaan. Sillä aikaa kun he olivat kiistelleet Untuva oli löytänyt pulkan, liukurin ja rattikelkan.
“Oi! Onneksi täällä on mukana joku järkeväkin”, Ennustus hihkaisi ja otti rattikelkan. “Minä voin auttaa näiden kantamisessa alas. Ennustuksen ja Untuvan tassut koskivat toisiinsa, kun Ennustus otti kelkan toisen tassusta, ja heidän katseesa kohtasivat. Ennustus jäi Untuvan kirkkaankeltaisten silmien katseeseen kiinni, eikä huomannut kävelevänsä kohti luukkua lattiassa, josta pääsi alas Puuhakammariin. Kun Ennustus tajusi astuvansa tyhjään, hän kirkaisi ja pudotti säikähdyksestä rattikelkan alas luukusta, ja meinasi itsekin pudota perään, mutta kesken pudotuksen jokin tarrasi häntä tassusta. Untuva oli ylhäältä ullakolta saanut otteen, ja Ennustus jäi killumaan ilmaan tassut noin metrin päässä lattiasta. Vihreä poika heilautti itsensä tikkaille ja kiipesi sitten turvallisesti alas. “Huh, se oli tipalla. Kiitos, Untuva!”
“Katsoisit eteesi, niin et jäisi koukkuun poikaystäväsi silmiin”, Tulpe kiusoitteli laskeutuessaan hänkin pulkan kanssa tikkaita.
“Ei hän ole - äh.. älä sinäkin nyt aloita!” Ennustus kivahti naama punaisena. Tulpe jäi katselemaan häntä ilkikurisesti, mutta Ennustus ei välittänyt siitä vaan katsahti Untuvaan kiitollisena. Untuva kuitenkin vältteli hänen katsettaan.
Kun kolmikko käveli ulos, heidän päällään haamuili kiusallinen hiljaisuus, jonka rikkoi vain pulkkien ja kelkkojen raahautumisen ääni käytävällä. Vasta pihalla, kun he olivat laittaneet pulkat hetkeksi sivuun ja päättäneet rakentaa ensin lumilinnan, Ennustus alkoi puhua: “Me voitais tehdä sellainen linnoitus, että tehdään isoista lumipalloista kehä, ja sit laitetaan aina lisää kerroksia siihen päälle niin että siitä tulee vähän niin kun muuriseinäinen ympyrä.”
Tulpe ja Untuva nyökkäsivät ja alkoivat pyörittää kumpikin yhtä palloa. Ennustuksen alkaessa myös pyörittää Tulpe ilmaantui hänen viereensä selvästi haluten sanoa jotakin. Ennustus puristi suunsa kiinni merkiksi, ettei halunnut puhua, mutta Tulpe sanoi kuitenkin madaltaen ääntään: “Huomaan kyllä, että pidät hänestä.”
Ennustus oli hiljaa ja yritti lähteä toisaalle pyörittämään palloaan, mutta Tulpe seurasi perässä. “Käyttäydyt oudosti aina hänen seurassaan”, Tulpe jatkoi.
“Entä sitten?” Ennustus kivahti. “Naureskeleeko hän aina huoneessanne sille, kuinka typerä olen?”
“Ei tietenkään! Haluan vain sanoa, että mielestäni sinun pitäisi kertoa hänelle tunteistasi”, Tulpe sanoi hiljaa ja kääntyi pois.
Ennustus kurtisti kulmiaan taputellessaan pallostaan ylimääräisiä keppejä ja soraa pois. Mitä Tulpe muka tiesi? Untuva oli hänelle vain ystävä, ja sillä siisti.
Kun pennut olivat saaneet pallot hieman isommiksi kuin he itse, he laittoivat ne hyville paikoille, ja he pyörittivät vain lisää palloja, kunnes palloista oli muodostunut kehä, sitten he tekivät lisää ja änkesivät pallot kehän päälle uudeksi kerrokseksi. Kun linnoitus oli valmis, kolmikko oli niin väsynyt, että jaksoi laskea pulkalla vain pari kertaa ja sitten he jo kopistelivat huohottaen hoitolan eteisessä.
“Vitsit, ei millään jaksaisi viedä pulkkia takas Ullakolle”, Tulpe puhisi.
“Ei niin”, Ennustus huohotti. “Me voidaan varmaan jättää ne tähän eteiseen, kyllähän nyt talven aikaan pulkkia aina tarvitaan.”
Tulpe kohautti lapojaan. “Okei.”
He laittoivat pulkat nojaamaan seinään ja pudistelivat eteisen kokolattiamatolle suurimmat lumipaakut turkeistaan. Käytävällä huone 7, Patukoiden huone tuli ennen Tulpen ja Untuvan huonetta numero 12, joten Ennustus avasi oven ja loikkasi sisään.
“Heihei! Oli kiva nähdä!” Ennustus hihkaisi ystävilleen, jotka olivat jo kääntymässä poispäin, mutta sitten Tulpe ähkäisi: “Voi elämä, eihän me päästä takaisin meidän huoneeseen ilman tiirikkaa!” tyttö kääntyi Untuvaan päin huolestuneena. “Mihin sinä jätit sen?”
Hätääntyneen näköinen Untuva pudisti päätään.
“Tiirikkako? Minä luulin, että se oli joku lelu, joka oli jäänyt teiltä”, Cara huusi huoneesta sisältä. “Sujautin sen huoneenne oven ali sisään. Anteeksi, jos se oli tärkeä!”
“Tärkeä?” Tulpe huokaisi. “Ilman sitä emme pääse sisälle huoneeseemme. Ja vaikka se olisikin siellä sisällä, kukaan muu huonetovereistamme ei osaa tiirikoida. Just.”
“Voi eii, anteeksi, nyt minä pilasin kaiken”, oviaukkoon ilmaantunut Cara voihki.
“Mutta tehän voitte olla meillä iltaan asti!” Ennustus hihkaisi. “Olisi kiva viettää uuttavuotta muidenkin kun näiden homekorvien kanssa.”
“Hei!” Cara nauroi ja antoi Ennustukselle kevyen korvatillikan.
“Jei, kiva kiitti!” Tulpe piristyi ja loikkasi sisään Untuva perässään. He riisuivat Patukalta lainaamansa ulkovaatteet ja tunkivat ne kaappiin. Cara ja Selleri olivat levittäneet marmorikuulat lattialle, ja Selleri nyppi kuulia tassuillaan.
“Tuletteko mukaan peliin?” Cara kysyi vaikuttaen siltä, että halusi ehdottomasti korjata erheensä.
“Joo!” Pennut hihkuivat ja loikkivat kuulien luokse.

~Illemmalla~
Ennustus istui sohvalla konsoli kädessään. Untuva istui hänen vieressään turkki kiinni turkissa osoitellen telkkua, ja Tulpe istui hieman kauempana sohvalla keskittynyt ilme kasvoillaan. KisuKartin pelaaminen (kyllä, Cara oli suostunut että Ennustus vieraineen olisi pelannut sitä sillä katui vieläkin tiirikkatyrintäänsä) ei ollut innostanut Tulpea ja Untuvaa, mutta onneksi konsoileista oli löytynyt muitakin pelejä, ja pentukolmikon mukaansa tempaissut oli pähkäilypeli, jota he pelasivat nytkin. Siinä edettiin maastossa erilaisia arvoitustehtäviä ratkomalla, ja kun ryteikön läpi pelissä päästiin sivistyksen pariin, oli vastassa aivopähkinöiden aivopähkinä, ja sen ensimmäisenä ratkonut pelaaja sai valloittaa kyseisen kaupungin. Peli oli siis perjaatteessa valloituspeli, johon oli vain myös sekoitettu päättelypeliä. Aina uuden tason tullessa tuli uudenlainen maasto, ja pelaajat etenivät siellä mahdollisen nopeasti kohti kaupunkia, ja kun yhden maan kaikki kaupungit oli valloitettu, se pelaaja, joka oli saanut eniten kaupunkeja siitä maasta, sai koko maan itselleen. Sitten siirryttiin uuteen maahan, ja näin pelin kierteeseen jäi koukkuun. Peli oli kaksinkamppailupeli, ja Ennustus ja Untuva pelasivat tiiminä Tulpea vastaan. Koska marmorikuulapeliin oltiin kyllästytty melko nopeasti, kolmikko oli aloittanut pulmapelin pelaamisen reilut kaksi tuntia sitten, ja Tulpe johti Untuvaa ja Ennustusta kolmella valloitetulla maalla poikakaksikon kahta maata vastaan.
“Ai sininen?” Ennustus kysyi Untuvalta, kun liila kisu osoitteli konsolia ja sitten televisiota. Ennustus tuijotti telkussa näkyvää arvoitusta ja käänsi sitten katseensa konsoliin, jossa näkyivät vastausvaihtoehdot. “Okei.”
“Jeijj, oikein! Hyvä me!” vihreä pentu tuuletti, kun he pääsivät eteenpäin. Tulpe oli hieman jäljessä, ja pääsi nyt vasta poikien äsken ratkomaan tehtävään.
“Häh mitä vitsii, eihän tässä oo ees sinistä vaihtoehtona!” Tulpe ihmetteli ja katsoi konsoliaan äimistellen.
“Ei tietenkään ole, muutenhan voisit vaan kattoo mitä me laitettiin ja silleen tietäisit vastauksen, toi on varmaan kokonaan eri kysymys”, Ennustus virnisti. “Onko siinä ennen muka ollut niin että oltais vaan voitu luntata edelläolijalta vastaukset?”
“No ei, mut mehän edettiin aika samaa tahtia ennen. Ja muutenki tää on eka kerta, ku oon teitä jäljessä!”
Ennustus kohautti lapojaan. “Totta.”
“Hei, nyt tulee se loppuarvoitus!” Tulpe henkäisi, ja tosiaan, heidän pelihahmonsa loikkasivat metsästä kaupunkiin. “Oih, tää on vika kaupunki tästä maasta, mun on nyt pakko saada tää!”
“Heiäh, tässä pitäs muistaa niit vastauksia edellisiltä arvotuksilta”, Ennustus tuskaili.
Untuva oli kuitenkin ollut tarkkaavaisena, ja osoitti nyt nopeasti telkkaria, ja Ennustus kokosi vastauksen arvoitukseen hänen osoittelujensa perusteella.
“Wohouvv! Oikein, ja saatiin tää maa!” Ennustus hihkui. “Nyt ollaan tasoissa, joten - “
“Joten voitte laittaa sen pelin pois.”
Pennut kääntyivät katsomaan Patukkaa, joka oli ilmestynyt sohvan viereen seisomaan tomeran näköisenä.
“Epää”, Ennustus marisi mutta laittoi kuitenkin telkun ja konsolit pois päältä kuuliaisesti. “Miten pääsit pois tietokoneen äärestä?” hän kysyi sitten epäilevästi.
“Sain tarinan valmiiksi”, Patukka sanoi ja osoitti taakseen työpöydälle, missä Melodee istui läppärin edessä ja luki tarinaa läpi korjaten Patun hätäpäissään sinne kirjoittamia virheitä.
“Lol, Tulpe jiidakrii että nyt pitää mennä hetu krups”, Melodee hihitteli. Yhtäkkiä hänen katseensa terävöityi. “Heetki, mikä tää juttu grillaamisesta on? Aiotaanko me - “ Melodeen katse siirtyi Patukkaan.
“Kyllä vain”, hoitaja hymyili. “Eiköhän se olisi ihan kiva tapa viettää uuttavuotta.”
“Todellakin!” hihkaisi Cara, joka oli ollut pelaamassa korttia Sellerin kanssa.
Patukka kiskoi kaapista ulos ison grillin. “Aletaanpa tehdä lähtöä. Cara ja Selleri, hakekaa kaapista perunoita, pihvejä ja kanankoipia grillattavaksi kaikille.”
Cara nosti tassun lippaan. “Aye aye captain!” Hän ja Selleri kipittivät kaapille.
“Saadaanko mekin tulla?” Tulpe kysyi.
“No ette tietenkään, me jätämme teidät kaksi tänne meidän huoneeseemme homehtumaan”, Patukka tuhahti.
Tulpe näytti tuohtuneelta, ja Ennustus supatti: “Se oli sarkasmia. Toisin sanoen surkeaa huumoria. Patun lempiharrastuksia.”
Tulpe ja Untuva hihittivät, ja Patukka kääntyi heitä kohti sanoen: “Kyllä, harrastan sitä päivittäin. Äskeinen tokaisuni tarkoitti: ‘Totta kai voitte tulla, kyllä kaikkien pitää saada viettää uuttavuotta hauskasti.’ Ottakaas sieltä niitä juttuja niin että riittää vieraillemmekin!” viimeisen lauseen hoitaja osoitti Caralle ja Sellerille, jotka kyykkivät ruokakaapilla.
“Okei”, Selleri huikkasi takaisin. “Täällä on kahdeksan perunaa, neljä kanankoipea ja kaks pihviä. Jos me otetaan kaikki lihat ja kuus pottua, nii onkse okei?”
Patukka näytti peukkua ja sanoi pennuille: “Menkääs te auttamaan kantamisessa.”
“Heti!” Ennustus hihkaisi ja pinkaisi kaapeille Tulpe ja Untuva kintereillään. Kaikki olivat tohkeissaan, kun grilliprojektin myötä kaikilla oli jotain tekemistä uudenvuodenillallisen valmisteluissa. Paitsi Melodeella, joka oli loikannut alas läppärin äärestä ja kierteli nyt kaappeja yrittäen keksiä itselleen jotain, mitä voisi tehdä ruoan etenemiseksi. Siihen ei mennyt kuitenkaan kauaa, sillä pian tyttökisu jo maanitteli hoitajaltaan: “Entä jälkiruoka? Kyllä jotain herkkuakin pitää olla.”
“Toki. Ota vaikka ne isot donitsit”, Patukka ehdotti.
Pian Mouruposken käytävällä marssi tämänlainen kulkue: Patukka raahaten grilliä, Cara kantaen perunoita, Selleri kanankoivet tassuissaan, Tulpe pihvien kanssa, Ennustus lautasia kantaen, Untuva aterimien kanssa, ja viimeisenä Melodee kahta isoa donitsia kantaen. Pihalle saapuessaan he huomasivat, että myös Odessan porukat olivat ulkona. Kinuski, Noki ja Winnie seisoivat lammen reunalla ja yrittivät bongata varhaisia raketteja. Odessa itse oli lumisotaa Avan, Marjan, Cocon ja Clarissan kanssa.
“Iltaa!” Patukka hihkaisi asetellessaan grilliä lumiseen maahan.
“Moi!” Odessa virnisti, ja hänen keskittymisensä herpaantuessa Marja pääsi lätkäisemään hänen poskelleen ison lumipallon. “Hei!” Odessa älähti. “Tuon minä kostan, senkin karvapallo!”
Kun Patukka oli saanut grillin viritettyä ja kuumaksi, Cara alkoi latoa siihen perunoita, kanankoipia ja pihvejä. Sillä aikaa muut kissat hyppäsivät lumeen telmimään.

Kello 11 ilotulitusten räiskettä alkoi kuulua useammin, eivätkä kissat enää alkaneet kiljua huomatessaan ilotulituksen näkyvän taivaalla, niin kuin aikaisemmin illalla, kun ne vasta alkoivat paukkua. Ennustus oli juuri leikkimässä lumilinnassa, jonka oli Tulpen ja Untuvan kanssa rakentanut aamulla, kun sai idean: “Mitä jos rakennettaisiin toinenkin linna, ja sitten kun kello olisi 12, niin aloittaisimme suuren lumisodan? Voitais jakautua kaheksi joukkueeksi!”
“Joo!” Cara hihkaisi.
“Hyvä idea!” Noki hymyili. “Otetaanko joukkueille kapteenit, jotka sit yks kerrallaan valitsee joukkueensa?”
“Joo! Minä haluan olla toinen kapteeni”, Ennustus sanoi.
“Minä voisin sitten olla toinen”, Noki ehdotti.
“Me ollaan Winnien kanssa sitten yksi henkilö, sillä haluan olla hänen kanssaan samassa joukkueessa”, Kinuski vaati ja kietaisi häntänsä suojelevasti pentunsa ympärille.
“Okei”, Noki sanoi hyväntuulisesti. “Te voitte sitten vaikka tulla minun joukkueeseeni ekana.”
Kinuski astui Noen viereen Winnie vierellään.
“Untuva, tule sinä minun joukkueeseeni”, Ennustus sanoi ja kutsui liilan kisun luokseen hännällään.
“Selleri.” Noki hymyili mustavalkoiselle pojalle, ja tämä käveli hänen luokseen.
“Sitten Cara.” Ennustus loi katsekontaktin oranssiin naaraaseen, joka loikkasi kapteenin viereen.
“Öö.. vaikka Marja”, Noki sanoi, ja kirjava poikakisu liittyi hänen joukkueeseensa.
“Tulpe!” Ennustus hihkaisi. Hänen kutsumansa kisu hyppelehti joukkueen luokse.
“Coco?” Noki kutsui vihreän pennun joukkueeseensa.
“Vihreässä on voimaa! Clarissa!” Ennustus hihkaisi.
“Moi, velipuoli.” Clarissa käveli hänen viereensä.
“Moi, siskopuoli”, Ennustus hihitti.
“Melodee”, Noki pyysi. “Nyt joukkueemme on valmis.”
“Meidänkin on, heti kun Ava liittyy tänne”, Ennustus lausui. “Rakennetaan toinenkin lumilinna, niin toinen joukkueista voi asettua sinne ja toinen tähän joka on jo pystyssä.”
Kissat ryhtyivät innolla työhön, ja siinä meni vähemmän aikaa kun Tulpella, Untuvalla ja Ennustuksella aamulla, sillä nyt kissoja oli rutkasti enemmän.
“Muuten, tiedätkö pääsevätkö Quz, Wiipeli ja Xiwawa tänne?” Kinuski kysyi, kun hän ja Ennustus kaiversivat kepillä lumilinnan seinään kurkistusaukkoja.
“Eivät, simssiliini on lukinnut heidät huoneeseensa”, Ennustus selitti, ja huomatessaan naaraan katseen hakeutuvan Tulpeen ja Untuvaan hän lisäsi: “He onnistuivat tiirikoimaan itsensä ulos.”
“Ahaa. Mutta hehän olisivat voineet tiirikoida muutkin ulos?” Kinuski ihmetteli.
“Niin, he aikoivatkin, mutta, öhh, no, pitkä tarina.” Ennustus ei tiennyt olisiko sopivaa levittää juttua Caran tiirikkaerheestä.
Kun toinenkin lumilinna oli valmis, joukkueet asettuivat linnoihin ja alkoivat hioa linnaansa tai valmistella lumipallovarastoja. Kello oli nyt puoli kaksitoista.
“Huihh, puoli tuntia niin vuosi vaihtuu”, Tulpe hypetti.
“Aletaan sitten laskea sekunteja ens vuoteen kun siihen on puoli minuuttia!” Noki huikkasi vastapäisestä linnoituksesta.
“Joo!” Ennustus huusi takaisin.
He valmistautuivat vielä hetken, ja kun kello oli reilut kymmenen minuuttia vaille, Cara alkoi miettiä mitä kaikkea olivat saavuttaneet menneenä vuotena.
Ennustuskin alkoi miettiä saavutuksiaan. Hänhän oli syntynyt vasta tänä vuonna! Hassua. Sinä vuonna hän oli myöskin tavannut Untuvan ensimmäistä kertaa…
Ennustus räpytteli silmiään. Miksi hänen ajatuksensa tuntuivat koko ajan hakeutuvan Untuvaan? Ja miksi hänestä tuntui aina niin oudolta ollessaan tämän seurassa? Voisiko olla - eihän siinä olisi järkeä - olivatko kaikki olleet oikeassa -
Yhtäkkiä Ennustusta alkoi heikottaa. Hänen täytyisi päästä johonkin ajattelemaan - yksin.
“Käyn vessassa”, hän sanoi muille ja hoiperteli sisälle. Ennustus tunsi kyyneleiden kihoavan silmiinsä, ja tajusi suuntaavansa Ullakolle. Kiivetesään tikkaita ylös hän muisti, kuinka oli melkein tippunut Ullakolta alas Puuhakammariin aikaisemmin päivällä, mutta Untuva oli pelastanut hänet. Silloinkin Ennustus oli vain punastellut, taas esimerkki siitä miten hän käyttäytyi Untuvan seurassa oudosti. Ullakolle päästyään Ennustus istahti seinän viereen nojaamaan ja antoi kyynelten virrata kasvoillaan. Hän oli ihastunut toiseen poikaan, sehän oli väärin! Entä jos Patukka ja muut saisivat tietää? Pettyisivätkö he häneen ja potkisivat hänet ulos? Veljetkin kauhistuisivat, ja Veeti vihaisi häntä vieläkin enemmän. Hipsulillekin varmaan lähetettäisiin viesti, että hänen poikansa oli hirveä pettymys. Entä sitten itse Untuva? Hän varmaan nauraisi pilkallisesti sille, miten typerä Ennustus oli ja miten typerästi hän tunsi.
Ennustus havahtui mietteistään, kun kuuli jonkun tulevan ylös. Ennustus jähmettyi ja sutaisi kyyneleitään kuivaksi hätäisesti, mutta tunsi niiden vielä jäävän kasvoilleen.
Tulija oli Melodee. “Ei ollut vaikea arvata että tulit tänne suremaan. Harvoin kissat näyttävät niit kauhistuneilta, kun lähtevät vessaan”, Melodee sanoi ja istahti metrin päähän Ennustuksesta. Hän kohotti toista kulmakarvaansa. “Rakkausongelmia?”
Ennustus niiskautti nenäänsä. “Mene pois. Et sinä ymmärtäisi.”
“Älä viitsi”, Melodee tuhahti. “Vaikka olenkin aseksuaali, ymmärrän kyllä, että sinä pidät Untuvasta.”
Ennustus oli hetken hiljaa. “Niin kaikki sanovat. Ja vaikka pidänkin, ei hän minusta välitä niin kuin minä hänestä. Mehän olemme molemmat poikia! Ei minun pitäisi tuntea näin. Olen pelkkä friikki ja typerys - “
Melodee nosti häntänsä ylös, ja Ennustus vaikeni hämmentyneenä.
“Etkä ole.” Melodee katsoi häntä suoraan silmiin, ja Ennustus yritti vältellä hänen läpitunkevaa katsettaan, mutta ei pystynyt. “On vain oikein tuntea, mitä tuntee”, tyttö jatkoi. “Sinä rakastat Untuvaa, ja sinun täytyy tuntea niin, koska sydämesi sanoo niin.”
“Mutta silti..” Ennustuksen olo oli epävarma. “Aina kun teen jotain outoa hänen seurassaan, hän alkaa vältellä minua. Jos kerron hänelle tunteistani, ehkä hän alkaa taas vain vältellä minua, ja pilaan siinä alkavan vuoden sekä ystävyytemme.”
Melodee katsoi ystäväänsä tarkkaan. “Sinun pitäisi tuntea hänet paremmin, hän ei antaisi sen pilata ystävyyttänne. En ihmettelisi vaikka hän tuntisi samoin. Eikä sinun tarvitse vielä kertoa, voit tehdä sen myöhemmin tai olla kertomatta lainkaan. Ei sillä väliä, haluan vain että hyväksyt tunteesi ja itsesi sellaisena kuin olet, niin kuin mekin hyväksymme sinut.” Melodee hymyili, nousi ylös ja ojensi tassunsa. “Tule nyt, en anna sinun missata uuttavuotta täällä nyyhkimässä.”
Ennustuksen olo oli parempi. Oli kiva tietää, että muut pitivät hänestä sellaisena kun hän oli. “Kiitos”, hän sanoi hiljaa, kuivasi kyyneleensä ja antoi Melodeen nostaa itsensä ylös.
Kävellessään Melodeen perässä ulos Ennustus tunsi äkillistä lämpöä ja kiitollisuutta tätä kohtaan, kissaa jonka oli ajatellut olevan vain sisäänpäinkääntyvä marmattaja. Se että hän oli sanonut niin kannustavia asioita, oli tavallaan yllättävää, mutta toisaalta Melodee oli muutenkin niin salaperäinen, ettei uusien puolien löytyminen sitten kuitenkaan ihmetyttänyt niin kovin paljon.
“Juutuitko hiekkalaatikkoosi?” Cara kiusoitteli, kun Ennustus palasi linnoitukseensa, ja Melodee ollessaan toisessa joukkueessa tassutteli toiseen. Ennustus avasi suunsa ja yritti keksiä jotain vastattavaa, mutta juuri silloin Tulpe huudahti: “Enää viis minaa keskiyöhön!!”
Caran huomio kääntyi siihen, ja Ennustus oli kiitollinen siitä ettei hänen tarvinnut tekaista mitään syytä miksi Melodeen oli pitänyt tulla “pelastamaan” hänet.
“Eiköhän olisi nyt hyvä aika syödä nämä grilliruoat”, Patukka huusi grilliltä. “Paitsi jos aiotte säästellä niitä ensi vuoteen!”
“Ei ensi vuotta tarvitse odottaa kuin viisi minuuttia”, Cara naurahti. “Mutta minulla ainakin on jo kova nälkä.”
“Syökää sitten nopeasti, jotta ehditte laskea sekunteja uuteenvuoteen”, Clarissa muistutti.
Patukka tuli ensin tarjoilemaan ruokia heidän joukkuelleen ja kysyi, mitä lihaa kukin haluaisi. Tulpe ja Ennustus halusivat pihvit, ja Cara ja Untuva kanankoivet.
“Teille ei jäänyt valinnanvaraa”, Patukan pahoitteleva ääni kuului vaimeana toisesta linnakkeesta, kun hän meni antamaan perunat ja kanankoivet Sellerille ja Melodeelle.
“Ihan sama”, Melodee kuului sanovan. “Halusinkin kanankoiven.”
“Olisitteko tekin halunneet?” Cara kysyi Avalta ja Clarissalta, kun hän, Ennustus, Tulpe ja Untuva mussuttivat grilliruokiaan.
“Eei, me syötiin jo huoneella”, Ava sanoi.
Ennustus söi ruokansa ja katseli taivaalle. Ilotulitusten lomassa näkyi tähtiä, jotka loistivat kirkkaana mustalla yötaivaalla.
Patukka kävi hakemassa kissojensa käyttämät lautaset ja aterimet takaisin, ja antoi sitten pennuille jaettavaksi toisen donitseista ja isommille kissoille toisen.
Pian Noki huusi toisesta linnoituksesta: “Kolmkekymmentä sekuntia vuodenvaihteeseen! Aletaan laskea!”
“Kolmekymmentä.. kaksikymmenäyhdeksän.. kaksikymmentäkahdeksan..”
Ennustuksen vatsanpohjaa kutitteli, kun hän ajatteli, että ihan pian olisi uusi vuosi. Hän laski sekunteja muiden kanssa ja asettui jo valmiiksi asemiin joukkueensa kanssa lumipallot tassuissaan valmistautuen lumisotaan, joka alkaisi tasan kesiyöllä. Raketitkin vaimenivat, kuin niiden ampujat olisivat lopettaneet paukuttelun nyt juuri ennen keskiyötä valmistautuessaan suureen pläjäykseen, jonka ampuisivat heti h-hetken koittaessa.
“..kolme.. KAKSI.. YKSI.. NOLLA!!! HYÖKÄTKÄÄ!” Ennustus karjui niin kovaa kuin osasi samalla kun vuosi vaihtui vuodesta 2020 vuoteen 2021, ja koko maailma tuntui täyttyvän ilotulitusten väreistä ja paukkeesta.
“Hyvää uutta vuotta!” Ennustus huudahti metelin yli Untuvalle, joka seisoi hänen vieressään ja pommitti innokkaasti vastapäistä linnaketta lumipalloilla. Untuva kääntyi Ennustuksen puoleen ja hymyili iloisesti kuin sanoen: “Samoin!”.
Ennustus tunsi lämmön läikähtävän rinnassaan, ja tiesi siellä olevan hänen sydämensä, sydämensä joka sykki vain ja ainoastaan Untuvalle, hänen kirkkaille silmilleen ja kauniille turkilleen, josta heijastuivat ilotulitusten rikkaan värit. Ennustus hymyili Untuvalle takaisin. Jonakin päivänä hän kertoisi tunteistaan. Se päivä ei kuitenkaan ollut vielä tänään.

Kissojen mielipiteet päivästä:
Cara: Jeii, vuosi vaihtui! Tänä vuonna yritän olla tyrimättä niin pahasti kun tein sen tiirikkajutun kanssa… ;-;
Selleri: Lol, koko päivä lähinnä pelkkää pelaamista konsolilla, korteilla ja marmorikuulilla. xD Pitäis ehkä nyt ku vuosikin vaihtui niin hankkiutua sinne Pelikerhoonkin.
Ennustus: Ihanaa aloittaa vuosi näin kaikki suunnitelmat auki ja tietäen, että kaikki hyväksyvät minut sellaisena kuin olen.. vielä kun sais tarpeeks rohkeutta kertoa tunteistani Untuvalle. <3
Melodee: xD, naurattaa vieläkin “Mennään hetu krups”, Tulpe jiidakri -kirjoitusvirhelause Patun tarinassa, oisko pitänyt olla vähän helläkätisempi niin hän ei ois ehkä hätäilly nii paljon? x3

//taarpeet:
+ nälkä (ota kaapista sipsipussi, 6x peruna, kanankoivet ja naudanlihapihvit, mansikkakuorrutteinen donitsi ja banaanikuorrutteinen donitsi)
+ leikki (lumisota)
+ liikkuminen (?) (jos lumisota ja ulkonaolo lasketaan tähän myös)
// jaah vaikka tää tarina oli vähän ennustuspainotteinen niin kaikille yks ikäpiste jos mahollist?



Olipas hauska tarina, nauroin monessa kohtaa. .-D Jotenkin tykkäsin mielikuvasta missä hoitajat makasivat toimettomina oleskeluhuoneen sängyllä (ehkä ne oli talviunilla niinku Muumit? x-3) ja kissojen piti tulla kiskomaan sinut jalkeilla ja patistaa pölyyntyneen läppärin äärelle. Cara on taas niin tarkkana autopelinsä kanssa ja hänen ja Ennustuksen kiistelyä tähditti hyvin autojen suistuminen rotkon pohjalle. xD Haa, kiva että Tulpe ja Untuva olivat onnistuneet tiirikoimaan tiensä vapaaksi lukitusta huoneesta, heidän + Ennustuksen leikeistä oli mukava lukea ja nuo kaikki UntuEnnus-kohtaukset on nii söpöjä! c-x ♥ Oli myös hieno hetki kun Melodee rohkaisi tunteidensa kanssa painivaa Ennustusta hyväksymään itsensä juuri sellaisena kuin. .-) Vuoden vaihtumisen juhlistaminen lumisodan merkeissä oli mitä mainioin suunnitelma, kiva että Odessan porukkakin sattui olemaan ulkona niin saatiin isot joukkueet ja apua toisen lumilinnan rakentamiseen! Saat 85 penniä ja kohotan tarpeet. .-)

[Patukka]

20. Luku, jossa ollaan talvitorilla ja jossa Mel säätää kaupungilla

Patukka kissoineen valmisteli kojuaan talvitorille. simssiliini oli juuri pystyttänyt sen, ja nyt he valmistelivat myytäviä asioita.
“Kävin kaupassa hankkimassa aineksia”, Patukka sanoi viitaten kamoihin edessään, jotka olivat epäsiististi kojun pöydällä.
“Kolme pussia paahtoleipää, mansikkahilloa, nutellaa, munia, lettutaikinaa, vaahterasiirappia, mansikoita, banaaneja, maitoa, kaakaojauhetta, kermavaahtoa, teepusseja, astioita”, Cara luetteli ja osoitteli sanomiaan asioita.
“Kyllä näistä jotain syntyy”, Selleri sanoi.
“Totta kai”, Patukka sanoi tomerasti. “Melodee, sinä voisit tehdä kaakaota”, Patu ojensi Melodeelle kermavaahdon, kaakaojauheen ja maidon, “Cara paahtoleivät”, hoitaja antoi kisulleen leivät, hillon, munat ja nutellan, “Ennustus teet”, Patu antoi tälle teepussit, “Ja Selleri letut.” Patukka antoi viimeiseksi naaraalle ohukaistaikinan, siirapin, mansikat ja banaanit.
Kissat veivät kantamuksensa Keittiöön hoitolan pihalta, missä kojuja pystyteltiin ja valmisteltiin.
Keittiöön päästyään Cara laski ruoat pöydälle ja alkoi miettiä: “Kolme pussia, joissa on kaikissa kymmenen leipää. Jospa tekisin niin, että tekisin yhdestä pussista hilloleipiä, yhdestä nutellaleipiä ja yhdestä munaleipiä?”
“Ei huono idea”, Melodee sanoi ja laski omat juttunsa pöydälle Caran viereen.
Pian oranssi kisu oli ottanut leivät pois pusseista ja jakanut ne kolmeen kymmenen leivän pinoon. Hän siirsi nutellapurkin yhden pinon luokse, hillon toiseen ja munat kisu kiikutti hellan luokse.
”Nämä pitäisi paistaa”, Cara tuumi. Hän otti kaapista paistinpannun ja asetti sen hellalle. Hän muisti laittaa hellan jopa päälle ja paistoi kaikki kymmenen munaa vuorotellen siinä.
”Jaapati jaa, eipä siinä hirveästi tarvinnut tehdä”, Cara totesi laitettuaan paistuneet munat kolmannen leipäpinon viereen.
”Ne leivät pitäisi ehkä paahtaa”, ehdotti Melodee, joka kiskoi juuri suurta kanisteria kaapista.
“Noh voisin tehdä sen sit kun joku niitä haluaa että saa sitte ne lämpiminä.. haen huoneelta meidän leivänpaahtimen”, Cara sanoi, kipaisi hakemassa paahtimen ja tuli sitten takaisin keittiöön.
Melodee oli keittämässä maitoa isossa kattilassa, ja Selleri tiskasi Caran jättämää munapannua lettuja varten. Ennustus taas ei tajunnut yhtään, mitä hänen pitäisi tehdä teepusseilla.
“Heh, minä voin auttaa, kun nyt olen valmis. Eli, näistä teepusseista pitäis imeyttää makua veteen, kuumaan veteen. Meidän pitäis varmaan keittää vettä, mut hella on nyt Melodeen ja Sellerin vallassa..”

Patukka seisoi kojun edessä ja sommitteli Sellerin maalaamaa Lämmintä purtavaa -kylttiä kojuun. Hän katsoi sille hyvän paikan ja naulasi sen sitten paikoilleen.
“Alkaakos olla valmista?” simssiliini kyseli astellessaan ympäri toriaukeaa. “Kohta pitäs päästää shoppailijat maihin.”
“Joo, täällä melkein valmista”, Patukka huikkasi, ja kuuli muidenkin kojujen luota myöntyviä huutoja. “Tuolta kisutkin tulee ruokien kanssa.”
Patu huitoi nelikolle käsiään. “Pitäkää kiirettä, täällä alkaa jo kohta!”
“Yritä itse juosta täysi jättikaakaokanisteri käpälissäsi”, Melodee tuhahti ja laski tosiaan aika painavalta näyttävän kanisterin kojun pöydälle ja kermavaahdon sen viereen. Ennustus asetteli lämpimät teekupit sen viereen, ja Cara laittoi erillisillä lautasilla olevat leivät ja täytteet leivänpaahtimen seuraan. Viimeiseksi tuli Selleri vaahterasiirappi- ja mansikkabanaaniohukaisten kera.
“Hienoa”, Patukka sanoi. “Olemme valmiita myymään!”
Pian tori alkoi täyttyä hoitajista ja kissoista, ja pian kun kaikki pääsivät shoppailun makuun, siellä oli ihana tunnelma; kaikki oleskelivat pienissä ryhmissä torilla hengitykset huuruten ja esittelivät toisilleen ostamiaan krääsiä sekä pihalla oleva lampi oli jäässä ja siellä luisteli joitain kissoja, ja lumikasassa, joka oli aurattu pois myyjäisten tieltä, pelmusi myös joitakuita.
Patukka huomasi kissojensa katselevan kojujen suuntaan kaipaavasti, joten ojensi heille pennit ja patisti heidät pois heidän kojusta shoppailemaan torille.
Ensimmäiseksi kisunelikko suuntasi simssiliinin Sekametelisoppa -kojulle.
“Näyttääpä herkulliselta”, Cara ihasteli katsellessaan tuoreen näköisiä leivoksia. “Onko ne itse tehtyjä?”
“Jep”, Ruu sanoi ilmeisen ylpeänä. “Minä, Tulpe ja Stiina leivottiin.”
“Ja mä ja pennut laitettiin leluja”, Vesa hihkaisi.
“Entä nämä neulevaatteet?” Ennustus kysyi kiinnostuneena.
“Untuva teki itse”, Vesa kertoi ja rutisti veljeään.
“Wau, teillähän on kaikki ihanasti itse tehtyä”, Selleri henkäisi. “Patukka kävi vaan jostain supermarketista hakemassa meidän myytävät jutut.”
“No nii eikä se ees ostanu mitään kivaa! Mun piti keittää jotain teetä!” Ennustus marisi.
“Teetä? Ei ihanaa jossain tässä maailmassa on vielä oikeeta teetä!” Ruu kiljaisi. “Täytyy käydä siellä piakkoin ostamassa sitä. Mutta haluasitteko te nyt jotain tästä meidän kojusta?”
“Juu!” Ennustus sanoi. “Voisin ostaa tuollaiset Untuvan tekemät keltaiset kaulahuivin ja pipon.”
“Se tekee.. 7 penniä!” hihkaisi Vesa. Ennustus ojensi pennit, ja Untuva antoi hänelle vaatteet.
“Oi ihana nää on pehmeitä”, Ennustus ihasteli.
“Jep, Untuva valitsi näihin tosi pehmeet langat”, Stiina hymyili.
“Vitsit nää näyttää hyviltä”, Cara sanoi ja katseli vesi kielellä leipomuksia.
“Niinpä”, Melodee sanoi.
“Te ette voi molemmat niitä kuitenkaan ottaa, koska on kolmen rajoitetun tavaran rajoitus”, Ennustus lausui.
“Jep, ja sinä ostit jo kaksi juttua”, Cara sanoi. “No, olen nyt kiltti ja annan Melodeen ostaa jonkun noista leivoksista.”
“Uu kiva”, Melodee sanoi ja katseli herkkuja mietteliäänä. “Öö.. otan kroisantin.”
“3 penniä!” Tulpe hihkaisi. Melodee antoi pennit ja otti voisarven.
Melodee, Selleri ja Ennustus löysivät toisenkin perheleipomon torilta ja Cara meni irtokarkkiostoksille. Ennustuskin haali ison kasan irttareita ja nelikko päätyi eräälle penkille mutustamaan herkkujaan. Cara ja Selleri ajattelivat, etteivät olleet olleet treffeillä pitkään aikaan ja päättivät nyt pitää talvitorikierrosta yhtenä sellaisena. He kävelivät ympäri toria ja ostelivat kaikenlaista, kuten kävivät narunvetokojulla ja ostivat toisilleen konvehdit.
Melodee ja Ennustus taas istuivat penkillä syömässä herkkujaan ja välillä takapuoliensa jäätyessä he lähtivät ostamaan jotakin. Myös Patukan Lämmintä Purtavaa -kojulla oli menoa; Ruu kävi sanojensa mukaan ostamassa niin paljon hunajateetä kuin pystyi ja hieman hulluhkolta vaikuttava Kirsikka meinasi haalia kaikki letut itselleen ennen kuin hämmentynyt Patukka älysi muistuttaa tätä ostorajoituksesta.
Viikon aikana kissat ehtivät tehdä paljon ostoksia; herkkuja, krääsää, ruokaa, vaatteita. Keskellä vikkoa sinne ilmestyi myös neljä uutta kojua; kolme Odessan ja yksi Nooran.
“Uuu, nyt me saadaan ihan kunnon ruokaa!” Cara innostui nähdessään Odessan ruokakojun.
“Minulla onkin jo nälkä”, Ennustus sanoi. Kissat suuntasivat kojulle ja ostivat kukin juoman, ruoka-annoksen ja jälkiruoan. He istuivat pienen puisen pöydän ympärille kojun eteen mussuttamaan ruokiaan.
“Hyvä että jossain muuallakin on kaakaota kun meidän kojulla”, Ennustus protestoi.
“Jep”, Selleri sanoi hörppiessään vuorotellen kanakeittoaan ja kahviaan.
Cara otti yhden sushirullan suuhunsa ja mussuttaessaan sitä katseli ympärilleen torille. “Täällä on niin ihana tunnelma”, hän aloitti saatuaan sushirullan nielaistua, “kaikki on kerääntyneet yhdessä nauttimaan shoppailusta ja fiilistelemään talvea.”
“En sanoisi nyt ihan kaikki”, Melodee sanoi lappaessaan kalaa ja perunalohkoja suuhunsa.
“Täällä on vaan ne onnekkaat, joilla sattuu olemaan hoitaja.”
“Älä viitsi aina latistaa tolleen tunnelmaa”, Cara syytti, hymyillen kuitenkin.
“Enkä latista, tässä vaan pistän tosiseikkoja pöytään”, Melodee puolustautui naurahtaen.
“Tällaisiakin tosiseikkoja kuin teidän jälkiruoat oli pöytään tulossa”, Odessan ruokakojun tarjoilijana toimiva Noki puuttui keskusteluun ja antoi kissoille jälkkärinsä.
“Heh, kiitti”, Selleri hymyili ja otti valkosuklaamuffininsa huuliaan lipoen.
Nelikko viimeisteli annoksensa ja nousi sitten taas toriaukealle käppäilemään, niinkuin he aina tekivät oltuaan pidempään jollain kojulla ja etsivät nyt uutta kohdetta.
“Mitäs sitte tehdään?” Cara kysyi.
Ennustus ei huomioinut sitä vaan viiletti suoraan talvitorin tieltä aurattuun lumikasaan, jossa näki muitakin pentuja telmimässä.
“Minäpä menen auttamaan Patukkaa myyntipuuhissa”, Melodee sanoi ja suuntasi Lämmintä purtavaa -kojulle.
“Jaha”, Selleri sanoi. “Ei kai meidän sitten auta muu kuin jatkaa shoppailua.”
“Ei kai”, Cara naurahti.

Melodee oli saanut siis tarpeekseen shoppailusta, joten hän vapautti hoitajansa myyjän hommasta ja päästi tämän shoppailemaan. Sillä aikaa kun Patu osti Mocan mokkapalat ja muut puolityhjäksi, Melodee truuttasi kermavaahtoa höyryävään kaakaoon, levitti nutellaa ja hilloa paahtoleiville sekä teki kaikenlaista mitä paikalle tulevat asiakkaat halusivatkaan. Ennustuskin oli jo hieman kyllästynyt ainaiseen osteluun joten vietti lopun aikansa muiden ikäistensä kissojen kanssa, paitsi päätyi kuitenkin eksymään Oden random sekatavarakojulle veljiensä sekä Elmon ja Veikon ostellessa sieltä kamaa.
“Uu vitsi tommonen avaruusalus pitää kyl hankkii”, Ennustus ihasteli. “Ja lelujuna myös.”
“Entäs tällainen kamunmuna?” Marja mainosteli. “Siitä kuoriutuu söpö kamu. En paljasta enempää..”
“Lol mitä salakähmää”, Ennustus naurahti. “Mutta mielenkiinto kyllä heräs.”
“4 penniä tähän tassuun!”
Ennustus antoi pennit ja sai vastineeksi pienen valkoisen liilapilkullisen munan.
“Muista ruokkia sitä kerran kuukaudessa. Se pitää erityisesti kookoksista ja sipseistä”, Marja kertoi.
“Okei. Ööö… milloin se kuoriutuu?” Ennustus kysyi.
“Laita se lämpölampun alle, niin se siitä parissa päivässä kuoriutuu.”
“Okei! Kiitti!” Ennustus hymyili, otti ostoksensa ja kääntyi muiden puoleen.

Cara ja Selleri pyörivät torialueella ja shoppailivat sydämensä kyllydestä sekä jäivät välillä rupattelemaan muiden aikuisempien kisujen kanssa siitä, miten Untamon perheleipomon lihapiirakat olivat niin meheviä ja huolestua siitä miten pienemmät varomattomat kissat voisivat tippua jäihin luistellessaan Mouruposken lammessa tai joutua aura-auton viemäksi leikkiessään lumikasoissa.
Viikonloppuna eli viimeisinä päivinä rajoitettuja tavaroita, joten kaksikko otti siitä ilon irti ja ostivat matchaavat kaulahuivit sekä hankkivat Sekametelisopasta kaikenlaista.
“Eikö sinulle tule kylmä ilman mitään pipoa tai kaulahuivia?” Cara kyseli Melodeelta, kun sattui Sellerin kanssa heidän kojulla pistäytymään.
Melodee vahti leivänpaahdinta, johon oli tunkenut kolme Kirsikan tilaukseen tarkoitettua paahtoleipää ja kohautti lapojaan.
“No kyllä minä nyt käyn sinulle jotain ostamassa”, Cara sanoi tomerasti ja veti Sellerin mukanaan Sekametelisopan luokse. Melodee huokaisi huvittuneena ja kääntyi ottamaan leivät paahtimesta, voitelemaan nutellaa niiden päälle ja sitten ojentamaan leivät Kirsikalle, jonka hulluus oli selvästi laantunut alkuviikosta ja sitten Cara jo palasikin suuren gramofonin ja vihreän pipon kanssa.
“Nyt ku niitä rajoitettuja tavaroita sai ostaa, nii päätin ostaa sulle tällasenkin, nii saadaan huoneeseen muutakin musiikkia ku vaan se Patukan vanhasta rämäradiosta kuuluva rätinä, ja hyväähän tunnelmaa tällainen gramofoni tuokin. Ja sitten tämä pipo, tämä pipo..Untuva on kyllä niin lahjakas. Laitapa se nyt päähäsi, niin nähdään onko se sopiva”, Cara kälätti pyöritellessään pipoa tassussaan.
Melodee vatkasi kermavaahtoa ja hymyili kuunnellessaan Caran hyväntuulista, touhukasta höpinää. Paljon oli muuttunut, hän ajatteli, siitä kun Cara ja Melodee olivat pieniä ja kiistelivät nallen nimestä tai siitä saiko jääpuikkoja nuolla ja käytännössä olivat joka hetkessä riidoissa. Nyt Cara tuntui vain holhoavan kaikkia ja käyttäytyvän äitimäisen tomerasti, ehkä oman pennut tekisivät hyvää? Melodee naurahti itsekseen ja otti kuuliaisesti Caran ojentaman pipon.
“Voi, sehän sopii täydelisesti!” Cara ihasteli.
Melodeen hymy leveni ja hän veti pehmeän pipon paremmin korvilleen.

Viikon päästä:
Patukka makasi sängyllä selailemassa keittokirjaa ja ilmoitti välillä huoneessa oleville kissoille suosikkejaan kirjan resepteistä lukiessaan sitä, mutta hänen hoidokkinsa eivät oikein kuunnelleet, sillä jokaisella oli jotain omaa puuhaa. Selleri pyöritteli keilapalloa käpälänsä alla ja dippasi välillä toisen suklaasulatinputouksessa, ja sitten nuoli suklaan siitä. Melodee nukkui unikopassaan harvinaislaatusesti kansi auki. Cara oli istuttanut Patukan Talvitorilta ostaman sitruunapuun ja kykki nyt lämpölampun alla puutarhoimassa, ja Ennustus oli saman lampun alla seuraamassa, milloin hänen kamunmunansa avautuisi.
“Nyt on mennyt jo viikko, niin kyllä sen kohta pitäisi avautua”, Ennustus totesi Caralle, joka myhäili myöntävästi ja muussasi multaa tassuissaan ja levitteli sitä kissojen kasvimaalle.
“Heiheiheihei! Halkeama!” Ennustus karjaisi ja sai kaikki huoneessa hätkähtämään.
“Kuoriutuuko se jo!” Patukka henkäisi ja heitti keittokirjan tyynylleen noustessaan sängyltä ja loikki huoneen poikki vihreän kisun luokse.
“Juu”, Ennustus vastasi hymyillen ja osoitti munassa rakoilevaa halkeamaa.
“Kappas! Se on varmaan muuten aika nälkäinen kuoriutuessaan”, Patu huomautti. “Onko meidän kaapissa jotain, millä sitä voi ruokkia?”
“Ai niin!” Ennustus hätkähti. “Sille pitäisi hankkia sipsejä ja kookoksia.”
“Minä voin käydä kaupassa”, ehdotti Melodee, joka ei ilmeisesti sitten kuitenkaan ollut ollut nukkumassa. “Muuten jos joku muu menee niin sitten kuitenkin tuhlaa meidän kaikkien pennit loppuun.”
Patukka ja Ennustus myöntyivät, ja Melodee loikkasi pois unikopastaan ja sulki kannen perässään.

Melodeen nk:
Loikin ovelle ja vetäisin vihreän pipon päähäni. Kahmaisin jonkun verran pennejä sivupöydältä ja ne mukanani hyppäsin käytävään. Tassuttelin rauhassa eteiseen (jossa pukeutuville yhdeksälle pikkupennuille hymähdin nopean tervehdyksen) ja sieltä ulos.
Lunta leijaili valkoiseen maahan rauhallisesti, ja tuuli pienesti mutta ei kuitenkaan purevasti. Iltapäivän aurinko paistoi hangelle ja sai sen hohtamaan kultaisena. Siristin silmiäni ja kiersin jäätyneen lammen ohi pensasaidan portille, josta luikahdin ulos pois Mouruposken pihasta. Polku kaupungille oli tavallisesti mutainen, mutta nyt se oli jäässä, joten asettelin tassuni varovasti muhkuraisella jääpolulla. Polkua reunustivat kirsikkapuut olivat nyt pakkasella jäässä ja niiden oksista roikkui kimaltelevia jääpuikkoja.
Pian jäämutapolku vaihtui katukiveykseksi ja huomasin käveleväni kaupungin jalkakäytävällä. Suuntasin kohti Markettia, ja astuessani sisään liukuovesta tassutin suoraan määrätietoisesti tuoreruokien luokse, josta arvelin löytäväni kookokset.
Olin viimeaikoina huomannut katselevani tiukemmalla silmällä rahavaraintojamme, sillä varsinkin nyt Talvitorin jälkeen ne olivat huvenneet huomattavasti. Olin valittanut siitä Patulle jo koko viikon, mutta hän oli vain nauranut minulla olevan joku “mieletön mammonahimo”. Siinä sitten olin kuitenkin inttänyt niin pitkään, että Patu suostui laittamaan osan rahoistamme pankkiin.
Pikkukookoksia myytiin neljällä pennillä kolmea kappaletta. Vilkaisin hintaa ja otin ostoskassiin parit kookokset. Snacksiosastolla taas sipsipurkki oli alennuksessa, joten niitä kahmin ihan kunnolla. Maksoin ostokset ja astuin ulos Marketista.
Jäin penkille hetkeksi istumaan ja tajusin, kuinka paljon olin kaivannut kaupungilla käymistä. Talvitori oli luonut tavallan eräänlaisen tunnelman siitä, että voi vaan mennä ja ostaa lähimmästä pöydästä jotain mukavaa, ja täällä kaupungilla kahviloiden ja kauppojen ympäröimänä ihana shoppailutunnelma oli vielä paremmin elementeissään. Yhtäkkiä koin halua jäädä sinne vielä fiillistelemään ja kurkkia vähän kaikkialle. Kaivoin puhelimeni esiin ja lähetin Patukalle viestin: Hei, voinko jäädä vielä hetkeks tänne kaupungille? Vai kuoriutuuko se muna jo?
Hoitaja vastasi melkein heti: Ei, kyllä sinä siellä voit vielä olla! Ennustus ehkä vähän hötkyilee asian kanssa, se varmaan ei kuoriudu vielä moneen tuntiin. xP Voit vaikka käydä haukkaamassa jotain Kahvilassa, voit käyttää sitä lahjakorttia!
Okei! Viivyn täällä vaikkapa tunnin! Vastasin.
Selvä juttu! Pidä hauskaa!
Hymyilin, suljin puhelimen luettuani Patun viimeisen viestin ja tungin sen kassiin sipsipurkkien ja kookosten sekaan. Kohensin kassin asentoa olkapäälläni ja nousin penkiltä seisomaan. Oloni oli vapaa. Hengitin raikasta talvi-ilmaa keuhkoihini. Oli kiva viettää omaa aikaa näin kaupungilla norkoillen. Vain minä ja lompakkoni.
Tirskahdin ajatukselle ja lähdin hyväntuulisena liikkeelle kohti pankkia, jossa ajattelin katsastaa tekemäni pankkitalletuksen. Astuin lasisista pariovista sisään ja kohdistin katseeni talletustaulukkoon. 319 penniä. Hymyilin sille hyväksyvästi ja astuin takaisin ulos. Nostin kassista esiin lahjakorttilompakon, josta löytyi kaksi lahjakorttia Kahvilaan, yksi Markettiin ja yksi Kuntosalille.
Muistin saaneeni Kuntosalin lahjakortin narunvedosta Talvitorilta, joten mikäpä estäisi minua käymästä siellä jos kortti sentään oli omani?
Siispä suuntasin seuraavaksi sinne. Sisään käydessäni minua vastassa olivat heti ystävälliset kaksi raidallista poikakisua.
“Tervetuloa!” ruskea kissoista sanoi. “Minä olen Tiku, ja tässä on Taku.”
“Tulitko tänne kuntoilemaan?” Takuksi esitelty keltainen kissa kysyi.
“Öh, joo..” mutisin hieman hämmentyneenä saamastani vastaanotosta.
“Se tekee kolme penniä!” Tiku hihkaisi. Ojensin hänelle lahjakortin. “Ahaa, teillä onkin tämä! Odottakaas hetki..” Tiku katosi jonnekkin korttini kanssa.
“Onko tämä ensimmäinen kertasi täällä?” Taku kysyi.
“On.” Toivon, ettei vastassa ollut mitään hirveää esittelykierrosta, sillä halusin vain olla yksin ja rauhassa.
“Siinä tapauksessa ehdotan, että autan sinua alkuun. Voimme vaikka mennä ensin jumppahuoneeseen, jossa suoritamme alkuvenyttelyn”, Taku touhusi samalla kun Tiku palasi lahjakortin kanssa, johon oli nyt leimattu: 47 penniä jäljellä.
Seurasin Takua jumppahuoneseen, joka oli iso, valoisa ja avara sali, jonka lattialla makasi jumppamattoja. Istahdin yhdelle niistä, ja Taku viittoili minua katsomaan salin päädyssä roikkuvaan valkokankaaseen, johon kisu oli heijastanut jonkinlaisen venyttelyohjelman.
“Voit katsoa siitä ja tehdä sen pari kertaa”, Taku opasti. “Minut löydät noiden kierreportaiden yläpäästä henkilökunnan huoneesta. Kun olet lämmitellyt tarpeeksi, voit siirtyä tuosta ovesta itse salitiloihin. Minä jätän sinut nyt tänne venyttelemään rauhassa.”
Huh, helpotus. Jäin harvinaisen tyytyväisenä kaikuvaan saliin itsekseni. Tein venyttelyohjelman pari kolme kertaa läpi, kunnes tunsin itseni tarpeeksi vetreäksi, ja tassutin sitten kuntoilualueelle. Sielläkään ei ilokseni ollut ketään muuta kuin Tiku eräässä nurkassa säkkituolissa juomassa hengästyneenä juomapullostaan.
Tervehdin häntä kohteliaasti ja siirryin kokeilemaan kaikkia erilaisia kuntoiluvälineitä soutulaitteesta perus painonnostoon, ja erityisesti ihastuin juoksumattoihin. Käytin niissä ohjelmaa, joka meni ensin hitaasti ja sitten nopeutti tahtia koko ajan. Keskeytin aina siinä vaiheessa, jossa juoksin jo aivan henki kurkussa. Sitten kävin aina juoma-automaatilla hörppäämässä vettä, ja aloitin juoksumatto-ohjelman taas alusta. Juoma-automaatilla veden noruessa leukaani pitkin ajattelin, että vaikka tämä oli rankkaa, silti nautin kuntoilusta hyvin paljon.
Toistettuani juoksumatolla juoksu -rutiinini hyvin monta kertaa nostelin vielä painoja vuorotellen molemmilla käpälillä ja menin sitten pesutiloihin ja viivyin raikastavassa suihkussa pitkään.

Astuessani ulos kuntosalirakennuksesta pakkasilmaan oloni oli ihanan raikas, puhdas ja tuulettunut. Pelkäsin, että Kuntosalilla käynnissä oli kestänyt liian kauan, ja kotona minua kaipailtaisiin jo, mutta aikaa olikin mennyt vasta 45 minuuttia. Vielä siis vartti siihen aikaan, jolloin olin luvannut Patukalle lähteväni kotiin.
Vatsani oli alkanut murista, joten päätin seuraavaksi suunnata Kahvilaan eräänlaisena palkintona äskeisestä ruumiillisesta koettelemuksesta. Työnsin Kahvilan oven auki ja sain samanlaisen vastaanoton kuin Kuntosalilla; tällä kertaa vastassa ei ollutkaan kaksi kuntoiluintoilijaa vaan ihastuttava, kotoinen tunnelma.
Ilmassa leijui tuoreen pullan tuoksu, ja tuuletin humisi äänekkäästi. Porukan rupattelu ja aterimien kilahtelu lautasia vasten sai minut pakostikin hymyilemään.
Tassuttelin kassalle ja katselin rauhassa vitriineissä notkuvia herkkuja samalla kun kaivelin toista kahvilalahjakorteista esiin.
“Banaaniherkkujuoma ja täytetty voileipä, kiitos”, tilasin kassatyöntekijältä ja ojensin tälle lahjakortin.
“.. ja täytetty leipä. Olisiko muuta?” työntekijä naputteli ostokseni kassakoneeseen ja nosti sitten katseensa.
“Ööö…” tavallaan mieleni teki myös jotain herkkua. No, miksipä ei. “Voisin ottaa myös vaikka kermaisen kakkupalan.”
“Selvä!”
Odottelin tiskillä hetken, ja sitten työntekijä palasi ostokseni mukanaan. Hän ojensi myös lahjakortin mukanaan, jossa luki nyt: 37 penniä jäljellä.
Istahdin upottavaan kullanruskeaan nahkanojatuoliin, joka oli ikkunapöydän ääressä. Ryystin täyteläistä banaanijuomaa pillistä ja haukkailin välillä maukasta, lämmintä leipää, jonka välissä oli paistettua halloumia, tomaattia, salaattia ja majoneesia. Täydellistä.
Kun olin saanut leivän syötyä, siirsin jälkiruokani kermakakkupalan lähemmäksi itseäni. Kakkupohja oli pehmeää ja makeaa, ja sisällä olevan kermatäytteen seassa oli mansikanpalasia. Palan päällä olevan kermakuorrutteen päälle oli lorotettu sulaa suklaata ja siihen oli tökätty mansikka. Kakunpala näytti niin ihanalta, etten aluksi viitsinyt maistaakaan sitä, mutta sitten siitä leijaileva makea tuoksu huumasi minut ja upotin lusikan kermaiseen vaniljapalaan. Ahmin täydellisen makealta maistuvan kakkupalan nopeasti, ja olisin voinut jäädä mukavaan nojatuoliin lepäilemään lämpimän tunnelman syleiltäväksi, mutta aika kulki, joten keräsin kamani ja aloin tassuttamaan takaisin Mouruposkeen.

Astuessani huoneeseen kaikki olivat kerääntyneet lämpölampun alle vahtaamaan Ennustuksen kamunmunan kuoriutumista.
“Mikä ihme sinulla kesti, Melodee?” Ennustus ihmetteli minulta. “Tää halkeama on jo paljon syvempi!!”
Vaihdoin huvittuneita katseita Patukan kanssa.
“Ihan oikeesti!” Ennustus näytti munaa minulle, ja totta tosiaan, siinä oli syvempi ja pidempi halkeama.
“Okei”, naurahdin ja nostin kassistani yhden sipsipurkin lattialle ja tungin loput kookosten kanssa Ennustuksen kaappiin. Tyhjensin kassin kokonaan ja heitin sitten kassin huoneen nurkkaan.
En tiennyt mitä tekisin, joten liityin muiden joukkoon seuraamaan kamumunan hidasta kuoriutumista.
Homma oli sen verran tylsää, että nukahdin hieman, ja heräsin Ennustuksen kiljaisuun: “SE KUORIUTUUU!!”
Hätkähdin hereille ja tarkensin unen jäljiltä sumean katseeni liilapilkulliseen munaan, joka näytti tosiaan kuoriutuvan. Cara, Selleri ja Patukkakin kiiruhtivat katsomaan.
Kuori räsähti rikki, ja sieltä paljastui pieni, vihreä lisko, joka vinkaisi söpösti.
“Miten suloinen!” Cara ihasteli.
“Ihana!” Ennustus henkäisi ja otti lemmikkikamun tassuihinsa.
“Minkä aiot antaa sille nimeksi?” Selleri kysyi.
“Ööh.. vaikka… vaan… Kamu.” Ennustus epäröi.
“Kamu! Hei, Kamu!” Cara hihitteli.
Tökin sipsipurkkia Ennustusta kohti. “Sille pitäisi varmaan antaa näitä”, huomautin.
“Aaa, joo”, Ennustus sanoi ja kipitti kaapille hakemaan lautasen ja kaatoi sitten osan sipseistä lautaselle. Loput hän heitti suuhunsa.
Kamu ryömi sipsilautasta päin ja ahmi niitä pienellä suullaan. Olisin voinut jäädä hyvinkin seuraamaan sitä sillä se oli aikas söpö, mutta olin hyvin väsynyt kuntosaleilun jälkeen, joten päätin mennä unikoppaani ottamaan pienet iltapäivänokoset.

Heräsin siihen, että joku koputti unikopan kanteen. Nostin sen ja kurkistin ulos. Näin Patukan sääret edessäni.
Nostin katseeni hoitajan korkeuksissa keikkuviin kasvoihin. ”Mitä haluat?”
”Kysyä, tulisitko auttamaan ruoanlaitossa.”
Nousin ylös ja hyppäsin pois kopasta. Suljin kannen huolellisesti. ”Ruoanlaitossa?”
Moista sanaa ei usein kuullut huoneessamme, sillä yleensä Patu vain vetäisi jostain jonkun valmispastan eikä ruokaa hirveästi paria suolaripausta enempää ”laitettu”.
Patu heilutteli Talvitorilta hankkimaansa keittokirjaa kädessään. ”Täältä löytyi paljon reseptejä, ja huomasin että meiltä löytyy ainekset perunamunakkaaseen.”
”Mikä ettei”, suostuin. ”Mennäänkö me Keittiöön?”
”Joo, siellä voi olla kivampi tehdä ruokaa. Cara, halusitko sinäkin tulla?”
”Juu!” Cara kierähti pois sohvalta ja hyppelehti peräämme. Minä hain perunat ja munat kaapista, ja Patukka avasi oven ja tassutimme käytävään. Käytävän toisella pitkällä seinällä oli vierekkäin ovet hoitajien huoneisiin, ja toisella oli tauluja sun muuta seinänkoristetta, ja niiden välissä harvemmin kuin hoitajien huoneiden ovet, ovia hoitolan muihin tiloihin. Käytävän päässä oli hoitajien oleskeluhuone, ja toisessa päässä taas eteinen ja ulko-ovi.
Keittiö löytyi melko läheltä. Patukka kääräisi pöytää hieman rätillä jotta siinä olevat muruset eivät olisi ruoanlaittoprojektin tiellä, ja lätkäisi keittokirjan ”Perunamunakas” -aukeama auki pöydälle.
”Mitäs pitää ensin tehdä?” Cara tiedusteli.
”Leikata perunat pieniin paloihin”, Patukka luki ja viittoili epämääräisesti tassuissani lojuviin potaatteihin. Laskin ne pöydälle, ja Patukka etsi veitset ja leikkuulaudan.
”Saanko minä leikata?” Cara kyseli. ”Saanhan? Minulla on kokemustakin köksäntunneilta!”
”Kyllä minäkin haluan”, hymähdin. ”Paitsi jos sinulla on joku ultimaattisen välttämätön tapa viipaloida perunaa, niin kerro toki.”
Cara vilkaisi minuun ärsyyntyneen huvittuneena, ja antoi minulle sitten toisen perunoista ja veitsistä.
Sillä aikaa kun leikkasimme perunoita, Patukka nosti astiakaapista ison paistinpannun ja asetti sen liedelle sekä lorotti siihen hieman öljyä.
”Tässä”, Cara sanoi ja kiikutti perunat Patukalle. Tämä kaatoi ne pannulle, tiristi niitä siinä hetkisen ja rikkoi sitten kolme munaa sinne. Sillä aikaa kun hän paisteli ja kohenteli munakasta, minä ja Cara siivosimme pöydän perunankuorista ja laitoimme veitset sekä leikkuulaudan tiskipöydälle.
Kun munakasta oli paistettu tarpeeksi, Patukka heilautti sen pannulta isolle lautaselle. Minä sain tehtäväkseni tiskata prosessissa likaantuneet astiat, joten samalla kun upotin tassuni lämpimään tiskiveteen, Cara ja Patukka viimeistelivät munakasta.
”Tässä sanotaan, että sitä voi maustaa mielensä mukaan”, kuulin Caran sanovan.
”Minäpä etsin jotain maustetta”, Patukka päätti ja ilmaantui viereeni tonkimaan tiskikaapin viereistä maustekaappia. Hän löysi sieltä jonkinlaisen ison putelin.
”Tämä on sekoitus mustapippuria, merisuolaa ja yrttejä”, hoitaja luki putelin etiketistä.
”Hui”, Cara sanoi. ”Ole tarkkana holauttelun kanssa.”
”Älä huoli, olen mestari holauttelemaan asioita.”
”Ei kun tarkoitin että sitä ei pitäisi holauttaa, jotta siitä ei tule liian mausteista”, Cara naurahti. ”Annapa sen nyt tänne, niin minä laitan sitä maltillisen määrän.”
”Ai jaa.”
Hymyilin heidän sekoilulleen ja tiskattuani kaiken mitä piti nostelin ne tiskikaappiin kuivumaan. Kuivasin tassuni keittiöpyyhkeeseen ja käännyin Caran ja Patukan puoleen. ”Onko se nyt valmista? Lähdetäänkö?”
”Juu!” Cara sai kantaa munakasta kuin se olisi maailman kahdeksas ihme, ja me kävelimme takaisin huoneellemme.
”Katsokaas”, Patukka sanoi huoneessa, ja sai Kamun kanssa säätäneet Ennustuksen ja Sellerin nostamaan katseensa. ”Me keksimme vähemmän tylsän tavan käyttää nämä perunat ja munat!”
”Perunamunakas!!” Cara ilmoitti ja nosti tassuissaan olevan perunamunakas-lautasen majesteettisesti kaikkien nähtäväksi.
”Ihana tuoksu!” Selleri ihasteli.
Ennustus näytti ensin epäilevältä, mutta jo parin haarukallisen jälkeen tykästyi hänkin tähän mehevään munakkaaseen.
Kun munakas (joka oli erittäin hyvää, varsinkin kun se oli itse tehtyä) oli saatu tuhottua, Ennustus sai idean: jälkiruokaa!
Patukka suostui, ja pian me neljä kissaa istuimme sängyllä kullakin käpälissään Mocan moccapaloista ja muista hankitut pähkinämokkapalat.
Pehmeä mokkapala oli melkein kokonaan päällystetty suussa sulavalla pähkinäkuorrutteella, ja päällä oli rapea hasselpähkinä. Ennustus ei pitänyt omasta pähkinästään, joten minä sain syödä hänenkin omansa. Itse mokkapalaa kaikki arvostivat suuresti, ja kun ne oli syöty, Patukka huomasi kellon olevan jo aika paljon ja käski meidän pestä hampaat ja sitten käydä nukkumaan. Loikimme sängyltä alas, nappasimme hammasharjamme ja -tahnamme kaapista sekä kipitimme käytävän kautta Kylppäriin. Seisoimme vuorotellen korokkeella lavuaarin ääressä pesemässä hampaita omaa kuvajaista peilistä tiiraillen.
Takaisin huoneella minä loikkasin heti unikoppaani, sillä vaikka olin ottanut aikaisemmin pienet torkut, olin silti väsynyt eivätkä kipeät tassuni jaksaneet kantaa hirveän pitkään. Suljin kopan kannen ja otin mukavamman asennon siellä. Muut huoneessa tuntuivat ihmettelevän sitä, miten aina mahduin niin hyvin unikoppaani kannenkin kiinni ollessa. Oikeastaan siellä ei edes ollut muuta kuin keltainen tyynyni pohjalla pehmusteena, ja sitten nalleni unileluna. Kopassa oli kieltämättä hieman ahdasta, mutta se teki mielestäni sinne vain mukavamman tunnelman. Koppa oli punottu hieman harvasti, joten punosten välistä pystyin hyvin tarkkailemaan muiden kissojen ja Patukan nukkumaanmenoa. Nukahdin aina viimeisenä ja heräsin ensimmäisenä katsomaan muiden aamuilua; en nukkunut paljoa, mutten myöskään kyllä tarvinnut unta hirveästi. Sitä en tajunnut, miten Ennustus pystyi nukkumaan niin paljon, nytkin hän oli jo nukahtanut omalle nallesohvalleen ja varmaan nukkuisi aamulla vielä Patukkaakin pidempään. Pieni Kamu oli käpertynyt omistajansa sohvan viereen tyynylle.
Cara ja Selleri taas noudattivat normaaleinta unirytmiä meistä; he menivät nukkumaan vähän Ennustuksen jälkeen ja aamulla heräsivät hieman minun jälkeeni. Nyt kaksikko oli käymässä vielä hiekkalaatikolla ja Cara kömpi sitten muhkealla pinkillä tyynyllä pehmustettuun koriinsa, ja Selleri makuualustalleen vetäen kisutyynyn päänsä alle.
Patukka valvoi aina hieman vähemmän kuin minä ja kilpaili sitten yleensä aamulla Ennustuksen kanssa myöhäisimpään heränneen titttelistä. Nyt hoitaja istui lattialla keltaisen lasipöydän ääressä hörppien jotain omaa smoothietaan suoraan purkista ja vilkuili välillä ylipaksua kirjaansa, jota luki aina iltaisin.
Pian Cara ja Sellerikin olivat jo unessa, ja ainoa ääni oli Patukan smoothienryystämisen ääni ja kirjan sivun kääntämisestä kuuluva kahahdus. Kohta Patukka huomasi smoothiepurkin olevan tyhjä ja heitti sen pahviroskiin. Hoitaja sammutti valot huoneesta, kömpi sängylleen ja sytytti vielä pienen lukulampun. Hän lueskeli puolisen tuntia ja sitten sammutti viimeisenkin valon. Kun pimeästä alkoi kuulua nukkuvan Patukan tuhinaa, sallin itsenikin rutistaa vielä Suklaa-nallea ja vaipua uneen.


Kissojen mielipiteet viikoista:
Melodee: Talvitori oli ihan kivaa, mutta en ehkä viihdy väkijoukossa sitten kuitenkaan niin hyvin. Sen sijaan oman ajan viettäminen kaupungilla oli enemmän mieleeni. <3
Cara: Talvitorilta sai kaikkea hyödyllistä, ja myös keittokirja tuli tarpeeseen! Ihanaa että pääsin kokkaamaan nyt kun kouluun en enää köksäntunneille mene!
Selleri Minusta tuntuu että nykyään olen jonkinlainen sivuhahmo täällä, kirjottais Patu jotain nyt hei mustakin!!
Ennustus: Oli kivaa shoppailla ja leikkiä lumessa ikätovereiden kanssa, kun kaikki huonekaverit on tollasia harmaapartoja! Edelleenkin kyllä jäi mietityttämään minne ihmeeseen Mel jäi ostaessaan niitä Kamun ruokia..

//tarpeett:
+liikkuminen (Ennustukselle ku oli lumessa pyörimässä, ja Melodeelle ku oli kuntosalilla)
+uni (kaikille)
+terveys (Melodeelle? Meneekö se kuntosali ja peseytyminen siellä tähänki?)
+nälkä (kaikille, ota yhteisestä 2x peruna, 3x kananmuna, 4x pähkinämoccapala, Ennustukselta kaikki mitä ostettiin Odessan ruokakojulta ja Sweetsistä ja yks niistä sipsipurkeista, Melodeelta kaikki mitä ostettiin Odessan ruokakojulta ja se yks kroissantti Sekametelistä, Caralta ja Selleriltä myös kaikki mitä ostettiin Odessan ruokakojulta. oisko siinä kaikki huhhuh)
//kulut:
Kahvilasta banaaniherkkujuoma, täytetty voileipä ja kermainen kakkupala, 13 penniä (ota lahjakortista) (ja ei tarvi lisätä kaappiin ku syötiin tarinassa)
Yks kuntosalilippu, 3 penniä siitä lahjakortista
//ja kaikille muille yks ikäpiste, paitsi Melodeelle kaks? kun sen kaupunkireissusta kerrottiin sen verran paljon ja se oli muutenki sen verran pääosassa?



Jee, toritarina! Tykkäsin kun olit sisällyttänyt tarinaan kerrontaa myös kojunne tuotteiden valmistelusta. Jotenkin huvitti miten kolmen tuotteen ostorajoitus keskeytti kissojesi ostokset, tosi epälooginen sääntö kun sitä nyt jälkeenpäin miettii. xD Cara on ihana äiteillessään vähän kaikille, ilo tosiaan huomata miten Caran ja Melodeen välit ovat ajan mittaan muuttuneet! Kiva että ostoksille tuli heti käyttöä, söittekin oikein kunnolla, ja keittokirjasta ja Ennustuksen kamulemmikistä riitti myös ihmeteltävää kaikille! Mukavaa kun olit laittanut soolokerrontaa Melodeen kuntosali+kahvilatekemisistä, hän on yksi suosikkini hoidokeistasi. c-. Epäilen myös että Melodeen näkemät yhdeksän kissanpentua oli viittaus tarinaani, hehe. .-D Oli jotenkin ihanan raukea lopetus tarinalle kun Melodee tarkkaili unikoppansa rakosista muiden huonetovereidensa iltapuulle käymistä. Saat 84 penniä ja kohotan tarpeet (+yritän poistaa/huomioida kaiken mainitsemasi. .-D)

[Patukka]

21. Luku, jossa vietetään ystävänpäivää pulkkamäessä

Patukka heräsi aamuseitsemältä puhelimensa herätykseen ja huokaisi kuullessaan sen olevan tällä kertaa pierutyynyääniä. Ennustus oli pari päivää sitten saanut selville, miten vaihtaa hoitajansa puhelimen herätysääni, ja täten oli alkanut joka ilta kun Patu oli katsonut muualle vaihtanut äänen yhä typerämpään. Nyt Patukka oli jo oppinut olemaan säikähtämättä outoa herätystään vaan korkeintaan vähän säpsähtämään. Hoitaja hiljensi herätyksen, makasi pehmeän, lämpimän peiton alla hetken ja potki sen sitten päältään.
Heti noustuaan hän tunsi Melodeen tuijottavan häntä unikopastaan. Oli kyllä suurimpia mysteereitä, miten tämä edelleenkin mahtui sinne lootaansa niin että kansikin oli kiinni ja ilmeisesti siellä lymysi myös hänen tyynynsä ja nallensa. (Oikeastaan Patukalla ei ollut minkäänlaista aavistusta kopan todellisesta sisällöstä, sillä oli pyhäinhäväistys jos joku muu kuin Melodee uskalsi koskea unikoppaa kynnenkärjelläänkään.)
“Huomenta”, Patukka sanoi Melodeelle, mutta hänelle vastasikin Cara tyynyynsä mumisten. “Huomenta.”
Siis jo kaksi kissoista hereillä. Patukka kompasteli huoneen poikki kaappien luokse ja etsi jotain aamupalaksi kelpaavaa. Hän päätti kerrankin laittaa jotain muuta kuin munia ja mangoa, joten hän nappasi kaapista kurkkuvoileivän kullekin kisulle. Kattaessaan pöytää hän huomasi myös Sellerin heräilevän, ja alkavan valua aamupalapöytään. Tyttökisutkin mönkivät pöytään mussuttamaan leipiään rähmäsilmäisinä ja unenpöpperöisinä.
“Vielä pitäs se sieltä sohvaltaan herättää”, Cara mumisi.
“No minäpä käyn”, Patu sanoi ja siirtyi Ennustuksen luokse ja ajatteli ensin lyödä tätä tyynyllään, mutta sitten muisti Kamun nukkuvan siinä. Sekä kissa että hänen lemmikkinsä nukkuivat yhtä sikeästi, Kamu oli selvästikin ottanut Ennustukselta oppia unihommissa. Patukka jäi hetkeksi miettimään, miten herättäisi vihreän pojun, ja sitten päätti: hoitaja nappasi yöpöydältään puhelimensa ja antoi Ennustuksen maistaa omaa lääkettään; tämä laittoi puhelimensa kisun korvan juureen ja soitti siitä äänet täysillä samaa pierutyynyääntä, mihin oli itsekin herännyt.
”Mhhiitä?” Ennustus mumisi ja katseli ympärilleen unisena. Tunnistettuaan äänen hän virnisti. ”Upeaa, eikö?”
Patukka heitti kännykän sängylleen ja kiskoi Ennustuksenkin aamupalalle rouskuttamaan leipäänsä.
”Tänään on ystävänpäivä ja laskiainen”, Patukka julisti. ”Nyt päivällä menemme pulkkamäkeen, ja illemmalla on tiedossa ystävänpäivädisco. Nyt syökäähän nopeasti ja peskää hampaat, sitten lähdetäänkin heti Naukukukkulalle, niin ehditään pulkkailla siellä.”
”Miten sinä nyt noin tomerana olet näin aikaisin aamusta?” Cara kähisi. ”Olet kadottanut aamuvetelehtimisrutiinisi johonkin.”
”Kyllä se vielä jostain nurkasta löytyy. Tänään ei kuitenkaan ole aikaa laiskotella!” Patukka sanoi ja meni kissojen kaapeille haeskelemaan heidän hampaidenpesutarvikkeitaan sieltä. ”Nyt hop hop, liikettä leukalihaksien kanssa!”
Hieman ärtyneenä kisut jäystivät kolmioleipänsä ja tassuttivat sitten kuuliaisesti pesemään hampaansa. Sillä välin Patukka siivosi pöydän ja puki jo ulkovaatteensa päälle.
”No niin, sitten pipoa ja kaulahuivia päähän ja menoksi!” hoitaja patisti kissojen saapuessa takaisin huoneelle.
”Miiiksi meidän täytyy lähteä näin aikaisin?” Ennustus marisi, kun viisikko tarpoi lumessa askeleet kinoksissa narskuen kohti Naukukukkulaa.
”Jotta ehtisitte lasketella ennen kuin kaikki muutkin tulevat ja tulee ryysis”, Patukka selitti ja viittoili edessä siintävään tyhjään mäkeen.
”Niin, no, täällähän ei ole ketään”, Cara huomautti, kun he saapuivat perille.
”Oletko tosissasi, Patu? Jotenkin juuri sinun tapaistasi: joko nukut puoli yhteen aamulla tai sitten pomppaat ylös sängystä aamuseitsemältä ja vedät meidät kaikki mukanasi!!!” Melodee ärähti.
”Öhh, ainakin teillä on nyt aikaa laskea..?” Patukka yritti.
Syntyi hetken hiljaisuus. ”Noh, jos me nyt kerran jo täällä ollaan niin miksipä ei”, Ennustus tuumasi ja loikki mäen juuressa sijaitsevalle katokselle, jota vasten nojasi monenlaisia laskuvälineitä. Hän valitsi sieltä laskettelusukset ja huikkasi sitten muille, jotka olivat jääneet vielä seisoskelemaan: ”Tuletteko?”
”Niin no, vaikka”, Melodee suostui ja tassutti Ennustuksen luokse. Hän katseli laskuvälinevalikoimaa arvostellen ja päätyi lopulta tavalliseen pulkkaan.
”Minä ehkä jään tänne alas”, Cara tuumi. ”Tuo mäki näyttää aika pelottavan jyrkältä.”
”Sama”, Selleri sanoi ja tiiraili mäkeen, jota pitkin Melodee ja Ennustus paarustivat ylöspäin.
Cara kaapaisi tassullisen lunta maasta ja heitti sen poikaystävänsä niskaan. ”Mutta lumisodasta en kieltäydy!”
”Hei!” Selleri nauroi ja ryhtyi vastahyökkäykseen. Cara oli kuitenkin nopeampi ja ryhtyi jahtaamaan tätä käpälät täynnä lunta.
”Anna armoa!” Selleri hekotti, kun hänen turkkinsa oli täynnä Caran heittämiä lumiklimppejä.
”No yritä puolustautua!” Cara nauroi.
Selleri riisui sinisen kaulahuivinsa ja käytti sitä lumikatapulttina Caraa vastaan.
”Älä viitsi!” Cara kikatti joutuessaan lumikasan alle.
”Itsepähän kerjäsit!”
Patukka katseli kaksikon sotailua lumessa ja tunsi jäätyvänsä seisoessaan paikallaan hangessa. Hän kahmi kätensä täyteen lunta ja hiippaili Caran ja Sellerin taakse. Sitten hoitaja heitti lumet kissojen päälle, ja sai heidät kiljumaan.
Cara kiemurteli esiin lumikasasta ja kääntyi huohottaen Sellerin puoleen. ”Tehdään sovinto, Selleri. Hyökätkäämme pahaa hoitajaamme vastaan!”
Patukka nauroi mielipuolisesti ja potki lunta kaksikon päälle. Hän oli iloinen siitä, että vaikka he olivatkin jo aikuisehkoja ja varsinkin Cara oli muuttunut huolehtivaiseksi äitihahmoksi, he eivät kuitenkaan olleet kadottaneet leikkimielisyyttään.
Naukukukkulan harjalle juuri päässeet hengästyneet Ennustus ja Melodee tiirailivat nyt alas mäkeä.
”Tuosta menee alas nopeasti”, Ennustus totesi huomatessaan mäen jyrkkyyden.
”Niin, eihän mäenlaskussa ole oikeastaan mitään järkeä. Kiipeämme hirveän matkan vain laskeaksemme alas”, Melodee sanoi.
”Se on mäenlaskun idea”, Ennustus huomautti.
”Ihan sama. Ihan pöpiä puuhaa.”
”Miksi sitten edes tulit tänne ylös?” Ennustus kysyi hihittäen.
”Laskeakseni alas, tietysti.”
”Eihän tuossa ole mitään logiikkaa!” Ennustus tirskahti.
”Siinähän on hyväkin logiikka, et vain tajua sitä”, Melodee sanoi silmää iskien ja hyppäsi mäkeen pulkallaan.
Ennustus jäi vielä ylös sitomaan käpäliään laskettelusuksiin ja seuraamaan Melodeen viilettämistä mäkeä alas. Tämä meni kovaa vauhtia, mutta hyppyrin kohdalla väisti ja kaartoi mäen reunaan.
”Pöh”, Ennustus sanoi itsekseen. ”Minä aion mennä hyppyristä.”
Sidottuaan sukset hänkin ponkaisi mäkeen. Vauhti oli paljon kovempi kun hän oli ajatellut, ja tuuli humisi korvissa. Kuten oli itselleen sanonut, hän suuntasi hyppyriin, ja siitä tömähti suoraan Caran, Patukan ja Sellerin lumisodan keskelle.
”Hyvää päivää”, Ennustus sanoi asiallisesti kuin taivaalta lentäminen suksilla muiden keskelle olisi täysin arkipäiväinen juttu.
”Ei, kyllä nyt on vielä aamu”, Cara korjasi. ”Kello on vasta kahdeksan.”
Ennustus ja Melodee laskivat vielä pari kertaa ennen kuin mäkeen alkoi kertyä muitakin, ja Melodee vedoten täysin loogilliseen logiikkaansa ei enää jaksanut ”tuhlata aikaansa mäen edestakas hyppelyyn” ja yhtyi lumisotaan. Ennustus sen sijaan kaipasi ikäistään seuraa, joten hän etsiskeli joukosta joitakuita, jotka voisivat tietää, missä esimerkiksi Tulpe ja Untuva olivat. Pian hänen näkökenttäänsä ilmaantui simssiliini Ruun, Quzin ja Stiinan seurassa.
”Moi!” Ennustus tervehti.
”Hei, Ennustus!” Ruu hymyili. ”Miten menee?”
”Ihan hyvin! Mietin vaan, tiedättekö te missä Tulpe ja Untuva ovat?”
”Joo, he menivät kouluun”, Quz kertoi.
Ennustuksen hartiat lysähtivät. Harmi.
”Ymmärrän jos haluat ikätovereita seuraksesi”, Stiina sanoi. ”Mutta varmasti löydät seuraa kisojen yhteydessä.”
”Niin, me olimmekin menossa tekemään ilmoitustauluja kisoja varten”, simssiliini sanoi.
”Saanko minä tulla mukaan?” Ennustus kysyi. Hän kaipasi itselleen jotain puuhaa.
”Totta kai.”
Ennustus käveli simssiliinin porukoiden kanssa ilmoitustaulun luokse, johon simssiliini kiinnitti neljä lappua, joissa kerrottiin päivän aktiviteeteista. Niitä oli mäkihyppy, potkukelkkakisa, liukurikisa ja illemmalla ystävänpäivädisco.
“Mäkihyppy! Kuulostaa kivalta”, Ennustus hihkaisi ja sutaisi nimensä paperiin. “Voisin kokeilla.”
“Joo”, Ruu ja Quz sanoivat samaan aikaan ja ilmoittautuivat hekin.
“Potkukelkkakisa, hmm.. ehkä ilmoitan Melodeen salaa parikseni siihen”, Ennustus tuumi ja sai Ruun nauramaan. “Hyvä idea! Minä ehkä tyydyn mäkihyppyyn.”
“Sama”, Quz totesi.
“Tuo potkukelkka kuulostaa kivalta mielestäni. Voisinkin mennä etsiskelemään paria itselleni”, Stiina sanoi ja katosi väkijoukkoon.
“Minun pitäisi mennä valmistelemaan sitä discoa”, simssiliini totesi. “Ruu ja Quz, halusitteko te auttaa?”
“Joo!” Ruu sanoi. “Nähdään, Ennustus!”
“Nähdään!”
Ennustus jäi yksin seisomaan ilmoitustaulun eteen, ja päätti vain norkoilla siellä täällä odotellessaan, että kilpailut alkaisivat.

“Laskiaiskilpailut alkavat! Mäkihypyn osallistujat kokoontukoot hyppyrimäkeen ensimmäiseksi!”
Kuulutus sai Ennustuksen nostamaan katseensa lumiukosta, jota oli ollut rakentamassa Marjan ja Noen kanssa. “Mennään!”
Kolmikko suuntasi hyppyrimäen luokse, ja myös Quz sekä Ruu saapuivat discomökin suunnalta ja Kinuski katoksen luota.
“Hienoa”, simssiliini sanoi kaikkien kilpailijoiden ollessa koolla. “Ottakaa lauta tai sukset ja kiivetkää mäen laelle. Annan merkin aina kun saa laskea, ja pisimmän ilmalennon tehnyt voittaa.”
Kilpailijat nyökkäilivät, hakivat laskuvälineensä ja alkoivat kiivetä ylös. Laella seisoessaan kissat muodostivat jonon ja lähtivät matkaan aina kun simssiliini antoi merkin. Ensimmäinen kilpailija, Noki, laski suksillaan virheettömän suorituksen, joka kuitenkin jäi hieman lyhyeksi. Seuraavana vuorossa oli Kinuski, joka kompuroi lumilaudallaan koko matkan alas, mutta kuitenkin onnistui saamaan jostain hyvän potkun hyppyrin kohdalle, joten hänen lentonsa kantoi melko pitkälle (ja loppui laskiaispullakojun katolle). Marja seuraavana laittoi sukset jalkaansa hieman jännittyneenä ennen suoritustaan, mutta se kuitenkin onnistui hyvin.
Ennustus oli seuraavana vuorossa. “Hyvin tää menee”, hän mutisi itsekseen ja sitoi sukset tassuihinsa. simssiliini huitaisi merkin alhaalta, ja Ennustus ponkaisi matkaan. Hän ei jännityksen takia muistanut laittaa jalkojaan yhtään koukkuun vaan piti ne tikkusuorina, minkä seurauksena kisu vain tömähti alas hyppyristä ilman että lensi ollenkaan.
Ennustus vain nauroi virheelleen ja seurasi Quzin ja Ruun suoritukset alhaalta käsin. Quz liukasteli älyttömästi suksillaan karjuen “miten näitä ohjataan??” ja kompastui juuri hyppyrissä, mistä johtuen hänenkin ilmalentonsa loppui lyhyeen. Ruun lumilautalasku taas onnistui ihan hyvin.
“Sitten potkukelkkaralli! Osallistujat kerääntykää metsän reunaan pareittain potkukelkkojen luokse”, simssiliini kuulutti seuraavaksi.
Ennustus lähti etsiskelemään Melodeeta, jonka oli salaisesti ilmoittanut parikseen. Hän löysi tyttökisun penkiltä istuskelemasta ja syömästä laskiaispullaa Caran, Sellerin ja Patukan seurasta.
“Ennustus! Moi!” Cara hihkaisi.
“Moi! Mä oonkin tässä menossa potkukelkkaan”, Ennustus selitti.
“Kuka sinulla on parina?” Melodee uteli ja haukkasi pullaansa.
“Sinä.”
Melodee purskautti kermavaahdot suustaan ällistyneenä. “Minä!?”
“Sinä sinä”, Ennustus sanoi ja vetäisi Melodeen mukaansa. “Ala jo tulla.”
Melodee heitti pullansa Caralle ja pyyhkäisi kermavaahdon suupielestään. “Tämä on erittäin huono idea.”
“Eikä ole, vaan mahtava.”
“Me tullaan katsomaan”, Cara sanoi hymyillen, ja hän sekä Selleri ja Patu kävelivät Melodeen ja Ennustuksen kanssa kilpailupaikkaa kohti.
“Oletko varma että me osataan?” Melodee kysyi.
“Täysin varma. Olen oikea mäenlaskumestari”, Ennustus ylpeili. Melodee näytti uskovan, joten hän ei varmaan ollut nähnyt Ennustuksen mäkihyppyä.
“Tsemppiä teille”, Selleri sanoi peukuttaen, ja kilpailijakaksikko siirtyi lähimmän potkukelkan luokse.
“Säännöt ovat seuraavat: kiipeätte mäen ylös ja laskette lipuilla merkittyä metsäreittiä alas. Ensimmäinen pari, joka alittaa maaliviirin, voittaa”, simssiliini ohjeisti.
“Sinä vedät sen ylös”, Ennustus käski Melodeeta ja osoitti potkukelkkaa.
“Sinä sitten työnnät sitä”, Melodee totesi.
Yhteistyöllä heidän onnistui kiskoa kelkka ja itsensä ylös asti reitin alkupäähän. Kaikki kilpailijat asettuivat kelkkaan ja lähtöviivalle.
“Minä istun”, Melodee ilmoitti ja istahti kelkan eteen. Ennustus seisoi takana.
“Paikoillanne, valmiit, hep!” simssiliini huusi.
Ennustus potkaisi kelkan matkaan. He olivat aluksi hännillä, mutta onnistuivat ohittamaan Avan ja Clarissan, Marjan ja Stiinan sekä Kinuskin ja Winnien, joten vain Coco ja Noki olivat heidän edessään. He pujottelivat puiden ohi ja lopulta ohittivat heidätkin.
“Vau! Me ollaan ekana! Me niin voitetaan tää!” Ennustus hihkui tuulen viuhuessa hänen kasvojaan vasten, ja he liukuivat ulos metsästä.
“Okei, nyt pitäs kaartaa tohon maaliin, jarrutapas vähäsen”, Melodee ohjeisti
“Jarruttaa! Miten ihmeessä tällä jarrutetaan?” Ennustus älähti.
“Voi elämä älä vaan sano että et - oletko tosissasi - “
“Kyllä, täysin vakavissani - “
- ja he sujahtivat komeasti ohi maalista ja tömähtivät suoraan lumipenkkaan. Katsomossa Cara purskahti nauramaan. Coco ja Noki liukuivat maalista sisään voittajina, ja heidän jälkeensä myös kaikki muut paitsi Ennustus ja Melodee, joita Selleri ja Patukka kiskoivat ulos lumikasasta.
“Uahhahhahhaa! ‘Mäenlaskumestari’! Ja liu’utte muitta mutkitta lumikasaan! En kestä..” Cara ulvoi naurusta.
“Taisit syöttää hänelle vähän liikaa hernekeittoa”, Melodee supatti Sellerille ja pudisteli lunta turkistaan.
“Uskon kyllä että syy on liian sokerisissa laskiaispullissa”, Selleri supatti takaisin.
“Voihan myös kaakao aiheuttaa tämän”, Ennustus huomautti. Kolmikko loi alentuvan katseen Caraan, joka kieri lumessa ja oli kuolemassa nauruun.
“Seuraavaksi ilmoitetaan kisojen voittajat”, simssiliini kuulutti. “Liukurikisan voittaja oonn.. Winnie!”
Winnie kipitti saamaan palkintonsa; pinkin pokaalin ja I♥U-koristeen.
“Sitten mäkihypyn voittaja; Marja!”
Marja sai palkinnokseen pokaalin ja rusettipurkin.
“Ja lopuksi, potkukelkkarallin voiton veivät Coco ja Noki!”
Heidät palkittiin pokaaleilla ja pehmoleiluilla.
Melodee ja Ennustus lämmittelivät vielä hernekeitolla ja kaakaolla, joskin Ennustus huomasi olevansa melko levoton, joten hotki ruokansa ja häipyi liittymään lumisotaan, jota muut pennut kävivät. Melodee taas joi ja söi rauhallisemmin ja jutteli Sellerin, Patukan ja Caran kanssa (mitä nyt viimeksi mainittu pystyi osallistumaan keskusteluun naurultaan).
Kellon lyödessä kolmea he nappasivat Ennustuksen mukaansa ja alkoivat tehdä lähtöä takaisin huoneelle.
“Teidän täytyy peseytyä ja olla hyvässä terässä discoa varten”, Patukka selitti matkalla.
“Ai niin, disco!” Ennustus henkäisi. “Olin jo unohtanut.”
“Minun deittini sinne taitaa olla jo selvä”, Cara sanoi ja nuolaisi Sellerin poskea. Selleri kehräsi.
“Ennustuksenkin oma on tulossa tuolta”, Melodee sanoi.
“Häh? Ei minulla ole deittiä!” Ennustus älähti.
“Ei vielä”, Melodee sanoi ja heitti Ennustuksen Untuvan luokse, joka oli tullut Vesan ja Tulpen kanssa Quzia, Ruuta ja Stiinaa vastaan.
“M-moi”, Ennustus sopersi. Suoraan asiaan, hän ajatteli. “Öö, Untuva, saanko kysyä jotain?”
Untuva nyökkäsi.
“Öh, haluatko tulla… deit- siis kanssani ystävänpäivädiscoon?” Ennustus kysyi punastuen.
Untuvakin punastui, ja sitten nyökkäsi.
“Aww.. minäkin haluaisin deitin sinne”, Tulpe sanoi.
“Varmasti saat”, Ennustus sanoi ja pystyi hädin tuskin pitämään äänensä tasaisena. Untuva oli vastannut kyllä! “Tulen hakemaan sinua vähän ennen discoa oveltasi.”
“Untuva vastasi kyllä!” Ennustus kiljui palatessaan takaisin huonetoveriensa luokse.
“Totta kai vastasi, anjovisaivo”, Melodee naurahti. “Kuka nyt hylkäisi kaltaisesi charmikkaan mäkihyppymestarin?”
Ennustus pukkasi Melodeeta kylkeen. “Itse olet porkkanapää!”
“Ai jaa? No sinä olet sitten kikkarakarva!”

Huoneella Patukka kaivoi kylpyammeet esiin, ja taaskin Cara, Selleri ja Ennustus ottivat jättikylpyammeen ja ja Melodee pienemmän. Sillä aikaa kun hoitaja etsiskeli kaapista kylpyharjaa, shampoita ja pyyhkeitä, kissat täyttivät ammeita vedellä. He kylpivät shampoon kera nopeasti ja sitten kääriytyivät pyyhkeisiinsä. Kissojen pyöriessä lattialla pyyhkeissään Patu etsi heille jotain syötävää kaapista, ja päätyi runebergintorttuihin. Kissat mussuttivat torttujaan turkit vielä kosteina keltaisen lasipöydän ääressä, ja heidän kuivuttuaan ihan kokonaan katit alkoivat etsiä sopivia asusteita discoon.
Cara hyöri peilin edessä ja sipaisi naamalleen hieman ripsiväriä ja pinkkiä luomiväriä. Hän pujotti sydänkorvikset korviinsa ja sydänkaulakorun kaulaansa.
Selleri otti sinisen rusettinsa ja Ennustus indigonsinisensä, jonka oli saanut rusettiluiselusta vuosi sitten. Tasan vuosi sitten, Ennustus tajusi; rusettiluistelukin oli ollut ystävänpäivänä iltapäivällä.
Melodee vain chillasi sohvalla ja selasi puhelintaan, sillä ei ollut aikeissa lähteä discoon.
“No niin”, Patu sanoi. “Alkakaapas laputtaa.”
Ennustus pujahti ensimmäisenä ovesta ja kohenteli rusettiaan hermostuneena saapuessaan simssiliinin ovelle. Hänen koputettuaan Stiina avasi oven ja huusi huoneeseen sisälle: “Untuva! Deittisi on täällä!”
Untuva saapui ovenrakoon työntäen äitinsä siitä pois kiusaantuneen punastuneena, ja punastui entisestään nähdessään Ennustuksen.
“Saanko luvan?” Ennustus kysyi ja ojensi tassunsa ihastukselleen.
Untuva hihitti. Ennustus hämmästyi sitä, miten älyttömän söpöltä Untuva kuulosti nauraessaan ja punastui.
“Minä tulen perästä, jos kuitenkin löytäisin jonkun”, Tulpe huikkasi huoneesta ennen kuin Untuva sulki oven.
Kaksikko käveli käytävää pitkin, ja ulkona matkalla discomökille Ennustus huomasi lumen alta kasvaneen pinkin kukan, mietti nopeasti ja nyppäisi kukan sitten lumesta. Hän hymyili Untuvalle ja asetti kukan hänen korvalleen. Untuva punastui ja hymyili.

Cara ja Selleri kävelivät myös lumessa kohti ystävänpäivädiscoa, ja heidän saapuessaan sinne vain Untuva ja Ennustus ja simssiliini olivat siellä. Patukka oli siis lähettänyt heidät sinne liian ajoissa, kunnon disco ei ollut vielä alkanut.
“Öblgögh.. saan tän musiikin kohta toimimaan”, simssiliini lupasi DJ-pöydän luota, mutta näytti hieman epävarmalta.
“Okei”, Ennustus sanoi ja kääntyi katsomaan ylöspäin. Kissat seisoivat tanssilavalla, ja sen molemmista reunoista lähtivät portaat ylös parvelle.
“Mitä siellä on?” Cara kysyi.
“Ruokaa”, simssiliini naurahti. “Voitte mennä sinne syömään ja odottamaan, että saan tämän.. ööh… toimimaan.”
Kissat kiipesivät parvelle ja huomasivat suuren, ruokaa notkuvan noutopöydän, joka oli täytetty ravintola Gourmeow’n ruoilla.
“Vau”, Ennustus sanoi. “Mitenköhän simssiliini on lahjonut ravintolan väen antamaan ruokaa tänne?”
“Ei hajua, mutta näyttää silti hyvältä!” Cara sanoi ja vetäisi Sellerin mukanaan pöydän luokse.
Ennustus kääntyi Untuvaa kohti. “Onko sinulla nälkä?” Untuva nyökkäsi ujosti.
Kasattuaan lautasilleen vähän kaikenlaista molemmat kaksikot istahtivat pöytiin parven reunalle, josta pystyivät kurkkimaan kaiteen yli alas lavalle, jossa simssiliini ähki musiikin kanssa.
Ennustus jutteli Untuvalle hyväntuulisesti ja katseli ihastustaan silmiin iloisena siitä, että ilta oli ainakin alkanut ilman kiusallisia kohtauksia. Pian kaikki neljä yläparvella alkoivat huomata, että muitakin vieraita alkoi valua paikalle ja simssiliini sai musiikin säädettyä.
“Mennäänkö alas?” Ennustus kysyi Untuvalta, ja Cara ja Sellerikin olivat päättäneet laskeutua parvelta.
Lavalla oli menossa riehakas, nopeatempoinen biisi. Ennustuksen silmät syttyivät innostuksesta, mutta Untuva empi.
“Älä nyt! Kyllä meidän tanssia pitää”, Ennustus sanoi ja tarttui päätään epätoivoisesti pudistelevaa Untuvaa tassusta. “Kyllä sinä osaat tanssia, minä vien! Älä huoli!”
Ennustus vetäisi Untuvan mukanaan lavalle ja otti hänet tukevaan tanssiasentoon. Ennustus keksi päästään kaikkia mahdollisia tanssiliikkeitä mitä muistikaan ja tanssitti Untuvaa niiden mukana. Liila kisu oli ensin epävarma, mutta rentoutui sitten ja antoi Ennustuksen pyörittää häntä ympäri lavaa nauraen Ennustuksen hullunhauskoille tuulesta temmatuille tanssiliikkeille.
Pian biisi vaihtui hitaampaan valssiin. Untuva näytti kieltä, ja Ennustus nyökkäsi. “Liian imelää. Mennäänkö vaikka katsomaaan, miten Tulpella sujuu?”
Untuva nyökkäsi, ja kaksikko lähti etsimään Tulpea mökistä. Hän oli herkkupöydän vieressä seisomassa ja mussutti mokkapalaa hieman masentuneen näköisenä.
“Etkö saanut deittiä?” Ennustus kysyi, tosin pystyi päättelemään vastauksen Tulpen ilmeestä.
Tulpe pudisti päätään surkeana, niin kuin Ennustus oli arvellutkin. Hän oli kuitenkin omiaan nostamaan tunnelmaa, joten hän tarttui Tulpea tassusta ja hihkaisi: “Ei anneta sen pilata iltaa! Etsitään Vesa ja pelataan vaikka jotain!”
“Okei.” Tulpen ääntä painoi vieläkin harmistus, mutta hänen ilmeensä oli kirkastunut hieman.
Kolmikko löysi Vesan juttelemasta Vatun kanssa noutopöydän edestä.
“Moi”, Vesa hymyili, kun Tulpe, Untuva ja Ennustus saapuivat pöydän luokse. “Tässä on Vattu, johon juuri tutustuin. Vattu, tässä on veljeni Untuva, hänen ihastuk.. öhh... paras ystävänsä Ennustus ja huonetoverimme Tulpe.”
Vattu nyökkäsi hymyillen. “Haluatteko tehä jotain?”
“Totuutta ja tehtävää!” Tulpe hihkaisi.
“Joo!” Ennustus myöntyi ja ajatteli, että piristääkseen tytön mielialaa olisi kiva, jos he tekisivät jotain, jota Tulpe puuhaisi mielellään.
“Mennään istumaan noille sohville”, Vattu ehdotti ja osoitti teeman mukaisia pinkkejä sydänkuvioituja sohvia, jotka oli aseteltu salin reunoille.
Porukka jakaantui kahdelle viereiselle sohvalle ja kahmi välillä sipsejä ja limsaa sohvapöydältä.
“Minä aloitan”, Vattu sanoi. “Tulpe, totuus vai tehtävä?”
“Tehtävä”, Tulpe hykerteli uuden innostuksen saattamana.
“Hmm… mene parvelle ja huuda sieltä alas niin kovaa kuin pystyt ‘mites menee muikut’!” Vattu keksi ja hymyili pirullisesti.
“Aha”, Tulpe nauroi. “Onko pakko?”
“Ehdottomasti”, Vattu sanoi ja otti mukavamman asennon sohvalla.
Tulpe nauroi ja kiipesi sitten portaat ylös parvelle ja asettui nojaamaan kaiteeseen. Hän avasi suunsa pari kertaa, mutta päätyi vain nauramaan kiusaantuneesti. Itsekin naurua pidättelevä Ennustus näytti hänelle peukkuja, ja Tulpe veti syvään henkeä ja kailotti alas tanssilattialle: “MITES MENEE mUiKuT???!!!”
Sohvalla istuvat Vattu, Vesa, Ennustus ja Untuva purskahtivat nauruun (Vesa purskautti myös nenästään juuri juomansa Cisu-Colan), ja tanssilattialla kaikki parit katselivat ylöspäin hölmistyneinä.
“Öhh ihan hyvin menee kiitos”, Selleri kajautti takaisin.
“Kehtaatkin nimittää minua ainoaksi kalaksi josta en pidä!” Cara nauroi.
Tulpe laskeutui takaisin sohvalle, ja peli jatkui.
“Minun vuoroni. Ennustus, totuus vai tehtävä?” Tulpe kysyi istahdettuaan takaisin paikalleen Vesan viereen ja kääntyi katsomaan Ennustusta, joka istui toisella sohvalla Untuvan vieressä.
“Öh.. tehtävä.” Heti sen sanottuaan Ennustus alkoi katua, sillä tiesi Tulpen olevan innokas UntuEnnus- shippaaja, joten tyttökisu varmaan keksisi jotain siihen liittyvää. Ennustus yritti vilkaista Tulpeen tuimasti, jotta niin ei tapahtuisi, mutta se oli hyödytöntä.
“Ota Untuva syliisi”, Tulpe sanoi ja kikatti ilkikurisesti.
Ennustus ei pystynyt hämmästykseltään sanomaan mitään ja käänsi katseensa Untuvaan, joka oli aivan yhtä läpeensä punastunut kuin hän itsekin.
“Öhh.. k-kai- noh.. tehtävä mikä tehtävä, v-vai mitä?” Ennustus sopersi ja katsoi Untuvaan hieman anteeksipyytävästi ottaessaan tätä vyötäröltä ja nostaessaan tämän istumaan syliinsä. Ennustus alkoi heti hätäillä mielessään oliko hän jotenkin epämukava alusta istua tai oliko Untuvasta inhottavaa istua hänen sylissään, mutta Untuva päästyään hämmennyksestään rentoutui ja käpertyikin mukavaan asentoon ja hymyili tyytyväisesti. Ennustus punastui ja kiersi tassunsa ihastuksensa ympärille hieman empien.
“Awh, te näytätte ihan - “
“Minun vuoroni!” Ennustus kajautti keskeyttäen Tulpen aloittaman lauseen, jonka loppua ei halunnut kuulla. “Öhh.. Vesa, totuus vai tehtävä?”

Tanssilattialla Cara ja Selleri pysähtyivät tasaamaan hengitystään edellisen biisin loputtua ja simssiliinin etsiessä uutta laulua tanssittavaksi.
“Paras disco ikinä”, Cara nauroi huohottaen. “Mutta en kyllä ole muikku”, hän lisäsi ja katsoi muka murhaavasti nuorison sohvan suuntaan.
Selleri nauroi ja tarttui tyttöystäväänsä kädestä uuden biisin alkaessa.
“Valssi”, Cara henkäisi ja hihtti sitten. “Muistaako herra vielä askeleet vai kuinka monta lautasta menee rikki?”
Molemmat purskahtivat hervottomaan nauruun muiston yhteisestä kokemuksesta pälkähtäessä molempien päähän.
Nimittäin kerran muiden heidän huoneensa asukkien ollessa kaupassa Cara ja Selleri olivat jääneet huoneelle kaksistaan, ja juuri silloin heidän ikäkulusta radiostaan oli tullut valssinopetusohjelma, joka oli vienyt pariskunnan huomion. He olivat yrittäneet kuunnella valssin askeleiden opetusta ja harjoitella sitä itse, mutta radiosta oli kuulunut vain epämääräistä kohinaa, joten session lopussa huoneen kaikki taulut olivat tippuneet lattialle, joka ikinen kirjahylly oli kaatunut ja kaikki lasiset tavarat olivat sirpaleina lattialla.
“Yritetään nyt kuitenkin olla rikkomatta paikkoja niin pahasti”, Selleri hekotti naurunsa lomasta. Rauhoituttuaan hieman kaksikko asettui tanssiasentoon ja alkoi lipua lavalla valssin tahtiin, mutta Cara ei pystynyt estämään nauruaan ja purskahteli aina välillä hekottamaan sekoittaen samalla sekä itsensä että Sellerin tanssiaskeleet. Kaikki muut katselivat häntä hieman kummeksuvasti ja paheksuvasti, mutta Cara ei tunnetusti osannut tuntea häpeää ja vain jatkoi nauramistaan.
Pian hänkin kuitenkin rauhoittui kokonaan ja onnistui valssaamaan oikein onnistuneesti. Pian biisi vaihtui hieman enemmän discomaiseen jumputukseen; simssiliini näytti vaihtelevan biisejä vuorotellen romanttisia hitaita ja vauhdikkaita biletysbiisejä.
“Hei, tämähän on tää biisi! Kuuntelen sitä usein niistä kuulokkeista kotona!” Cara hihkaisi.
“Ai silloin, kun Melodee ei varasta niitä sinulta?” Selleri kiusoitteli, ja Cara pukkasi häntä kylkeen.
“En voi sille mitään, että hän on vahvempi”, Cara mutisi hymyillen.
“Ei se minua haittaa. Olet minun silmissäni aina täydellinen”, Selleri hymyili. Cara punastui ja katsoi poikaystäväänsä rakastavasti.
“Olen aika onnentyttö, kun tällaisen herkkupalan olen löytänyt”, Cara sanoi.
“Minun oma onnentyttöni”, Selleri kuiskasi ja otti Caran vyötäröltä hellästi tassuillaan kiinni vetäen tämän lähemmäksi. Cara painoi tyytyväisenä hymyilevät kasvonsa Sellerin olkapäähän.

Sohvalla istuvat kissat olivat lopettaneet totuuden ja tehtävän pelaamisen, ja nyt Tulpella ja Ennustuksella oli tuijotuskilpailu meneillään. Vesa, Untuva ja Vattu seurasivat tätä vierestä kiinnostuneina.
“Hyvä, Ennustus!” Vesa hihkui.
“Tsemppiä, Tulpe!” Vattu kannusti.
Ennustus ja Tulpe tuijottivat toisiaan herkeämättä melkein minuutin, kunnes he molemmat räpäyttivät samaan aikaan.
“Äh! Taas!!” Ennustus älähti.
“Jo kolmannen kerran!” Tulpe tuskaili hämillisenä.
“Olette kuin identtiset kaksoset”, Vesa nauroi. “Turkkia lukuun ottamatta.”
Tanssilavalla alkoi taas uusi biisi, ja jokin siellä kiinnitti Vesan huomion.
“Cindy on vapaana!” hän hihkaisi, ponkaisi ylös sohvalta ja kipitti lavalle.
Vattu huokaisi ja tarttui Tulpea tassusta. “Tule, mennään maistamaan sipsejä”, hän tokaisi ja veti hölmistyneen Tulpen mukaansa.
Ennustus ja Untuva jäivät kahdestaan istumaan sohvalle. Ennustus huomasi simssiliinin kärräävän lavan viereen seinämän, jossa oli sydämenmuotoinen maalitaulu, ja onnenpyörän, jonka jokaisessa lohkossa oli erilainen kuva sydänsuklaakonvehdista.
Ennustus nousi kiinnostuneena suorempaan ja havahdutti myös Untuvan, joka oli nojannut päätään hänen olkapäähänsä ja melkein nukahtanut.
“Mitä tuolla on? Mennäänkö katsomaan?” Ennustus kysyi ja osoitti katselemiaan härpäkkeitä.
Untuva nyökkäsi hymyillen, ja kaksikko siirtyi maalitauluseinän ja onnenpyörän luokse. Myös hengästyneet Cara ja Selleri pyrähtivät paikalle.
“Päätettiin ottaa pieni tauko tanssimaratonista. Mitäs te puuhaatte?” Cara uteli.
“Huomattiin nää jutut ja päätettiin tulla katsomaan mitä niissä tehdään”, Ennustus selitti.
simssiliini huomasi kissojen saapuneen ja kailotti: “Tervetuloa Amorin jousiammuntaan!” niin että varmaan koko sali kuuli, ja muitakin pareja alkoi saapua paikalle.
“Amorin jousiammunta?” Ennustus ihmetteli.
“Juuri niin”, simssiliini sanoi ilmeisen ylpeänä Ennustukselle ja kailotti sitten taas koko joukolle: “Amorin jousiammunnassa teidän täytyy deittinne kanssa saada yhteistyöllä ammuttua jousella napakymppi näihin sydänmaalitauluihin, ja kaikki napakympin ampuneet saavat kolme pyöräytystä kohvehtionnenpyörästä per kissa!!”
“Kuulostaa kivalta!” Ennustus hihkui ja kääntyi Untuvan puoleen. “Kokeillaan!”
“Selleri! Kai mekin osallistutaan!” Cara hihkui innokkaana kuin pentu.
“Toki”, Selleri hymyili.
Caran ja Sellerin vuoro oli ensimmäisenä, ja he poimivat maasta molemmat itselleen koristeelliset, pinkit jouset ja kurottivat ottamaan simssiliinin pitelemästä pussista nuolet, joiden kärjet olivat sydämen muotoiset.
Selleri otti jousen ja nuolen varmoihin tassuihinsa ja ampui suoraan keskelle sydäntä. Carakin jännitti jousensa.
“Eihän hän voi enää osua kymppiin, kun Selleri osui jo”, Ennustus mutisi hämmentyneenä.
Hän oli kuitenkin väärässä; Cara ampui täsmälleen keskelle sydäntä, samaan kohtaan mihin Selleri oli osunut. Hänen nuolensa lävisti Sellerin nuolen.
Cara ja Selleri tuulettivat ja heittivät yläfemmat.
“Mahtava taktiikka!” simssiliini kehui. “Tulkaa pyöräyttämään konvehtionnenpyörää!”
Caran vuoro oli ensin, ja hänen ensimmäisellä pyöräytyksellään pyörä pysähtyi maitosuklaakonvehtiin, jossa oli pinkki raita, ja simssiliini ojensi hänelle kyseisen suklaapalan. Seuraavilla pyöräytyksillä Cara sai vaaleanpunaraitaisen tummasuklaakonvehdin ja punakuvioisen maitosuklaakonvehdin. Sellerin vuoroilla pyörä taas osui pinkkitäpläiseen maitosuklaakonvehtiin, punakuvioisen maitosuklaakonvehtiin ja punatäpläiseen maitosuklaakonvehtiin.
Oli Ennustuksen ja Untuvan vuoro ampua jousella, ja simssiliini vetäisi Caran ja Sellerin ampumat nuolet pois aulusta.
“Keksitään vaan jotain”, Ennustus tokaisi hyväntuulisesti. “Yritetään vaikka ampua samaan aikaan!”
Untuva nyökkäsi, vaikka hänen ilmeensä välittikin toisenlaista viestiä. Molemmat pojat ottivat jouset ja nuolet tassuihinsa.
Jännittäessään jousipyssyään Ennustus huomasi Untuvan hätääntyneen ilmeen ja epävarmoina tärisevät käpälänsä, kun ke puristivat jousta. Ennustus laski jousensa ja nuolensa maahan ja asettui seisomaan aivan Untuvan taakse. Hän kiersi käsivartensa tämän ympärille, otti Untuvan tassuista kiinni ja siirsi ne oikeisiin kohtiin pitämään jousipyssystä kiinni.
“Yhdessä”, Ennustus mutisi hymyillen. Untuva tuijotti häntä hämillisen punastuneena, mutta nyökkäsi sitten, ja molemmat käänsivät katseensa sydänmaalitauluun.
Untuva jännitti jousensa Ennustuksen hänen ympärilleen kierrettyjen tassujen avustuksella, ja he yhdessä ampuivat nuolen suoraan napakymppiin.
“Todellista yhteistyötä! Ystävänpäivät henkeä!” simssiliini kailotteli.
Ennustus ja Untuvakin saivat konvehtinsa, ja niin ilta pinkin juhlahumun ja jumputuksen peittämässä mökissä jatkui.

Discon päätyttyä simssiliini hätisti kaikki ulos mökistä, tosin kukaan kissoista ei halunnut vielä lähteä, joten useimmat päättivät vielä jäädä ulos hoitolan lähistöön katselemaan tähtitaivasta tai tekemään jotain muuta ihanan illan päätteeksi. Ennustus, Untuva ja Tulpe jäivät Naukukukkulalle. Ennustus istui Untuvan vieressä puun juuressa ja osoitteli tähtitaivaalle huomatessaaan siellä illan pimentyessä ilmestyviä tähtikuvioita. Tulpe seisoi heistä hieman kauemoana.
”Minä taidan mennä jo”, Tulpe mutisi Untuvalle, joka ei kuullut mitään katsellessaan Ennustuksen osoittamia tähtiä ja katsahtaessa välillä tämän innostuneisiin silmiin.
“Tuolla noin on Kassiopeia, tuo kulmikas, vähän niin kuin tuplawee. Ja tuo on Otava, näyttää vähän joltain kauhalta. Ja tuolla noin, suorassa linjassa sen kahden päädyssä olevan tähden kanssa, on Pohjantähti”, Ennustus selosti ja kääntyi hymyilevään Untuvalle, joka hymyili takaisin.
Tähdet tuikkivat taivaalla hopeana hohtavan täysikuun ympärillä. Ilmassa leijui käsinkosketeltava taianomainen tunnelma, jota tuulessa suhiseva vihreä ruoho ja laskeutuva yön sini loivat.
Ennustus huomasi Untuvan tärisevän kylmästä, joten huomaavaisena riisui heti kaulahuivinsa ja sitoi sen ihastuksensa kaulaan. Untuva hymyili kiitollisena.
Ennustus siirtyi istumaan aivan tämän viereen, ja Untuva nojasi päätään tämän olkapäähän. Hän rupatteli Untuvalle iloisesti kaikenlaista, mitä päähän sattui, ja oli iloinen siitä, että Untuva oli niin hyvä kuuntelija. Hänen seurassaan Ennustus saattoi höpöttää ihan mitä vaan ja olla vapaasti oma itsensä.
Istuessaan siinä kylki kiinni kyljessä Untuvan kanssa Ennustus ei olisi halunnut lähteä mutta pian kuitenkin pakkanen alkoi tuntua sen verran pistävänä, kotiinlähtö tuntui olevan hyvä idea.
“Ehkä voisimme nyt palata Mouruposkeen. Yön pakkasilta ei edes minun kaulahuivini varmastikaan suojaa”, Ennustus virnisti, ja Untuva nyökkäsi hymyillen. Vihreä kisu nousi ylös ja ojensi tassunsa Untuvalle, joka tarttui käpälään. Kaksikko lähti takaisin kohti hoitolaa.
Ennustuksesta tuntui, että hän lentäisi tassutellessaan Untuvan rinnalla polulla, joka vei Mouruposken luokse. Ilta oli mennyt niin hyvin! Ei yhtäkään punastumiskohtausta tai muuta kiusallista hetkeä, Ennustus oli onnistunut käyttäytymään ihastuksensa seurassa jopa ihan normaalisti. Untuva oli vaikuttanut nauttivan illasta, ja Ennustuksella oli sellainen olo, että Untuva voisi jopa vastata hänen tunteisiinsa!
Mutta sitten.. entä jos ei? Ajatus tiputti hänet pilvilonnoistaan, ja hän kompastui jäisellä maalla. Untuva otti hänet kiinni, ja katsoessaan tämän keltaisiin silmiin Ennustus hymyili ja ihasteli niiden kirkasta loistetta. Entä jos Untuva ajattelikin, että he olivat vain parhaita ystäviä eikä mitään enempää? Entä jos Untuva ihastuisikin johonkin tyttökisuun ja saisi pentuja ja eläisi tavallisessa suhteessa? Ja sitten Ennustus vain katselisi vierestä ja surkuttelisi sitä ettei ollut kertonut tunteistaan aikaisemmin. Ei. Niin ei saanut käydä. Vaikka Untuva vihaisikin Ennustusta tämän tunteidenpaljastuksen jälkeen, Ennustus halusi ihastuksensa kuitenkin tietävän hänen todelliset tunteensa.
Ennustus veti syvään henkeä. Nyt tai ei koskaan, hän ajatteli.
“Untuva”, Ennustus sanoi ja tarttui Untuvaa tassusta. Liila poikakisu pysähtyi ja kääntyi tätä kohti.
“Minä..” Ennustuksen ääni vapisi. Hän hengitti uudestaan syvään ja jatkoi. “Minä.. olen… ollut rakastunut sinuun uudestavuodesta asti.” Ennustus ei tiennyt, mistä oli saanut rohkeutta sanoa niin. ”Ja olen vieläkin. En ole kertonut sinulle aikaisemmin, koska.. ajattelin ettet tuntisi samoin. Että ajattelisit meidän olleen tuolla discossa vain ystävinä. Että alkaisit vihata minua, kun kertoisin.” Ennustus sulki silmänsä hetkeksi. “Eikä minua haittaa, jos et pidä minusta vieläkään, jos meidän ystävyytemme oli nyt tässä. Voit nyt vihata minua vapaasti, tämä ilta oli unelmieni täyttymys ja se riittää minulle jos et halua enää nähdä minua. Haluan vain että tiedät että olen ihastunut sinuun. Minä..”
Untuva keskeytti Ennustuksen painamalla tassunsa tämän poskelle ja kosketti sitten kuonollaan Ennustuksen kuonoa. Ennustus hämmästyi elettä ensin, mutta sitten hymyili ja teki sitten samoin; painoi nenänsä Untuvan kuonoa vasten ja henkäisi nauraen: “Minä rakastan sinua..! Ja nyt tiedän että tunnet samoin! Ihan sama mitä muut sanovat siitä että olemme molemmat poikia.. en anna minkään tulla enää tielleni, nyt kun olen saanut sinut!”
Molempien poskille tipahtivat onnenkyyneleet, ja he nauroivat päät ja kuonot yhdessä.
Ennustus kietaisi tassunsa Untuvan vyötärölle vetäen tämän halaukseen, ja he pysyivät siinä kauan.
“Nyt ehkä pitäisi oikeasti lähteä”, Ennustus naurahti ja astui askeleen taaksepäin, sillä vaikka hän ei olisi halunnut, muut huoneella saattaisivat ihmetellä missä hän oikein kuhni. Untuva nyökkäsi, ja he kääntyivät takaisin hoitolarakennuksen suuntaan.
“Ihanaa, että voin nyt virallisesti kutsua sinua poikaystäväkseni”, Ennustus hymyili pitäessään Untuvaa tassusta kiinni, kun he kävelivät eteenpäin. Untuva punastui ja hymyili onnellisena.
“Oikeasti, jännitin tätä hetkeä niin paljon”, Ennustus huokaisi iloisena, ja kuten tälle kollille oli luonnollista sanoja alkoi ryöpytä hänen suustaan eikä hänen hyväntuulisesta höpötyksestään meinannut tulla loppua.
“Siis ensin vaan ajattelin, että joo, tykkään tytöistä, jep.. mutta mitä enemmän sitä ajattelin, sitä vähemmän tunsin kiinnostusta naaraskissoihin. Ja kyllä lopulta sen itselleni myönsin, tosiasian, että tykkään vaan poikakissoista. Niillä hetkillä olin aika hämmentynyt ja olin juossut pois niiltä uudenvuodenkesteiltä Ullakolle itkemään. Onneksi Melodee tuli lohduttamaan minua, ja auttoi minua tajuamaan, kuka olin sisimmässäni. Sen jälkeen palasin takaisin sinne lumilinnaan, jonka olimme rakentaneet päivällä.. silloinkin, tai käytännössä koko päivän, olin vain paininut pääni sisällä omien tunteideni kanssa ja yrittänyt kieltää sen, kuka oikeasti olin. Luulin että kaikki vihaisivat minua, jos hyväksyisin totuuden.” Ennustuksen ääni murtui viimeisen lauseen kohdalla, ja Untuva puristi hänen käpäläänsä lohduttavasti.
“Onneksi illalla, Melodeen avustamana, sitten oikeasti ymmärsin, ettei minun tarvinnut piilotella omaa itseäni. Saisin olla kuka halusin, ja kaikki hyväksyisivät minut sellaisena.” Ennustuksen silmät syttyivät. “Haluaisin että joka ikinen kissa tai ihminen tai mikä vaan olento maailmassa tietäisi, että he saavat olla ketä haluavat, että heidän kaikki unelmansa käyvät toteen, jos niihin uskoo. Haluaisin, että kaikki kunnioittaisivat toisiaan juuri sellaisina kuin ovat.”
Ennustus piti hengitystauon pitkän puhumisensa jälkeen ja jatkoi virnistäen: “Sillon uutenavuotena tajusin, että rakastin sinua. Hyvä että Melodee auttoi minua tajuamaan tunteeni, muuten varmaan vieläkin viljelisin sitä ‘olemme vain kavereita’ -höpötystä. Lol, en tajua miten pystyimme uskomaan sitä.”
Untuva naurahti, ja kaksikko huomasi saapuneensa hoitolalle.
“Äh, toivottavasti en tylsistytä sinua puheillani”, Ennustus mutisi.
Untuva pudisti päätään vilpittömästi pitäessään Ennustukselle ovea auki, ja he astuivat eteiseen.
“Olet niin hyvä kuuntelija”, Ennustus hymyili. “Se onkin yksi niistä miljoonista syistä, miksi olen korviani myöten rakastunut sinuun. Joku muu olisi ihan varmasti jo kyllästynyt ainaiseen pälpätykseen, mutta sinä jaksat aina kuunnella. Olet niin ihana etten ansaitse sinua”, hän huokaisi, ja Untuva syöksyi heti halaamaan häntä. “Älä nyt, se oli vitsi.. ainakin osittain.”
Ennustus katsoi Untuvaa silmiin, ja niistä heijastui sama suuri rakkaus mitä hän itse tunsi tätä kohtaan.

Untuvan jäätyä huoneelleen Ennustus leijaili omansa luokse huoneelle 7.
“Mikäs kesti- hetkinen, tunnen tuon ilmeen”, Cara henkäisi sohvalta, jossa oli ollut yllätys yllätys pelaamassa KisuKarttia Melodeen kanssa.
“Mitä? Mitä?” Melodee kyseli tajuamatta mitä Cara tarkoitti, ja kun Ennustus ei hurmioltaan onnistunut vastaamaan, mustavalkoinen kisu kääntyi Caran puoleen, joka supatti tämän korvaan jotakin.
“Oikeastiko? Mahtavaa!” Melodee kiljaisi ja hyppäsi lattialle. Hän loikki Ennustuksen luokse ja kohotti käpälänsä ylävitoseen. Ennustus läpsäisi läpyn, joka tuntui herättävän hänet valveunestaan.
“Niin!” hän vastasi hieman myöhässä. “Niin! Niin! Untuva! Hän vastasi myöntävästi!”
“Tottahan toki, anjovisaivo.”
“Aiotko kutsua minua anjovisaivoksi aina kun sanon jotain tuollaista Untuvasta?” Ennustus kysyi närkästyneenä.
“Tottahan toki, anjovisaivo.”
“Voi elämä”, Ennustus huokaisi.
“Sepä se, anjovisaivo.”
“Kaipaan Untuvaa jo nyt”, Ennustus mutisi ja rojahti sohvalleen.


Kissojen mielipiteet päivästä:
Ennustus: Iltaa oli niin hauskaa viettää.. varsinkin viimeiset hetket ulkona Untuvan kanssa olivat ihania. <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3
Cara: Omg en voi lopettaa nauramista sen Ennustuksen ja Melodeen kelkkatempauksen jälkeen.. *pyyhkii naurunkyyneleitä silmistään* discokin oli ihana, olen aika ylpeä nuolenlävistysammunnastani.
Selleri: Mitäköhän ihmettä Caralle tapahtui kun vaan naureskeli koko päivän.. xD discossa oli kyllä ihastuttavaa viettää hänen kanssaan aikaa, vaikka olemmekin koko ajan lähellä toisiamme, tuollaista yhteistä aikaa vietämme harvoin. <3
Melodee: Ennustus kyllä ansaitsee anjovisaivo -tittelinsä, siis haloo kuka ihme nyt vaan menee ja ilmottaa toisen luvatta joihinki hitsin kelkkakilpailuihin.. pöhh, jouduin naurunalaiseksi.

//tarpeet kaikille:
+ nälkä (aamupala, laskiais- ja ystävänpäiväherkut..)
+ hygienia (hammaspesu ja kylpy)
+ liikkuminen (M ja E mäenlasku, S ja C lumisota)
+ siisteys (‘tälläytyminen’?)
//poista kaapista:
4x kurkkuvoileipä yhteisestä
Kaakaot ja hernekeitot Ennustukselta ja Melodeelta
//oiskohan siinä kaikki



Jälleen kerran ihana ja hauska tarina! Porukkanne aamutoimista oli mukava lueskella, suosikkejani oli Melodeen unikoppaan kajoamisen vertaaminen pyhäinhäväistykseen ja Ennustuksen saadessa maistaa omaa lääkettään herätysäänien säätelystä. .-D Cara ja Selleri viettivät ystävänpäivän tietenkin asiaan kuuluvasti yhdessä aina lumisotailusta tanssimaratoniin. ,-) Cara oli varsin hilpeällä mielellä ja naureskeli pitkin tarinaa, nyt jälkeenpäin tajusin että käytöksen takana oli varmaankin Caran hepuli. .--D Melodeen lievän kyyninen asennoituminen on aina viihdyttävää, tykkäsin myös hänen Ennustukselle antamasta anjovisaivo-nimikkeestä! Ihanaa miten muut halusivat piristää deitittömäksi jäänyttä Tulpea ja nuoriso pelasi Tulpen toivomaa peliä, tanssijoiden reaktio muikutukseen oli loistava. XD Kaikki Ennustus ♥ Untuva -kohtaukset oli taas liian ihania, saatoin jopa vetistellä tarinan loppupuolellaäää, ihanaa että meidän pojat ovat nyt virallisesti yhdessä. <3 <3 Saat 109 penniä ja kohottelen tarpeet!

[Patukka]

22. Luku, jossa kesäloma alkaa

Patukan nk:
Heräsin värinään ja ääneen, jotka kuuluivat tyynyni alta. Minulta kesti hetken miettiä, miksi ihmeessä puhelimeni oli herättämässä minua sellaisessa paikassa. Sitten muistin piilottaneeni sen sinne Ennustuksen temppujen varalta, sillä en jaksanut enää yrittää vaihtaa herätysääntä normaaliksi heti noustuani, ja sitten taas seuraavana aamuna huomata että Ennustus on taas tehnyt pahojaan. Piiloni oli toiminut, joten nyt äänenä ei ollut minkään sortin ankankvaakunta tai pierumelodia vaan ihan tavallinen piippaus, jonka olin eilen illalla siihen laittanut.
Kissat heräilivät jo, mutta tiesin heidän selviytyvän aamupuuhista ilman kunnioitettua apuani, joten sallin itseni nukahtaa vielä.
Herätessäni jo toisen kerran sinä aamuna kissat olivat kolistelevien äänien perusteella lopettelemassa aamupalaa ja aloittelemassa päivää. Koska nyt oli arkipäivä eikä minulla ollut mitään syytä olla tekemättä niin, aloitin aamuvetelehtimisrutiinin. Avasin toisen silmäni ja häikäistyin huoneeseen tulvivasta valosta, joten suljin silmän saman tien. Availin sitä niin pitkään, että totuin valoon, ja sitten nostin toisenkin silmäluomen ja aloin katsella siristellen ympäri huonetta. Melodee notkui kaapillaan ja etsi ilmeisesti pipoaan.”Miiissä se on, missä? Myöhästyn kohta kalastuskerhosta!”
Ennustus toikkaroi hänen takanaan ja sulloi vihkoaan koululaukkuunsa. “Minä myöhästyn kohta koulusta, jos en kiirehdi!” Hän heitti laukun olalleen, kipitti ovelle ja loikkasi käytävään pamauttaen oven kiinni perässään. “Moikka!”
Cara vilkaisi minuun päin. “Aamuvetelehtimisrutiini on tehnyt comebackin.”
Sellerikin katsahti samaan suuntaan. “Totisesti.”
Kaksikko istuskeli sohvalla, sillä heidän pelikerhonsa alkaisi vasta puolentoista tunnin päästä.
“Kyllä minä tästä kohta nousen”, lupasin ja nostin pääni tyynyltä. Tyyny oli kuitenkin liian pehmeä ja viileä, joten laskin pääni sille takaisin. “Kohta.”
“Eli ehdimme hyvin lähteä alta pois pelikerhoon ennen kuin lähdet”, Selleri totesi.
“Ettekä!” kivahdin.
“Ja lisäksi käyttäydyt kuin viisivuotias”, Cara sanoi kohottaen kulmiaan.
“Enkä! ..äh.”
Tuijotin heitä ärsyyntyneenä sängystäni, ja he tuijottivat tietäväisinä takaisin.
“Räpsäytit”, Cara sanoi.
“Hei! Ei ollu varmasti mikään tuijotuskilpailu!” marisin. Cara ja Selleri jatkoivat tuijottamista. Pyöräytin silmiäni. “Aiotte tuijottaa niin kauan että nousen, vai?”
Tuijotusta jatkui vielä hetki, ja sitten Melodee rikkoi hiljaisuuden: “Hei! Enkö huutanut tarpeeksi kovaa? MiSsÄ mInUn PipO 0n??”
“Ei mitään hajua”, sanoin.
“Naulakossa”, Cara sanoi eikä irrottanut katsettaan minusta.
“Ai jaa”, Melodee sanoi. “Niinpäs onkin.”
Melodee lähti kalastuskerhoonsa luotuaan minun suuntaani säälivän katseen.
“Niin, mihinkäs jäimmekään?” Cara kysyi, kun Melodeen loittonevat käpälänaskelet vaimenivat käytävällä.
“Tähän.” Käänsin kylkeä kääntyen poispäin Carasta ja Selleristä. Tunsin kuitenkin kissojen piinaavat katseet selässäni, joten lopulta mutisin: “Voi elämä!” ja nousin ylös sängystä.
“JES!” Cara huudahti sohvalta ja heitti ylävitoset Sellerin kanssa.
“Nyt tiedetään! Suunnitelma ärsyttävä tuijotus toimii!” Selleri hihkui.
“Meillä on vihdoinkin keino herättää patalaiska hoitajamme!” Cara jatkoi.
“Ööö… häh?” olin erittäin hämmentynyt. Cara ja Selleri vain nauroivat. En tiennyt mitä voisin tehdä (seuraava aamuvetelehtmisrutiinin vaihe oli radion laittaminen päälle, mutta asiaan ilmeisen kyllästynyt Cara oli piilottanut sen jonnekin enkä jaksanut etsiä sitä), joten petasin sänkyni.
Saatuani keltaiset tyynyt asettumaan vaaleanpunaisen päiväpeiton päälle istahdin sängylle ja otin tietokoneeni esiin.

Ennustuksen nk:
Taisin unohtua matkalla ihastelemaan kesää, joka ilmeni kaikkialla sirittävissä heinäsirkoissa ja auringossa, joka porotti turkilleni, sillä saapuessani koululle oli vain minuutti aikaa ensimmäisen tunnin alkamiseen. Juoksin sisälle ja pysähdyin hieman kompastellen äikänluokan eteen. Kaikki muut olivat menneet jo sisälle, joten syöksyin sisään, juuri ennen kuin kello soi.
“Ehdin!” hihkaisin ja kiiruhdin ensimmäiselle vapaalle pulpetille jonka löysin.
“Niin teit”, opettaja mutisi ja vaikutti mielestäni jopa harmistuneelta siitä, että olin ollut juuri ja juuri ajoissa. Aloin vaistomaisesti ajatella taas luomaani salalittoteoriaa, mutta heitin sen mielessäni sinne minne pippuri kasvaa tajuttuani että eihän moisessa ajattelussa ollut päätä eikä häntää.
Toisaalta opet nyt olivat vähän tyhmiä ja varmaan ilman mihinkään salaseuraan kuulumistakin nauttivat oppilaiden rääkkäyksestä. Varsinkin se epäreilu kerta on jäänyt mieleeni, jolloin puolustin poikaystävääni (tuntui niin ihanalta sanoa noin!!) Untuvaa, sillä ope oli alkanut raivota tälle siitä ettei ollut pystynyt vastata kysymykseen, jonka hän oli antanut, ja lopulta passittanut meidät molemmat jälki-istuntoon! Koko homma oli typerä, koska 1. lukeeko nykyään jossain laissa että ystävän (siis ihastuksen) puolustaminen on kiellettyä 2. Untuva on täydellinen juuri sellaisena kuin on, joten on päätöntä laittaa hänet jälki-istuntoon vain koska hän ei satu omaamaan puhetaitoa 3. jälki-istunnot haisee, ja 4. itse opettajakin on typerä.
Havahduin opettajavastaisista ajatuksistani, kun tajusin open aloittaneen opettamisen ja kaivoin sateenkaarilaukustani vihkon ja kynän samalla kuin kuuntelin maikan luennointia.
“Kerrataan ensin hieman, ennen kuin siirrymme tämänpäiväiseen pääaiheeseemme. Tiedättekö mihin kahteen osioon kirjallisuus jaetaan? Tikru, tiedätkö sinä?” ope kysyi.
“Kauno- ja tietokirjallisuuteen?” Tikru ehdotti. “Tai fiktioon ja faktaan, niinkin sen voi sanoa.”
“Juuri niin. Entä mihin kolmeen kaunokirjallisuus jaetaan? Tietääkö kukaan?” ope kyseli ja pyyhki koko luokkaa katseellaan.
Oppilailla kesti hieman palautella mieleensä sanoja, joten kesti hieman aikaa ennen kuin tassuja alkoi nousta, ja minä viittasin muiden mukana. Olimme viime tunnilla saaneet kotitehtäväksi juurikin kirjallisuuden eri lajeihin liittyviä tehtäviä, joten olin päntännyt niitä ihan kunnolla arvatessani, että ope tenttaisi niitä seuraavalla tunnilla.
“Ennustus?” ope kysyi ja katsoi minuun odottavasti.
“Kaunokirjallisuus jaetaan proosaan, lyriikkaan ja draamaan”, kerroin.
“Kyllä. Kerrotko vielä, mitä ne tarkoittavat?”
“Proosaa voi olla vaikkapa romaanit tai novellit, lyriikkaa ovat runot ja laulujen sanat, ja draama on näytelmää.”
“Hienoa. Mistä kolmesta osasta tietokirjallisuus sitten koostuu? Mustikka?”
“Tietokirjoista, sanakirjoista ja tietosanakirjoista”, Mustikka totesi hymyillen.
“Kyllä vain. Olette nähtävästi tehneet läksynne”, ope sanoi hyväksyvästi. “Sitten; tunnin pääaiheemme on sanaluokat. Osaatteko sanoa jotain sanaluokkia ja mitä ne tarkoittavat? Puro?”
“Verbit ovat tekemisen sanoja”, Puro kertoi. “Ne taipuvat aika- ja persoonamuodoissa, ja ne voivat olla kielteisiä tai myönteisiä.”
“Oikein hyvä. Sanokaahan nyt kaikki verbin ‘astella’ kaikki muodot kielteisenä imperfektissä”, ope käski.
“En astellut, et astellut, ei astellut, emme astelleet, ette astelleet, eivät astelleet, ei asteltu”, luokka kailotteli.
“Juuri niin. Entäs verbin ‘tiirailla’ kaikki muodot myönteisenä pluskvamperfekstissä?”
“Olin tiiraillut, olit tiiraillut, oli tiiraillut, olimme tiirailleet, olitte tiirailleet, olivat tiirailleet, oli tiirailtu.”
“Hienoa. Mitäs kaikkia taipumattomia sanoja onkaan?” ope kysyi ja antoi puheenvuoron Lunalle.
“Taipumattomia sanoja ovat adverbit, adpositiot, liitepartikkelit, konjuktiot ja huudahdussanat”, Luna kertoi.
“Hyvä. Seuraava sanaluokka; mitä ovat nominit ja mihin neljään sanaluokkaan ne jaetaan?” ope kysyi. “Hahtuva, tiedätkö sinä?”
“Nominit ovat sijamuodossa taipuvia sanoja, jotka kaikki nimeävät tai ilmaisevat jotakin, ja ne jaetaan substantiiveihin, numeraaleihin, adjektiiveihin ja pronomineihin. Substantiivit nimeävät esimerkiksi asioita, esineitä ja paikkoja ja ovat joko erisnimiä tai yleisnimiä. Numeraalit ilmaisevat määrää ja järjestystä, ja ne jaetaan peruslukuihin ja järjestyslukuihin; perusluvut vastaavat kysymykseen ‘kuinka monta’, vaikka neljä, ja järjestysluvut kysymykseen ‘kuinka mones’, esim kahdeksas. Adjektiivit ilmaisevat sitä, minkälainen jokin on, ja niitä voi taivuttaa vertailumuodoissa. Pronominit taas korvaavat toisia sanoja, ja niitä käytetään substantiivien ja adjektiivien sijasta, ja pronomineja on persoonapronomineja, osoituspronomineja, kysyviä pronomineja, relatiivipronomineja ja muita pronomineja”, Hahtuva puhua pälätti.
“Siinäpä oli paljon faktaa”, äikänope kehui. “Toivottavasti kaikki kuuntelitte edes toisella korvalla, sillä nyt teemme hieman tehtäviä nomineihin liittyen. Avatkaa vihkoistanne uusi tyhjä sivu.”
Tein työtä käskettyä ja käänsin katseeni taas opettajaan.
“Kirjoittakaa vihkoihinne kolme yleisnimeä ja kolme erisnimeä”, ope määräsi.
Raapustin vihkooni: kissa, kanto, pilvi. Mouruposki, Katri, Koivula.
Ope odotti hetken, kunnes näytti siltä että kaikki olivat jo tehneet tehtävän, joten hän jatkoi: “Sitten taivuttakaa vihkoihinne adjektiivien hyvä, olematon ja märkä vertailumuodot.”
Seuraavalle riville vihkossani kirjoitin: positiivi: hyvä, komparatiivi: parempi, superlatiivi: paras. Positiivi: olematon, komparatiivi: olemattomampi, superlatiivi: olemattomin. Positiivi: märkä, komparatiivi: märempi, superlatiivi: märin.
“Seuraavaksi selittäkää vihkoonne, mihin relatiivipronominit joka ja mikä tarvitsevat korrelaattia ja mikä ero niiden käytön välillä on”, kuului opettajan seuraava käsky.
Jokaan ja mikään tarvitaan korrelaatti eli asia, johon sanat viittaavat lauseessa. Joka viittaa edelliseen sanaan, mikä taas sitten koko edeltävään lauseeseen, kirjoitin vihkooni.
“Ja siinä kaikki tehtävät. Haluaako joku lukea ääneen, mitä vihkoonsa luki? Vaikkapa Ennustus?” ope katsoi taas minuun.
“Öhh, toki”, sanoin ja luin vihkoon raapustamani vastaukset.
“Oikein hyvä. Tässä esitän vielä yhden kysymyksen ennen kuin tunti loppuu; mikä on lauseen ja virkkeen ero?” ope kysäisi.
“Virkkeessä voi olla monta lausetta, ja ne erotetaan toisistaan pilkulla”, Sisu sanoi saatuaan puheenvuoron. “Esimerkiksi jos on kaksi lausetta, ‘Kaija kävi kaupassa’ ja ‘Hänen jääkaappinsa oli ollut tyhjä’, ne voi toki kirjoittaa vain ‘Kaija kävi kaupassa. Hänen jääkaappinsa oli ollut tyhjä’, mutta ne voi myös yhdistää yhdeksi virkkeeksi poistamalla ensimmäisen lauseen päättövälimerkin ja laittamalla tilalle pilkku ja jokin konjunktio, jolloin se kirjoitettaisiin ‘Kaija kävi kaupassa, koska hänen jääkaappinsa oli ollut tyhjä’.”
“Oikein. Kello soi ihan näillä minuuteilla, joten alkakaapas laputtaa!” ope kehotti.
Pyyhkäisin vihkon ja kynän laukkuuni ja pyyhälsin ulos ovesta.
Kipitin taukohuoneelle ja vilkaisin seinälle teipattua lukujärjestystä huomatakseni, että minulla oli nyt hyppytunti. Jätin laukkuni taukohuoneen erään lipaston päälle ja päätin mennä ulos, sillä oli niin kaunis ilma.
Untuva ei harmikseni ollut koulussa, joten päätin mennä verkkokeinuun jonottavien Sisun ja Rion luokse.
“Saanko minäkin tulla?” kysyin.
“Totta kai!” Rio hihkaisi.
Istuimme keinualuetta ympäröivällä aidalla ja odotimme, että Hippu ja Lumi antaisivat meille keinumisvuoron.
“Taidatte muuten olla suurinpiirtein samanikäiset”, Sisu tuumasi silmäillessään meitä veljeksiä.
“Ei ihan. Olen ikäpisteen vanhempi”, totesin ylpeänä.
“Just, eikö se muka ole kivaa että viimeinkin olemme melkein yhtä isoja”, Rio naurahti ja tönäisi minua kylkeen.
Nauroin. “Juu juu, härnään vain!”
Hippu ja Lumi luopuivat keinusta, joten minä, Rio ja Sisu kiipesimme siihen.
“Noh”, Sisu sanoi, kun minä ja hän olimme asettuneet keinun reunoille ottamaan vauhtia ja Rio istui keskellä. “Miten teillä menee?”
“Mites tässä”, Rio sanoi. “Ihan perus arkea. Kirsikka on alkanut hössöttää hieman tavallista enemmän, koska, no, se vaan hössöttää.”
“Samaistun tuohon”, naurahdin. “Mutta hei, allekirjoitatteko kanssani vetoomuksen jossa vaadimme että koulun tyhmät opettajat syöstään vallasta ja tilalle tuodaan kivoja kissoja?”
“Ehdottomasti”, Rio tirskahti.
“Mistä vetoa, että ainoat asiat jotka pitää osata päästäkseen opettajaksi on ne että suuttuu ihan random asioista, lähettää joka tunnilla ainakin kolme viatonta oppilasta jälki-istuntoon ja osaa pelata nettipelejä kesken tunnin”, Sisu totesi saaden minut ja Rion nauramaan.
Keinuimme vielä hetken, ennen kuin annoimme sen seuraaville ja päätimme lähteä sisään taukohuoneeseen pelaamaan korttia.

Melodeen nk:
Pipon etsimisessä oli kestänyt niin kauan, että jouduin juoksemaan Minimerenrannalle, jossa kerho pidettäisiin. Ääh, aloinkohan olla jotenkin riippuvainen Patukan hoidosta, kun heti hänen nukkuessa meitä pidempään alan myöhästellä? Eihän siinä olisi mitään järkeä, ettäkö tarvitsisin hoitajani hoitamaan minua? Älä unta näe.
Nemo, Tulpe ja kerhonohjaaja olivat jo paikalla.
“Hienoa, Melodeekin tuli”, ohjaaja hymyili. “Alkaneen kesän kunniaksi kokeilemme nyt perhokalastusta. Tiedättekö te miten sitä tehdään? Melodee?”
“Siinä käytetään pyyntivälineinä perhoja, jotka ovat niin kevyitä että niiden kanssa pitää käyttää hieman tavallista painavampaa siimaa”, tiesin.
“Hienoa. Onko sinulla tähän jotain lisättävää, Tulpe?” ohjaaja kysyi.
“On! Perhot näyttävät hyönteisiltä eli kalojen ravinnolta, joten kalat tulevat syömään niitä helposti”, Tulpe osasi kertoa.
“Hyvä. Entä osaako Nemo kertoa, mitä kaloja tässä on helppo saada?”
“Toki. Perhokalastuksessa on helppoa saada taimenia, lohia tai muita pinnalta syöviä kaloja”, Nemo totesi.
“Oikein. Ja sitten kalastamaan!” ohjaaja hihkaisi ja viittasi tassullaan laiturilla makaavaan neljään vapaan ja purkkiin, joka oli täynnä perhoja.
Saimme kaikki samanlaiset perhot ja kiinnitimme ne siimaan.
“Laskeudumme nyt veteen kalastamaan, joten ottakaapas tästä itsellenne tällaiset saappaat.
“Onpas oudon näköiset”, Tulpe ihmetteli. “Tosi pitkät.”
“Meidän täytyy pystyä seisomaan siellä vedessä, niin niiden pitääkin olla pitkät”, Nemo sanoi.
Pipon ottaminen oli ollut ehkä hieman turhaa, joten jätin sen laiturille, minkä jälkeen vedin ylipitkät saappaat jalkaan muun kerhon mukana ja astuin laiturin reunalta veteen. Ohjaajakin astui viereemme sanoen: “Nyt mennään eteenpäin. Jääkää siihen kohtaan missä saappaanne vieltä säästävät teitä vedeltä, ja varokaa liukasta pohjaa; en halua, että kukaan teistä lähtee kotiin täältä läpimärkänä ja uitettuna.”
Siirsin katseeni jättimäisiin saappaisiin, joissa tassuni olivat, ja siirtelin käpäliäni vedessä hitaasti eteenpäin. Vesi vaikutti olevan vielä melko kylmää vaikka kesä oli jo mukavasti aluillaan, joten kylmä kylpy ei todellakaan kuulostanut hyvältä idealta. Liu’utin saapasjalkojani vielä hetken vedessä eteenpäin, kunnes päätin pysähtyä, kun saappaideni yläreunasta oli vedenpintaa kolmisen senttiä. Meri oli peilityyni tänään, joten luotin siihen ettei mitään suuria aaltoja hyökyisi saappaisiin.
Pysähdyin sopivalta tuntuvaan paikkaan ja käänsin katseeni perhokalastuksen tekniikkaa esittelevään ohjaajaan, joka hänkin seisoi jättimäiset saappaat tassuissaan vedessä. Tokihan minä nyt tiesin, miten perhokalastusta tehdään, mutta täytyi myöntää että taitoni olivat päässeet ruostumaan; edellisestä perhokalastuskerrastani oli jo kolmisen vuotta. Ohjaajan sepittäessä ohjeita perhokalastuksen idea alkoi palautua itselleni mieleen, joten pian jo heilautin pitkän painavan siiman veteen, ja perho jäi kellumaan pinnalle.
Ehdin heittää perhon pari kertaa uudelleen ennen kuin edes mitään merkkejä kalojen läsnäolosta tuli, mutta hetken päästä huomasin varjoja pinnan alla ja arvelin niiden olevan lohia. Heitin perhon uudestaan, nyt sinne mihin kalat näyttivät olevan menossa.
”Hyvä tekniikka. Heität perhon sinne minne kalat menevät, jotta ne varmasti huomaavat sen mutta eivät säikähdä”, ohjaaja kehui sattuessaan lähelle. Nyökkäsin nahkeasti ja toivoin, että hän ymmärtäisi lähteä pian hengittämästä niskaani, sillä työskentelin kalojen kanssa paljon sulavammin ilman painostusta selän takana.
Pian jo sain yhden taimenen, mutta minulla ei sattunut olemaan ruokahalua tai mitään muuta hyvää syytä päästää sitä hengestään, joten livautin sen takaisin veteen - toki vasta sen jälkeen kun kerhonohjaaja oli huomannut saaliini ja antanut minulle hyväksyvän katseen.

Sellerin nk:
Parin KisuKart -kierroksen jälkeen minä ja Cara lähdimme Näytelmälavan luokse Pelikerhoon. (Minun piti suostutella Caraa aika lailla ennen kuin hän suostui jättämään KisuKartin huoneelle kerhoon ottamisen sijaan.)
simssiliinin syyllisyyden ja innostuneisuuden sekaisesta ilmeestä päättelin, ettei luvassa olisi mitään tavallista nappulapeliä. Ja oikeassa olinkin.
”Adoption kissat innostuivat pelien suunnittelusta ja päättivät askarrella pelin nimeltä ”vuoden ympäri”, ja se vaikutti sen verran hauskalta, että ajattelin sen pelaamisen täällä olevan ihan hyvä idea, ja lainasin sitä heiltä”, simssiliini sanoi.
”Ihanaa!” Cara huudahti. ”Kaikki itsetehty on parasta!”
”Juu, no miksipä ei!” myönnyin.
”Hienoa! Minäpä selitän säännöt”, simssiliini intoili.
Peliin kuuluivat pelilauta, tiimalasi, kaksi korttipakkaa, noppa, pelinappulat sekä muutama taiteltu paperi. (Teipeistä ja liimatahroista kyllä näki, että kyseessä oli itse tehty peli.) Pelilauta oli jaettu neljään osioon ja siinä oli selvä reitti, joka näytti menevän vuoden läpi; laudan ensimmäiseen osioon oli maalattu leskenlehtiä, sulavia hankia, kaneja ja suklaamunia kevään merkiksi, toiseen kirkas aurinko, perhonen, juhannuskokko ja kirkkaanvihreää nurmikkoa kesää kuvaamaan, kolmannella syksyä merkitsemässä olivat ruskan väreissä hohtava puu, putoavia lehtiä, vesilammikko sekä kurpitsa, neljänteen sektoriin taas oli tehty talven mielessä hohtava lumihanki, yksityiskohtainen lumihiutale, joulukuusi sekä Suomen lippu. Reitti laudalla muodostui peräkkäisistä palleroista, joista suurin osa oli harmaita, mutta siellä täällä oli myös sinisiä ja oransseja pallukoita. simssiliini selitti, että oransseissa palluroissa piti nostaa kyseisen värinen kortti, josta paljastui johonkin juhlapäivään liittyvä tehtävä tai kysymys, ja sinisiin osuessa piti taas nostaa sininen kortti, josta paljastui taas itse pelin kulkuun liittyvä tehtävä/käsky.
”Ja jotta oransseissa korteissa nostatte oikeaan juhlapäivään liittyvän kortin, niin jaamme ne pinoihin niiden selkäpuolella olevan kuvakkeen mukaan”, simssiliini sanoi.
Pian erillisissä pinossa olivat pääsiäismunakuvalla ja joulukuusikuvalla koristetut kortit, kuten myös luurangoin, juhannuskokoin ja Suomen lipuin leimatut kortit.
”Voimmeko nyt aloittaa?” Cara tiedusteli.
”Toki”, simssiliini sanoi. Otimme kaikki omat pelinappulat ja asetimme ne ALOITUS -ruutuun. ”Se joka pääsee ensimmäisenä uudenvuodenraketeilla koristettuun maaliin, on voittaja”, simssiliini kertoi heiluttaessaan noppaa kädessään. ”Maaliin ei tarvitse päästä tasaluvulla.”
simssiliini joutui jo ensimmäisellä heitollaan siniseen palloon, ja nosti kortin, jonka tuomio hänelle oli palata yksi ruutu taaksepäin. Cara taas päätyi pian pääsiäismunan kohdalla komeilevaan oranssiin ruutuun.
”Jos et onnistu tekemään tehtävääsi tai vastaamaan kysymykseen, joudut menemään kaksi palloa, ja jos onnistut, pääset kaksi eteenpäin”, simssiliini vielä selvensi, kun Cara hapuili korttia pääsiäismunin koristeltujen korttien pinosta. Tytön nostamassa kortissa oli tehtävä: etsi paperin kuvasta kaikki pääsiäismunat tiimalasin ajan kuluessa. ’Paperi’ oli toinen taitelluista papereista, ja siinä oli tusseilla piirretty metsämaisema, johon tosiaan oli piilotettu munia. simssiliini käänsi tiimalasin, ja tyttöystäväni alkoi välittömästi bongata pääsiäisherkkuja kuvasta.
Peli eteni ilman erikoispallukoita pari vuoroa, kunnes minä osuin siniseen ja sain tehtäväkseni puhua i-kieltä loppupelin ajan.
”Vii niin”, mutisin. ”Tisti tilii hiimin hinkilii.” Caraa nauratti.
Selvisimme talvisektoriin parin erikoispallon kautta, ja hieman Carasta johdossa oleva simssiliini osui Suomen lipun kohdalla olevaan oranssiin ruutuun.
”Kysymys: minä päivänä Suomi itsenäistyi?” simssiliini luki kortista. ”9.12.1917, olisiko?”
”Ei! Kuudes päivä, ei yhdeksäs”, Cara hihkui voitonriemuisesti. simssiliini murjotti ja siirsi pelinappulaansa vastahakoisesti kaksi palloa taaksepäin.
”Ni, kiisi in tiisin piin kiinnittini ihdiksin”, yritin lohduttaa (vaikka simssiliini ei varmaan ymmärtänyt i-kielisestä lohdutuksestani mitään).
”MuahahhahahahahhahaAHAHAAA”, Cara hekotti heittäessään nopasta kutosen ja pomppiessaan simssiliinin ohi. simssiliinin murjotus syveni.
Jo parin heiton päästä Cara kiisi maaliin. ”Wohoo!” tämä tuuletti.
”Hiinii, Ciri!” kihiin.. öh.. kehuin.
”Voit jo lopettaa i-kielen; peli loppui jo”, Cara hihitti.
”Totta”, huokaisin.
”Pyh. Minä olisin voittanut, jos en olisi joutunut menemään taaksepäin”, simssiliini mumisi ja marssi matkoihinsa peli kainalossaan. Cara tirskahti, ja me lähdimme takaisin huoneelle.
”Patu taitaa olla ulkona”, totesin, kun astuimme tyhjään kämppään.
”No, hyvä. Sentään pääsi ylös”, Cara virnisti, ja virnistin takaisin.
Minä otin hyllystä kirjan luettavakseni, ja istahdin Patukan sängylle lukemaan sitä. Tyttöystäväni heittäytyi sohvalle, ja alkoi pelata KisuKartin yksinpeliversiota.
Jossain kohtaa hän livahti jonnekin, mutta kirjassa oli juuri jännittävä kohta, joten en kiinnittänyt hänen lähtemiseensä enempää huomiota.
Pian Cara palasi ja havahdutti minut kiljaisullaan.
”Selleri, rakas! Minulla on suuria uutisia!”

Patukan nk:
Cara ja Selleri olivat juuri lähteneet kerhoonsa. Makoilin sängyllä ja yritin keksiä jotain jatkoa tarinalle, jota olin patistanut itseni kirjoittamaan. Yleensä koko katraan ollessa kotona Melodee oli se joka kiristi minua niin että olin aina luovuttanut ja päätynyt tietokoneen äärelle. Yleensä kun minulla ei ollut motivaatiota - eli hyvin usein - pidin vain YouTubea ja Docsia molempia päällä eri välilehdillä, ja kun Melodee tuli tarkistamaan miten etenin, vaihdoin nopeasti tubesta takaisin kesken olevaan tarinaan ja esitin että olin kirjoittanut sitä koko ajan. Kätevää. Kätevää, vaikka en kyllä rehellisesti sanottuna usko että Melodee on uskonut hataria selityksiäni.
Tajuttuani että kukaan ei pakottaisi minua kirjoittamaan päätin lähteä ulos. Suljin läppärin ja nousin sängyltä ylös hieman kömpelösti. Otin mukaan lukemiseksi pari vanhaa Mourusta. Koska oletin että ulkona oli melko lämmintä, en napannut naulakosta mitään ulkovaatteita ja päätin pyörähtää hoitajien oleskelutilan kautta katsomassa, oliko ilmoitustaululle tullut mitään uutta. Auri Kuukaudehoitajaksi, uusi teemaviikko, kesäbingo.. taululla roikkuivat samat ilmoitukset, jotka olivat siellä olleet pari päivää sitten. Työnsin oven auki ja astuin raikkaaseen kesäilmaan. Olin osunut oikeaan sääveikkauksellani, sillä heti kun avasin oven aurinko syöksähti porottamaan niskaani. Koska en jaksanut mennä sisälle hakemaan aurinkorasvaa, istahdin pihakeinuun katoksen alle. Katseeni kierteli pihassa, jossa juuri ajettu nurmikko hohti kirkkaanvihreänä ja hoitolan lampi kimalteli auringossa kirsikkapuiden keskellä. Avasin yhden Mourusista ja ryhdyin lukemaan.

Ennustuksen nk:
Hyppytunnin jälkeen oli vuorossa ruokailu, joten lähdimme Rion ja Sisun kanssa ruokalaan katsomaan, mitä kauheuksia meille tällä kertaa syötettäisiin.
Otettuamme niukat annokset hieman epäilyttävältä näyttävää pestopastaa parkkeerasimme itsemme pöydän ääreen, jossa loputkin porukastamme olivat jo istumassa.
”Hei vaan”, Hahtuva tervehti ja virnisti: ”Ruoka ei tällä kertaa ole niin pahaa.”
”Vai niin”, sanoin hieman epäileväisenä istuessani Kuulan ja Unen väliin. Maistoin pastaa ja sain huomata, että ape oli kuin olikin ihan syötävää.
Kaikki söivät ruokansa loppuun, ja me kaikki siirryimme seuraaville oppitunneille.
Minulla vuorossa oli italiantunti, joten suuntasin kyseistä luokkaa kohti.
”Tänään saat opetella eläimien nimiä, ja pidän pienen testin siitä mitä olet oppinut tuntien aikana ennen kuin päästän sinut kesäloman viettoon”, ope sanoi, kun olin istunut paikalleni. Nyökkäsin kiinnostuneena.
Ope kirjoitti taululle viisi sanaa, gatto, cane, cavallo, orso ja volpe.
”Mitä arvelet mitä ne tarkoittavat?” ope kysyi.
”Öhh..” mistä minun nyt olisi pitänyt tietää? ”Gatto on varmaan kissa, cane ehkää joku kani, cavallo, hmm, olisko heppa? Ja orso.. joku merenelävä? Volpe on varmaan susi”, veikkasin.
”Gatto ja cavallo oikein”, ope aloitti hyväksyvästi. ”Cane on kuitenkin koira, orso ei merenelävä vaan karhu. Volpe taas on kettu.”
”Okei.”
Seuraavaksi ope raapusti taululle sanat tartaruga, mucca, pollo, topo, lupo ja porcellino d’india. Niiden opin tarkoittavan kilpikonnaa, lehmää, kanaa, hiirtä, sutta ja marsua.
Sen jälkeen ope antoi minulle jonkin monisteen, joka ei kuitenkaan ollut vielä se hieman kauhistuttavalta kuulostava pieni testi, vaan tehtävä eläinsanoihin liittyen. Meinasin jo joutua pakokauhuun, kun ohjeistuksessa luki italiaksi ”disegna una mucca”, josta en tietenkään ymmärtänyt muuta kuin lehmää meinaavan mucca-sanan. Helpotuin kuitenkin, kun huomasin paperin alareunassa tekstin: disegna = piirtää.
Varmempana siitä, mitä pitäisi tehdä aloin tuhertaa paperille jotain lehmää muistuttavaa otusta. Saatuani ammujan valmiiksi siirsin katseeni seuraavaan tehtävään, jonka tehtävänantona oli: disegna due volpi.
Muistelin duen tarkoittavaan numeroa kaksi, joten piirsin paperiin kaksi kettua. Ne loppuun raapustettuani ojensin paperin opelle, ja hän antoi minulle pelkäämäni testin, joka ei sitten ollutkaan niin kauhea; ensimmäisessä tehtävässä piti vain kääntää sanat italiasta suomeksi, toisessa kirjoittaa lauseita viikonpäivien ja numeroiden avulla, kolmannessa kirjoittaa numeroita ja neljännessä kirjoittaa italiankielinen keskustelu.
Ryhdyin työhön. Ensimmäinen tehtävä sujui mielestäni melko hyvin, ja silmäilin kirjoittamiani käännöksiä: dicembre = joulukuu, sabato = lauantai, lunedi = maanantai, gennaio = tammikuu, aprile = huhtikuu, mercoledi = keskiviikko. Arvelin saaneeni ne jotenkuten oikein, joten siirryin seuraavaan tehtävään.
Kirjoita lause italiaksi, kuului tehtävänanto. Ensimmäinen lause oli ’tiistai on heinäkuun seitsemäs päivä’, joten kirjoitin paperiin: ’martedì è il settimo giorno di luglio’. Toinen taas oli ’milloin on torstai?’, ja käänsin sen ’quando è giovedì?’. Kolmas ja viimeinen lause oli suomeksi ’sunnuntai oli eilen’, ja italiaksi kirjoitin sen ’domenica era ieri’.
Kolmannessa tehtävässä piti vain kirjoittaa numerot yhdestä kahteenkymmeneen italiaksi, joten raapustin paperiin: uno, due, tre, quattro, cinque, sei, sette, otto, nove, dieci, undici, dodici, tredici, quattordici‚ quindici‚ sedici, diciassette‚ diciotto‚ diciannove ja venti.
Osa näistä tietämistäni asioista olin saanut oppia Patun ollessa lomalla, muuten vaan kirjoituslakossa tai silloin kun hän oli ”kadottanut” läppärinsä, joten niistä oppitunneista ei ollut tarinaa.
Viimeisessä tehtävässä oli puhekuplia, ja tehtävänannossa sanottiin: kirjoita keskustelu italiaksi. Käytä ainakin tervehdyksiä, nimen kysyntää ja hyvästelyä.
Hetken mietittyäni raapustin puhekupliin seuraavan keskustelun:
Ciao!
Ciao.
Come ti chiami?
Mi chiamo Pekka. E tu?
Mi chiamo Pertti.
Chiaro. Addio!
Addio!
Katselin keskustelua ja olin aika varma, että olisin tietojeni, taitojeni ja mielikuvitukseni avulla pystynyt tekemään hienommankin keskustelun, mutta juuri nyt en jaksanut. Ojensin monisteen opelle ja olin jo kipittämässä muitta mutkitta kesäloman viettoon, mutta ope vielä pysäytti minut ja ojensi kotitehtäviä eläinsanoihin liittyen. Vilkaisin sitä pyyhältäessäni ulos italianluokan ovesta, ja sain huomata sen olevan vain helppo tehtävä, jossa suomen- ja italiankieliset sanat piti yhdistää viivoilla. Päätin tehdä sen heti pois alta, joten istahdin käytävälle ja vedin kynäni taas tassuuni. Minulla kesti vain noin puolisen minuuttia yhdistellä sanat: pollo-kana, cavallo-hevonen, orso-karhu, topo-hiiri, gatto-kissa, porcellino d’india-marsu, lupo-susi, ja sen jälkeen tungin paperin sekä kynän laukkuuni ja riensin ulos ovesta. Hoitolarakennusta kohti juostessani tunsin perhosia vatsassani; Patukka oli sanonut, että iltapäivällä menisimme eväsretkelle ja grillaamaan, ja olin erittäin innostunut retkestä, ja eniten siksi että poikaystäväni Untuva perheineen oli tulossa.
Huoneelle päästessäni kaikki muut olivat jo siellä. Mel ja Patukka istuivat jonkin paperin ääressä, ja Cara sekä Selleri haamuilivat hieman kireän oloisina ja vaihtoivat hermoistuneita katseilta, mutta kaksikolla oli kuitenkin hymyt korvissa asti. Heidän tilanteensa kiinnosti minua tietenkin, mutta enemmän halusin tietää, mitä Patukan ja Melodeen huomion vieneessä paperissa luki. Tungin Melodeen viereen tuolille, ja ihme kyllä tyttö teki tilaa minulle eikä tyrkännyt pois tuolilta niin kuin hänelle olisi tyypillistä. Ehkä Mel oli vain jostain syystä iloinen eikä jaksanut olla tavallinen hapan itsensä.
Paperissa oli syy hänen ilostumiseensa; se oli kauppalista, joka oli venynyt melko pitkäksi.
”Patu suunnittelee kunnon shoppailureissua”, Mel intoili.
”Eikö siinä mene aika paljon rahaa?” kysyin ja silmäilin ystävääni epäileväisenä; tyttökisun mammonahimo oli jäänyt vaikuttamaan melko pitkäksi aikaa, joten oli kummallista että hän oli innoissaan jostakin joka oli kallista.
”Patukan pennejä ne kuitenkin ovat”, Mel sanoi kevyen välinpitämättömästi.
”Ota sinusta selvää”, naurahdin epäuskoisesti. ”Etkö niinkuin vielä viime viikolla itkenyt joka ikisen menettämämme pennin perään?”
Melodee tuhahti ja pukkasi minua kylkeen. Pukkasin takaisin.
”Jospa nyt lopettaisitte nahistelun”, Patu keskeytti, ja minä ja Mel käänsimme huomiomme hoitajaan, ”niin voisimme jatkaa tätä listaa.”
Siirsin uteliaan katseeni listaan. Patukka oli jakanut ostettavat kamat kolmet otsikon alle: picnickamoihin ja herkkuihin, grillattaviin ruokiin ja muihin krääsiin.
”Upeeta”, ihastelin, sillä listan herkkujen perusteella oli luvassa ihan kunnon kestit. ”Lähdetäänkö heti?”
”Miksipä ei”, Patukka myöntyi. ”Cara ja Selleri, tulkaa, mennään kauppaan!”

Patu avasi Marketin oven, ja hyppelehdin sisälle Cara, Selleri ja Melodee perässäni. Ensimmäisenä meille avautui tuoreruokien hylly.
”Täältä löydämmekin kaikki grillattavat”, Patukka sanoi viitaten kädellä hyllyä kohti silmät kauppalistassa. Hoitaja veti meille ostoskärryn niiden jonosta ja ojensi kauppalistan Melodeelle.
”Voisimme vaikka hajaantua hetkeksi”, Patu ehdotti. ”Jos minä otan nyt grilliruoat, vesimelonin ja viinirypäleet tästä, niin te kissat voitte käydä etsimässä sipsit, limut, donitsit, kakun ja keksit. Tavataan sitten vaikka leluosastolla, niin katsotaan yhdessä löytyisikö jotain kivaa picnicpuuhaa sieltä.”
”Sopii”, Mel sanoi, ja minä hihkaisin myöntyvästi.
Me neljä suuntasimme ensimmäiseksi karkit ja namit -osastolle, ja nappasimme sieltä mukaan sipsipurkin. Juotavaosastolta taas tarttui mukaan cokelimu sekä fantalimu, ja herkkuhyllyltä otimme sekä Dominokeksipaketin, kaksi donitsia että valkosuklaamantelikakun.
Patukka oli jo odottamassa meitä leluhyllyillä.
”Näettekö täällä jotain, mitä haluaisitte retkelle?” hoitaja kysyi ja viittoili leluja ja pelivälineitä.
”Olisiko vesipyssyt?” Cara ehdotti.
”Eikös meillä ole niitä jo”, Patu kummasteli.
”Mutta meillä on vain kaksi”, minä perustelin.
”Niinpä”, Cara sanoi. ”Ostetaan vaikka kaksi lisää.”
”No, okei.” Patu nosti kaksi pyssyä kärryyn.

”Kääk! Eikö täällä ole picnicivilttejä?” Patukka parahti, kun saavuimme mukavuus -osastolle.
”Sanoisin että tyynykasa ajaa asian”, Selleri arveli.
”Totta”, Patu sanoi ja kiskoi tyynykasan ostoskärryyn. ”Voimme ehkä vielä etsiä kotona jotain korvaavaa.”
Seuraavaksi suuntasimme kassalle, ja Patu maksoi ostokset.
Kävellessämme takaisin hoitolalle hän selitteli, miten valmistelisimme ruoat grillausta varten.
”Sienet pitää varmaan pilkkoa pienemmiksi palasiksi, maisseista pitää irrottaa lehdet ja niitäkin pitää paloitella. Pitää varmaan otta astioita, ja kaapeista voi etsiä lisää kamaa..”

Selleri nosti Keittiön pöydältä paloittamansa sienet ja kiikutti minulta lainattuun sateenkaarikassiin, jossa kantaisimme ruoat ja astiat eväsretkelle. Minä irrottelin maissien ympäriltä lehdet, minkä jälkeen ojensin ne Caralle, ja hän leikkasi maissit puoliksi. Maissien tultua valmiiksi Cara nosti ne kassiin. Melodee oli pinonnut pöydälle lautasia, laseja ja aterimia.
”Varmaan näiden lisäksi pitäisi olla jotain tarjoiluastioita ruuille”, Mel arveli.
”Niin pitäisi”, Patukka myötäili. ”Voimme laittaa vesmelonit ja rypäleet vaikka yhteiseen isoon kulhoon, keksit ja sipsit voi pitää paketeissaan, donitsit tarvitsevat astian, ja kakku pitää kantaa sinne varovasti kakkukuvun alla.”
Melodee alkoi etsiskellä Keittiön kaapeista hoitajansa mainitsemia astioita. ”Mutta eihän täällä ole kakkukupua!” hän parahti availlessaan kaappeja.
”Kyllä siellä on, ihan siellä ylähyllyllä. Et taida yltää sinne”, Patu sanoi.
Melodee mutristi suutaan hieman, kun hoitaja nosti kakkuvuoan ja -kuvun ylimmästä kaapista, asetti kakun varovasti vuokaan ja painoi kuvun päälle.
”Tuo pitää varmaan kantaa erikseen, ettei se muussaannu kassissa”, arvelin.
Patu nyökkäsi. ”Olet oikeassa. Onkos kaikki nyt pakattu?”
”Taitaa olla”, sanoin. Patulla oli grilli ja kaiken varalta sateenvarjo, Melodeella oli minun sateenkaarilaukkuni, jossa oli aterimet ja ruoat; Caralla oli oma pinkki kassinsa, johon oli ahtaasti tunkenut kaikki tyynykasan tyynyt; Selleri kantoi kakkukupua ja minulla oli vesipyssyt sekä kaapistani otettu punainen pallo. Vilttiä emme olleet löytäneet.
Näitä kaikkia kantaen saavuimme simssiliinin porukoiden ovelle. Patu koputti ovea, ja Vesa raotti sitä.
”Tulimme hakemaan sinua, veljeäsi ja äitiäsi”, virnistin. ”Eväsretkelle siis.”
”Hienoa!” Vesa hihkaisi ja kääntyi pois oviaukosta ilmeisesti hakemaan Stiinan huoneesta. Untuvan pää pilkahti oviaukkoon, ja hän avasi oven kokonaan. Hymyilin poikaystävälleni, ja hän hymyili takaisin. Pian Vesa palasi takaisin ovelle äitinsä mukanaan.
”Onko teillä ja kaikki mukana, vai pitääkö meidän tuoda jotain?” Stiina tiedusteli.
”Noh, meillä on grilli, ruoat, astiat, parit lelut ja tyynyjä korvaamassa picnicvilttiä.. löytyisikö teiltä vilttiä?” Patu kysyi.
”Käyn katsomassa!” Stiina lupasi ja katosi oven taakse. Pian hän palasi takaisin. ”Ei löytynyt mitään tyynyjä parempaa. Eiköhän lähdetä!”
Pihassa törmäsimme Pipariin ja hänen hoitajaansa Hemuliin, jotka leikkivät dinosauruslelulla.
”Päivää!” Hemuli tervehti huomatessaan meidät Patukat sekä Untuvan, Stiinan ja Vesan.
”Hei vaan!” Patukka hymyili.
”Minne ootte menossa?” Pipari kysyi silmäillen porukan kasseja.
”Picnicille ja grillaamaan”, kerroin.
”Vaau”, Pipari ihasteli. ”Olisipa hauskaa, jos minäkin joskus pääsisin eväsretkelle.”
”Hienoa, otamme sinut siis mukaan”, Patukka totesi ja kaappasi pikkupennun kainaloonsa. ”Älä suotta huoli vaan pidä mukava vapaapäivä”, Patu sanoi Hemulille. ”Palautan hänet huoneellenne joskus iltasella.”
Patu koikkelehti tiehensä grilli ja innosta hihkuva Pipari kainaloissaan ja jätti kisukaappauksesta tyrmistyneen Hemulin seisomaan pöllämystyneenä.
”Patu pitää Piparista kyllä varmasti hyvää huolta. Hän palauttaa kissasi kyllä”, Selleri lupasi ja loi Patukan perään tuijottavaan Hemuliin huvittuneen ja anteeksipyytävän sekaisen katseen. Vesa tirskahti, ja minä sekä muut kissat loikimme Patukan perään.

Olimme valinneet eväsretkipaikaksi nurmen Minimerenrannalla, josta oli kaunis näkymä mereen ja taivaalle. Patukka seisoskeli grillin edessä ja nosteli ruokia kassista juuri lämmenneeseen grilliin. Stiina, Cara ja Selleri istuivat kaikki omilla tyynyillään ja pälättävät jostain tylsästä ja aikuismaisesta. Melodee makaili nurmella ja näytti nauttivan yksinäisyydestään. Minä, Untuva, Pipari ja Vesa juttelimme hieman kauempana. Kolme viimeksi mainittua istuivat omilla tyynyillään, ja minä makasin selälläni kahdella tyynyllä, pää Untuvan sylissä. Poikaystäväni silitteli kasvojani tassullaan samalla kun osallistuimme Piparin ja Vesan keskusteluun.
”..mutta aivan mahtavaa, että Patukka kaappasi minut silleen! Ja että pääsin tänne mukaan!” Pipari juuri intoili. ”Onko hän muuten aina niin outo?” hän kysyi minulta.
”On”, naurahdin.
”Mikä on muuten teidän lempiaineenne koulussa?” Vesa tiedusteli.
”Mä pidän kuviksesta”, Pipari kertoi. ”Oon siinä ihan hyvä, ja mun, öh, kaveri Namu on siellä myös. Se on ihan sairaan hyvä maalaamaaan, vaikka ei tykkää pipar.. öhh.. sitä on kiva härnät- tarkoitan- noh, se on kiva tyyppi.”
Kohotin kulmiani huvittuneesti pennulle ja sanoin: ”Mun suosikkeja on varmaan liikka ja italia.”
Käänsin katseeni Untuvaan, joka nosti tassunsa poskeltani ja ”neuloi” tassuillaan.
”Käsityö”, minä ja Vesa ymmärsimme samaan aikaan.
”Minä pidän kaikista aineista”, Vesa kertoi.
Seurasi hetken hiljaisuus, ja Untuva kurotti ottamaan viinirypäletertun kulhosta. Cara oli ottanut esiin kulhon, jossa rypäleet ja meloniviipaleet olivat, ’alkupalaksi’. Muita ruokia ei vielä oltu otettu esiin, sillä Patukka ei ollut saanut ruokia vielä grillattua.
”Untuva, eikö sinun pitäisi kohta lopettaa niiden rypäleiden ahmiminen, eikö Cara sanonutkin että niitä pitää säästää itse ruokaan”, Pipari huomautti saaden Untuvan punastumaan nolona.
”Varmasti voit syödä nuo, kun kerran otit ne”, sanoin ja hymyilin Untuvan söpöydelle. Poikaystäväni hymyili ja laittoi yhden viinirypäleen suuhuni. Söin sitä virnistäen ja katsoin häntä silmiin.
”Oikeesti, eihän tota flirttailua kestä kukaan!” Pipari puhahti ja nousi tyynyltään. ”Menen vaikka auttamaan Patukkaa grillauksessa tai jotain.”
Tunsin punastuvani, ja käännyin katsomaan Vesaa anteeksipyytävästi.
”Hehh.. sori. Me taidetaan olla vielä pahempia kuin Cara ja Selleri”, naurahdin ja nostin pääni Untuvan sylistä ja nousin istumaan. Untuva nojasi päätään olkapäähäni, ja olin huomaavinani pientä kateutta Vesan ilmeessä.
”Ei mitään, ei se minua haittaa”, hän sanoi, vaikkakin hieman apealla äänellä.
”Älä huoli, kyllä sinuakin vielä onnistaa”, lohdutin.
”Niin..” Vesa huokaisi. ”Toivon vain, että pääsisin lähentymään hieman Cindyn kanssa, niin hänkin näkisi ehkä minut niin kuin minä hänet.”
Vaihdoin Untuvan kanssa katseita; oli melko selvää että Vesan ihastus Cindyyn oli yksipuolinen, ja olin huomannut Vatun katselevan Vesan perään. Tavallaan tuntui hieman syylliseltä että minulla ja Untuvalla oli asiat paremmin kuin hyvin, kun tiesin että parillakin ystävälläni oli ongelmia tunteidensa kanssa.

Patukan nk:
”Saanko mä kokeilla?”
Kuulin pienen äänen jostain jalkojeni korkeudelta ja käännyin katsomaan Piparia, joka tuijotti minua uteliaana silmät pyöreinä.
”Tottahan toki”, myönnyin ja nostin pennun grillin tasolle.
”Vautsi”, Pipari henkäisi. ”Sehän liekehtii!”
”Niin tekee. Ne liekit lämmittää ruokia, jotka siellä on”, selitin.
”Aaa! Mutta mitä meidän sitten pitää tehdä?” pentu kyseli uteliaana.
Hymyilin hieman liikuttuneena, sillä Pipari muistutti minua hyvin paljon siitä, minkälainen Cara oli ollut pienenä. ”Meidän pitää käännellä ruokia näillä pihdeillä”, kerroin ja nostin grillipihdit Piparin näkyville. ”Jotta ne eivät pala.”
”Jaa! Saanko minä siis?” tyttökisu kysyi.
”Juu”, sanoin ja annoin pihdit hänelle. Pipari alkoi käännellä ruokia innokkaasti, ja huomasin pian, että perunat ja pihvit alkoivat jo ruskistua. Autoin Piparia nostelemaan ruoat lautaselle, ja sitten laitoimme sienenpalat ja maissit grilliin, kun tilaa oli vapautunut.
”Näyttää hauskalta, saisinko minäkin grillata hetken?” Stiina oli ilmestynyt taaksemme.
”Tietenkin”, sanoin ja ojensin grillipihdit tälle. Laskin vastahakoisen Piparin maahan ja katsellessani Stiinan grillausta ja Piparin juoksentelua huomasin ajattelevani haikeasti, että vaikka hoitaminen oli helpompaa, kun kissat olivat varttuneempia ja näin myös itsenäisempiä niin kuin minun tilanteessa oli, pienten pentujen hoitamisessa oli sinänsä oma riemunsa, kun heistä sai huolehtia koko ajan, selittää miten asiat toimivat ja katsella pentujen iloista viipotusta sekä maailman ihmettelyä. Taisin salaa vähän toivoa, että minulla olisi pentuja hoidettavanani. Ehkä jos Cara ja Selleri saisivat joskus pentuja, voisin osallistua heidän kasvatukseensa?
”Sanoisin että nämä ovat nyt valmiit”, Stiina sanoi herättäen minut ajatuksistani. Nyökkäsin ja huusin kaikille tyynyillä istuville kissoille: ”Ruoka on valmista! Kattakaa pöytä.. öh.. maa!”
Kissat tekivät työtä käskettyä; nostelivat limut, lautaset, lasit ja aterimet nurmelle tyynyjen keskelle, ja kissa toisensa jälkeen haki sieltä lautasen, täytti sen ruoilla ja otti lasillisen fantaa tai cokista. Aika monella näytti olevan kova nälkä, ja muutaman santsikierroksen jälkeen grillliruoat, melonit ja rypäleet olivat lopussa.
”Siirrytäänkö jälkiruokien pariin?” Selleri ehdotti, ja kaikkialta kuului myönteisiä naukuja. Melodee nosti kakun, keksit, sipsit ja donitsit esiin. Kakusta joka ikinen sai siivun, Vesa ja Ennustus ahmivat kaikki sipsit puolessa sekunnissa, keksejä kaikki saivat ainakin yhden, ja ne joilla vielä mahassa oli tilaa jakoivat kaksi donitsia keskenään.

Ennustuksen nk:
Aloin tuntea pisaroita turkillani, ja pian sataa ropisi jo ihan kunnolla.
”Tällaista se Suomen kesä sitten on”, Patu huokaisi. ”Noh, grilli sammui jo, ja voimme laittaa tyynyt ja muut kamat, joiden haluamme pysyvän edes hieman kuivina, sateenvarjon alle.”
Hoitaja avasi sateenvarjon, ja keräsimme tyynyt sekä ruoantähteet sen alle.
”Ollaanko nyt vesisotaa, kun muutenkin kastutaan?” Vesa ehdotti ja osoitti maassa makaavaa neljää vesipyssyä.
Minä, Vesa, Pipari ja Cara otimme kukin pyssyt ja aloitimme sodan. Roiskin vettä innoissani muiden kissojen päälle holtittomasti huitoessani. Jo parin minuutin vesisotailun jälkeen sade alkoi kuitenkin hiipua.
”Voi vitsit, eihän vesisota ole yhtä kivaa jos ei sada”, Pipari murjotti.
”Eiköhän tehdä sadetanssia!” hihkaisin.
”Joo!” Cara ilakoi.
”Mutta miten sitä tehdään?” Pipari uteli.
”Näin!” Aloin hytkyä ja heilua ympäriinsä ja keksin tanssiliikkeitä samaa tahtia kun toteutin niitä.
Pipari nauroi ja alkoi hänkin tanssia. Vesa ja Cara liittyivät myös sadetanssiimme, ja iloksemme sateenropina alkoi taas yltyä.
”Tanssi toimi!” Vesa hihkui. ”Jatketaan siis vesisotaa!”
En lopettanut tanssimista, vaan jatkoin jammailua samalla kuin pommitin kamujani vedellä. Rankkasateen myötä nurmi alkoi muuttua mudaksi, ja pian jo vauhdikkaan tanssiliikkeeni seurauksena liukastuin mojovasti ja lensin selälleni märkään liejuun.
”Hui! Sattuiko?” Cara kauhistui, mutta minua vain nauratti.
”Ei todellakaan, se oli hauskaa”, nauroin. ”Hei, sain idean! Jätetään vesisota ja pelataan liejupalloa!”
”Liejupalloa?” Pipari innostui.
”Niinkuin jalkapalloa, mutta tässä liejussa, niin liukastelemme koko ajan!” hihkuin.
”Mutta silloinhan me likaannumme”, Caraa nauratti.
”Entä sitten! Kylpyamme on keksitty!”
Muut suostuivat, minä hain punaisen pallon sateenvarjon alta, ja saimme myös Sellerin ja Untuvan mukaan. Jakauduimme joukkueisiin; minä, Pipari ja Untuva sekä Selleri, Cara ja Vesa.
Pipari sai luvan suorittaa aloituspotkun, ja jo sitä tehdessään hän liukastui ja menetti pallon vastustajajoukkueen Caralle, joka pääsi hyökkäämään maalille liukastuksitta. Yrittäessään potkaista palloa maaliin tyttökisu kuitenkin liukastui ja kaatui vatsalleen mutaliejuun, joten pallo lensi päätyrajasta yli. Maalivahtina toimiva Untuva sai siis tehdä maalivahdin avauksen, mutta yrittäessään osua palloon hän liukasteli pahasti ja onnistui tekemään vahingossa oman maalin. Ensin poikaystäväni vaikutti harmistuneelta ja nololta, mutta sitten hänenkin suupielensä kääntyivät ylöspäin pojan huomatessa, että meitä kaikkia muita vain nauratti; liejupallo oli niin huvittava laji, että kilpailuhenkisyys oli haihtunut savuna ilmaan.
”No niin, tulkaahan jo pois sieltä”, Patu kehotti. ”Ettette vilustu.”
Hieman vastahakoisina ja mutaisina raahustimme Patun, Melodeen ja Stiinan seuraan. Pian sadekin jo loppui.

Caran nk:
Aurinko paistoi kirkkaasti sateen jälkeen kuivaten turkkimme vedestä, mutta muta kuivahti kiinni meidän liejupalloa pelanneiden turkkeihin.
”Te rapaturkit saatte käydä ihan sitten kunnolla kylvyssä”, Patukka torui kuitenkin hymyillen.
”Kappas, taivaskin juhlistaa juuri alkanutta pride-kuukautta”, Ennustus virnisti ja iski silmää Untuvalle, kun huomasimme sateenkaaren ilmaantuvan taivaalle.
Ennustus, Pipari ja Untuva menivät ripustamaan riippumattoa lähimpiin puihin, ja pienen säätämisen jälkeen kolmikko keinui iloisesti matossa.
”Kerrotaanko se?” kysyin niin hiljaa, että vain Selleri kuuli.
”Milloin vain haluat”, Selleri kuiskasi ja hymyili minulle.
Salaisuus oli kutitellut kurkkuani, luonut kylmiä väreitä turkilleni mutta myös saanut suupieleni nousemaan korviini asti siitä lähtien kun olin saanut sen tänään selville. Poksahtaisin pian, jos en saisi kertoa sitä kaikille pian, joten ajattelin, että tämä rauhallinen hetki oli hyvä aika kertoa. Vilkaisin Selleriä hymyillen, ja nousin seisomaan.
”Minulla on suurta kerrottavaa, joten saisinko kaikkien huomion!” huudahdin, ja kaikki kääntyivät katsomaan minua, hieman vielä märillä tyynyillä istuvat Stiina ja Vesa, riippumatossa istuva kisukolmikko, grilliä kuivaava Patukka sekä aurinkoisesti hymyilevä Selleri. ”Sain selville tänään jotain upeaa, ja haluaisin jakaa uutisen nyt kanssanne.” Vedin syvään henkeä. ”Minä odotan Sellerin pentuja!”
”Vau!”
”Ihanaa!”
”Onnittelut!”
Selleri säteili, ja katsoimme toisiamme silmiin onnellisina. Katsoin kaikkia ympärilläni olevia kasvoja, jotka hymyilivät, näyttivät iloisilta. Varsinkin Patukka näytti erittäin ilahtuneelta: ”Mahtavaa, toivoinkin että huoneemme saisi nuorta lisäystä! Syvimmät onnitteluni!”
”Saanko minä sitten olla pentujen kummisetä?” riippumatossa istuva Ennustus kysyi innostuneena.
”Tottakai!” Selleri hymyili.
”Ja Melodee saa toisen kummin roolin”, lisäsin.
”No just. Ettekö itse osaa pentuja kasvattaa, tarvitsette minun ja tuon anjovisaivon auttamaan”, Melodee tuhahti, mutta huomasin kyllä hänen pilkallisen olemuksensa takana aitoa hymyä ja iloa minun ja Sellerin puolesta.
Patukka kaatoi kaikille vielä lasilliset Fantaa ja hihkaisi: Eiköhän nosteta malja Caran ja Sellerin tuleville pennuille!”
Kaikki nostivat lasinsa ilmaan. Haukoin henkeä ilahtuneena.
”Caran ja Sellerin tuleville pennuille!”

Kun kello alkoi lähestyä kymmentä, Patu patisti meidät takaisin hoitolalle, palautti mutaisen Piparin hieman närkästyneelle Hemulille, ja Untuva, Vesa sekä Stiina suuntasivat omalle huoneelleen.
Nyt Patu oli tiskaamassa kaikkia likaamiamme astioita Keittiössä, ja me kissat taas olimme Kylppärissä kylvyssä. Saimme lillua lämpimässä vedessä melko kauan ja laittaa monta kerrosta shampoota turkkeihimme, ennen kuin kaikki liat ja loat oli saatu puhdistettua. Pesimme vielä hampaat, ja suuntasimme sitten huoneelle, missä minä ja Selleri kävimme makuulle, ja Melodee sulkeutui unikoppaansa. Ennustus ja Patukka kävivät vielä pelaamassa pöytäfutista oleskeluhuoneessa, ja tulivat jossain kohtaa itsekin nukkumaan. Tavallisesti olisin jo nukahtanut siinä kohtaa, niin kuin Selleri oli jo tehnyt, mutta ajatukset tulevista pennuista pyörivät päässäni, joten en saanut unen päästä kiinni. Kieriskelin levottomana korissani ikuisuudelta tuntuvan ajan, ja joskus puoli kahden aikaan yöllä päätin hieman jaloitella. Nousin koristani varovasti, sillä en halunnut herättää ketään muuta, ja kävin hiekkalaatikolla. Hieman sen jälkeen rauhoituin ja onnistuin nukahtamaan.

Kissojen mielipiteet päivästä:
Melodee: Perhokalastus oli kivaa, kalastaessa tulee aina niin rauhallinen olo. Grillieväsretki oli hauska, ja ihan kiva uutinen ne Caran ja Sellerin pennut.
Ennustus: Koulussa on kyllä aina niin kivaa, kaveriporukkani on mukavan iso, ja Untuvan kanssa viettämäni aika on aina ihanaa. Kiva että minä saan olla kummisetä, hihi.
Selleri: pelikerhossa itsetehdyn pelin pelaaminen oli kivaa, mutta päivän kohokohta oli ehdottomasti se kun Cara kertoi odottavansa pentujani. <3 Ajatella että minusta tulee isä!
Cara: Aaaaaa pennutpennutpennuuttt uniongelmat ovat kyllä pieni hinta siitä että saan pentuja, en malta odottaa että ne syntyvät. x3

//tarpeet kaikille:
+uni
+liikkuminen (pelasivat liejupalloa)
+nälkä
+hygienia (kylpy + hammaspesu)
//Jaa ostettiin tarinassa:
8x naudanlihapihvi, 32 penniä
16x peruna, 32 penniä
2x sieni, 2 penniä
2x maissintähkä, 10 penniä
Vesimeloni, 3 penniä
Viinirypäleet, 6 penniä
Sipsipurkki, 2 penniä
Cokelimu, 7 penniä
Fantalimu, 7 penniä
Banaanikuorrutteinen donitsi, 5 penniä
Suklaakuorrutteinen donitsi, 5 penniä
Valkosuklaamantelikakku, 10 penniä
10x Domino-keksi, 20 penniä
^ ja noi kaikki syötiin tarinassa, älä laita kaappiin =)
Nää voi laittaa yhteiseen kaappiin:
Tyynykasa, 8 penniä
2x vesipyssy, 14 penniä
Ne maksais yhteensä 143 penniä kait
//kesäbingorastit:
- käy ongella (mulle)
- grillaa (mulle, Hemulille, simssiliinille)
- mene eväsretkelle (mulle, Hemulille, simssiliinille)
- pystytä riippumatto (mulle, Hemulille, simssiliinillä taitaa olla jo )
- tanssi sateessa (mulle, Hemulille, simssiliinille)
// jaa tosiaan Cara nyt raskaaksi




Vai on aamuvetelehtimisrutiini tehnyt paluun, huvitti kun Cara ja Selleri pakottivat sinut ylös tuijottelullaan. .-D Opettajiin kannattaa aina suhtautua vähän varauksella, huvitti kun Ennustus kavereineen listasi asioita joita uskoivat opettajan "ammattitaitoon" sisältyvän. xD Oi vitsit, elääkö i-kieli vielä nykyäänkin?? Siitä saa sentään joten kuten selkoa ("No, kuusi on toisin päin käännettynä yhdeksän" c-,) mutta jos Sellerin olisi pitänyt puhua dv-kieltä olisi todennäköisesti tullut ymmärtämisvaikeuksia. Ahhahaha, loistavaa kun simssiliini sekoili Suomen itsenäistymispäivämäärän kanssa ja siihen perään Cara heitti nopalla kuutosen. xD Toinen suosikkikohtani oli kun kaappasit Piparin Hemulin nenän edestä. .---D Tykkäsin huomiostasi miten pienten pentujen kanssa vietetty aika eroaa itsenäisempien kissojen hoitamisesta. .-) Eväsretken kruunasi kyllä ihanasti Caran ja Sellerin jakama ilouutinen, kuten myös sade/mutaleikit + Ennustus ja Untuva ovat vaan aina niin ihania yhdessä. ♥ Saat 131 penniä, eli piknikkiostoksista jää tämän jälkeen maksettavaa enää 12 penniä. Lisään myös tarpeet, kouluplussat, kerhomerkit, bingoruksit sekä Caran raskauden näkyville kaappiisi!!

[Patukka]

23. Luku, jossa eräät kaverukset telttailevat kahdestaan

”Oletteko nyt ihan varma tästä?” Patukka epäröi, kun kissat ojensivat hänelle kassinsa. Hoitaja oli aikeissa lähteä päiväksi pois hoitolalta, siskonsa kanssa Blind Channelin keikalle, mutta ei ollut varma, uskaltaisinko jättää kissoja keskenään. ”Minä tulisin kotiin vasta huomenna.”
”Tiedetään, tiedetään”, Melodee sanoi. ”Olithan silloin lomallakin, ja olimme täällä monta kuukautta keskenämme. Ei se haittaisi.”
”Juuri sen takia”, Patu sanoi huolestuneena. ”En haluaisi jättää teitä enää.”
”Älä viitsi, tiedämme kyllä että haluat ehdottomasti päästä katsomaan sitä Pinttynyttä Känneliä”, Ennustus marisi.
”Blind Channelia”, Patu korjasi.
”No sitä just.”
”Kyllä sinä nyt voit mennä, se on vain yksi päivä”, Selleri maanitteli.
”Okei”, Patukka huokaisi luovuttaneena, mutta ei voinut estää pientä hymyä astuessaan ovesta ulos ja sulkiessaan sen.
”Sinne meni”, Cara sanoi. ”Nyt pelataan KisuKart -kierros tai kaksi!”
Hän loikkasi sohvalle Sellerin kanssa, ja he alkoivat pelata. Melodee huokaisi ja sulkeutui koppaansa puhelimensa kanssa.
”Miksi kaikki ovat puhelimillaan tai pelaamassa?” Ennustus ihmetteli. ”Teistä on tullut älylaitteidenne orjia. Minä aion mennä haukkaamaan hieman happea.”
Ennustus paineli pihalle, ja siellä huomasi Aurin kissoineen.
”Hei!” Ennustus tervehti hyvää ystäväänsä Unea ja tämän huonetoveria. ”Mitä teette?”
”Lepäillään vaan”, Uni vastasi. ”Mitäs sinä?”
”Näimme Patukan lähtevän juuri poispäin, menikö hän vain kaupungille vai jonnekin kauemmas?” Auri kysäisi.
”Patu lähti siskonsa kanssa Bund.. Bind.. ööh, jonkun keikalle”, Ennustus kertoi hieman takellellen. ”Meillä on nyt päivä ilman hoitajaa, ja ajattelin lähteä patikoimaan tai retkelle lähiympäristöön. En kyllä usko että Cara, Selleri tai Melodee lähtee mukaani; ne kolme eivät muuta tee kuin tuijota puhelimiaan.”
”Me lähtisimme mieluusti mukaasi, mutta minun pitää käydä kaupassa ostamassa Viirulle tavaroita, ja muutenkin pitää hänestä huolta. Ehkä te Unen kanssa voisitte mennä kahdestaan?” Auri ehdotti. “Vaikka telttailemaan.”
“Joo!”

Ennustus ja Uni istuskelivat Aurin huoneen lattialla suunnittelemassa, mitä heidän telttaretkelleen oli tulossa. Auri ja Viiru olivat kaupassa.
“Mutta mistä me saadaan teltta?” Uni mietti.
“Ihan varmasti voimme saada vaikka Partiosta, minä olen sen jäsen niin olen varma että saamme lainata”, Ennustus sanoi silmää iskien.
“Saamme varmaan sitten makuupussitkin sieltä?”
“Jep. Voidaan varmaan käydä hakemassa jotain evästä meiltä”, Ennustus ehdotti.
“Mennään heti!”

“Kaksi pullapitkoa ja kanainen ja tulinen kissanruoka. Onkohan siinä tarpeeksi ruokaa?” Ennustus miettti.
“Luulisin. Mutta sinä syöt sitten sen tulisen ruoan”, Uni vaati.
“Okei”, Ennustus naurahti.
“Eli mikäs meidän reittimme taas olikaan?” Uni kysyi, kun kaksikko käveli kohti Partion varastoa, josta teltan ja makuupussien ottamiseen he olivat saaneet luvan.
Ennustus huokaisi naurahtaen. ”Kävelemme Koivikkokedon reitin, syömme Kukkaniityllä päivällisen, ja menemme sieltä Punapensaspolulle. Siellä jossain pystytämme teltan ja yövymme.”
”Selvä juttu.”
Kaksikko kaivoi varastosta sammaleenvihreän kupoliteltan ja molemmille makuualuset sekä -pussit.
“Meillä ei muuten taida olla mitään kätevää reppua”, Uni huomasi.
“Totta. Ei varmaan haittaa jos lainaamme täältä yhden”, Ennustus virnisti ja vetäisi seinältä yhden repun.
Ystävykset kävelivät huoneelle 7 pakkaamaan kamat.
“Mihinkäs te olette menossa?” Melodee ihmetteli, kun Ennustus ja Uni sulloivat telttaa, makuutavaroita ja ruokia reppuun.
“Retkelle”, Ennustus naurahti. “Te voisitte sitten tehdä täällä jotain muuta kun olla ruudun ääressä sillä aikaa kun olen poissa.”
“Voi elämä, alat kuulostaa Caralta”, Melodee parahti toivottomasti ja vajosi takaisin koppaansa - puhelin mukanaan, totta kai.
“Lähdetään”, Ennustus sanoi hymyillen Unelle kuin ei olisi kuullutkaan piikikkään huonetoverinsa huomautusta.
“Ehkä meidän pitäisi tosiaan näyttää nenäämme ulkona”, Cara sanoi ja sulki KisuKartin.
“APUA, Ennustus on muuttumassa aikuiseksi hössöttäjäksi ja Cara ottaa autopelinsä pois vapaaehtoisesti!!!! Mihin tämä maailma on menossa”, Melodee kauhisteli unikopastaan käsin.
“Älä viitsi. Kyllä minunkin pitää terveydestäni pitää huolta”, Cara perusteli.
“Varsinkin kun ne pennut on tulossa!!” Selleri säesti; Caran vatsa oli jo alkanut pyöristyä sen sisällä olevista pennuista.
“No mitä me sitten voisimme tehdä?” Melodee kysyi huokaisten eikä piitannut Sellerin kommentista.
“Mennään vaikka rannalle tai jotain”, Cara ehdotti. “Siellä taisi olla pari soutuvenettä, joita sai lainata, joten voimme mennä Minimerenrannalle soutelemaan.”
Melodee nyökkäsi. “Okei, mennään vaan.”
Luonnollisesti Sellerikin suostui, ja pian kolmikko oli jo merenrannalla. Laiturissa oli kiinni kaksi soutuvenettä juuri niin kuin Cara oli tuuminut.
“No, eiköhän oteta siitä ja mennä tuonne merelle!” Cara hihkaisi. Kissat tassuttivat laiturille, ja Selleri kokeili molempia veneitä tassullaan.
“Kumman te haluatte ottaa?” Selleri kysyi tyttökissoilta.
Cara vilkaisi Melodeehen, joka kohautti olkiaan. “Tuo turkoosi on hienomman näköinen.”
Kissat astuivat veneeseen, ja Melodee tarttui airoihin. Hän souteli venettä ympäri rantaa, ja Caran pyynnöstä kolmikko kierteli veneen kanssa merenrannan saarien väleissä.
“Nuo näyttävät kauniilta paikoilta”, Cara ihaili katsellessaan saarien runsaita kasveja ja niiden ympärillä lentäviä lintuja.
“Niin”, Melodee myönsi. “Mutta niihin ei saa mennä, sillä suuri osa noilla saarilla olevista kasvi- ja eläinlajeista ovat rauhoitettuja.”
Cara nyökkäsi hymyillen. “Kyllähän niitä pystyy ihailemaan hyvin täältäkin käsin.”
Selleri katseli huolestuneena tyttöystäväänsä. “Oletko varma että tuo asento on sinulle mukava? Minusta tuntuu että se voi olla huonoksi synnytykselle, jos istut huonossa asenno-”
“Täyttä potaskaa”, Cara nauroi. “Synnytykseen on vielä viikkoja; minä selviän siitä kyllä.”
“Varmasti, kultaseni, mutta-”
“Älä viitsi huolehtia! Keskity kauniisiin maisemiin”, Cara tuhahti hymyillen ja tarttui poikaystävänsä käpälään hellästi.
“Voi elämä, voitteko kiitos lopettaa sen söpöstelyn? Miiiksi kaikki nykyään vain flirttailevat toistensa kanssa?” Melodee parahti ja elehti tassuillaan epätoivoisesti irrottaen ne airoista.
“No älähän nyt, olet vain - hei, airot!” Cara huudahti. Melodee käännähti kohti airoja ja huomasi niiden valuvan pois soutuveneen reunoilta veteen, ja yritti saada niitä vielä kiinni, mutta liian myöhään.
“No, onneksi ne kelluvat”, Selleri huokaisi katsoen vedessä lilluvia airoja.
Melodee nojautui veneen reunan yli ja kurkotti tassuillaan airoja kohti yrittäen saada niistä otteen.
“Ne ovat liian kaukana”, Cara huomautti huokaisten, mutta Melodee vain kurkotti kauemmas airojen lipuessa aina vain enemmän kohti ulappaa.
“Nyt varovasti”, Selleri sanoi, ja ei sekuntiakaan kun Melodee jo molskahti mojovasti mereen kurkotettuaan liikaa reunan yli.
“Huh”, Melodee mutisi silmät pyöreinä säikähdyksestä ja räpiköi airojen luokse. “Jos nyt kerran olen täällä, niin kaipa minun pitäisi nämä täältä noukkia”, hän tuumi.
Tyttökisu haki otti airot hampaisiinsa ja ui niiden kanssa soutuveneelle takaisin.
“No noin, sepä kätevästi hoitui”, Cara mutisi. “Nostetaanpas sinut nyt sieltä.”
“Se oli kylmää”, Melodee hytisi istuessaan rantasaunan kuistilla häthätää löydettyyn pyyhkeeseen kääriytyneenä. “Hyi, vihaan vettä.”
“Etkä vihaa, säikähdit vain. Kuivattele nyt itsesi, ettet vilustu”, Cara sanoi lämpimästi ja silitti huonetoverinsa selkää lohduttavasti.
Melodee läpsäisi tassun pois. “Mikä tämä tilanne nyt on olevinaan, mitä sinä nyt enää minulle äiteilet! Saat kohta hössöttää omille pennuillesi ja minä olen jo täysikasvuinen; eikö minun pitäisi olla meistä aikuisempi?”
“No, kenenköhän syy on ettet ole?” Cara tulistui. “Yritin auttaa!”
“Hunajaiseni, sinun ei nyt ehkä kannata käräyttää käämejäsi, se ei varmaan tee hyvää sinulle eikä pennuille..” Selleri mutisi voimattomasti.
“Lopeta tuo hermoilu jo, huolehdit ihan liikoja”, Cara tuhahti, mutta rauhoittui pian ja hymyili anteeksipyytävästi puolisolleen.
“Noh, ainakin tuli minulta talviturkki heitettyä”, Melodee mutisi Caran ja Sellerin katsellessa toisiaan silmiin.
Huomatessaan, että umpirakastunut kaksikko ei kiinnittänyt enää mihinkään muuhun kun toisiinsa enää huomiota Melodee jätti pyyhkeen kuistille ja päätti mennä hieman jaloittelemaan rantahiekalle. Kesäisessä iltapäiväauringossa kisun turkki alkoi jo kuivua kunnolla, ja hän tassutteli pehmeällä hiekalla rauhallisesti ja tyytyväisenä.
Tassutellessaan Melodee löi käpälänsä johonkin kovaan hiekassa, ja huomasi sen olevan simpukankuori. Hän nosti sen maasta auringonvaloon ja ihaili, kuinka kauniisti auringonsäteet heijastuivat simpukan pinnasta kaikissa sateenkaaren väreissä.
Selleri ja Cara ilmaantuivat myös pian rantahiekalle, ja Selleri nosti pari simpukkaa maasta ojentaen ne Caralle.
“Meidän pitää näyttää näitä sitten pennuillemme”, Selleri henkäisi.
“Totta kai”, Cara hymyili. “Me näytämme kaiken täällä heille.”
Melodee näytti kieltään toisten hempeilylle ja huomattuaan mehukkaan näköisen mansikkaryteikön rannan reunassa kiiruhti kumartumaan sen luokse.
“Nam, mansikat ovat suurinta herkkuani”, Melodee ihasteli poimiessaan punaisia marjoja pensaasta. Hän istahti hiekalle mukavasti pensaan viereen marjoja napsien, ja pian oli jo syönyt pensaan miltei tyhjäksi.

Uni ja Ennustus kävelivät Koivikkokedon reittiä kantaen kumpikin vuorollaan täyteen ahdattua reppua.
“Tiedätkö sinä muuten, miten teltta pystytetään?” Uni kysyi antaessaan repun Ennustukselle.
“Öh.. niin kai. Tiedän varmaan. Tai siis.. juu.”
“Kuulostaa tosi lupaavalta”, Uni tuhahti.
“Tiedän, kuule tiedän”, Ennustus nauroi.
Kaksikko tallusteli raikkaantuoksuisella, avaralla metsäpolulla ja päätyi pian Kukkaniitylle.
“Vau”, Uni henkäisi. “Täällä on tosi kaunista.”
Kaikkialla niityn ympärillä oli pensaita ja puita, jotka olivat nyt keskikesän aikoihin täydessä kukkaloistossaan. Pehmeästä ruohosta pisti esiin kaikenlaisia kasveja, joissa myös melkein kaikissa oli tuoksuvat, kauniit kukinnot. Niitty suorastaan kylpi auringonvalossa, ja auringonsäteet heijastuivat pienestä peilinkirkkaasta lähteestä.
“Niin onkin”, Ennustus myönsi ja istahti lähteen reunalle kastaen tassunsa siihen.
Uni laski kantamansa repun maahan ja kaivoi kissanruokapurkit esiin. Tyttökisu ojensi tulisen ruoan virnistäen Ennustukselle ja otti itse kanapaketin tassuihinsa.
Ennustus avasi tulisen kissanruoan kannen ja otti haarukallisen sitä varovasti suuhunsa.
“Hui!” hän parkaisi. “Tämä tosiaan on voimakasta.”
“Meni jo”, hihitti Uni, joka oli lappoi omaa ruokaansa suuhunsa vauhdilla.
Ennustus totutteli makuun hitaasti. “On tämä ihan hyvää.”
Unea nauratti, kun näki ystävänsä irvistelevän tulisuudesta joka kerta kun otti haarukallisen suuhunsa.
Kaverukset saivat ruoat pian syötyä, ja jäivät ihastelemaan kukkia vielä hetkeksi.
“Tämä on kyllä tosi kaunis paikka, pitäisi käydä useammin”, Uni sanoi, ja Ennustus nyökytteli myöntävästi.
“Meidän pitäisi varmaan lähteä menemään sinne Punapensaspolun reitille, jos aiomme ehtiä sinne tämän päivän aikana”, Ennustus huomautti.
“Totta”, Uni myöntyi ja suoristi itsensä erään ruusun äärestä.
Jo parin minuutin päästä kaksikko tupsahti punapensaiden ympäröimälle aukealle, josta he jatkoivat matkaa retkipaikalle puisten tienviittojen saattamana. Matka leiripaikalle oli pidempi kuin he olivat odottaneet, joten heidän päätyessä sinne aurinko oli jo alkanut laskemaan.
”Eiköhän pystytetä teltta”, Ennustus totesi tomerasti.
”Kai sinä oikeasti osaat?”
”Totta kai.”
Ennustus nosteli kamat nurmelle Unen katsellessa vierestä hieman epäluuloisena. Poika selitti samalla, miten teltta koottaisiin.
“Ooookei. Ehkä sinä sitten osaatkin”, Uni myönsi.
“Niin, tiedän kyllä miten”, Ennustus sanoi. “Mutta en koskaan ole oikeasti pystyttänyt.”
“No, kaipa se riittää”, Uni huokaisi.
“Niin juuri. Sitäpaitsi olemme jo täällä, joten takaisin menoa ei ole” Ennustus virnisti.
“Eipäs ruveta dramaattisiksi!”
Vihreä alienkisu nauroi ja kääntyi maassa makaavien teltanosien puoleen. Hän ja Uni saivat kuin saivatkin teltan pystytettyä, ja pian he jo istuivat teltan edessä nurmella ihailemassa auringonlaskua. Uni siirsi pullapitkot eteensä. “Syödäänkö nää nyt?”
Ennustus nyökkäsi, ja Uni antoi kaverilleen toisen pitkoista. Ystävykset mutustivat niitä katsellessaan oranssin ja violetin haaleankirjavaa taivasta, joka tummeni auringon painuessa mailleen, ja pian tähtiä ilmestyi tuikkimaan tummalle taivaalle.
Ennustuksen katse kiersi tähtikuvioissa ja hän muisti, kuinka oli näyttänyt Untuvalle taivaalla komeilevia tähtikuvioita sinä samana iltana jona oli kertonut pojalle tunteensa. Hän hymyili muistoilleen ja nojasi päätään tassuihinsa antaen öisen tuulenvireen puhaltaa hänen turkkiinsa.
“Pitäisiköhän meidän mennä nukkumaan?” Uni kysyi hiljaa jonkun ajan pääästä.
“Eihän me olla edes laitettu makuupusseja vielä”, Ennustus nauroi ja nousi seisomaan.
“Totta. Ja on jo varmaan jotain keskiyö”, Uni virnisti.
Pian kaksikko makasi makuualustoillaan makuupuseihin kääryityneinä.
“Heh, jos Patu ei nyt olisi siellä keikalla niin varmaan olisi päästänyt mua tänne”, Ennustus totesi.
“Niin, no en tiedä miten Auri päästi meidät kaksi tänne sekoilemaan, mielestäni meihin ei voi luottaa”, Uni nauroi. “Olemme hyvin arvaamattomia.”
“No hei, olet sinä kuitenkin jo kakstoista, ja minä jo lähes täysikasvuinen, joten kyllä me olemme jo tarpeeksi kypsiä olemaan kahdestaan telttailemassa”, Ennustus huomautti.
“Okei, totta.”
Kaverukset juttelivat vielä hetken, ja jo pian molemmat tuhisivat syvässä unessa, pöllön huhuillessa metsässä jossain kaksikon teltan lähettyvillä.

(En jaksa tehä mielipiteitä lol)
/ / / / /
Tällanen erittäin ylilyhyt tarina lol
Tarpeet:
+nälkä
+uni (vaan Ennustus)
+liikkuminen
^ ja en nyt jaksa tarkistaa mut osa noista saattaa olla jo täynnä :’D
Rastit:
- Käy soutelemassa
- Nuku teltassa (Myös Auri saa)
- Syö mansikoita
- Etsi simpukoita
Poista kaapista:
2x pullapitko, kanakissanruoka, tulinen kissanruoka
En nyt ehtiny oikolukee koska oli kiire lol




Vai jäivät kisut viettämään päivää keskenään kun sinä lähdit Blind Channelia katsomaan, (näin itekin kyseisen bändin jokunen vuosi takaperin livenä ku he olivat Simple Planin keikan lämppärit! .-D) Ennustuksen ja Unen telttaretki oli mukava, ja ihan yllätyin kun Ennustus sai puheillaan elektroniikkariippuvaiset huonetoverinsa pistäytymään ulkosalla. .-D Kolmikon soutelureissu oli saada hurjemman käänteen airojen tippuessa veteen, mutta siitäkin selvittiin (ei tosin ihan kuivin tassuin, rip Melodee). Ennustuskin hoiti teltan pystytyksen hienosti Unen epäilyistä huolimatta. c-, Saat 37 penniä, tarkistelen tarpeiden tilan ja lisään vielä vikat ruksit!

[Patukka]

24. Luku, jossa on pakistaan paljon pennuista

“Hei Ennustus nyt lähdet tai muuten myöhästyt”, Patukka patisti jo epätoivoisesti ja yritti työntää Ennustusta ulos ovesta.
“Mutta milloin te lähdette sinne sairaalaan? Voinko minäkin tulla? Miksen minäkin voisi?” Ennustus kyseli.
“Heti kun sinä olet lähtenyt, et, koska sinulla on partio”, Patukka vastasi kaikkiin kysymyksiin ja työnsi uteliaan kissansa kokonaan käytävän puolelle.
“Sinne meni”, hoitaja huokaisi ja paukautti oven kiinni närkästyneen Ennustuksen nenän edestä. “Mikä on olo, Cara?”
“Väsyttää hieman. Tosiaan tuntuu, että tänään ne syntyvät”, Cara mutisi. Selleri seisoi hänen vieressään pitäen tassusta kiinni ja tukemassa.
“No, lähdetään tosiaan sitten heti”, Patu totesi. “Luotetaan siihen, että Ennustus ei vakoile meitä käytävässä.”
Selleri nyökkäsi ja loi huolestuneen katseen tyttöystäväänsä.

Ennustus marssi kohti ulko-ovea, sillä partio pidettäisiin ulkosalla. Hän oli siellä aikaisemmin kuin muut, vain ohjaaja oli paikalla.
“Hei Ennustus! Sinäpä olet aikaisin, haluaisitko auttaa minua valmisteluissa? Minun pitäisi hakea pari Trangiaa varastosta”, ohjaaja kysyi.
“Toki! Harjoitellaanko me retkikeitinten käyttöä?”
“Sitä juuri. Oletko tehnyt retkiruokaa aikaisemmin?”
“En, mutta on kiva oppia!” Ennustus hihkaisi iloisesti.
Kisu käveli ohjaajan kanssa varastolle, ja he ottivat kantoon sieltä pari Trangiaa. Kaksikon palatessa pihalle retkikeitinten kanssa loput partiolaiset olivat jo paikalla. Ennustus ojensi Trangiat ohjaajalle ja astui seisomaan muiden viereen.
“Moi”, Sisu sanoi. “Sinä olet kasvanut tosi paljon.”
“Hei vaan, ja kiitos”, Ennustus hymyili.
“Tänään te opitte, miten retkikeittimellä tehdään ruokaa. Toivottavasti kukaan teistä ei ole vielä syönyt lounasta, koska me aiomme tehdä Trangioilla ruokaa! Ensin teidän tietenkin pitää ottaa selvää, miten retkikeitintä käytetään”, ohjaaja pläpätti.
“Minä tiedän miten!” Elmo hihkaisi. “Saanko näyttää?”
“Tottahan toki.”
Elmo kumartui yhden Trangioista äärelle ja avasi sen ympärillä olevan nauhan. Hän nosti Trangian kannen ja otti sen sisältä kaksi kattilaa, keltaisen muovipussin ja retkikeittimen alaosan. Hän kokosi retkikeittimen ja sanoi: “Tuohon kuoppaan pitää laittaa sytytysnestettä, ja siihen sitten laitetaan liekki, ja noiden telineiden varaan laitetaan kattila, tai tätä kantta voi käyttää paistinpannuna.”
“Upeaa tietämystä!” ohjaaja kehui. “On myös kaasulla toimivia retkikeittimiä, mutta nämä kaikki meidän Trangiat toimivat sytytysnesteellä ja tulitikuilla. Aletaan hommiin! Mitä ruokaa itse kukin haluaa?”
Ohjaaja nosti esille kolme ruokapussia. “Yksi näistä on pasta bolognese, yksi mozzarellapasta ja yksi risotto. Meillä on kolme Trangiaa ja yhdestä pussista riittää kahdelle, joten meidän kannattaa jakautua pareihin, ja joka pari saa yhden retkikeittimen ja pussin käyttöönsä.”
Ennustus ja Sisu katsahtivat toisiinsa.
“Ollaanko parit?” Ennustus ehdotti. “Minulle käy mikä vaan noista ruoista.”
“Käy”, Sisu hymyili. “Onko mozzarellapasta hyvä?”
“Joo. Minä ja Sisu voimme ottaa mozzarellapastan”, Ennustus ilmoitti ohjaajalle.
“Minä ja Elmo haluaisimme risoton”, Mustikka sanoi galaksipojuun vilkaisten.
“Selvä homma, minä ja Kaisla otamme bolognesen”, ohjaaja sanoi. “Tässä teidän Trangianne ja ruokapussi, Ennustus ja Sisu. Yrittäkää saada retkikeitin koottua, niin minä voin tulla auttamaan sytytysnesteen kanssa.”
Sisu otti kamat ja kaksikko siirtyi hieman sivumpaan ohjaajan ojentaessa kamoja Elmolle ja Mustikalle. Ennustus ja Sisu istahtivat nurmelle ja Sisu laski Trangian maahan. Ennustus muisteli, miten Elmo oli avannut ja koonnut retkikeittimen, ja lähti purkamaan nauhaa sen ympäriltä. Ystävykset onnistuivat yhdessä kokoamaan Trangian, ja ohjaaja tuli paikalle kaatamaan sytytysnesteen.
“Haluaako jompikumpi laittaa liekin?” ohjaaja kysyi tulitikkuaskia ojentaen. Sisu perääntyi, mutta Ennustus ilmoitti haluavansa. Vihreä kisu otti tulitikun käteensä ja raapaisi sitä askin reunaan pari kertaa, niin tikun päähän syttyi liekki. Ennustus laski tikun koskettamaan nestettä, niin se syttyi palamaan. Alienpoju puhalsi tikun sammuksiin ja ojensi takaisin ohjaajalle.
“Hienoa”, ohjaaja kehui. “Nyt katsokaa ruokapussista, että kuinka paljon vettä keittämiseen tarvitaan ja laittakaa kattilaan sen verran vettä. Sitten laittakaa pasta kiehumaan, niin kuin ruoanlaitossa tavallisestikin.”
Sisu nosti pussin tassuihinsa silmäillen sitä uteliaasti. Ennustus kaatoi veden kattilaan, ja Sisu avasi ruokapussin.
“Ei täällä hirveästi mitään mozzarelloja ole”, Sisu mumisi pussin sisältöä tutkien. “Pelkästään pastaa, mausteita ja minipieniä juustohitusia.”
“Noh, retkiruokaahan se on; mitään gourmeeta metsän keskellä ei voi kokata”, Ennustus huomautti hymyillen ja nosti kattilan retkikeittimeen, ja ohjaaja neuvoi heitä laittamaan kannen päälle siihen asti, että vesi alkaisi kiehua.
Kaverusten ei tarvinnut odottaa sitä kauaa, joten jo pian he kaatoivat pastat kattilaan.
“Tämä vesi värjäytyy ihan oranssiksi”, Sisu ihmetteli.
“Johtuu varmaan niistä mausteista. Sehän voi toimia kastikkeena”, Ennustus totesi.
Pastojen pehmenemisessä kestikin sitten vähän kauemmin, mutta ohjaaja antoi heille puuhaa odotteluun: pojat saivat treenata metsän lajien tunnistusta kuvien avulla.
“Öh.. valkovuokko?” Ennustus mietti Sisun tassuissa pitelemää kuvaa.
“Ei, tämä on metsätähti; sen huomaa lehtien muodosta. Entäs tämä eläin?” Sisu kysyi.
“Kettu, duh.”
“No se oli helppo. Sinun vuorosi!” Sisu hihkaisi.
“Okeii, tässä on sieni!” Ennustus sanoi ja tyrkki kuvan kaverinsa naamaan.
“Mm, mikä hyvä tuoksu”, Sisu ihaili.
“Tuota, vähän outoa että haistat sienen hajun jo kuvasta, mutta okei”, Ennustus kummasteli ja siirsi koivunpunikkitatin kuvan oman nenänsä alle. “Minä en kyllä haista. Onkohan sinulla joku erityisvoima haistaa kuvia? Vau, miten siistiä - “
“Ehehhei, vaan tuo meidän ruokamme tuoksuu hyvältä!” Sisu nauroi. “En minä kuvia sentään haista.”
“Ai.. okei. Onkohan ruokamme jo valmis?” Ennustus tuumi. Hän siirtyi Sisun kanssa Trangian ääreen, ja kaksikko otti kumpikin lusikkaan yhden pastan.
“Tämähän on jo pehmeää! Aletaan syömään!” Sisu hihkaisi.
Kaverukset ahmivat pastan iloisesti viimeistä pastanpalaa myöten, ja ennakkoluuloistaan huolimatta Sisu arvosti ruokaa hyvinkin paljon.
“Kaikki teitte hienosti tänään! Ensi kerralla sitten harjoittelemme teltanpystytystä. Tämä meni nyt vähän yliajalle, anteeksi siitä, mutta ruoanlaitosta ei nyt koskaan tiedä”, ohjaaja hymähti.
Ohjaajan mainitessa yliajan Ennustus muisti yhtäkkiä Caran pennut, jotka hän oli unohtanut kokonaan ruoanlaiton tiimellyksessä. Ennustus huikkasi muille moikat ja kiiruhti ulos Mouruposken pihaa ympäröivän pensasaidan portista ulos kohti kaupunkia ja Eläinlääkäriä.

Selleri käveli hermostuneena ympyrää odotushuoneessa. Melodee ja Patukka istuskelivat penkeillä pyöritellen peukaloitaan. Ennustus rymisti sisään huoneeseen ja vilkaisi hieman hermostuneen oloisena ympärilleen. “Mitä olen missannut?”
“Et mitään suurempaa kuin sen että Cara vietiin tuohon huoneeseen synnyttämään”, Patukka vastasi.
Ennustus nyökkäsi ja istui penkille Melodeen viereen.
“Cara on ollut siellä jo hyvän aikaa. Näemme pennut varmasti jo kohta”, Melodee sanoi. Hän oli ollut monen mouruvuotensa aikana todistamassa monenkin pienen pennun vastasyntyneitä kasvoja, joten häntä ei jännittänyt niin paljon kuin muita huoneessa. Ennstuksella taas oli paljonkin perhosia vatsassa, ja hän pyöriskeli tuolillaan malttamattomana, ja Patukkaakin jännitti paljon, sillä tämä oli hänen ensimmäinen kertansa, kun oma hoidokki sai pentuja. Eniten hermostutti kuitenkin Selleriä, jonka päässä pyörivät kaikki mahdolliset huolet ja pelot samaan aikaan.
Ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen synnytyshuoneen ovi avattiin, ja uusi isä päästettiin sisään.
Selleri tunsi vatsassaan kiristyvän solmun, kun hän asteli hitaasti kohti synnytyshuonetta. Tassut tuntuivat painavilta ja tuntuivat juuttuvan maahan. Nyt poikakissan vatsassa suorastaan velloi, kun hän valmistautui oven takana odottavaan elämänsä mullistavimpaan näkyyn: omiin pentuihinsa. Tunne oli odottava, malttamaton, mutta samalla kiristävä ja hämmentävä. Selleri oli varsinaisessa tunteiden vuoristoradassa.
Mutta kun hän näki Caran, väsyneenä mutta onnellisempana kuin koskaan hymyilevän Caran, makaamassa pehmeällä viltillä, ja kolme pientä oranssia palleroa kippuralla hänen vatsansa vieressä, Selleri tunsi solmun sisällään löystyvän ja haihtuvan, tunsi lentävänsä, hänen tunteiden vuoristoratansa lähti vauhdikkaaseen ja vapautuneeseen vauhtiin, ja suuri rakkaus tulvahti hänen sisälleen.
Selleri syöksähti painamaan kasvonsa vasten Caran kasvoja. “Ne ovat upeita”, Selleri henkäisi ja tunsi onnenkyyneleen tipahtavan poskelleen.
“Tietenkin ovat”, Cara hymyili. “Ne ovat meidän pentujamme.”
Pariskunta katseli pentujaan hetken rakastavasti, ja Selleri huomasi yhdellä oranssilla pennulla olevan myös mustavalkoista väritystä turkissaan. Pian pennut alkoivat tuhista ja kiemurrella.
Selleri tunsi olonsa hieman epävarmaksi, mutta sitten otti yhden pennuista syliinsä, ja se vinkaisi iloisesti ja nojasi päätään hänen turkkiinsa. Selleri henkäisi täynnä rakkautta pentujaan ja Caraa kohtaan.
”Nimetäänkö ne?” Cara ehdotti.
”Tottahan toki”, Selleri sanoi ja tuuditteli sylissään olevaa oranssia tyttöpentua. ”Meillähän on eri sukunimet, mutta kaksi niistä voi olla McNamupaloja, sillä he näyttävät enemmän sinulta.”
Cara hymyili. ”Jos niin haluat. Onko sinulla jotain nimi-ideoita?”
”Noh, mielestäni olisi suloista jos heillä olisi tavalliset ’ihmisnimet’, mutta koko nimiin liittyisi vaikka jokin ruoka tai herkku”, Selleri sanoi ja kietaisi häntänsä kaikkien pentujen ympärille.
”Ihana ajatus, minulla onkin mielessä kolme nimeä; tuo oranssi tyttöpentu voisi olla Primrose, oranssi kolli Kristian ja sekapentu Toby”, Cara sanoi lämpimästi hymyillen.
”Miten suloisia nimiä! Jospa Prim ja Toby olisivat vaikka McNamupaloja, jolloin he voisivat olla popcorn ja tikkari, ja Kristian voisi olla von Salaatti ja kurpitsa”, Selleri ehdotti.
”Mahtavaa!” Cara ihasteli nimiä.
Huoneen ulkopuolella Ennustus, Melodee ja Patukka istuskelivat malttamattomina penkillä odottamassa, että heidätkin päästettäisiin sisään. Pian ovi avattiin, ja kolmikko astui varovasti sisään.
”Katsokaa, tässä ovat maailman kauneimmat pennut; Primrose Patricia Naukuvan Paukkuva Poppareiden Poksauttaja McNamupala, Toby Tristan Makeinen Tikkarin Tuhoaja McNamupala sekä Kristian Kenneth Voimakas Kurpitsain Kaivertaja von Salaatti”, Selleri esitteli ylpeyttä loistaen. ”Meidän pentumme!”
Patukka henkäisi ihastuneena ja polvistui pentujen ääreen. Cara nyökkäsi, ja hoitaja otti Tobyn syliinsä.
”Voi miten söpöjä”, Patukka leperteli.
”Saanko minäkin?” Ennustus uteli, ja Cara ojensi hänelle Kristianin syliin.
Melodee sai ottaa Primin syliinsä, ja kaikki muut huoneessa olijat saivat todistaa jotain ennennäkemätöntä, lämpimän hymyn pisteliään kisun kasvoilla.
Kissat, hoitaja ja uudet pennut viipyivät huoneessa vielä jonkin aikaa ennen kuin siirtyivät hoitolalle ja huoneelleen.
“Hei Kamu”, Ennustus hihkaisi lemmikilleen, joka kiemurteli kiehnäämään hänen jaloissaan. “Miltäs nyt tuntuu, kun et olekaan enää huoneen uusin asukki? Voitkin nyt saada herkkuannoksen kookoksia pentujen kunniaksi!”
Ennustus siirtyi häärimään kaapeille etsien kookosia, ja tuoreet vanhemmat laskivat pentunsa huoneen lattialla olevaan tyynykasaan.
“Pentumme tarvitsevat tarvikkeita ja ruokaa”, Selleri huomasi. “Mars kauppaan, Patukka ja Melodee!”
Hoitaja nappasi Melodeen käsiinsä ja livahti ulos ovesta lompakko mukanaan.
Ennustus nosti kolme pikkukookosta lattialle Kamun ruokakupin eteen. Vihreä kisu halkaisi kaikki kookokset ja antoi ne Kamulle mussutettaviksi, minkä jälkeen hän siirtyi Caran ja Sellerin luokse.
“Ne ovat niiiin söpöjä”, Ennustus ihasteli.
“Tiedän”, Cara ihasteli. “Täydellisempiä pentuja saa hakea.”

Patukan ja Melodeen palattua kaupasta kisut alkoivat levitellä pentujen tavaroita ympäriinsä, ja Patukka huomasi kalenteriin katsahtaen: “Ennustus, koulu alkaa ihan näinä päivinä eikä sinua ole vielä ilmoitettu kakkosluokalle! Se pitää tehdä heti!”
“Enhän minä ole edes tehnyt lopputöitä!” Ennustus hätäili.
“No miksi et, sinun olisi pitänyt tehdä ne jo ajat sitten! Mars koululle suorittamaan!” Patukka komensi.
“Ei ne siellä vielä ole, on vasta kolmastoista elokuuta!”
“Aina ne siellä pönöttää, menehän nyt!”
“Nyt on kolmastoista perjantai, huono päivä tehdä lopputyöt!”
“Tällä menolla sinä et ehdi tehdä niitä ollenkaan, jos et mene! Sitten et voi myöskään nähdä Untuvaa ja muita koulussa!”
“Hei, ei ole reilua tuoda seurustelukumppaniani tähän!”
“Ettekö te kaksi osaa laittaa leipäläpejänne kiinni ja olla riitelemättä edes tällaisena päivänä?” Melodee ärähti, ja Patukka sekä Ennustus vaikenivat.
“Ihan sama, minä menen sitten”, Ennustus murahti ja astui ulos ovesta luoden katkeran katseen Caraan, joka kutitteli Kristiania niin että pieni kollipentu kikatti ihastuttavasti.
“No kiva. Heti kun meidän huoneeseen syntyy söpöt pennut, niin minun täytyy mennä tekemään jotain hemulihimskatin koulutehtäviä”, Ennustus manasi itsekseen laahustaessaan koulua kohti.
“Öh, hei Ennustus. Koulu ei ala ihan vielä tänään, mutta kiva nähdä sinua”, koulun vahtimestari tervehti, kun Ennustus astui koulun käytäville.
“Noh, minä olen täällä tekemässä lopputöitä, vähän myöhässä…” Ennustus mutisi nolona.
“Eipä se mitään, hyvä kun tulit! Minä ja historianope olemme ainoat täällä, mutta ei se haittaa. Kansliasta löytyy kaikki tarvittavat lopputyöt, ja minä voin auttaa sinua”, vahtimestari sanoi.
“Okei”, Ennustus nyökkäsi, ja kaksikko suuntasi kansliaa kohti.
“Hmm.. sanopas, mitä kaikkia aineita opiskelet?” vahtimestari tiedusteli penkoessaan arkistoja.
“Äidinkieltä, italiaa, liikuntaa”, Ennustus luetteli.
“Selvä kuin pihvi. Tässä sinulle äikän ja italian lopputehtävät, ja liikan tehtävän voimme suorittaa ulkona”, vahtimestari hymyili. “Minun pitää nyt mennä siivoamaan sipsinmurut taukohuoneen kirjahyllyn takaa, mutta tulen kohta tarkistamaan tilanteesi!”
Ennustus hymyili hieman hermostuneesti ja istahti eräälle kanslian pöydistä. Hän siirsi äikän tehtävän lähemmäksi itseään ja varovaisen silmäilyn perusteella kysessä oli sijamuotoihin liittyvä tehtävä. Poju joutui kaivelemaan muistinsa perukoita, jotta onnistui taivuttamaan kissa -sanan tarvittaviin muotoihin, mutta onnistui täyttämään kaikki sarakkeet ainakin jotenkuten. Seuraavaksi oli vuorossa italian tehtävä, jossa piti yksinkertaisesti kääntää sanoja, ja italia oli ollut Ennustukselle helppoa viimeaikoina, joten tämän tehtävän hän täytti sutjakasti. Hänen täytyi odottaa vielä hetki, ennen kuin vahtimestari tuli takaisin.
“Hienoa, sinä oletkin jo valmis. Minkälaisen liikuntasuorituksen haluat tehdä?” vahtimestari kysäisi viitaten tassullaan ulko-ovea kohti.
“Olisiko Cooperin testi?” Ennustus ehdotti ja nousi tuoliltaan.
“Toki. Täällä on hyvä juoksupaikka”, vahtimestari sanoi ja johdatti Ennustuksen pitkän juoksuradan luokse koulun taakse. “Täällä urheilukerhokin välillä juoksee.”
Ennustus nyökkäsi ja asettui lähtöviivalle. “Laita vain kahdentoista minuutin aika menemään”, hän kehotti.
“Asia selvä. Än.. yy.. tee.. nyt!”
Ennustus lähti ensin juoksemaan melko rauhallista tahtia, sillä kaksitoista minuuttia oli hyvinkin pitkä aika, ja hän halusi säästellä voimiaan. Kun pari minuuttia oli mennyt, Ennustus ponkaisi vauhdikkaaseen spurttiin, jossa onnistui pysymään muutamat minuutit ennen kuin kylkeen alkoi pistämään liikaa, ja näin vuorotellen rauhallista hölkkää ja vuorotellen nopeita spurtteja juosten Ennustus eteni monen minuutin ajan. Testin loppupuolella Ennustus kiihdytti vauhtiaan nopeaan juoksuun, muttei kuitenkaan pinkonut ihan täysiä, ja näin hän juoksi kunnes vahtimestari huusi ajan olevan täynnä. Ennustus pysähtyi huohottaen ja käveli juoksuradan poikki vahtimestarin luokse.
“Onnistuit juoksemaan 2674 metriä, joka on melko hyvä, keskitasoinen suoritus.”
Ennustus nyökkäsi ja sai käydä sisällä juomassa vettä ennen kuin lähti takaisin kohti hoitolaa.

Päivät kuluivat iloisesti ja huolettomasti, Ennustus ilmoitettiin kakkosluokalle ja uudet pennut avasivat silmänsä.
“Voi, Kristianilla on vihreät silmät niin kuin sinulla, Cara!” Selleri ihasteli.
“Primillä taas on sinun silmäsi, ja Toby on saanut turkoosin värin meidän silmien sekoituksena!” Cara hihkaisi.
“Tuuotaaa, Cara? Ja Selleri?” Patukka keskeytti hieman nolon oloisena.
“Kakaise ulos”, Selleri kehotti hieman hämmentyneenä.
“Minä.. vähän niin kuin lupasin Aurille yhden teidän pennuistanne”, Patukka vinkaisi, ja Auri astui ovesta sisään innostuneena.
Cara veti järkyttyneenä henkeä.
“Ei teidän tarvitse siitä vielä luopua, se saa asua meillä vielä pari viikkoa, mutta Auri tulee katsomaan sitä usein ja jonkun ajan kuluttua veisi sen omaan huoneeseensa”, Patukka sanoi varovasti ja nosti kätensä pystyyn varovaisena siltä varalta että suojelevainen äiti kävisi kimppuun.
Cara kietaisi häntänsä suojelevasti pentujen ympärille. “Minä haluan elää omien pentujeni kanssa!”
Patukka painoi katseensa. “Tiedän, mutta Auri on luotettava ja pitää hyvää huolta pennustasi. Auri, oliko se Prim jonka halusit?”
Auri nyökkäsi ja astui askeleen kohti oranssia kissaneitiä. “Olen pahoillani, Cara, ja lupaan että tuon Primrosen katsomaan teitä mahdollisimman usein.”
Cara otti pienen Primin syliinsä, ja hänen suojelevan uhmakkailla kasvoillaan häilähti varjo. Sitten se kuitenkin haihtui, ja kissa ojensi pennun Aurin syliiin. “Minä luotan sinuun”, Cara sanoi hymyillen. “Ja siihen, että pidät tyttärestäni hyvää huolta.”
Auri hymyili helpottuneena ja kiitollisena ja silitti Primin vatsaa hellästi. Prim vinkaisi ja katsoi uusia, hämmentäviä kasvoja siniset silmät pyöreinä.
Cara sieppasi tyttöpennun takaisin syliinsä. “Mutta ennen kuin varastat pentuni kokonaan, sinun täytyy tulla tänne sen parin viikon ajan joka päivä todistaaksesi, että oikeasti huolehdit hänestä, ja jotta Prim tottuu sinuun. En anna tytärtäni kenenkään hänelle vieraan ihmisen hoiteisiin”, hän sanoi ilkikurisesti hymyillen.
Auri naurahti ja kurottautui silittämään Primin päätä. “Niin teen. Lupaan sen.”


/ / / / /
Tarpeet:
+ liikkuminen (ainakin Ennustus)
+ terveys (Caralle? lasketaanko toi synnytys tai jotain? :’D)
Poista kaapista:
Pikkukookokset (Ennustuksen kaapista)




Ihan kuin muu perhe haluaisi päästä Ennustuksesta eroon kun ensin hänet sysättiin partioon muiden saattaessa Caran eläinlääkäriin, ja sitten tuli kiire suorittaa rästiin jääneet lopputyöt, vieläpä epäonnen päivänä! Sentään Selleri ei tajunnut pentujen syntyneen kolmantenatoista päivänä kun aiheesta oli aiemmin huolta. .-D Sellerin reaktio oli suloinen hänen nähdessä pentunsa ensimmäistä kertaa, ja jopa Melodee puhkesi hymyyn pikkuiset nähdessään! .-) Cara oli ymmärrettävästi hieman järkyttynyt kuullessaan Aurin adoptoivan Primin, mutta hienoa että hän haluaa kuitenkin antaa Aurille mahdollisuuden, eiköhän kaikki mene hyvin! Saat 49 penniä ja kohottelen tarpeet!

[Patukka]

Kaikkialla oli pimeää. Patukka kompuroi taaksepäin ikuisessa yössä vilkuillen hätääntyneenä ympärilleen etsien pientäkin valonpolkahdusta. Jokin välähti kaukaisuudessa, ja Patukka hätkähti harmistuneena, tietäen mitä seuraavaksi tapahtui.
Taas samanlainen harmaa päivä, ne kuiskivat.
Kylmät väreet nousivat pitkin Patukan ihoa.
Koskaan ei tapahdu mitään mainitsemisen arvoista, kuiskaukset jatkoivat. Välitätkö sinä meistä ollenkaan. Ei sinusta ole hoitajaksi. Lähtisit vain takaisin kotiisi. Sinua ei kaivata täällä, jos et huolehdi velvollisuuksistasi. Olet pelkkä -

Patukka nousi istumaan huohottaen. Hän istui sänkynsä reunalla ja kipeät ajatukset jyskyttivät hänen päässään. Taas hän oli nähnyt painajaista.
Patukka hieroi otsaansa käsillään turhautuneena ja riiputti päätään. Kello tikitti seinällä rikkoen hiljaisuuden. Patukan ei tarvinnut edes katsoa sitä, ja hän tiesi, ettei kello olut vielä edes neljä yöllä. Suljettujen verhojen takaa kajasti vain heikko kuunvalo luoden pienen valoviirun lattialle.
Kolme kuukautta oli kulunut, eikä hoitaja ollut edelleenkään keksinyt kissoilleen mitään erikoisempaa tekemistä. Joka aamu kissat olivat hoitaneet itse aamupuuhansa, joka päivä menneet itse ulos kävelylle, joka päivä tehneet itse itselleen ruokaa. Kissat sanoivat, ettei se haitannut, mutta Patukka näki varjot heidän kasvoillaan. Halloweenina, jouluna, uutenavuotena, edes noina päivinä Patukka ei ollut tehnyt mitään erityisempää.
Miksi? Koska hän ei vain ollut jaksanut. Olisi ehkä ollut järkevintä ottaa lomaa, muttei Patukka ollut raaskinut. Joka päivä hän oli ajatellut, että ehkä huomenna minä jaksaisin suunnitella kisuille jotain mukavaa tekemistä. Mutta ei niin koskaan käynyt.
Viime viikkoina hoitaja oli alkanut nähdä kammottavia painajaisia tyytymättömistä kissoista, ja nyt, keskellä yötä, istumassa hikisellä sängyllä, hän päätti että asialle oli tehtävä jotain. Patukka nousi varovasti ja mahdollisimman äänettömästi seisomaan ja kääntyi katsomaan kissojaan. Huomaavainen Cara, joka nukkui kippuralla korissaan muhkealla tyynyllään. Hyväntahtoinen Selleri, joka tuhisi makuualustallaan rakkaansa korin vieressä. Riemastuttava Ennustus, joka kuorsasi sohvallaan, ja salaperäinen Melodee, joka nukkui unikopassaan. Pienet, suloiset Toby ja Kristian, jotka tuhisivat emonsa sylissä.
He kaikki ansaitsivat parempaa. Sen Patukka aikoi heille antaa.
Mutta siihen se tyssäsikin. Hoitajan päähän ei pälkähtänyt yhtäkään ideaa, ja seuraava mahdollinen tapahtuma olisi ainakin kuukauden päässä. Patukka huokaisi turhautuneena ja tunsi epätoivon pyrkivän pintaan. Tuntui siltä kuin hänen rinnassaan olisi solmu, joka kiristyi kiristymistään. Patukka päätti lähteä hoitolan hiljaisiin, yöllisiin tiloihin kävelylle, rauhoittumaan. Kun hän palaisi takaisin, hänellä täytyisi olla jokin hyvä idea, ja aamulla hän voisi herättää kissat yllätykseen. Mutta mikä se voisi olla?
Patukka asteli hoitajien käytävällä kohti oleskelutilaa. Saavuttuaan huoneeseen hän sytytti pienen pöytälampun miettien, että hoitajien oleskelutilasta voisi löytyä inspiraatiota siihen, mitä hauskaa hän voisi tehdä kissojen kanssa.
Samassa hänen silmänsä osuivat julisteeseen ilmoitustaululla, ja hoitaja tunsi mielialansa kohenevan yllättyneen tunteen jälkeen. Solmu hänen rinnassaan hellitti ja avautui kokonaan. Miten hän oli unohtanut tällaisen päivän, tällaisen mahdollisuuden tuoda elo hänen ja kissojen päiviin taas kerran?
Huomennahan oli ystävänpäivä!

25. Luku, jossa vietetään valentteininpäivää

”Herätys!” Patukka huudahti, ja huoneen jokaisesta nurkasta nousi kiinnostunut kissanpää. ”Tänään on ystävänpäivä, ja minulla on suuuunnitelmia!”
”Mistä nyt tuulee?” Ennustus mutisi ihmetellen ja katsahti epävarmana muihin kisuihin, mutta he kaikki näyttivät yhtä hämmentyneiltä.
Selleri kurtisti kulmiaan mutta tunsi toivonpilkahduksen kutittelevan vatsassaan; Patukka ei ollut hihkunut tällä tavoin kuukausiin, joten olisiko tänään luvassa päivä, jolloin hoitaja löytäisi sisäisen intonsa takaisin?
Melodee tuuppasi tassullaan unikoppansa kannen auki ja valui pois kopasta laiskasti. Hän oli lopen kyllästynyt tekemään itselleen ruokaa joka päivä, joten Patukan oli nyt parempi pysyä tässä uudelleen löydetyssä innostuneessa olomuodossaan.
Cara silitteli unenpöpperöisiä pentuja ja katsoi Patukkaan tyytyväisenä. Toisin kuin muut kissat, hän oli enemmän iloinen Patukan kuin itsensä puolesta. Kisu oli ehtinyt jo huolestua hoitajansa omasta terveydentilasta, kun hän oli vain joka aamu jäänyt sänkyyn makaamaan voimattomana. Nyt jos hoitaja oli taas valmis hoitamaan, se olisi hyväksi kaikille huoneen asukkaille ja erityisesti hänelle itselleen, siitä ei ole epäilystä, tuumi Cara katsellessaan Patukan silmien innostunutta hohtoa ja leveää virnettä hänen suullaan.
”Tänään saatte herkkua aamupalaksi, sillä on niin hieno päivä”, jatkoi Patukka ja kaivoi kaapista neljä mokkapalaa ja kaksi pientä kermatäytteistä herkutusta.
”On jo aikakin, että syömme nuo mokkapalat, ne ovat olleet kaapissamme jo vuoden”, Melodee tuhahti.
”Mouruposken kaapeissa mikään ei mene pilalle”, Patukka huomautti iskien silmää. Melodee pyöräytti silmiään muttei voinut estää pientä hymyä nousemasta huulilleen.
Ennustus kaappasi yhden mokkapalan tassuihinsa ja nuolaisi huuliaan innostuneena. Cara ja Selleri istahtivat pöytään ja kummallakin oli yksi pentu sylissä. Kristian kurotti pieniä tassujaan herkutusta kohti, ja Cara kauhaisi siitä lusikalla palan ja syötti sen pennulleen lämpimästi hymyillen. Kristian vinkaisi iloisesti.
”Mitäs suunnitelmia sinulla sitten on?” Melodee tiedusteli ja työnsi oman mokkapalansa apposen auki olevaan suuhunsa.
Patukka tömähti istumaan matolle hoidokkiensa viereen keltaisen lasisen pöydän ääreen.
”Ajattelin, että koska meillä on paljon Kahvilan lahjakortteja, ainakin joku porukka voisi lähteä sinne ystävänpäiväkahveille”, Patukka ehdotti samalla kun kissat lappoivat mokkapaloja suuhunsa.
”Me ja pennut voidaan mennä”, Cara ilmoittautui ja viittasi tassullaan poikaystäväänsä kohti. Selleri nyökkäili suu täynnä vaniljakuorrutetta.
”Ookoo. Minä, Melodee ja Ennustus voitais sitten tehdä jotain muuta, vaikka siivota”, Patukka sanoi. Mainitut kissat näyttivät kauhistuneilta. ”Siivota?!” Melodee tyrmistyi.
”Niin juuri”, Patu sanoi. ”Ystävänpäivän kunniaksi!”
”Oletko ihan sekaisin??” Ennustus päivitteli.
”En toki. Siivotessa meistä tulee läheisempiä ja välillämme oleva side lujittuu!” Patukka hihkaisi ja nosti kätensä ilmaan mahtipontisesti.
Melodee ja Ennustus tuijottivat hoitajaansa epäuskoisina. Patukka piti kädet ylhäällä hetken ja sitten hänen olkapäänsä rojahtivat alas ja tyttö katseli kissojaan säälivästi.
”Come on. Missä teidän huumorintajunne on?” Patukka tuhahti. ”Se oli sarkasmia!”
Ennustus ja Melodee nauroivat helpottuneesti.
”Olet siis palannut rakkaan harrastuksesi pariin”, vihreä kisu hihitti.
”Tottahan toki, eihän ilman kunnon sarkasmivitsejä voi elää”, Patukka hekotti. ”Mutta, jos Cara ja Selleri sekä penskat lähtevät kahvilaan, niin mitä te sitten oikeasti haluaisitte tehdä?”
Ennustus nosti tassunsa ylös kuin koulussa. ”Minä voisin kysyä kavereitani pulkkamäkeen!”
”Hyvä idea! Entäs Melodee?”
”Öö.. minusta olisi hauskaa tehdä jotain ihan rauhassa. Vaikka opetella soittamaan jotain uutta soitinta”, Melodee ehdotti. ”Ehkä ei ihan ystävänpäivän ajatuksen mukaista, mutta minun mielestäni hauskaa.”
”Minä voin opettaa sinulle sähkökitaran soittoa!” Patukka innostui.
”Joo! Mutta onko meillä?”
”Meillähän on se pinkki. Vahvistinta ei harmi vaan löydy, mutta kai se on ihan hyvä ettei saada häätöä”, Patukka virnisti. ”Sepä hyvä, eli meillä on siis suunnitelma päivälle!”
”Minä aion kyllä sitten iltapäivällä tehdä jotain myös kahdestaan Untuvan kanssa”, Ennustus kertoi hymyillen.
”Totta kai.”
Kissat keskittyivät hetken herkkuihinsa, ja Patukka selaili kaikkea ohjelmaa, jota Kasa oli keksinyt ystävänpäivälle.
”Täältä löytyy esimerkiksi testejä, joilla voi selvittää, onko oma seurustelukumppani juuri se oikea”, Patukka sanoi kulmiaan kohottaen.
Selleri mutristi suutaan ja vilkaisi Caraa. ”Mutta kyllähän me tiedämme, että olemme luodut toisillemme.”
”Tietenkin”, Cara nauroi. ”Mutta on hauskaa myös tehdä jotain pöljiä testejä.”
”Niinpä, ja nauraa sille kuinka väärässä ne ovat”, Patukka hymyili. ”Tai vaihtoehtoisesti ihmetellä, miten se onkin niin oikeassa.”
Hoitaja laittoi paperit sivuun. ”Tiedättekö muuten, että ystävänpäivä on englanniksi Valentine’s Day?”
“Ai valenttein? Miks se kuulostaa joltain Einsteiniltä, eihän kyseessä ole mikään tiedemiespäivä vaan ystävänpäivä”, Ennustus ihmetteli.
“Onkohan Suomi jotenkin tosi epäromanttnen maa kun Valentine’s Day on käännetty ystävänpäiväksi?” Cara pohdiskeli.
“En ihmettele, kauhean imelää kun on joku päivä vaan rakkausjutuille”, Melodee huomautti väliin.
“No ei tämä hirveän epäromanttinen päivä ole, kun minä sentään onnistuin saamaan itselleni poikaystävän tasan vuosi sitten ystävänpäivänä”, Ennustus totesi eikä ollut huomaavinaan Melodeeta, joka esitti oksentavansa.
Cara hymyili lämpimästi. “Niin teit.”
“Hetki, vUoSi!?!?” Patukka älähti. “Apua aika on mennyt nopeasti eteenpäin, tätähän pitää juhlistaa! Ennustus, teidän treffinnehän voisivat olla vuosipäivänne juhlistus! Voit vaikka tarjota Untuvalle päivällisen Ravintola Gourmeow’ssa.”
“Mahtava idea! Mutta..” Ennustus kurtisti kulmiaan. “Eikö se maksa maltaita?”
“Nahh ei ees, ja minulla on rahaa vaikka kuinka!” Patukka vakuutti ja heilautti kättään sivuuttaen asian.
“Ja joka suupala on joka pennin arvoinen, sen lupaan kokemuksesta”, Cara kertoi.
Selleri nyökkäili. “Allekirjoitan tuon. Vaikka reissustamme sinne on jo piiiitkä aika, muistan, miten herkullista se oli.”
Ennustus nyökkäili vakuuttuneena.
Kun kissat saivat mokkapalat ja herkutukset syötyä, Patukka keräsi lautaset pois hoidokkiensa nuoleskellessa huuliaan.
Cara löi tassunsa yhteen. ”Mutta nyt niitä testejä! Minä ihan kiinnostuin, että minkälaisia ne ovat.”
”Selvä homma. Tässä ovat ohjeet, ilmeisesti meidän kuuluu laskea, kuinka paljon pariskunnan nimissä on L, O, V, E tai S -kirjaimia, ja sitten siitä saadaan jotenkin rakkausprosentti.”
Selleri otti paperin ja kynän tassuihinsa ja sanoi: ”Käydään sitten hommiin, kerro vaan tarkemmin.”
Parin minuutin ja matikka-aivojen ahkeran raksutuksen jälkeen olivat tulokset valmiit.
Cara kurtisti kulmiaan. ”45 prosenttia. Minun mielestäni meillä pitäisi olla sata”, hän sanoi ja nojasi päätänsä Sellerin olkapäähän.
Selleriä nauratti. ”Juurihan sanoit, että tämä testi on pöljä ja ettei siitä tarvitse välittää.”
”Hmh.”
Ennustus virnisti. ”Minun ja Melodeen kaveruusprosentit on 29 %. En ihmettele, Melillä kun on joka minuutti mulle jotain piikikästä sanottavaa.”
Caran suulle palasi hymy. ”No, se on hänen tapansa osoittaa kiintymystä.”
Melodeen poskille nousi vieno puna ja hän puristi huulensa yhteen tiukaksi viivaksi. Ennustus kohotti kulmiaan.
Selleri käänteli paperia tassuissaan. ”Kristianin ja Tobyn kaveriprosentit on 52 %. Ilmeisesti heidän elonsa tulee olemaan melko sopuisaa.”
”Tietenkin tulee”, Cara mutisi.
”Hei, rauhoitu nyt”, Selleri nauroi ja silitti tyttöystävänsä selkää hännällään.
”Mutta nyt pitäisi alkaa tekemään aamupuuhia, jotta pääsette päivää viettämään”, Patukka huomautti. ”Hushus pesemään hampaat!”
Kissat nappasivat hammaspesuvälineet ja kiiruhtivat Kylppäriin. Melodee ja Ennustus pesivät ensin.
”Hammasharjani on ihan ruskea”, Ennustus valitti.
”No varmaan, kun söit juuri mokkapalaa hampaillasi, anjovisaivo”, Melodee puhahti.
Seuraavaksi Cara ja Selleri harjasivat pentujensa pienet hampaat.
”Eihän täällä ole melkein mitään mitä pestä”, Cara mutisi ja kutittteli Kristianin leukaa.
Kun vanhemmatkin olivat pesseet purukalustonsa, kissat suuntasivat takaisin huoneelleen.
”No niin!” sängyllä makoileva Patukka hihkaisi ja nousi pystympään. ”Mitäs porukka sitten meinaa tehdä?”
Selleri vilkaisi Caraa. ”Me ei ehkä ihan vielä lähdetä kahvilaan, mutta voidaan mennä leikkihuoneeseen pitämään muksujen kanssa hauskaa.”
Cara kumartui pentujen kaapin ylle ja kaivoi sieltä molempien pentujen lempilelut: Tobyn pienoiskarusellin ja Kristianin keinuhevosen.
Selleri kaappasi pennut kainaloihinsa ja he alkoivat kiljua innostuneesti nauraen.
Patukka hymyili. ”Okkei, eli te meette sinne nyt, pitäkää hauskaa!”
Pariskunta pyyhälsi ulos ovesta pennut ja lelut kainalossaan.
”Sinne meni”, Ennustus sanoi.
Toiselta puolelta huonetta kuului vaativa vinkaisu, ja Ennustuksen pää heilahti sinnepäin. Kamu, pieni käärmeolento, ja Ennustuksen kamulemmikki, oli juuri herännyt ja nyt aamupalan tarpeessa. Ennustus huokasi hymyillen ja kurotti kaappiaan kohti. Pian hän istahti lemmikkinsä viereen ja syötti tälle muutaman sipsin kädestä ja lopun purkin sisällön hän kaatoi lautaselle Kamun eteen.
Ennustus nousi silitettyään Kamun päätä ja otti puhelimensa esiin. ”Minähän voisin nyt laittaa kavereilleni viestiä sitä pulkkailua varten!”
”Onko teillä joku ryhmä, niin voisit laittaa kaikille yhteisesti?”
”Ei tosiaan! Minäpä perustan.”

KisuMisujen Groupchat

11:31 - *Ennustus loi ryhmän*

11:32 - Ennustus: Pöö kamut! Haluuks joku lähtee nyt pian pulkkailemaan ystävänpäivän kunniaks??

11:39 - Hahtuva: Joo!! Kätevä tää ryhmä muuten

11:43 - Neko: Mulle käy! Btw keitäs kaikkia tässä ryhmässä on?

11:43 - Hahtuva: No minä

11:45 - Vesa: Minä

11:45 - Untuva: Minä

11:46 - Tulpe: Minä

11:47 - Uni: Minä

11:49 - Sisu: Minä

11:53 - Kuula: Minä

11:54 - Rio: Minä

11:55 - Neko: Kahdeksan minää? Okkei…

11:55 - Ennustus: Mut siis käykö kaikille, Patu alkaa kohta valittaa että oon liikaa puhelimella tai jotain xP

11:56 - Untuva: Mulle sopii! <3

11:56 - Tulpe: Mulle ei sovi, pitää kattoa pentukolmikon perään..

11:57 - Vesa: Ei mullekaan, on vähän muuta puuhaa.

11:57 - Ennustus: Okei, harmi!

11:58 - Rio: Mä ja Kuula ollaan messissä!!

11:59 - Uni: Mäkin tuun

12:01 - Sisu: Tulen juu!!!

12:01 - Ennustus: Mahtavaa! Tavataan vaikka varttia yli tossa hoitolan pihalla

Ennustus laittoi puhelimensa takaisin pöydälle ja huomasi Patukan katselevan häntä.
”No, riittikö puoli tuntia puhelimella tuomaan sinulle pulkkailuseuraa?” hoitaja kysyi ivallisesti.
”Riitti”, Ennustus kivahti hymyillen kuitenkin ja loikkasi huoneen ovelle. Hän otti naulasta keltaiset kaulahuivin ja pipon ja avasi oven. ”Heippa!” Ennustus hihkaisi ja livahti ulos ovesta.
”Hei hei!” Patukka sanoi ja heilautti kättään laiskasti.
Melodee tonki yhteistä kaappia ja nosti sieltä pinkin sähkökitaran. Hän istahti sängynreunalle ja otti kitaran syliinsä kysyen: ”Osaatko virittää sen?”
”Anna tähän vaan”, hoitaja pyysi ja istui hänkin sängylle Melodeen ojentaessa sähkökitaraa hänelle. Patukka soitteli eri kieliä, välillä painoi sormensa johonkin kohtaan kitaran kieliä ja välillä käänteli sähkökitaran päässä olevia vipuja.
”No mites, haluatko että näytän sulle perussointuja vai opetella jotain biisiä?” Patukka kyseli viritellessään sähkökitaraa.
”Öö.. no voisit näyttää jotain perusjuttuja sen soittamisesta, ja sit jotain biisiä”, Melodee ehdotti.
“Noh, osaat varmaan ihan alkeisjutut kitarasta musiikintunneilta”, Patukka oletti.
Melodee nyökkäsi. “Osaan pari sointua, mutta voisit opettaa jotain juuri sähkökitaraan liittyvää.”
“Ensimmäiseksi näytän voimasoinnun, joka on rokkimusiikin perusjuttuja. Siinä on asteikon pohjasävel ja viides sävel eli kvintti.. no, ehkä vain näytän mihin sormet laitetaan, niin on helpompaa”, Patu sanoi ja laittoi kaksi sormea kielien päälle ja soitti soinnun. Melodee tarkasteli hänen sormiaan kiinnostuneena, ja hoitajan ojennettua kitaran hänelle hän kokeili sitä itsekin.
“Sitä voi käyttää rokkibiisien säestyksessä hyvin, ja sen voi soittaa käytännössä mistä kohtaa tahansa näillä kielillä”, Patukka kertoi. “Jos nyt tosiaan haluat opetella jotain biisiä, sen voi oppia helposti netistä. Kuvitellaan vaikka, että haluaisit oppia Back in Blackin riffin, niin voit hakea netistä Back in Black tab, ja sieltä näkyy ohjeet sen soittamiseen. Itse biisin kuuntelukin helpottaa opetteluprosessia. Jos tarvitset jotain neuvoa, kysy vaan!”
Patukka nousi sängyltä ja jätti Melodeen siihen sähkökitara sylissään. Kissan suupieliin nousi jännittynyt hymy tämän kurottaessa kohti puhelintaan.

Ennustus avasi hoitolan oven ja heitti viimeisen pulkan muiden viereen. Hän oli viimeisen vartin aikana kantanut pulkkia Ullakolta pihalle, ja nyt kaikki sieltä löytyneet laskuvälineet olivat siinä.
”Kolme pientä liukuria, yks iso liukuri, kolme peruspulkkaa ja yks rattikelkka”, Ennustus laski. “Juuri tasamäärä.”
Samassa Mouruposken ovi heilahti auki ja Untuva astui ulos ja hymyili. Ennustus ojensi käpäläänsä, jolloin hänen poikaystävänsä astui vihreän pojun kainaloon.
”Hei”, Ennustus kuiskasi Untuvan korvaan ja painoi kuononsa tämän poskelle.
Hoitolan ovi heilahti taas, ja tällä kertaa sieltä tulivat Neko ja Hahtuva.
”Moi!” Neko hihkaisi ja heilautti tassuaan iloisesti. Sitten hänen ilmeensä muuttui yllättyneeksi. ”What, näytätpä sä vanhalta! Kuinka vanha oot nykyään??”
”Kahdeksantoista”, Ennustus nauroi tassu edelleen Untuvan ympärillä.
Nekon kulmakarvat nousivat ainakin kilometrin ylöspäin. ”Niin vanha?! Apua, tule kouluun taas, sä vanhenet liian nopeesti! Ja.. ootteko te kaks nykyään yhessä vai?” hän kysyi silmäillen Untuvaa ja Ennustusta.
”Heh, joo”, Ennustus hymyili. ”Tuun varmaan ihan pian taas kouluun, jos Patu jaksaa kirjottaa siitä.”
Neko nyökkäili katse vieläkin siirtyillen Untuvasta Ennustukseen ja takaisin. Sitten hän kääntyi Hahtuvan puoleen. ”Öö, mihin Sisu jäi?”
”En tiedä”, Hahtuva sanoi naurahtaen. ”Varmaan se kohta tulee.”
Ei sekuntiakaan kulunut kun huohottava Sisu syöksyi ulos ovesta. ”Voi, sori, Lepa oli taas oppinu jonku uuden korttitempun, ja mun oli iiiiihan pakko jäädä kattomaan sitä.. ja te olitte ehtiny jo mennä.. ai, moi, Ennustus.”
”Helou”, Ennustus hymyili. ”Kohta alkaa olla jo porukka kasassa, enää Uni ja veljet.”
Kissat alkoivat ottaa pulkkia kantaakseen, ja pian Uni ilmaantui paikalle.
Tervehdittyään kisujengiä Uni tiedusteli: ”Aiotaanko me mennä Naukukukkulan mäelle laskemaan?”
Ennustus katsahti muita ja nyökkäsi sitten. ”Eiköhän se olisi passeli paikka.”
Rion ja Kuulan tultua kissat alkoivat edetä kohti laskupaikkaa.

Tobyn nk:
”Katso, pikku Toby, nyt pyörii”, äiti sanoi, ja valkoiset eläimet pinkin katoksen alla alkoivat liikkua eteenpäin. Se oli ihan varmasti taikuutta. Nauroin sille, miten hassulta valkoiset eläimet näyttivät pomppiessaan ympäri.
”Se on karuselli”, äiti kertoi.
”Karsulli”, toistin, ja kuulin äidin ja isin nauravan. Säikähdin vähän ja käännyin katsomaan äitiä ja isiä.
”Voi, ei mitään hätää”, isi sanoi. ”Olet vain tosi söpö.”
Tapitin karsullissa pyöriviä valkoisia eläimiä, jotka pomppivat hassusti. Osoitin niitä tassullani. ”Mikä?”
”Hevonen”, isi vastasi hitaasti. ”Tai voit sanoa hepo.”
”Hepo”, kikatin. Hepot näyttivät ihan kamalan kömpelöiltä. Miksei kaikki eläimet vain olleet kissoja? Kissat varmasti menisivät karsullin ympäri paljon hienommin ja nopeammin kuin hepot.
Näin äitin nostavan veli-Kristianin suuren kiikkujutun päälle. Tarkastelin karsullissa pyöriviä hepoja ja Kristianin kiikkujuttua. Ne näyttivät aika samalta. ”Onko hepo?” kysyin isiltä osoittaen kiikkujuttua.
”Kyllä, sekin on hepo”, isi sanoi hymyillen hyväksyvästi.
Äiti antoi Kristianille vauhtia kiikkuhepossa, ja Kristian ihan hihkui. Hän oli tosi uhkarohkea, kun uskalsi ratsastaa sillä hepolla. Minulle riitti karsullihepojen katselu. Ne pyörivät vielä pari kierrosta ennen kuin pysähtyivät.
”Isiiii”, parahdin epätoivoisena. Pitiköhän minun hepoille syöttää niitä tosi makeita pallukoita, jonkalaisen olin syönyt tänään aamulla?
Isin musta käpälä kutitteli vatsaani ja kuulin hänen kysyvän: ”Cara, miten tämä laitetaan takaisin päälle?”
Kurtistin kulmiani. ”Kuka Cara?”
Äiti osoitti itseään. ”Minä olen Cara.”
Naurahdin ja pudistin päätäni. Miten äiti nyt niin höpsö oli, ei edes tiennyt kuka itse oli? ”Ei, sinä äiti”, korjasin, ja äiti nauroi.
Ilmeisesti se Cara ei ollut täällä, koska sen sijaan äiti tuli antamaan hepoihin puhtia ja ne alkoivat taas pyöriä karsullin ympäri.
Jonkun aikaa karsullin pyörintää katseltuani tunsin turkin kosketuksen kyljelläni ja huomasin Kristianin tulleen katsomaan. Veli katseli karsullissa pyöriviä hepoja silmät loistaen. Hymyilin ylpeänä.
“No, mitäs pennut seuraavaksi haluaisitte tehdä?” äiti kysyi.
“Luetaan kilja!” Kristian tahtoi. Hän ei vielä osannut sanoa kovaa räsähtävää r-ääntä, toisin kuin minä.
“Isi lukee”, minä pyysin. Äitin lukuääni oli tasainen ja rauhoittava, joten äitin iltasadut olivat parhaita, niiden tahtiin oli helppo nukahtaa. Mutta isi keksi jokaiselle tarinan tyypille erilaisen äänensävyn ja päästeli suustaan outoja äänitehosteita juuri oikeissa kohdissa.
Isi haki leikkihuoneen seinällä olevasta hyllystä ohuen kirjan, ja äiti otti meidät syliinsä. Isin avatessa kirjan äitin pehmeät tassut kiertyivät minun ja Kristianin ympärille.
“Olipa kerran nuori kissatyttö nimeltään Kultaturkki, joka oli loputtoman kyllästynyt ainaiseen elämäänsä kissahoitolassa”, isi aloitti ja muutti ääntään mahdottoman hitaaksi kyllästynyt -sanan jälkeen. “Niinpä Kultaturkki päätti karata kissahoitolasta”, hän jatkoi taas normaalilla äänellä.
Kristian näytti kiinnostuneelta ja tapitti kirjaa vakaasti, mutta minä suljin silmäni ja kuvittelin kyllästyneen Kultaturkin eteeni. Kuvitelmissani Kultaturkin karvapeite oli niin kultainen, että auringonsäteet heijastuivat siitä ja häikäisivät silmäni. Kultaturkkinen Kultaturkki livahti ulos hoitolan ovesta, ja.. odotin silmät kiinni, mitä seuraavaksi tapahtuisi.
“Kultaturkki tassutti suuren metsän halki, korkeiden puiden ohi, vieraita tuoksuja nenässään”, isi jatkoi salamyhkäisellä äänellä. “Pian hän näki suloisen pienen mökin metsäaukealla.”
Näin Kultaturkin kävelevän metsän keskellä, ehkä vähän peloissaan uudesta ympäristöstä. Suuret puut nousivat pilviin asti hänen vierellään, niin korkeat ettei niiden latvoja näkynyt. Kultaturkki nyrpisti nenäänsä inhoavasti, kun oudot hajut tunkeutuivat hänen nenäänsä. Kultaturkin katse kuitenkin kirkastui, kun hän näki mökin metsäaukealla.
“Kultaturkki avasi mökin oven”, sanoi isi ja narisi: “Nirrrsk.”
Minä kuvittelin suuren puuoven, joka narisi avautuessaan, ja Kristian nauroi isin hassulle äänitehosteelle.
“Hän näki heti mökin keittiöön, josta löysi kolme lautasellista puuroa höyryävinä”, isi jatkoi, ja minä melkein haistoin puuron hajun nenässäni. “Kultaturkki oli tarponut jo kauan, joten hänelle oli ehtinyt tulla nälkä. Kissa siirtyi pöydän ääreen ja maistoi ensin suurinta puurolautasellista.”
Kauhea ahnimus, kuka oikeen menee maistelemaan toisten puuroja lupaa kysymättä?
“Mutta: ‘Hyh, miten kuumaa’, valitti Kultaturkki”, isi sanoi Kultaturkin sanoman lauseen heleällä äänellä, joka kuulosti ihan höpöltä hänen suustaan. Minä ja Kristian nauroimme molemmat, minä entistä enemmän, kun kuvittelin Kultaturkin vääntyneen naaman hänen maistettuaan pahaa puuroa.
“Seuraavaksi Kultaturkki maistoi seuraavaa puuroannosta, mutta siinäkin oli huono puoli”, isi sanoi ja taas kerran heleällä äänellä: “‘Hyh, miten kylmää!’”
Kristian hörähti taas nauruun, mutta minusta alkoi tuntua pahalta Kultaturkin puolesta. Hän oli sentään joutunut kävelemään kauan kauheassa metsässä, niin kyllä hän yhden puurolautasellisen nyt voisi saada, vaikka ahnimus onkin.
“Vaan kaikista pienin puurolautanen oli juuri hyvä”, isi kertoi. “Sen Kultaturkki ahmi kokonaan! Njamsmums! Syömisen jälkeen Kultaturkki oli lopen uupunut ja tahtoi istua johonkin. Hän löysikin olohuoneesta kolme tuolia. Ensin hän kokeili istua suuressa nojatuolissa. ‘Hyh, nojatuolin jouset pistelevät!’”, isi helisi ja jatkoi: “Seuraavaksi Kultaturkki kokeili istua melko suurelle jakkaralle, mutta se oli aivan liian kova. ‘Hyh, takapuolihan tässä särkyy!’, Kultaturkki valitteli. Mutta viimeinen tuoli, pienen pieni sininen tuoli, oli juuri sopiva. Mutta kun Kultaturkki siihen istui, se räsähti rikki! Kräks vain! Voi, nyt Kultaturkkia alkoi toden teolla väsyttää. Hän löysi makuuhuoneen, jossa oli kolme suurta sänkyä. Ensimmäinen niistä oli aivan liian suuri ja upottava. ‘Hyh, minähän hukun, ei tässä voi nukkua.’ Toinen peti oli aivan liian kova. ‘Hyh, näinkö kovalla alustalla nukkua pitäisi?’ Mutta viimeinen sänky oli juuri sopiva, ja siihen Kultaturkki kävi nukkumaan. Krrrohh.. pyyhhh. krohh. pyyh.. Mutta! Juuri silloin mökin asukkaat saapuivat kotiin. Mökin omistivat kolme karvaista möhkyä: iso möhky, keskisuuri möhky ja pikkumöhky.”
Räväytin silmäni auki pelokkaana, koska en halunnut kuvitella, miltä karmivuuksilta möhkyt näyttäisivät ja painauduin äitin vatsaan. Kristian istui vieressäni silmät apposen auki ja suu raollaan niin että hän näytti ihan kalalta.
“Möhkyt huomasivat puurolautaset pöydällään. Iso möhky jylisi: ‘Joku on maistanut minun puuroani!’” isi mörisi. “Keskisuuri möhky valitti: ‘Joku on maistanut minunkin puuroani!’” nyt isi korisi oudosti.
“Mutta viimeinen möhky suorastaan itki: ‘Joku on maistanut minun puuroani ja syönyt sen kokonaan!’” isi piipitti. “Seuraavaksi möhkyt löysivät tuolinsa. ‘Joku on istunut minun tuolillani!’ iso möhky jyrähti. ‘Joku on istunut minunkin tuolillani!’ keskisuuri möhky kauhistui. ‘Joku on istunut minun tuolillani ja rikkonut sen!’ pikkumöhky parkaisi.”
Voi möhky parkaa. Huomasin tuntevani myötätuntoa karvaista pelottavaa möhkyä kohtaan, ja aivot menivät ihan solmuun.
“Möhkyt menivät makuuhuoneeseensa, jossa he saivat huomata tunkeilijan jälkiä jälleen kerran. ‘Joku on maannut sängylläni!’ iso möhky murahti. ‘Joku on maannut minunkin sängylläni!’ keskisuuri möhky parahti. ‘Joku on maannut minun sängylläni ja makaa siinä edelleen’, pikkumöhky henkäisi. Silloin Kultaturkki heräsi ja huomasi karvaiset möhkyt yläpuolellaan. Kultaturkin sydän hyppäsi kurkkuun ja hän juoksi äkkiä pois talosta.”
Ajattelin kauhuissani, miltä näytti, kun kissan sydän hyppää kurkkuun. Pullahtaisiko se suusta ulos? Eihän tämä satu sopinut lapsille ollenkaan!
“Kultaturkki juoksi takaisin kissahoitolaan eikä enää koskaan karannut. Sen pituinen se”, isi lopetti ja pamautti kirjan kiinni.
“Olipas hauska tarina, vai mitä pennut?” äiti kysyi, mutta nähtyään minun ja Kristianin ilmeet hän lisästi nopeasti: “Olen varma, että möhkyt olivat mukavia ja hyväntahtoisia tyyppejä. Varmasti Kultaturkki olisi mieluusti heidän ystävänsä järkytyksestä toivuttuaan.”
Niin sen oli pakko olla, päättelin ja painauduin äitin tassun ympärille kiitollisena.

“Tehdään juna!” Rio hihkui.
“Kuulostaa ehdottomalta terveysriskiltä”, Kuula sanoi.
“Ja sä kuulostat ihan äidiltä”, Rio marisi ja tökkäsi Kuulaa kylkeen. Kuula nauroi ja tökkäsi takaisin.
Ennustus tunsi kateellisuuden läikähtävän rinnassaan. Veljet olivat selvästi läheisempiä toistensa kuin Ennustuksen kanssa, sillä veljeskolmikko ei ollut pääsyt puuhaamaan yhdessä aikoihin, ja sen ajan Rio ja Kuula olivat asuneet samassa huoneessa, eli he olivat lähentyneet entisestään Ennustuksen vajotessa vain kauemmas veljistään. Mutta hän sysäsi epämiellyttävät tunteet sivuun, nythän hän oli täällä juurikin lujittamassa ystävyyttään kaikkien näiden kissojen kanssa.
“Juna kuulostaa kyllä mahtavalta idealta”, Ennustus sanoi. “Mutta ehkä rattikelkkaa ei kannata ottaa mukaan, se on liian painava.”
Rio nyökkäili ja he alkoivat kaikki kahdeksan asetella pulkkia peräkkäin. Pian kaikki katit olivat pulkkien kyydissä, ja Ennustus ja Untuva jakoivat yhden pulkan.
Pulkkajunan ensimmäinen, Uni vilkaisi taakseen. “Saako mennä?” Kaikki nyökkäilivät myöntävästi, ja Uni potkaisi liukurinsa vauhtiin. Hänen olkapäästään piti kiinni liukurilla tuleva Sisu, jonka olkapäästä piti liukurilla istuva Hahtuva, jonka olkapäästä piti pulkalla tuleva Neko, jonka pulkan perästä piti kiinni pulkalla tuleva Rio, jonka olkapäästä piti isolla liukurilla tuleva Kuula, jonka olkapäästä piti pulkalla tuleva Untuva, jonka takana samassa pulkassa istui Ennustus, joka toivoi ettei tästä junasta tulisi täyttä katastrofia.
Kissapulkkajono saavutti mahtavan mahtivauhdin kiitäessään rinnettä alas, ja Unen silmät täyttyyvät lumella hänen ollessa ensimmäinen. Siitä seurasi, että hän näki uhkaavasti lähestyvän lyhtypylvään vasta viime hetkellä, ja kisu yritti kaartaa tiukasti oikeaan, mutta se johti siihen että kaikki kissat lensivät mäkeen ja pylleröivät lumessa naamat täynnä lunta.
“Joo, ei sitä ehkä uudestaan”, Sisu nauroi ja pudisteli lunta korvistaan.
“Miten niin, mahtavaahan se oli”, Ennustus hekotti. “Paras lasku ikinä!”
“Meinasinkin ehkä enemmän pelottavan lähellä ollutta yhteentörmäystä lyhtypylvään kanssa”, Sisu totesi.
“Se olisi kyllä ollut erittäin harmillista”, Ennustus sanoi nyt vakavana. Sitten hänen suunsa kääntyi ilkikuriseen hymyyn ja hän lisäsi: “Lyhtypylväs raukkaan olisi voinut sattua.”
Koko joukko remahti nauramaan.
“On mahtavaa, että olet vielä mukana pentujen leikeissä, vaikka oletkin jo noin vanha”, Neko sanoi hymyillen, kun he vetivät pulkkia ylös mäkeä.
“Älä huoli, en aio aikuistua koskaan”, Ennustus lupasi.
Ylhäällä mäen päällä hän kääntyi Untuvan puoleen Patukan idean muistaneena.
“Muistan viime ystävänpäivän kuin eilisen”, Ennustus huokasi poikaystävälleen, joka hymyili onnellisena. “Siitä päivästä on kuitenkin jo vuosi, joten haluaisitko lähteä juhlistamaan sitä Ravintola Gourmeow’hin illalliselle? Minä tarjoan.”
Untuvan silmät syttyivät, ja hän nyökkäsi innokkaasti. Ennustus hymyili. “Tavataan ravintolan ovien edessä puoli kuudelta.”
Muut kissat valmistelivat seuraavaa pulkka-aktiviteettia.
“Töttörtötötrötörötöö!” Sisu matki juhlallista fanfaaria. “Kaikki, jotka suureen pulkkakisaan haluavat osallistua, kokoontukoot tänne näin!”
“Kisa? Todellakin!” Ennustus hihkaisi ja pinkaisi valkoruskean kissan luokse Untuvan viereltä.
Kaikki muut paitsi Untuva olivat nyt kerääntyneet Sisun ympärille. Ennustus väläytti poikaystävälleen lämpimän hymyn. Hän tiesi että Untuva ei ollut kilpailevaa tyyppiä ja tykkäsi enemmän katsoa menoa vierestä.
“Valitkaa itsellenne pulkat, oi osallistujat”, Sisu lausui juhlallisen vakavasti, mutta oli selvästi nähtävissä että kissan pokka petti kohta.
Ennustus virnisti ja kahmaisi itselleen ison liukurin, koska tiesi siinä olevan kaikista liukkain pohja, joten se luultavasti menisi kovimpaa vauhtia.
“Asettukaa kunnianarvoisille paikoillenne. Ja pian ma saan antaa lähtölaskennan kaikua teidän - ” Sisun naurunpuuska keskeytti hänen juhlallisen vuorosansa. “Aahhahah.. suokaa minut anteeksi, siis pian ma saan antaa lähtölaskennan kaikua teidän armoitetuissa korvissanne.”
Kilpailijat tirskuivat asettuessaan Sisun lumeen piirtämälle lähtöviivalle.
“Ja näin.. paikoillanne..”
Ennustus otti kiinni suuren liukurin reunalla olevista kahvoista.
“..valmiinanne…”
Vihreä kisu asetti jalkansa hyvään asentoon valmiina ponkaisemaan vauhtiin.
“Hep!”
Ennustus loikkasi liukuriin ja luisui vinhasti mäkeä alas. Juuri kun hän oli saavuttanut johtoaseman, hän kuitenkin menetti tasapainonsa ja kaatui kyljelleen, ja Uni, Neko ja Kuula viilettivät hänen ohitseen. Kissan noustessa takaisin pulkalleen ja potkiessa itsensä uuteen vauhtiin kaikki loputkin ohittivat hänet, ja Ennustus liukui maaliin viimeisenä.
“Mahtava skaba! Eihän sua Ennustus sattunu ku kaaduit?” Neko kysyi.
“Ei toki, hauskaa se vain oli!”

Sellerin nk:
“Isi mihin ollaan menossa?” Kristian kysyi pompahdellessaan selässäni.
“Kahvilaan ollaan menossa”, kerroin pennulle.
Tunsin Kristianin nyökkäilevän. “Kahvuliin!”
Minua nauratti. Pentujen tapa oppia uudet sanat päin mäntyä oli kyllä ehdottomasti söpöintä ikinä.
“Mitäs minun kurpitsaiseni aikoo syödä Kahvulissa?”
“Hmm…” en nähnyt poikani kasvoja koska hän oli selässäni, mutta kuvittelin hänen kipristävän kasvojaan mietteliäästi. “Tonitsia!”
“Donitsia? Minkäsmakuista donitsia?”
“Helkullisen makuista tonitsia!”
“Oikein mahtava valinta”, nauroin. “Isi aikoo ottaa kakkupalan ja kahvin.”
“Kukkapula ja kehvi!”
Nyt en voinut estää naurunpyrskähdystä, ja pentu tärähti selässäni.
“Klistian tippuu!” pentu kauhistui.
“Et tipu minun selästäni”, puhahdin ja korjasin Kristianin asentoa.
“Nyt ollaan jo perillä”, sanoi Cara, joka kantoi Tobya selässään. Hän piti minulle ovea auki, ja astuin sisään. Tuttu pullantuoksu täytti nenäni, ja annoin lämpimän tunnelman tuudittaa minut rentoon olotilaan.
“Hopoti hoi, eteenpäin!” Kristian hihkui, ja havahduin tassuttamaan kassan luokse. Myyjä hymyili minulle ystävällisesti.
“Hei, mitä saisi olla?”
“Minulle suklainen kakkupala ja kupillinen maitokahvia, kiitos!” pyysin.
“Minä ottaisin toffeejätskiannoksen ja marjaisan smoothien, kiitos”, Cara sanoi. “Mitäs te pennut haluaisitte?”
“Tonitsia!” Kristian hihkui taas.
“Täällä näyttää olevan kolmea erilaista, mansikka-, päärynä- ja vaniljakuorrutteilla”, kerroin.
Kristian puntaroi mahdollisuuksia hetken. “Vanila!” hän hihkaisi sitten ja lisäsi: “Kiitos.”
Nokkela pentu oli varmaan kuunnellut minun ja Caran tilauksia ja tajusi kohteliaisuuden merkityksen!
“Selvä, eli donitsi vaniljakuorrutteella”, myyjä sanoi hymyillen.
Toby osoitti lasivitriinissä olevaa greippivanukasta ujosti. “Tobylle tulee sitten tuollainen greippi jälkkärivanukas”, sanoi Cara.
“Hieno homma! Olisiko vielä jotain muuta?” myyjä tiedusteli.
“Noh, haluatteko te pennut jotain juotavaa, vaikka pillimehut?” kysyin pennuilta.
“Joo!” Toby ja Kristian hihkaisivat.
“Keltainen, kiitos”, Kristian sanoi katselen ananaspillimehua.
Myyjä nyökkäsi ja painoi kassakoneen nappia.
Toby taas osoitti vadelmapillimehua. Hän oli varmaan liian ujo puhuakseen vieraalle myyjäkissalle.
“Se tekisi 23 penniä”, myyjä sanoi.
“Meillä on sellainen ässä hihassa kuin lahjakortti”, Cara sanoi hymyillen ja lätkäytti kortin pöytään.
Parin minuutin kuluttua perheemme istui pyöreän ikkunapöydän ääressä ruokiaan mussuttamassa. Suklaakakkuni oli juuri sopivan täyteläinen ja makea, ja ahmin sitä antaumuksella. Välillä hörppäsin kuumaa kahviani.
“Ohhoh”, Cara ihmetteli silmät suurina. “Mitäs suursyömäreitä te olette, söitte nopeasti lautaset tyhjäksi!”
“Oli nälkä”, Toby sanoi viattomasti, enkä voinut olla hymyilemättä kahvikuppiini, jonka oli juuri nostanut suulleni.

Myöhemmin, Ennustuksen nk:
Kävelin jäistä polkua pitkin eteenpäin kohti Ravintola Gourmeow’ta ja suoristin sinistä rusettia kaulassani. Yhtäkkiä törmäsin kummalliseen pinkkiin kissaan, jonka vatsassa ja silmissä olivat punaiset sydämet. Joku ystävänpäivän villitys, ajattelin huvittuneesti ja pyysin kissalta anteeksi yhteentörmäystä.
“Voi, ei mitään, ei tosiaankaan haittaa… mikä on nimesi, komistus?” kissa kysyi tavalla, joka sai oloni tuntemaan epämukavalta.
“Ennustus…”
“Minä olen Amore”, kissa kertoi, ja epäilin ensin olevani piilokamerassa, mutta sitten kissa tarttui tassuuni ja kysyi: “Haluaisitko kokea kanssani jotain unohtumatonta, vain me kaksi?”
Tyrmistys räjähti sisälläni ja riuhtaisin käteni pois. Yritin muodostaa jotain järkevää lausetta sanottavaksi, mutta hämmennyksen vallassa onnistuin vain kakomaan: “O-olen varattu, kiitos vain”, ja häivyin tieheni niin nopeasti kuin pystyin.
Tämä kummallinen tapahtuma häilyi pois mielestäni heti kun näin Untuvan ravintolan pihalla. Hän oli laittanut kaulaansa pinkin rusetin ja näytti säteilevän katulampun vajossa. Seurustelumme alkamisen jälkeen emme olleet päässeet olemaan kahdestaan melkein ollenkaan, joten vatsassani kutitteli ihanasti, kun mietin, että tämä ilta olisi vain meille kahdelle.
Hymyilin poikaystävälleni hieman hermostuneesti ja tartuin hänen tassuunsa. Kävelimme ravintolan ovesta sisään, ja tarjoilija tuli heti ohjaamaan meitä pöytään.
“Haluaisimme parvekkeen kahdelle”, pyysin häneltä ja ojensin viiden pennin lisämaksun.
Pääsimme istumaan pinkillä verhoillun pöydän ääreen, ja meille ojennettiin ruokalistat.
“Oh, mitä luksusta, kolme ruokalajia!” ilahduin. Kaikki ruokalistan annokset vaikuttivat erittäin herkullisilta, mutta pian olin tehnyt päätökseni.
“Oletko valmis?” kysyin Untuvalta, joka nyökkäsi. Kutsuin tarjoilijan hakemaan tilauksemme kilauttamalla pientä kelloa pöydällä.
“Iltapäivää herroille”, tarjoilija sanoi kohteliaasti. “Mitä saisi olla?”
“Minulle alkuruoaksi katkarapusalaatti”, sanoin.
Untuva osoitti jotain kohtaa listastaan, ja tarjoilija kirjoitti vinhasti vihkoonsa. “Siis alkuruoiksi katkarapusalaatti ja sushirullat.”
“Pääruoaksi kala-ateria”, sanoin, ja Untuva osoitti valintansa.
“Eli pääruoiksi kala-ateria ja kananmuna, lihaa ja kasviksia.”
Jälkiruoiksi minä valitsin suklaakuorruteleivoksen ja Untuva vadelmakuorruteleivoksen. Viinit tuntuivat liian extremeltä, joten molemmat otimme vain vettä ruokajuomaksi.
Tarjoilijan mentyä katselimme parvekkeen ulkopuolelta avautuvaa upeaa näkymää. Minimerenranta suorastaan säihkyi laskevan auringon hohteessa, ja punertavaksi värjäytyneet pilvet tanssivat taivaalla.
“Vain sinun upeutesi vetää vertoja tälle maisemalle”, sanoin silmää iskien, ja Untuva nauroi punastuen ja hymyili. Jäin katselemaan hänen syvänkeltaisiin kauniisiin silmiinsä, ja ennen kuin huomasinkaan, alkuruokamme tuotiin pöytään. Kiitin tarjoilijaa ja kiinnitin huomioni lautaseen, jossa oli salaattia, katkarapuja, tomaatinpaloja, kurkkua, pieniä leipäpaloja ja majoneesia. Otin kaikkia mainittuja pienen määrän yhteen haarukalliseen ja työnsin haarukan suuhuni.
“Onha hyhää”, mussutin ja tajusin unohtaneeni käytöstavat ihan kokonaan, mutta Untuva vain hihitti söpösti.
Sain salaattini nopeasti syötyä, ja katselin Untuvan syövän viimeiset sushirullat. Hän huomasi tuijotukseni ja punastuin.
“Onko hyvää?” tiedustelin peittäen punastukseni.
Untuva nyökkäsi onnellisena.
Kun tarjoilija tuli tuomaan meille pääruoat, hämmästyin aterioiden suuruudesta. Miten tähän päälle vielä joku jälkiruokakin pitäisi vatsaan mahduttaa..?
Annoksessani oli höyryävää riisinuudelia, jonka päällä oli kolmea erilaista kalaa, vihanneksia ja yrttejä. Se näytti niin hienolta, että mietin voisiko sitä syödä ollenkaan. Sitä ei kuitenkaan oltu tarkoitettu pelkäksi silmänruoaksi, ja siitä oli maksettukin, joten päätin syödä sen.
Ruoka oli oikein herkullista, ja jälkkärileivoksemme tuotiin meille melkein heti kun olimme saaneet pääruoan syötyä.
“Onpa makeaa”, kommentoin maistettuani leivosta (nyt olin sentään muistanut nielaista suupalan ennen kuin puhuin), ja Untuva nyökkäili kulmat kurtussa kuin sanoen ‘olen samaa mieltä’.
Kun viimeisetkin suupalat olivat syöty, tarjoilija toi meille laskun ja maksoin päätähuimaavan hinnan Patukan penneillä.
Siirryimme parvekkeen reunalle katselemaan maisemaa jälleen kerran.
“Pannukakkuseni, toivottavasti tiedät, että tämä ilta on ollut unelmieni täyttymys”, sanoin hymyillen katsellen poikaystäväni täydellisiä kasvoja. “Toivon, että voisin elää tämän illan kanssasi ikuisesti.”
Mutta jokin oli jäänyt puuttumaan, ja tiesin kyllä mitä kaipasin. Vaikka olimme olleet yhdessä jo vuoden, emme olleet suudelleet kertaakaan (en laskenut sitä kertaa kun olin nuolaissut kakunmurut Untuvan suupielestä), ja ajattelin, että nyt, romanttisen illallisen jälkeen kauniin maiseman vieressä, olisi täydellinen paikka.
Tartuin tassullani hellästi Untuvan leukaan ja vedin hänet suudelmaan. Tunsin hänen hämmästyksensä ensin, mutta sitten hän rentoutui ja kiersi tassunsa ympärilleni.
En olisi halunnut siirtyä pois hänen luotaan, mutta kuu paistoi jo taivaalla, joten vastahakoisesti irrottauduin Untuvasta, joka hymyili minulle ihanasti.



/ / / / /
En tiiä miks mut en tykkää tästä tarinasta ollenkaan, kuvittelin et siitä ois tullu jotenkin eläväisempi mut inspa vähän lopahti tarinan loppupuolella nii tuli aika tönkköä tekstiä. :’)
Tarpeet:
+ uni (kaikki)
+ nälkä (kaikki)
+ hygienia (hampaiden pesu) (kaikki)
+ leikkiminen (Cara, Selleri, Toby, Kristian)
Poista kaapista:
4x suklaa-vanilja kuorrute moccapala (yhteisestä)
Vihreä kermatäytteinen herkutus (Tobyn kaapista)
Punainen kermatäytteinen herkutus (Kristianin kaapista)
Sipsipurkki (Ennustuksen kaapista)
Ravintolaostokset:
Katkarapusalaatti, 10 penniä
Sushirullat, 7 penniä
Kananmuna, lihaa ja kasviksia, 15 penniä
Kala-ateria, 16 penniä
Suklaakuorrute leivos, 4 penniä
Vadelmakuorrute leivos, 4 penniä
2x lasillinen vettä, 6 penniä
yht. 62 penniä
muistaakseni maksoin parvekepöydän yksityisviestissä :’D
Kahvilaostokset:
Kupillinen maitokahvia, 4 penniä
Suklaakakun pala, 4 penniä
Toffeejätskiannos, 4 penniä
Marjaisa smoothie, 3 penniä
Donitsi vaniljakuorrutteella, 2 penniä
Greippi jälkkärivanukas, 2 penniä
Ananaspillimehu, 2 penniä
Vadelmapillimehu, 2 penniä
yht. 23 penniä (käytän lahjakorttia!!)



Olipas alun painajaiskerronta synkkä, mutta onneksi sait ystävänpäivästä innostusta keksiä spesiaalimpaa tekemistä kissoillesi! Kiva kun jokainen sai juhlistaa päivää mieleisellään tavalla, Cara ja Selleri yhdessä pentujen kanssa, Ennustuksella oli pulkkakivaa porukalla sekä treffit vuosipäivän kunniaksi ja Melodee sai musisoida rauhassa. .-D Lempparini oli Tobyn näkökulmasta kerrottu pätkä, hänen omat versionsa sanoista oli ihan ylisöpöjä samoin kuin kaikki pennun logiikan mietteet. .--D Kiva että uusien pikkuisten luonne alkaa jo vähän erottua, Toby on mielikuvituksellinen ja vähän säikky ja hiljainen ja Krisu puolestaan menevämpi ja hän oppi nokkelasti vanhempien esimerkistä kahvilatilauksen tekemisen! Hauskaa että Ennustuksen ryhmächatilla saatiin kunnon pulkkajengi koolle! Harmi että Ennustus kokee erkaantuneensa veljistään, mutta yhdessä vietetty aika on hyvä lähentymiskonsti. .-) Ennustuksen ja Untuvan treffit olivat söpö päätös tarinalle♥ Saat 106 - 62 = 44 penniä ja kohotan tarpeet!